Nyt on sunnuntai 12.6.2022. Eilen tultiin tänne Lomarenkaan välittämälle vuokramökille muutaman kivenheiton päähän Orivedeltä. Tässä on muitakin saman omistajan mökkejä (yhteensä 10) ihan huutomatkan päässä toisistaan, mikä on meille sinänsä uutta. Aiemmin ollaan valittu mökki siten, että naapuri ei olisi ihan näköetäisyydellä.
Järvi on pienehkö, mutta vastarannalla olevan mökin ja veneen näkee paljaalla silmällä. Vesi on aika tummaa, mutta ei tunnu ainakaan käteen niin kylmältä kuin voisi luulla, kun on ollut niin kylmä kevät. Haukkuli rakastaa laiturilla olemista ja veden olemuksen ja liikkeen tutkimista.
Mökille tullessa ajoimme omistajien pihapiirin läpi. Näyttää heillä olevan ainakin lypsykarjaa. Eikä ihan pieni tila ole kyseessä. Lehmät olivat pihatossa. Laitumella ihan mökin takana oli kymmenen hiehoa. Ne eivät olleet tällä kertaa kovin seuranhaluisia vaan tuijottelivat Haukkulia ja minua turvallisen välimatkan päästä.
Joukossa näkyi olevan viisi Ayrshire -rotuista (valkoisen ja ruskean kirjavia) ja viisi Holstein -rotuista (valkoisen ja mustan kirjavia) nelijalkaista. Haukkuli pelkäsi niitä, mutta ei murissut eikä haukkunut. Se vaistosi, ettei niistä ole pikkukoiralle hengenvaaraa.
Mökin kaappiin oli edellisiltä kävijöiltä unohtunut (?) syömäkelpoista leipää, mutta veimme ne biojätteeseen. Ihan periaatteesta ei aleta kenenkään toisen jättämiä ruokia syömään. Ainoa, mitä mökin varastosta voidaan käyttää, on suola ja jotkut muut mausteet.
Ne leivät, ainakin ruisleipä, olisi voitu syöttää niille hiehoille, mutta ensin olisi pitänyt kysyä omistajalta lupa. Kun ei tiedä, mikä niiden ruokavalioon sopii. Ennen vanhaan nautaeläinten parasta herkkua oli ruisleipä. Eikä haitannut, vaikka olisi vähän ollut kuivahtanuttakin.
Mökin takana kielot olivat vasta nupulla, aurinkoisessa mäen rinteessä ne aloittelivat kukkimista. Niitä saan kuulemma kimpullisen ylihuomenna, kun meillä on 36v hääpäivä. Hääkimpussa oli aikanaan kielojakin. Yöllä sai avoimesta ikkunasta kuunnella kuikan huutoa. Siitä tulee aina niin ”alkukantainen” olo. Myös kuovin ääntä kuului jossain vaiheessa. Nämä äänet eivät kuulu kaupungin äänimaailmaan.
Mökki on pienin vuokramökki, missä ollaan koskaan oltu. Alakerran tupakeittiö on vähän isompi kuin Mikkelissä olevan suosikkimökkimme tuulikaappi, jos pikkuisen liