Parempi väki

Tietyntyyppiset uskonsisaret ja -veljet katsovat joskus oikeudekseen katsoa muita ylempänä seisten, alaviistoon nenän varttaan pitkin. He ovat omineet oikeuden tuomita kanssaihmisiä tulkittuaan sanassa niin sanottavan. Niinhän ei ole, kaikki me olemme samanarvoisia uskomme syvyydestä, pinnallisuudesta tai puutteesta riippumatta.

Kun on antanut elämänsä niin sanotusti herran haltuun, saattaa tulla sellainen mielikuva, että olisi jotenkin muita parempi ihminen, kuuliaisempi kansalainen, ylhäisempi yksilö. Tämä on jännä juttu.

Kun tähän fan clubiin kuuluva antaa kolehtiin rahan tai osallistuu yhteisvastuutoimiin, hän omii itselleen näkymättömän rintanapin, jossa lukee  näkymättömällä musteella "Parempaa porukkaa".

Olen ollut huomaavinani, että nämä hyväntekijät eivät välttämättä toteuta hyviä tekoja läheisiään kohtaan, vaikka niin voisi kuvitella. Pikemminkin päinvastoin. He saattavat olla ensimmäisinä kivittämässä, piikittelemässä, kamppaamassa eivätkä ojentamassa auttavaa kättään.

Ei pidä yleistää, mutta yksi musta lammas voi tahria koko karitsalauman.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kuinka vallalle nauretaan

FT Janne Zareffin kirjoittama  uutuuskirja Kuinka vallalle nauretaan - Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa.

Janne Zareff on väitellyt journalistisesta komiikasta vuonna 2012 Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjassa tutkitaan sitä, miten komiikkaa voi hyödyntää journalismissa.

Kirjassaan Zareff avaa poliittisen satiirin merkitystä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Maailmalla poliittista satiiria on harjoitettu kauan ja harjoitetaan nytkin lähes jokaisessa maailmankolkassa.
Sellaisissakin maissa, joissa sitä ei ihan ensiksi voisi odottaa, esim. Iranissa, Afganistanissa, Palestiinassa, Chilessä, Egyptissä ja Nigeriassa. USAssa, Kanadassa ja Australiassa tällä huumorin lajilla on vahva jalansija, Suomesta puhumattakaan, joka on suorastaan edelläkävijä. Mielelläni näkisin sen päivän, kun Pohjois-Koreassa harjoitetaan poliittista satiiria. Voi olla, että sitä saadaan vielä odottaa muutaman sukupolven yli.

Satiiri ja yleensäkin huumori journalismissa on vallankäytön väline. Se avaa uusia näkökulmia ja antaa ymmärrystä monimutkaisillekin asioille. Ja monimutkaistaa yksinkertaisia asioita. Tämä Zareffin kirja on EAn makuun vähän liiankin perusteellinen teos aiheesta.

Tykkäsin lukiessani palata muistelemaan nuoruuteni aikaisia satiirisia ja humoristisia tv-ohjelmia. 1970-luvulla vielä kotona asuessani en niistä ollut juurikaan kiinnostunut. Meillä katsottiin enemmänkin oikeita asiaohjelmia eikä satiirin kaltaista "hömppää". Ensimmäisiä viihdeohjelmia, joissa politiikkaakin käsiteltiin, oli Jatkoaika-niminen ohjelma, joka erityisesti on tullut kuuluisaksi siitä, että Mauno Koivisto vieraili siinä. Manukin oli supliikkimiehiä loppujen lopuksi.

Muita ensimmäisiä huumoriohjelmia olivat Tuulimylly, Piikkis, Me krokotiilit, Me sisiliskot, Matti’s show, Kyynelkanava, Pienet ympyrät, Perjantaipuolikas, Luule kanssamme, OMA, Orvokki, Tuhannen ja yhden yön tarinat.

Vuosikymmenten vaihteessa (1960-1970) Ylen tv-ohjelmistoa valvova ohjelmaneuvosto ei katsonut hyvällä poliittista pilkkaa ja niinpä satiiri vajosi lamaan vuosikausiksi. Nämä 1960-luvun varovaiset satiiriohjelmat olivat kuitenkin jo alkua nykyaikaisille ohjelmille, jotka ovat huomattavasti provokatiivisempia ja puuttuvat monimutkaisiin ilmiöihin ja herkempiin aiheisiin.

1970-luvun puolivälin jälkeen aloitti Veräjä-niminen sarja, Hepskukkuu sekä Ryydinkeksijät. 1980-luvulla nähtiin Älywapaa palokunta ja Soitinmenot, jotka EAkin muistaa jo hyvin. Hepskukkuunkin muistan nimeltä, mutta en itse ohjelmaa. Soitinmenojen jälkeen tuli Velipuolikuu, Tabu, Hymyhuulet, Hukkaputki ja Lapinlahden lintujen sarjat.

1990-luvulle tultaessa katsottiin Hyviä herroja ja Frank Pappa showta. Edelleen Iltalypsy, Itse valtiaat, Uutisvuoto ja Ihmisten puolue. 90-luvun alkupuolella tv-viihteen katselu on mennyt itseltäni sattuneesta syystä (lapset olivat pieniä) täysin ohi, enkä muista ollenkaan sen nimisiä sarjoja kuin Hohtohetki, Ö-studio ja Okeiko.

Huumorin ymmärtämisen tulisi olla osa medialukutaitoa ja se on tulevaisuuden merkittävä kansalaistaito, kirjoittaa Zareff kirjan lopussa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kansi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Kaikkien aikojen lihapullapelti

Ruoka, jossa on kaikki samassa: liha, perunat ja kasvikset. Herkun kruunaa kaksi eri juustoa ja tuore basilika.

Pellilliseen tarvitaan:

1 kg naudan jauhelihaa
2 prk kermaviiliä
2 pss Ranskalainen sipulikeitto - aineksia
2 kananmunaa

6-7 kiinteää perunaa
1 kesäkurpitsa
I punainen paprika
1 punasipuli
1 purkki kokonaisia herkkusieniä
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 pkt fetajuustoa
2 pss mozzarellaa
I prk vihreää pestoa
öljyä
suolaa
mustapippuria

basilikaa

Ensin: Pese, kuori, pilko, keitä perunat kypsiksi.

Seuraavaksi: tee lihapullataikina. Kaada kulhoon kermaviilit ja keittoainekset. Anna turvota hetki. Lisää jauheliha, sekoita hyvin ja lisää kananmunat.

Sitten: Laita uuni kuumenemaan +200 asteeseen, laita uunipellille leivinpaperi ja lado perunat pellille.

Sen jälkeen: pese ja pilko kaikki kasvikset ja lisää pellille perunoiden päälle. Lisää öljyä.
Pyörittele kasvisten päälle lihapullat. Kuutio feta ja siivuta valutettu mozzarella. Lisää juustot pellille. Rouhi pinnalle mustapippuria ja ripottele hieman suolaa. Lusikoi pinnalle pestoa.

Lopuksi: laita uuniin noin puoleksi tunniksi.

Ennen tarjoilua: lisää pinnalle tuoretta basilikaa.

Meillä ruokaa riitti kolmeksi päiväksi kolmelle henkilölle, mutta ei ehditty kyllästyä. Toisena päivänä lämmitettiin syötävä määrä mikrossa ja kolmantena päivänä loput paistinpannulla.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Jälkkäriä juhlapöytään

Väsäsin äitienpäivän lounasvieraille (jälkikasvu puolisoineen) jälkkärin jatkojalostaen aikaisempaa ajatusta. Kuvassa on laktoositon ja gluteeniton satsi, josta riittää ainakin kymmenelle syöjälle ja syöjättärelle..

3,3 dl kuohukermaa
1 prk maustamatonta rahkaa
2 prk maustettua rahkaa (sitruuna)
2 prk maustettua tuorejuustoa (appelsiini)

Herkku valmistuu jo näistäkin aineista.

Voit lisätä vielä esim.:
0,5 l mangososetta
1 iso purkki hedelmäcocktail -säilykehedelmiä

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita siihen hyvin tuorejuustot, ettei jää paakkuja.
Sekoita rahkat joukkoon. Sitten mangosose ja lopuksi hedelmät. Sokeria voi lisätä halutessaan. Minä lisäsin 1 dl sokeria ja havaitsin sen turhaksi. Tuli liian makeaa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja tallentaminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Oi, ihana toukokuu

Koko alkuvuoden kestänyt pitkä lumeton maaliskuu on päättynyt ja käsillä on viimein lämpimät toukokuun päivät. Poikkeuksellisen alkuvuoden jälkeen Neiti Kevät antoi odottaa itseään. Kun hieman myöhästyy, tekee näyttävän esiintulon ja silloin tuo viipyminen sallittakoon.

Mutta kiirettä pitää Neidillä, että ehtii saada paikat kuntoon, ennen kuin on Rouva Kesän vuoro. On hoputettava koivujen silmut poksahtamaan auki, tuomet kukkimaan ja kielojen piikkivarret aukeamaan rullastaan. Sipaistava keltaista voikukkaa sinne, tänne ja tuonne. Lemmikkejä ei tarvitse paljon kannustaa, kun ne pääsevät vain aluilleen ja pian vaaleansiniset, vaaleanpunaiset suloisuudet ilakoivat pihanurmella. Ruoho kasvaa käskystä kuin kohisten ja tarjoilee mehevää tuoksuaan. Maahumala lähtee rönsyillen etenemään ja työntää sinisiä kukkiaan kohti aurinkoa. Kevätlinnunsilmät loistavat kilpaa Neiti Kevään silmien kanssa - alkaa olla valmista!

Mitä tekee Neiti Kevät, kun urakka on valmis! Heittäytyy heinänkorrelle lepäilemään. Kuuntelee kaikkialta pulppuilevaa linnunlaulua, kimalaisten pörinää, sammakoiden kurnutusta. Silmät sirrillään katselee kisailevien perhosten iloittelua ja tuntee lämpimän lounaistuulen pörröttävän hiuksiaan. Runoilee mielessään kevään ihanuutta ja nukahtaa keveään kevätpäivän uneen.

Minä olen itsekin kuin Neiti Kevät. Ihmettelen, ihastelen ja hämmästelen kevät toisensa jälkeen tätä kasvun riemua, ihmettä. Nuuskin ja tunnustelen, katselen ja iloitsen. Kuin kevät olisi joka kerta ihan uusi juttu!

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Komposti yllätti

Kuva: HSY.fi

Takapihalla on neljä kompostointiastiaa, joista kolme on ns. lehtikompostoreita. Yhteen niistä on kipattu jälkikompostoitumaan ”varsinaisen” kompostorin sisältö, jossa on pääasiassa keittiöjätteitä ja kuivikkeena ja väliaineena vanhempaa kompostia ja puutarhajätettä.

Keittiössä on tullut pistettyä biojätteeseen raaka peruna. Nyt se on alkanut jälkikompostorissa itämään ja kasvattanut taimen. Päätettiin ryhtyä perunanviljelijöiksi ja annetaan sen kasvaa rauhassa. Raportoin tänne perunanviljelyn edistymisestä lisää kun/jos raportoitavaa on.

Tänä kesänä ei sitten saada kompostimultaa pensasmustikoille, mutta ei voi mitään.

Toisen löydön teki Haukkuli aamulenkin jälkeen keskimmäisestä lehtikompostorista. Siellä mahtaa olla hiiren pesä. Niin innolla koiruus kiersi kyseistä puukehikkoa. Onneksi se on sen verran korkea, ettei Haukkuli pääse hyppäämään sinne. No, kerrankin sillä on muutakin tekemistä takapihalla kuin palloleikit.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja HSY.fi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkien jakaminen on sallittua.

Muureja ja murattia

Muureja ja murattia läheltä ja kaukaa.

Kivetyt tiet, muurit ja seinät ihastuttavat Erikoista Asiantuntijaa. Jos muurilla kasvaa murattia, on näkymä omaan makuun täydellinen.

Tunnistatkos maisemia?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Hymypoika

Hymypoika - uutuuskirja Dome Karukoskesta, kotimaisen elokuvan kansainvälistymisestä sekä Hollywood-elokuvateollisuuden toiminnasta.

On mielenkiintoista alkaa lukemaan kirjaa julkisuuden henkilöstä, jonka kasvot tunnistaa ja tietää suunnilleen, mitä hän on tehnyt työkseen, mutta ei tiedä ennestään hänestä henkilönä mitään.

Olen nähnyt viisi hänen ohjaamaansa elokuvaa sen enempää kiinnittämättä ohjaajan nimeen huomiota ja kuullut joistain toisista.

Domen ohjaamat elokuvat ovat:
Tyttö sinä olet tähti
Tummien perhosten koti
Napapiirin sankarit
Mielensäpahoittaja
Kielletty hedelmä
Leijonasydän
Tom of Finland
Tolkien

Koulukiusatuksi joutuminen useimmiten vammauttaa ihmisen lopuksi iäkseen ainakin henkisesti, joskus fyysisestikin. Monen kiusatun elämänvalintoihin se on vaikuttanut tavalla tai toisella. Dome Karukoski oli koulukiusattu ja on silti tai ehkä jopa siksi pärjännyt elämässä ja saavuttanut suurempaa menestystä kuin moni muu tunnettu suomalainen. Domen muutenkin tavanomaiseen verrattuna poikkeuksellinen lapsuus ja nuoruus osittain ulkomailla vietettynä ja ilman isän läsnäoloa on vaikuttanut hänen elämässään varmasti paljonkin. Kirjassa kerrotaan, että Domen kohtaama koulukiusaaminen oli lähinnä henkistä laatua. Fyysisesti ei kimppuun käyty.

Elokuvateollisuus on ihan oma lajinsa ja kirjassa kerrotaan siitä tietenkin hyvin laajasti. Piirit ovat pienet ja pärjätäkseen ei riitä, että on hyvä, pitää olla erinomainen tai mieluummin paras. Oli sitten kyse ohjaamisesta, leikkaamisesta, lavastuksesta, tuottamisesta tai näyttelemisestä. Ja mitä kaikkia muita osa-alueita siihen kuuluukaan. Homma on lisäksi paitsi kovaa työtä, myös epävarmaa ja vaatii tietenkin omanlaistaan taiteellista osaamista. Näin mistäänmitääntietämättömän näkökulmasta elokuvan ohjaaminen vaikuttaa mielenkiintoiselta, toisaalta ahdistavalta ja stressaavaltakin.

Parhaiten tämä kirja nappaa niille lukijoille, joita kiinnostaa elokuvan tekemiseen liittyvä kerronta, varsinkin kotimaisen elokuvan. Karukoski kuvailee myös paljon Hollywoodin raadollisuutta ja amerikkalaisten toisenlaista tyyliä ihan kaikessa. Alkaen jo siitä, että rahaa on USAssa käytettävissä ihan eri tavalla kuin täällä Suomessa pussinperällä. Sen Karukoski toteaa ihan suoraan, ettei aio muuttaa pois Suomesta. Se on kiva kuulla. Että on joku menestynyt ja lahjakas ihminen, jonka elämää ei pelkästään raha ohjaile.

Enempää en kirjasta tässä kerro, lukekaa itse. Kirja on painettu ohuehkolle paperille, joten siinä on paljon enemmän lukemista kuin sivumäärän (345) perusteella voisi luulla. Pidin kirjasta, mutta tämä ei silti minun mielestäni kuulu niihin, jonka välttämättä haluaisin lukea toiseen kertaan. Vaikka kirjan nimi on Hymypoika, enemmän siinä kerrotaan Hymypojan tekemisistä ja aikaansaannoksista kuin Hymypojasta itsestään.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kansikuva.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvan ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvatta on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Kiertoilmaisujen kuningas

Kun aikani on mennä eli vedän töpselin irti elämän pistorasiasta. Kun heitän lusikan nurkkaan ja lähden menemään jalat edellä, ehkä saappaat jalassa. Kun nukahdan viimeisen kerran ja alan nähdä ikiunta. Kun potkaisen tyhjää ja tieni vie taivaaseen. Kun siirryn rajan toiselle puolelle ja saavun manan maille. Kun maallinen majani hapertuu ja energiani yhtyy universumin energiaan. Kun sieluni vilahtaa taivaaseen. Kun tulen maaksi jälleen, tomuksi tomujen erämaahan. Kun tuuli käy ylitseni, eikä minua enää ole

Kun siis kuolen.

Aikanaan synnyin, elän elämääni, aikanaan kuolen. Luonnollinen kiertokulku, myös sen loppu. Miksi sana kuolema pitää korvata kiertoilmaisuin. Syntymä on yhtä ihmeellinen ja raju kokemus, mutta siitä voidaan puhua suoraan, oikeilla nimillä. Miksi kuolema pitää vaimentaa ja himmentää peitesanoin.

Tuttu lasten iltarukous on minusta kammottava. Älköön tästä pahastuko, jotka tätä käyttävät.

"Levolle lasken, luojani,
armias ole suojani.
Aamulla, jos en nousiskaan,
taivaaseen tule noutamaan."

Hirveän pelottavaa lapsena käydä nukkumaan, jos noin vaan yhtäkkiä kävisikin niin, ettei heräisi. Vaipuisi siihen niin sanottuun ikiuneen. Ja joku tyyppi noutaisi matkaansa äidin ja isän luota. Meillä oli kotona käytössä toisenlainen, suojaa tarjoava iltarukous, jonka luimme iltaisin myös omien lasteni kanssa. Oliko se sitten tätä parempi, en tiedä  - mutta siinä ei arvailtu mustahuppuisen yöllisellä mahdollisella vierailulla.

Omat iltarukoukseni ovat tätä nykyä toiveita, että asiat menisivät hyvin. Lapsilla, läheisillä ja itselläkin tietysti. Toivomuksia yläkertaan, maailmankaikkeudelle tai kohtalollemme. Tiedä sitten, kuuleeko kukaan - mutta tuleepahan lausuttua hartaimmat pyynnöt ääneen tai mielessä. Myös se, ettei viikatemies tulisi tänäkään yönä kolkuttelemaan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Norjan malli

Norjalaisten pärjääminen elämässä muita paremmin ei taidakaan johtua pelkästään öljyrahasta. Eikä nyt ole kyse hiihtämisestä. No ovathan he syöneet paljon kalaa kautta aikojen, joten omega-rasvahapot ovat ilmeisesti kasvattaneet älynystyröitäkin.

Sunnuntaihesarissa (17.5.) oli uutinen Norjassa suunnitellusta heroiinihoidon kokeilusta tulevan viiden vuoden aikana. Ainetta olisi tarkoitus jakaa heroiiniriippuvaisille sitä tarkoitusta varten perustettavilta klinikoilta.

Kuulosti äkkiseltään ihan järjettömältä ajatukselta, mutta artikkelin luettuani tuumasin, että norjalainen taitaa olla askeleen edellä muita maita huumeongelman torjumisessa. Tarkoitus on poistaa rangaistukset huumeiden käytöltä. Myyminen olisi silti edelleen rangaistavaa. Huumeita ei siis edelleenkään laillisteta.

Norjan hallituksen asiantuntijaryhmä on tullut siihen tulokseen, että huumeaddikti on hoitoa tarvitseva potilas eikä rangaistuksen ansaitseva rikollinen. Käytöstä kiinni jäänyt ei saa enää merkintää rikosrekisteriin, vaan kutsun tapaamiseen, jossa häntä ohjataan avun pariin.

Osloon ja Bergeniin ollaan perustamassa klinikat, jotka ovat auki joka päivä aamusta iltaan. Klinikalla päivystää lääkäri ja hoitaja ja käyttäjä saa sinne tullessaan hänelle sopivan annoksen heroiinia joko pistoksena tai tablettina. Heroiinia ei jaeta ulos klinikalta, vaan aine on käytettävä klinikan tiloissa. Kustannukset tästä toiminnasta muodostuvat enimmäkseen työvoimakustannuksista. Klinikan asiakkaiksi valitaan kokeilun ajaksi noin 300 addiktia, joille korvaushoito ei jostain syystä sovi. Kokeilun taustalla on voimakkaasti ollut vaikuttamassa yhdistys, jonka vetäjänä toimii entinen narkomaani Arild Knutsen.

Kokeilussa otetaan uudenlainen tulokulma huumeongelmaan. Se voi vähentää huumerikollisuutta ja muidenkin koukuttavien aineiden käyttöä sekä säästää  ihmishenkiä. Jokunen addikti voi jopa päästä irti huumeista kokonaan, johon kokeilulla tietysti pyritään.

Vai onko koko juttu vain pohjoismaista sinisilmäisyyttä? Norjalaisten kermaperseiden ja herranenkeleiden yritys parantaa maailmaa? Ehkä he eivät ihan siihen pyrikään, vaan ainoastaan oman maansa tilanteen parantamiseen. Norjalaisten huumeongelmat ovat kuitenkin pientä verrattuna Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan, jossa huumeita tuotetaan valtavasti ihan omasta takaa.

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Sääntö nro 1

Sääntö nro 1

Se miltä elämä tuntuu on monesti pienestä kiinni. Melkein olemattomasta. Enkä tarkoita nyt vähätellä isojen vastoinkäymisten vaikutuksia, vaan mietin sellaista tavallista päivää, joka lähtee liikkeelle siitä, kun herään.

Ennen kuin nousen sängystä, voin itse päättää millaisella jalalla nousen. Iskenkö jalkani lattiaan paukahtaen kantapää edellä vai ojennanko somasti nilkan suoraksi, kuin pujottaisin varpaat suloisiin silkkisiin aamutossuihin.

Ajattelenko ensimmäisenä mikä paska päivä taas on tulossa ja vedän suupieliä alas, vieläkin alemmas. Vai istunko sängyn reunalla venytellen ja hengitellen, positiivisesti jännittyneenä aavistellen, mitä kaikkea mukavaa päivä tuo tullessaan.

Kun lähden liikkeelle uuteen päivään mieli ja aistit avoimena, löydän päivästäni luultavasti monta hyvää asiaa. Tutuista rutiineistakin,  jotka monesti saattavat tuntua rasitteilta. Rutiinit ovat rakkautta elämältä, vähän niinkuin rajat lapselle! Ne tuovat turvaa monella tapaa!

Se on oma päätökseni, miten otan uuden päivän vastaan. Oma asenteeni elämää kohtaan. Oma tapani suhtautua asioihin. Siis asenteeni. Minun omani. Johon voin itse vaikuttaa. Vain minä itse.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Me tulemme taas

Hesarin uutisen mukaan punkkien määrä Suomessa on viimeisen 20 vuoden aikana kasvanut. Jokainen koiranomistaja, jonka lemmikki viettää aikaansa muuallakin kuin kotisohvalla, on kyllä tutustunut näihin iljettäviin ötököihin. Omalla asuinalueellani punkkien määrä on lisääntynyt kovasti. Syynä siihen lienevät täällä päin ympäri vuoden liikkuvat peurat. Niiden turkeissahan punkit viihtyvät ja kulkevat paikasta toiseen.

Hesarin jutussa on haastateltu apulaisprofessori Jukka Hytöstä Turun yliopistosta. Hänen mukaansa pitkä ja lämmin talvi saattaa vaikuttaa niin, että punkeilla on kaksi kehitysmuotoa samana vuonna. Normaalisti punkilla on yksi kehitysvaihe vuodessa. Kehitysvaiheita on punkin elämänuralla kolme ja jokaisessa vaiheessa punkki tarvitsee veriateriansa jostakin nisäkkäästä, oli se sitten jyrsijä, peura, koira tai ihminen. Ehkä ne tarttuvat lintuihinkin.

Punkkien levittämien tautien ennustetaan lisääntyvän ilmaston lämmetessä. Bakteerin aiheuttama borrelioosi on yleinen ja siihen tehoaa antibiootti, jos tartunta havaitaan ajoissa. Harvinaisempi on viruksen aiheuttama puutiaisaivotulehdus, jota esiintyy vain tietyillä alueilla, mutta alueet laajenevat vuosittain. Puutiaisaivotulehdukseen on olemassa rokotussarja, jonka näillä tietyillä alueilla saa ilmaiseksi. Muualla se pitää hankkia omakustanteisesti.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006506993.html

Erikoinen Asiantuntija on ottanut kaikki mahdolliset rokotukset, joista katson olevan hyötyä, niin myös puutiaisaivotulehdusrokotteet. Tauti voi yhtäkkiä levitä laajemmallekin tai saatan löytää itseni mökkeilemästä alueelta, jossa puutiaisaivokuumetta esiintyy. En halua kuolla siihen tai saada jotain elinikäistä aivovammaa, kun sen pystyy rokotuksella estämään. Kolmen rokotussarjan ottaminen ja täyden suojan muodostuminen kestää muistaakseni 1-1,5 vuotta, koska yksittäisten piikkien välillä täytyy kuluttaa vähän aikaa, jotta suoja ehtii muodostua. Jatkossa riittääkin sitten tehosterokotus, kunhan ei päästä rokotuksia vanhenemaan.

Muistan, kuinka parin vuoden takainen opiskelukaverini oli kovasti sairas ja meni aikaa, ennen kuin syyksi paljastui jokin vanha punkin purema ja siitä tullut borrelioosi. Mutta siis borrelioosi on se tauti, johon rokotus ei auta.

Haukkulille hankin tänä keväänä pantaan roikkumaan punkkikarkottimen, joka toimii ultraäänellä. Hirvittää nimittäin niiden punkkivastaisten valeluliuosten hölvääminen koiran niskaan ja tablettien syöttäminen. Kamalia myrkkyjä niiden täytyy olla, jos/kun ne pitävät punkit loitolla koirasta koko kesän ajan. Kolmena kesänä olen Haukkulille niitä käyttänyt. Haukkulilta löydettiin tänä keväänä pahanlaatuinen kasvain ja väkisinkin kävi mielessä, olisiko näillä punkkimyrkyillä osuutta sen muodostumiseen. Kasvain on leikattu pois ja tilanne on kaikin puolin hallinnassa. Haukkuli voi hyvin ja uusiutumisen todennäköisyys on hyvin pieni. Yllä oleva kuva on muuten otettu samana päivänä, kun kasvaimen löysin.

Utraäänihärpäke on nyt roikkunut kaulapannassa parisen viikkoa eikä sen aikana ole punkkeja koirassa ollut. Eikä vehkeestä kuulu minkäänlaista ääntä eikä se siten häiritse ketään. Haukkuli on hyvin ääniherkkä ja se kyllä kuulee kaikki ylimääräisetkin äänet ja reagoi asiaankuulumattomiin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.
Lähde: hs.fi 15.5.2020

Kaikkien aikojen herkkupelti

Herkkupelti uuniin menossa

Vierailin blogiystävämme Dzinnin sivuilla ja nappasin uunipeltiruokaohjeen hänen sivuiltaan, jota taas tietysti vähän tuunasin.

Alkuperäinen ohje on tässä:

Uunipeltiruokaa!!!

Tarvitaan:

nippu broccolineja eli varsiparsakaaleja

paketti pekonia

luumutomaatteja

fetajuustoa

broilerin koipia eli nuijia

öljyä

Esivalmistelut:

Uuni lämpenemään 200 asteeseen. Uunipellille leivinpaperia.

Valmistelut:

Kiehautin broccolineja suolalla maustetussa vedessä viitisen minuuttia, valutin ja kietaisin jokaisen ympärille pekoniviipaleen.

Mätetään tarveaineet pellille ja lorautetaan öljyä päälle. Käytin lasipurkissa ostettujen fetakuutioiden öljyä. Ja sitten uuniin.

Paistoaika noin puoli tuntia tai broilerin koipipalojen ohjeen mukaan. Halutessasi väriä pintaan, kuumenna uuni ensin 225 asteeseen ja laske lämpötila 10 minuutin kuluttua 200 asteeseen. 

Kyytipojaksi sopii patonki ja vihersalaatti. Mutta maistuu ihan sellaisenaankin.

Herkkupelti uunista tulossa

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Sähköistä kauppaa pikkuyksiöstä

Tässä on nyt pari päivää (2.-3.5.) mennyt sohvalla istuessa ja pihalintujen elämää kytätessä. (Tekosyy sohvalla maleksimiseen?)

Niin sanotussa kaivokoivussa, joka on jo saanut kaatotuomionkin, on toinen meidän pihapiirin pikkuyksiöistä. Kesäisin siinä on pesinyt kirjosieppopariskunta vaihtelevalla menestyksellä. Viime kesänä pesintä onnistui. Päinvastoin, kuin As Oy Rantakoivun yksiössä, joka oli selvästikin toiminut vain jonkun tiltaltin miesluolana. Kaivokoivu saa olla pystyssä vielä tämän kesän, koska linnut ennättivät paikalle ennen moottorisahaa.

Eilen As Oy Kaivokoivun yksiön ovella hääräsi kirjosieppo jo omistajan ottein. Kävi sisälläkin. Yhtäkkiä paikalle lehahti talitiainen ja kävi myös pöntössä. Mietin, että kuka mahtaa olla yksiön todellinen haltija? Onko talitiaisilla ja kirjosiepoilla joku kimppakiva menossa? Vai onko kyseessä vasta näyttö? LKV Tali Tiainen esittelee näppärää pikkuyksiötä kirjosiepolle. Tai sitten kumpikin on pesänrakennuspuuhissa toisistaan tietämättä. Karmea totuus paljastuu toiselle osapuolelle siinä vaiheessa, kun sen toisen puoliso pyöräyttää munat pönttöön ja alkaa hautomaan. Näitä skenaarioita pyöritän mielessäni. Touhuhan alkaa muistuttaa Kauniita ja rohkeita.

Toisella pariskunnalla voi alkaa uuden kohteen etsintä ja kaupat on saatava aikaiseksi pian. Onneksi nykyään asuntokaupat voi tehdä sähköisesti. Aika sähköiseltä tuokin touhu vaikuttaa. Tätä kirjoitettaessa pönttöön vilahtaa taas talitiainen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Aina ilmassa

Olet varmasti joskus lentänyt nukkuessasi (unissasi). Mutta oletko nukkunut lentäessäsi? Varmaan sitäkin. Lentämisestä on huolehtinut lentoyhtiö ja sinä olet huolehtinut nukkumisesta. EA on ainoastaan yhden kerran onnistunut nukkumaan lentokoneessa pienen ohikiitävän hetken.

Tervapääsky on tässä sekä ihmistä että monia muita lajitovereitaan etevämpi. Se pystyy nukkumaan lentäessään. Tiedehenkilöt ovat tutkineet tervapääskyjä ja saaneet selville, että ne voivat olla ilmassa yhtäjaksoisesti jopa vuoden kerrallaan. Siinä ajassa on elollisen olennon jo pakko nukkuakin.

Näin lehdessä jutun tervapääskyistä ja kiinnostuinkin tutkimaan aihetta lisää. Tervapääsky ei ole nimestään huolimatta pääskynen ollenkaan, vaan kuuluu kiitäjälintujen eli kirskulintujen lahkoon, johon kuuluvat myös kolibrit. Tervapääskyn levinneisyysaluetta on lähes koko Eurooppa, Pohjois-Afrikka ja suuri osa Aasiaa. Suomessa tervapääskyä tavataan koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Talvehtimaan lintu lentää Etelä-Afrikkaan.

Mielenkiintoisinta linnussa on se, että se on pitkäikäinen lintu ja elää lähes koko elämänsä ajan ilmassa. Linnut syövät, nukkuvat ja parittelevat ilmassa. Vain pesimisen ajaksi ne tulevat ilmasta pois ja pesät rakennetaan puunkoloihin, linnunpönttöihin ja rakennuksiin. Munia on vähän, niiden hautomisaika on pitkä ja poikaset kehittyvät hitaasti. Ne saattavat pysyä pesässä jopa melkein kaksi kuukautta, jos kesä on kylmä ja sateinen. Silloin emo voi jättää pesän vähäksi aikaa ja poikaset vaipuvat horrostilaan moneksi päiväksi säästääkseen energiaa.

Jatkuva ilmassa oleminen ei ole välttämättömyys, ne voivat levähtää myös puissa, rakennusten syvennyksissä tai mastoissa. Mutta maahan ne eivät voi laskeutua. Niillä on niin lyhyet jalat ja pitkät siivet, etteivät ne pääsisi maasta takaisin lentoon, mikä tarkoittaisi varmaa kuolemaa. Linnun tieteellinen nimi tarkoittaakin "ilman jalkoja".

Miten ne voivat nukkua ilmassa? Linnuilla on ilmeisesti kyky nukkua vain toisella aivopuoliskolla kerrallaan. Ne pitävät toisen silmän kiinni nukkuessaan. Linnuilla on oikeassa silmässään maan magneettikenttää aistiva elin, jonka avulla ne suunnistavat muuttomatkoillaan. Saharan yli lentäessään on ainakin osan porukasta pidettävä oikeaa silmää auki, etteivät ala kiertämään ympyrää hiekka-aavikon yllä.

Muutkin linnut, esimerkiksi pöllöt, nukkuvat vain toisella aivopuoliskollaan. Linnuilla on jaloissaan erityinen jänne, joka saa ne pysymään puun oksalla nukkumisesta huolimatta. Se toimii ilmeisesti samaan tapaan kuin hevosten ja lehmien jalkojen jänteet, jotka mahdollistavat niille kevyen nukkumisen seisaaltaan. REM-uneen päästäkseen niidenkin täytyy voida nukkua makuullaan.

Varsinkin hevosella ja varmaankin myös nautaeläimellä tämä kyky on evoluutiossa kehittynýt sen vuoksi, että ne ovat saaliseläimiä. Liian uneliaat lajitoverit ovat joutuneet pedon suuhun ja seisaaltaan nukkumaan oppineet ovat päässeet pakenemaan petoa nopeammin. Kaikkihan me tiedämme, miten vaivalloisen näköistä sekä hevosen että lehmän ylösnouseminen makuuasennosta on ja varmasti se kuluttaakin paljon energiaa ja aikaa.

Koska ihminen ei ole saaliseläin, se ei tule oppimaan seisaallaan nukkumista ainakaan toistaiseksi, vaikka se noin muuten hyödyllinen taito olisikin. Voisi ottaa pienet tupluurit vaikka bussikatoksessa tai kaupan kassajonossa. Taas jaksaisi panostaa kaikkensa päivän haasteisiin. Elokuvissa ja teatterissa nukkuminenhan jo osataan. Poliitikoilta onnistuu myös kokouksissa nukkuminen ja on joskus nähty telkkarissakin, miten istuvan presidentin pää on "pilkkinyt" eturivin istumapaikalla. Toivottavasti työelämän vaatimukset eivät kuitenkaan kehittyisi ihan niin koviksi, että työläisparan pitäisi oppia nukkumaan pystyasennossa.

Kuva: vaasa.fi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Ei enää onnellisia loppuja

Meillä on Ukon kanssa usein hauskoja keskusteluja. Meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja sitten ihan omia ja niihin liittyvät tietolähteet. Silloin tällöin toinen pääsee yllättämään toisen jollakin kummallisella tiedolla. Niinkuin nyt tänäänkin kävi.

Iltapäiväkahvilla kumpikin selaili jotakin lehteä ja vuorotellen kerroimme toinen toisillemme jotakin uutista. Tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Korona-asioita ei jaksa aina vatvoa, vaan hauskuutimme itseämme ja toisiamme pinnallisesti julkkisten tuoreilla kuulumisilla. Jutta ja Juha Larm ovat edelleen umpirakastuneita, ainakin lehden sivuilla sävy sävyyn pukeutuneina - mikä yllätys! Jos et muista, keitä he ovat, niin älä ole pahoillasi. Tiina Jylhä vaatii kolmen miljoonan hyvityksiä epäonnisista maskikaupoista - ai jaahas, eipä yllätä tämäkään. Laulava konstaapeli esittäytyy koko aukeaman jutulla, yllättäen...vaikka rakastikin elämää ihan komeasti. Ei viisastuttu, mutta viihdyttiin hetki.

Sitten Uko täräyttää jonkin vanhemman uutisen muistinsa sopukoista: "Ei saa sitten sadutkaan enää päättyä onnellisesti!"  Ja mitä ihmettä tämä sitten mahtaa tarkoittaa. "Niin, muistatkos, kun oltiin lapsia ja sadut alkoivat sanoilla Olipa kerran...ja loppuivat ...ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka - niin ei saa enää satuja kirjoittaa." Uko lausuu.

Rupean heti hankalaksi ja vastustamaan tätä uutista. Sadun juttu ja pointti on juuri se, että ensin tulee tapahtuma, sitten seuraamus, rangaistus, jälkipuinti ja lopuksi: tittidii ja ta-daa, TIETENKIN monen mutkan, epävarmuuden ja murheen kautta onnellinen loppu.

Vaikka ei oikeassa elämässä aina niin mene, tuskin koskaan tai vain hyvin harvoin - että koettelemusten, vaivojen ja harmien jälkeen koittaisi takuuvarmasti auvo ja onni. Että kun aikasi vedät kivirekeä ja kynnät kyistä peltoa, niin palatsin saat ja prinsessan tai prinssin siipaksi.

Mutta eihän onni olekaan kiinni materiasta.
Opettavatko sadut siihen, että näin olisi ja onko se asia nyt kiellettyjen listalla. Että kaunis prinsessa tai 100 hehtaaria kuningaskuntaa takaa onnen.

Kyllähän saduissa palkitaan hyvällä mielelläkin. Kun tekee oikeita moraalisia tekoja, kunnian kukko laulaa ja äiti leipoo pullan palkaksi. Tämähän kuulostaa jo järkeen käyvältä.

Silloin kun olin itse satuiässä, olivat sadut usein näitä Olipa kerran -alkuisia ja The Happy End -loppuisia, mutta sitten oli myös julmia, opettavaisia satuja, joissa paha sai oman palkkansa ja hyvä omansa. Kuolema korjasi sadun pahiksen ja sitten muut olivat iloisia.

Sadut ovat varmasti aikansa lapsia ja kuvastavat lastenkasvatuksen meneillään olevia trendejä. Iltapäivä- ja viikkolehdet ovat nykypäivänä sadun korvikkeita aikuisille. On murhetarinoita, elämän kolhimien pelastumistarinoita, kuolemankielistä toipuneiden selvitymiskertomuksia ja kultahippusin koristeltuja rakkaustarinoita. Onnellisia ja vähemmän onnellisia. Lapsellisia ja aikuismaisia. Tilityksiä ja vannomisia. Sadunomaisia. Onnellisen lopun odotuksilla.

Millä muuten ihminen jaksaisi eteenpäin, jos edempänä ei häämötä jotakin onnellista. Kyllä saduillakin voi valaa uskoa siihen, että niin tulee tapahtumaan. Miltä se edes kuulostaisi, kun sadun reipas poika jäisi orvoksi, näkisi nälkää, olisi koulukiusattu, jäisi työttömäksi, naisi ruman ja ilkeän vaimon ja saisi häijyn anopin sekä typerät lapset. Rakentaisi talon, johon salama iskisi heti sen valmistuttua, ajaisi kolarin ja menettäisi ihan kaiken, sen ruman vaimonkin. Eikä sitten muuta kuin that's it. Oikeassa elämässä näin voi käydä, saduissa ei saa.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Alkaisinko erakoksi

Koronapandemian vuoksi kirjastot ovat vieläkin suljettuina ja maaliskuun puolivälissä lainattu kirjapino on jo tovi sitten luettu.

Kirjastosta varaamani 16 kirjasta osa jo odottaa noutoa lähikirjastossa ja muutamaa vielä jonotan. Pisin jono on Eero Huovisen kirjaan Äitiä ikävä, jonka Nytte arvioi blogissamme jo aikaisemmin. Olin jonossa sijalla 188. Siksi oli pakko laittaa Bookbeat tulille ja olosuhteiden pakosta kuunnella teos äänikirjana. Äänikirjan kuuntelu on mukavaa ja helppoa. Jopa siinä määrin, että lähes poikkeuksetta nukahdan siihen kuulokkeet korvilla. Huovisen kirjastakin meni pari tuntia hukkaan sikeitä vedellessä.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/03/aitia-ikava.html

Varaamistani kirjoista seuraavaksi mielenkiintoisimmalta vaikuttaa Milla Peltosen kirjoittama Erakot: omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. Myös tämän kuuntelin äänikirjana.

Erakoita ja erakoitumista on käsitelty kaunokirjallisuudessa muun muassa Kalle Päätalon, Arto Paasilinnan ja Rosa Liksomin teoksissa. Ja kyllähän se Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijakin on eräänlainen erakko. Elina Karjalaiselta on Upponalle ja erakko -niminen kirja ja Tove Janssonin Muumipappa ja meri -teoksessa kalastaja on erakoitunut ja Muumihahmoihin kuuluva Mörkö (nainen) on myös erakko.

Vastaako kirjallisuuden ja median luoma erakkokuva todellisuutta? Ovatko erakot aina vanhoja, pienikokoisia partaukkeleita, jotka ovat likaisia, haisevia ja kiukkuisia? Asuvatko he turvekammeissa tai luolissa ja syövät jäkälää? Ovatko he sulkeutuneita ja pelottavia? Eivät, vaan erakoitakin on monenlaisia niin kuin muitakin ihmisiä. Myös Helsingin itälaidalla Mustavuoressa on asunut erakko. Erakkoelämä sopii luonnollisesti parhaiten introvertille ja itsenäiselle ihmistyypille. Erakoituminen on eri asia kuin yksinäisyys. Erakoituminen on oma valinta ja useimmiten siihen lienee jokin maailmankatsomuksellinen perusta. Nyky-yhteiskunnassa ekstroverttius on yliarvostettua. Monet taiteilijat, keksijät ja tiedehenkilöt ovat olleet introverttejä.

Erakot ja erakoituminen liittyy Suomessa maantieteellisesti useimmiten Lappiin, mikä johtuu hyvin pitkälti kullanhuuhdonnasta ja sen houkuttelevuudesta. Yksi kullanhuuhtojaksi ryhtynyt erakko (tai toisinpäin) on Pellervo Kankainen, joka rakensi omin käsin itselleen pirtin kaamosaikaan neljänkymmenen asteen pakkasessa kahdenkymmenen kilometrin kävelymatkan ja kahden vuorokauden soutumatkan päähän ihmisten ilmoilta. Ei ihme, että hänellä on oma mielipide televison Selviytyjät-sarjasta.

Kirjassa kerrotaan myös eteläisemmässä Suomessa, muun muassa Sahalahdella ja Päijänteen Koreakoivun saaressa asuneista erakoista. Nykyerakoitakin on. Kaikki eivät ole vanhoja miehiä.

Viime vuosisadan alussa 1930-luvulla itävaltalainen Anton Neumeier muutti 19-vuotiaana Lappiin erakoksi. Muutto ei tapahtunut hetken mielijohteesta, vaan hän opiskeli etukäteen norjan kieltä ja tuli ensiksi Norjan puolelle, josta myöhemmin asettui Suomeen. Erakoista löytyy lisää dokumentteja yle.fi:ltä.

Ohessa linkki MTV3:n nettisivuille, jossa on artikkeli Marketta Hornista, joka muutti maalle erakoksi. Hänestä kerrotaan myös tässä kirjassa.

Ohessa linkki mtv3:n juttuun.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/seurapiirirouva-marketta-muutti-erakoksi-ikimetsaan-koska-hanen-ekologisuutensa-on-ihmisille-liikaa-miten-ihminen-voi-ylipaataan-elaa-tassa-yhteiskunnassa/7800072#gs.4zseof

Koronapandemia on pakosti aiheuttanut erakoitumista. Se voi lisääntyä jatkossakin. Erakoitumisesta voi tulla uusi trendi, "uusi normaali", kun etätyön mahdollisuudet on nyt huomattu. Ainakin jonkinlaista maallepakoa voi olla tulossa pois pääkaupunkiseudulta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay, Aamulehti
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Kasvihuone-episodi kolmessa näytöksessä

Näytös I

Tapahtumat saivat alkunsa jokakeväiseen tapaan tehdyllä tomaatin taimien hankintamatkalla. Ystävällisten puutarhurien kanssa tulee aina vaihdettua sana jos toinenkin ja heiltä on saatu parhaat vinkit tomaattien ja kukkien kasvattamiseen. Tällä kertaa viisastuin kasvihuoneen kasvatuslavojen keväisen mullan vaihdon kanssa. Tomaattitarhurien mukaan kannattaa vaihtaa vain pintamulta, eli kuoria päältä pois noin 20 cm verran multaa. Sitten vain möyhitään pohjalle jäävää multaa ja tehdä tomaateille reilut istutuskuopat, joihin laitetaan uutta multaa ja sitten vielä sama määrä pinnalle, kuin sitä kuorittiin pois.

Tuumasta toimeen saman tien takaisin mökille saavuttua. Kottikärryt parkkiin kasvihuoneen ovelle ja lapio heilumaan. Pintamulta irtosi helposti ja sitten oli aika iskeä lapiolla tuleva istutuskuoppa. Olinkin näköjään syksyllä ajatellut luomulannoittaa multaa, kun mullan seasta alkoi löytyä kuivia haavan lehtiä. Viimevuotisen tomaatin juuripaakku osui kohdalle ja nappasin siitä kiinni kädelläni tarkoituksena repäistä se irti. Vaan mitä tapahtui, kun paakku alkoi irtaantua mullasta.


Näytös II

Jotakin pientä ja nopeasti liikkuvaa vilahti ja jotain vieläkin pienempää ja liikkumatonta jäi näkökenttääni. Silloin tuli ensi huuto ja sitten jalat alle. Sinne jäi lapio ja kottikärryt kaatuivat rynnätessäni ulos kasvihuoneesta. Uko, joka oli puuhastelemassa omia pihahommiaan, syöksyi paikalle kuin ohjus (tai prinssi valkealla ratsulla) ja kuvitteli tapaavansa rouvansa vähintäänkin verissä päin huudon perusteella.

"Hiiri", sain sanottua. "Ja poikanen. En voi mennä - ihan kuin olisin lapioinut sen käpälän poikki!" Ja tämän sanottuani tunsin kalman kouran kietoutuvan kurkkuni ympärille ja tunsin niin kovaa syyllisyyttä, ettette voi sitä uskoakaan.

"Näytäs nyt", sanoi Uko ja astui sisään kasvihuoneeseen. Otti lapion ja nosti varovasti lähes karvattoman hiirenpoikasen lapiolle.

"Onko sillä kaikki sormet ja varpaat tallella", kysyin enkä ollut varma, halusinko kuulla vastausta.

"On, on", Uko vastasi ja nosti hiirenpoikasen ulkorakennuksen reunustalle.

Hän alkoi saman tien varovasti nostella multaa kottikärryihin ja etsiä pesää ja poikasia. Pesä oli tehty haavan lehdistä ja mullan seasta löytyi yhteensä kolme poikasta. Ne kaikki Uko nosti ulkorakennuksen reunustalle ja sanoi: "Saatpa nähdä, että emo hakee ne kohta".

Eikä mennyt kuin hetki, kun ulkorakennuksen kulma oli tyhjä. Emo oli kuljettanut poikaset turvaan. Yhtäkkiä kulman takaa näkyi pieni, väpättävä kuononpää. Sitten esiin tulivat suuret nappisilmät. Varovasti hiiriemo luikahti vielä takaisin kasvihuoneeseen ja kävi koluamassa laarin pohjalla olevaa multaa. Se kaivoi ainakin kymmenkunta reikää multaan poikastaan etsien. Liekö niitä sitten ollut enemmän kuin kolme.

"Äh, ei hiiri osaa laskea", Uko tokaisi.

"Mutta kyllä se lapsensa tietää", vastasin.

Annettiin hiiriemon koluta laatikossa aikansa ja sitten lopulta Uko lapioi tämänpäiväisistä neuvoista huolimatta kaikki vanhat mullat pois kasvatuslaarista ja katsoi vielä tarkasti, ettei hiirenpoikasia löytyisi lisää mullan seasta. Ei löytynyt.



Näytös III

Mieleeni jäi kummittelemaan katkennut hiirenkäpälä. Olen ihan varma, että näin pienen vaaleanpunaisen katkenneen raajan mustaa multaa vasten. Se takertui niin tiivisti verkkokalvolleni, että erotan siitä pikkuruiset kynnetkin. Enkä pääse eroon ajatuksesta, että juuri nyt, parastaikaa jossakin päin pihapiiriämme nilkuttaa hiiriemo kolmella käpälällä.

Illansuussa, kun Uko on jo nukahtamaisillaan, ravistelen häntä.

"Oletko ihan varma, että hiirillä oli kaikki käpälät tallella?" kysyn.

"Olen, ihan varma! Huomasin, että sillä hiiriemolla oli vasemmassa nimettömässä jotakin kiiltelevää, niin ettei se ole yksinhuoltajakaan. Ja olin näkevinäni, että pikkuisilla oli kaikilla jokin unilelu käsissään ja ihan varmasti kaikki kolme raajaa tallella. Eikun neljä ja oli varmasti. Hyvää yötä!" Uko sanoi leikkisästi, mutta samalla napakasti.

Pyörin tuskissani ja kättä ja jalkaa alkoi särkeä. Niinkuin tiedätte, yöllä asiat paisuvat mielessä vielä pahemmiksi kuin ne ovatkaan. Mietin kuinka hiiriemon poikkileikkautuneesta raajasta vuotaa veri ja se vuotaa kuiviin ja pikkuiset jäävät yksin. Tuska on niin valtava, että nousen ylös ja kurkin ikkunasta. Niinkuin nyt pimeässä näkisin jotakin tai ainakaan mitään kainalosauvoilla linkuttavaa hiirtä.

Pieni rohkea hiiriäiti liikutti jotenkin mieltäni, kun se rohkeasti palasi hakemaan poikasensa ja etsimään niitä multalaatikosta. Niin vahva se äidinrakkaus on pienellä hiirelläkin.

                ❤


Muistatkos aiemmin julkaistut kolmen näytöksen episodit:

Hissiepisodi kolmessa näytöksessä

Roskapussiepisodi kolmessa näytöksessä

ja

Tragikomedian yhdessä näytöksessä


Kuva: Pixabay

Tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Liikunnan tärkeydestä aivoille

Uusimmassa Tiede-lehdessä (5/2020) on mielenkiintoinen artikkeli liikunnan tärkeydestä aivoille, varsinkin ikääntyville aivoille. (Uudempikin numero on jo ilmestynyt, mutta tämä postaus on kirjoitettu jo tovi sitten.)

Kestävyysliikunta synnyttää uusia hermosoluja aivojen hippokampukseen, jolla on vaikutusta muistitoimintojen ylläpitämiseen. Liikunta voi jopa vähentää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Ikääntyvien ihmisten muistivaikeuksiin liittyy nimittäin hippokampuksen surkastuminen ja selvimmin tämä näkyy hermoston rappeumasairauksissa kuten Alzheimerin taudissa.

Treenaamisen ja hippokampuksen yhteys ihmisellä on vahvistettu moneen otteeseen. Treenaaminen vaikuttaa myönteisesti myös aivojen etuotsalohkoon. Kuntosalin juoksumatolla rehkiminen ei silti riitä, vaan samalla tulisi tehdä jotain, joka haastaa aivojen kognitiivisia toimintoja. Tällainen liikuntamuoto voisi olla vaikka polkujuoksu tai maastopyöräily. Kasvava todistusaineisto osoittaa, että älyllisesti stimuloiva liikunta hyödyttää aivoja enemmän.

Kun ihmisen esi-isät ja -äidit nousivat kahdelle jalalle kävelemään ja juoksemaan, se asetti aivan uusia vaatimuksia aivoille. Koko kehon lihastoimintaa piti säädellä ja käsitellä paljon informaatiota. Kestävyysliikunnan määrä lisääntyi, kun ruokaa jouduttiin keräämään pitkien matkojen takaa ilmaston viilennyttyä noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Noin 10 000 vuotta sitten kestävyysliikunta väheni, kun ihminen asettui aloilleen ja alkoi viljellä maata. Alkoi muodostua paikoillaan pysyviä yhteisöjä, joissa myös kulkutaudit alkoivat levitä. Sitä ennen elämä oli ollut liikkuvampaa ja elettiin pienemmissä ihmisyhteisöissä, mikä ei mahdollistanut tautien leviämistä niin hyvin.

Tehokkaiden aivojen kasvatus ja ylläpito on ihmiskeholle energiataloudellisesti vaativaa. Kun nykyihmisen ei enää tarvitse harjoittaa kestävyysliikuntaa saadakseen ruokaa, on neurobiologisesta näkökulmasta järkevämpää antaa hippokampuksen surkastua. Ikääntymiseen liittyvät aivojen hippokampuksen surkastuminen ja muistitoimintojen heikentyminen saattavat ainakin osittain johtua vähentyneestä liikkumisestamme.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Scientific American -lehdessä tammikuussa 2020 ja sen ovat kirjoittaneet professorit David Raichlen (biologiset tieteet, Etelä-Kalifornian yliopisto) ja Gene Alexander (psykiatria, Arizonan yliopisto).
Artikkelin on suomentanut Petri Riikonen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Tiede-lehden kansi
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Linkkejä blogiin ja postaukseen saa jakaa vapaasti.

Metsätiellä

Joka-aamuinen lenkki sukeltaa metsän siimekseen. Menen metsään aina kun se on mahdollista. Täällä maalla ollessa ei tarvitse asian kanssa nähdä vaivaa, päättää vain minkä reitin valitsee. Nuuskija on innoissaan metsälenkeistä. Se tekee omaan matkaani nähden ainakin kolminkertaisen lenkin kiemurellessaan tuoksujen perässä. Tänään valitsemme vanhan metsäautotien, jonka jokin metsäkone on joskus raivannut. Renkaiden jättämät urat ovat peittyneet paksuun sammaleeseen.

"Mä kuljin metsätietä, ol' suvi parhaillaan. Kas jänö esiin loikki, taas katoo joutuisaan."

Emme näe jäniksiä, vaikka jänikset varmasti näkevät meidät. Jäniksiä on liikkunut pihapiirin tuntumassa aamuisin ja löydämme metsästäkin varman merkin jänisten käynnistä. Valkoista talvikarvaa on jäänyt varvikkoon.

"Mä puron luokse saavuin, kas noin se kiemurtaa. Ja ylös alas pienet näin kalat sukeltaa."

Tämä polku johtaa pienelle helisevälle metsäpurolle, joka kuohuten virtaa kohti pientä lampea. Kun kevät etenee, puron varteen nousee rentukoita. Puro kiemurtelee osan matkaansa maanalaisissa onkaloissa ja vain soliseva ääni paljastaa sen olemassaolon. Kaloja näin pienessä purossa ei ole, mutta lampi, johon puro johtaa, on täynnä isoja tummia ahvenia.

"Kun sillan poikki astuin, niin metsään saavuinkin. On sinne pesän tehnyt pien lintu armahin." 

Saavumme hakkuuaukean reunalle ja jäämme kuuntelemaan moniäänistä lintujen kevätkonserttia. On sirkuttajaa, livertäjää, viheltäjää, pulputtajaa ja tahtia hakkaa tikka nokallaan kelon kylkeen.

"Kas korkealle linnut, ne nousee ilmahan. Ja kilpaveikkoinansa on pilvet taivahan."

Aurinko paistaa pilven lomasta ja käännän kasvoni kohti valoa ja lämpöä. Nuuskija tulee viereen ja kurotan silittämään sen auringon lämmittämää mustaa turkkia. Keväinen maa tuoksuu.

"Myös pikku perho kiitää se tuonne kukkiin päin. Nyt lähden äidin luokse ja kerron mitä näin."

Kimalainen mennä pöristelee korvan juuressa ja havahduttaa meidät paluumatkalle. Äidille en voi juosta kertomaan. Äitiä ei enää ole. Mutta usein metsäpolulla tunnen, että äiti on matkassa. 

Tarinan kerroin teille.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kursivoidut kohdat lainauksia lastenlaulusta Mä kuljin metsätiellä (trad.)

Luomubanaani vs. Chiquita

Erikoisen Asiantuntijan huushollissa on jo vuosien ajan syöty banaaneja vain luomuversiona. Ja tietysti soveltuvin osin muutakin luomua, muun muassa kananmunia.

Eilen sitten olikin luomubanaanit lähikaupasta loppuneet. Pitääkö tästäkin syyttää koronaa, onko luomuviljelijällä työvoimapula vai onko toimituksessa vaikeuksia.

Isäntä oli pistänyt puntarille tavallisia Chiquitoja. Makuero oli huomattava. Jälkimmäiset maistuivat minun mielestäni oudoilta, niissä oli suorastaan joku pilaantumista muistuttava sivumaku.

Luomubanaanit ovat lisäksi paljon makeampia kuin Chiquitat. Meillä käymässä ollut nuoripari ei havainnut maussa mitään erikoista ja normaalisti kuulemma syövätkin tavallisia banaaneja. Eli vikaa niissä ei ollut.

Jos banaanit olisivat olleet minun kauppalistallani, olisin jättänyt ne luomujen puuttuessa kokonaan ostamatta ja valinnut jotain muita hedelmiä. Vaikka mandariineja tai viinirypäleitä. Chiquita-tertut uitetaan poimimisen jälkeen isoissa altaissa, joissa on säilöntäaineita. Olen joskus nähnyt siitä TV:ssä dokumentin.

Tänä korona-aikana yritetään selviytyä kaupasta ulos mahdollisimman nopeasti ja jaetaan ostettavat kahdelle listalle, kummallekin omat kärryt ja kipitetään kaupan läpi ilman sen suurempia viivyttelyjä. No, onhan siinä tietysti se huono puoli, että molemmat menemme sinne kauppaan altistumaan virukselle. Olisiko parempi käydä yksin ja vuoroviikoin. Mutta mikä se nyt sitten on parempi tai huonompi vaihtoehto, eihän näistä kukaan tiedä.

Tämän yhtäkkisen ja yllättävän banaanihavainnon seurauksena aion lisätä luomutuotteiden käyttöä entisestään. Vaikka ne ovatkin kalliimpia, mutta eipähän tarvi niellä kaikkia kasvinsuojelu- ja säilöntäaineiden jäämiä mitä ei-luomuissa saattaa olla ja onkin. Kaikkiin luomuihinkaan ei silti välttämättä ole aina tässä suhteessa luottamista.


Kuvat: Pixabay.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin linkin sekä postauksen linkin jakaminen on sallittua.

Lintupäiväkirja

Kottaraisen pönttö odottaa kevät toisensa jälkeen kottaraisia, turhaan!

24.4. 2020
Koitti ensimmäinen lomapäivä, jolloin ehdin bongaamaan vasta iltasella. Mökkimatkalla näimme kymmeniä, jollei satoja metsähanhia levähtämässä sänkipellolla. Joukossa oli muutamia joutsenia. Mökkipihaan saavuttuamme pelmahti lentoon parvi peipposia ja nyt illansuussa auringon kohta laskiessa mustarastaat soittelevat huilujaan puiden latvoissa. Metsästä kuuluu kyyhkyjen pulputusta. Laulujoutsenet lentävät torvet soiden yöksi kotijärvelleen nukkumaan. Ihan kohta, jos kaikki on ennallaan, lentää lehtokurppa määkien tuvan yli.

25.4.
Tiaiset ovat jo valinneet pönttönsä. Sini- ja talitiaisilla on pihapiirissämme 12 pönttöä. Yksi, tänä keväänä paikalleen asennettu, odottaa vielä nuortaparia asettumaan. Voi olla, että se tuli laitettua liian myöhään ja se on nyt ensimmäisen kauden tyhjillään.  Joka vuosi käy niin, että kirjosieppopari tai kaksikin valloittaa tiaisilta valmiiksi sisustetun pöntön. Ne kun eivät välitä niin kodinrakennuspuuhista, ovat enemmän sellaisia airbnb-tyyppisiä asukkeja. Harmittaa tiaisten puolesta, mutta luonnon laki on luonnon laki!

26.4.
Aamulenkillä pääsimme kuulemaan teerien kujertelua. Yritimme päästä näköetäisyydelle, mutta emme onnistuneet. Käpytikat paukuttelivat haavan latvassa. Taivaanvuohen mäkättävä ääni lähestyi ja pian näimmekin sen saapuvan erikoisella vaappuvalla lentotyylillään ja välillä syöksähdellen. Toisin kuin lehtokurpan mäkättävä lauluääni, taivaanvuohen mäkätys kuuluu sen pyrstön reunasulista linnun syöksyessä alaspäin.

27.4.
Aamulla olivat mustarastas ja orava vierekkäin syömässä viimeisiä auringonkukan siemenjämiä maasta. Mustarastaan pikimusta höyhenpeitto kiilteli kuin öljyttynä aamuauringon loisteessa. Vaan miten oli orava pukeutunut. Sama ongelma sillä on kuin meillä ihmisillä, kun on tämä välikausi - ei oikein lämmintä, muttei kylmäkään. Kurrella oli ruskea kesätakki päällä, mutta jalassa vielä harmaat villahousut. Kyllä oli hurmaavan näköinen pikkukaveri eriparivaatteissaan.  Punarinta tovereineen on vieraillut ahkeraan pihallamme. Niitä on jotenkin erityisen paljon. Se on Englannin kansallislintu  - Robin, suloinen ruskea pikkulintu oranssinpunaisine kaulalappuineen. Laulaakin niin kauniisti. Korppi lensi illansuussa tuvan yli. Sen siivistä lähtee ääni, kuin peltiä heiluttaisi ja väliin se klonksauttaa oman erikoisen äänensä. Metsähakkuiden myötä ne ovat paenneet syvempiin metsiin mikä on harmillista.

28.4.
Viimein näin västäräkin täällä maallakin. Viime viikolla tapasin kaupungissa tämän tyylikkään musta-valkoisiin pukeutuneen iloisen keikistelijän. Iltapäivälenkillä kuulostelin kuin varis raakkuisi kuusikossa. Olihan se. Kun korpit ovat muuttaneet muualle, ovat varikset tulleet tilalle. En ole tästä kovinkaan mielissäni, variksia nyt näkee aina. Korpissa on glamouria. Hra ja rva punatulkku kävivät vielä tervehtimässä meitä pihallamme. Ne lähtevät kesän ajaksi syvemmälle metsiin pesimään ja palailevat vasta syksyllä, kun jyvätarjoilut on laitettu esille. Olen vain kerran tai pari nähnyt punatulkun keskikesällä, ne todella pysyvät metsän siimeksissä. Töyhtötiaista on ikävä. En ole nähnyt yhtä ainutta töyhtötiaista pariin vuoteen. Juuri eilen satuin kuulemaan uutisissa, että töyhtö- ja hömötiaiset kärsivät tiaisista eniten hakkuista. No, sen olen surukseni huomannut.

29.4.
Upeanvärinen järripeippo on vieraillut kevättalvesta asti pihallamme ruokintapaikalla. Se on heti aamusta etsimässä jämäjyviä tiaisten kanssa. Käpytikka humahtaa paikalle etsimään talipötköjä. Ei niitä enää ole - se tyytyy nokkimaan maasta jyviä pienempien ruokailijoiden rinnalla. Keltainen vihervarpunenkin tottui ruokatarjoiluun ja ihmettelee nyt hävinneitä jyväautomaatteja. Ja minä suren kadonneita kottaraisia. En edes muista, koska olisin viimeksi päässyt ihailemaan kottaraisen valkopilkullista tummaa höyhenpukua. Laitoimme 10 vuotta sitten tarjolle kottaraisen pöntönkin. Ei kottaraisen kottaraista. Vaan ihan hukkaan ei pöntön laitto ole mennyt, nimittäin eräänä kesänä siinä pesi käenpiika. Voi mitä siritystä pöntöstä kuuluikaan, kun poikaset olivat kuoriutuneet. Josko tänä keväänä pönttö saisi taas asukkeja.

30.4.
Iltapäivälenkillä kuulin taivaalta tutun klonksauksen. Korppi  lensi ylitseni hapsumaisine siivenkärkineen ja kiilamaisine pyrstöineen. Antoi lounatuulen kannatella itseään ja liiteli kuin taivasten herra. Vaan yhtäkkiä kävi kiepsahdus ja se putosi selkä edellä vapaapudotusta varmastikin useita metrejä alaspäin kunnes kiepsautti itsensä takaisin normaaliin lentoasentoon. Se selvästikin intaantui leikkisäksi kuin delfiini aallokossa. Vai halusiko kiusoitella minua, maan kamaralle kahlehdittua ihmistä.
Pihaan palatessani siellä olivat koolla punatulkut, rva ja kolme herraa. Oliko menossa Napakymppi eli puolison valinta rouva X:n taholta. Pyrähtivät kuitenkin lentoon, kun tulin häiritsemään, ehkä juuri ratkaisevan kysymyksen kohdalla.

1.5.
Lähdimme vapunpäivän ajelulle ja näimme läheisellä pellolla kurkia ruokailemassa. Samaiselta pellolta lähti lentoon parvi pulujen maalaisserkkuja sepelkyyhkyjä. Usein sepelkyyhkyn huhuilua luullaan pöllön ääntelyksi, mutta pöllöt harvoin huhuilevat hu-huuta pitempää säkeistöä. Kyyhkyt antavat tulla tuutin täydeltä omaa pulinaansa.

2.5.
Kirjosiepot ovat saapuneet ja kärkkyvät tiaisten valmiiksi sisustamia pönttöjä. Tekisi mieli puuttua tähän toimintaan, kun se tuntuu ja näyttää niin epäreilulta. Tiaiset yrittävät pitää puoliaan, joskus voittavat ja joskus häviävät. Hävitessään tiaiset käyvät heti uuden pesäkolon etsintään, kun kirjosieppokoiras jo houkuttelee emäntää pöntölle. Illansuussa luulin taas kuulevani lehtokurpan, mutta ääni tulikin läheiseltä pikkupurolta, kun sammakot pitivät kurnutuskisojaan.

3.5.
Tiltaltti viritteli sunnuntaiaamupäivän rauhaan tuttua til talt -lauluaan. Ääni vain kuului, mutta mitään lintua emme päässeet näkemään. Ilman tunnistettavaa lauluääntä sitä olisi vaikea tunnistaakaan. Se kuuluu ryhmään "pienet ruskeat linnut",  joita on pilvin pimein. Sunnuntairetkemme suuntautui korvasienimetsään. Laulurastas lauleli ihanasti ja esitteli taitojaan matkien monia muita laulutaitureita. Yritti vähän hämätäkin ja alkoi vetämään ti-ti-tyytä ihan solkenaan. Aika hassua ja epätodellistakin, iso lintu ja laulaa kuin tintti. Jos en olisi omin silmin nähnyt, niin en olisi heti uskonut. Lomaviikon lopuksi kuulimme vielä käen kukkuvan. Vain kerran, mutta ihan selvästi. Kuk-kuu 😊


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kokemuspiirin laajentamista

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen

Vähän kyllä jännitti astua erikoisliikkeeseen juuri tällä nimenomaisella asialla ensimmäistä kertaa. Ovikellon kilahdettua ei hetkeen näkynyt eikä kuulunut ketään. Minulla oli aikaa silmäillä ympärilleni. Tavaraa oli paljon. Oli värikästä ja mustaa, tukevampaa ja vähän kevyempää. Selvästikin "rahaa on, mutta se on tavaras kii" vanhan sanonnan mukaan. Taas kävi mielessä, miten paljon jotkut yrittäjät luottavat ihmisiin. Miten helppoa olisi kahmia sylillinen kallista tavaraa mukaansa ja pinkoa kadulla odottavan rikostoverin autoon. Tälle tavaralle varastettuna on vaikea löytää pimeitä markkinoita. No, ehkä hänellä on valvontakamera. Ja onhan niitä kaupungilla muutenkin.

Olin ihan varma, että pian takahuoneesta lyllertää hieman hengästyneenä eläkeiän jo hetki sitten ylittänyt vanhempi naishenkilö, joka tuoksahtaa juuri nautitulta kahvilta tai joltain muulta. Hajuvedeltä? Olisikin melko pervoa, jos tällaisessa liikkeessä yrittäjänä/myyjänä olisi mieshenkilö.

Myyjä mittailisi nopealla katseella minut päästä varpaisiin ja kun olisin ehtinyt piipittää asiani, puuskahtaisi hän, että: "No jo oli aikakin." Ja samaan hengenvetoon noituisi suohon kaikki halpisversiot, joita olen n. 45 vuotta käyttänyt enkä ole ymmärtänyt turvautua erikoisliikkeen palveluihin ja tuotteisiin, joiden laatua en yhtään epäile. Siinä vaiheessa oma, harvoin orastava ostofiilikseni olisi väistämättä jo valmiiksi kriisiytynyt.

Odotin myös, että ensimmäiseksi minut komennetaan ahtaaseen tilaan ja täti tunkee sinne yllättäen ja pyytämättä kylmän mittanauhansa kanssa. Päivittelee, miten väärää kokoa ja mallia olen aina käyttänyt ja itse aiheuttanut itselleni sen, mikä tämän ikäisillä naisilla on yleinen ilmiö liittyen maan vetovoimaan. Siinä vaiheessa olisin jo ehtinyt toivoa vähintään omaa kuolemaani, ehkä jopa meidän molempien. Edellä kerrottu ennakkoluulo on estänyt minua asioimasta täällä kaikki nämä vuodet.

Kauhuskenaarioni ei toteutunut. Liikkeen takaosasta astelee paikalle reipas, miellyttävä, kohtelias, tehokas, asiantunteva, kaunis, nuorehko nainen, joka kyselee toivomuksiani ja aikaisemmin käyttämääni kokoa, merkkiä ja mallia. "Lähdetäänkö juuri siitä koosta liikkeelle?" Ja jos vielä vain muistaisin merkin ja mallin, jota olen käyttänyt. No muistan vaan liikeketjun, jonka myymälöistä olen jo vuosia raapaissut mukaan sopivan tuotteen, kun en ole viitsinyt sovitella sen kummemmin. Joskus olen hemmotellut itseäni uusilla väreillä, joita ilmestyy liikkeisiin keväisin ja syksyisin. On ollut sinistä, harmaata, oranssia, tummempaa punaista ja keskipunaista, jopa valkoista. Mummoväriä en käytä, vaikka se lienee varsin käytännöllinen varsinkin kesällä.

Ja sitten sovittamaan. Saan äheltää omassa rauhassa paksujen verhojen takana. Apua viehättävä myyjätär tarjoaa, mutta en tarvitse. Ensimmäinen versio ei ollut hyvä, mutta nro 2 ja 3 ovat parhaimmat ja alussa ilmoittamani koko toimii. Värit ovat kohtalaisen vaaleita, mutta ei silti ihan niitä mummovärejä. Nämä kaksi tuotetta lähtevät mukaan. Harvoin ostan itselleni mitään uutta enkä varsinkaan mitään näin kallista. Nyt pistän kaikki vanhat syrjään odottamaan muita hetkiä ja näitä kahta uutta käytän ja hoidan huolellisesti. Myyjä tiedustelee vielä, miten olen aikaisemmin pessyt tuotteita. Selitän, että olen pessyt niitä koneessa, vaikka tiedän, että pitäisi pestä käsin.

"Ei ei, kyllä nämä voi pestä koneessa", sanoo hän. "Kunhan et missään tapauksessa käytä huuhteluainetta, (no en ole vuosiin käyttänyt muutenkaan), taitat kupit sisäkkäin ja pistät pesupussiin, peset max 40 asteessa ja kuivatat riiputtamalla, ei tasaisella alustalla. Sillä tavalla niistä on iloa pitkäksi aikaa." No juuri näin olen tehnytkin. Hankinta ei siis tuo lisää työläitä muutoksia aikaisempaan elämääni.

Liityn kanta-asiakkaaksi ja sallin tarjousten lähettämisen sähköpostiini. Niin kuin sitä mainospostia ei muutenkin tulisi jo riesaksi asti. Kaikkeen sitä ihminen herkistyneessä mielentilassa suostuukin. No nyt on kuulemma malli ja merkki asiakasrekisterissä, ei muuta kun rouva marssii vaan ovesta sisään ja hankkii samaa tiedossa olevaa merkkiä lisää, jos se miellyttää. Ja uskoo hän, että miellyttää. Näin asiakkaita sitoutetaan.

Kotona molemmat tuotteet tuomitaan heti mummovärisiksi. Prkl. Pyydän katsomaan uudestaan. Isäntä korjaa näkemystään, ehkä pakon edessä? Myöhemmin hän oma-aloitteisesti täsmentää, että mummoversio on sellainen, jonka selkäkappale on noin 20cm korkea (näyttää käsillään).😁 Mieskin on oppivainen eläin.

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä Erikoiset Asiantuntijat / Liivikeskus.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa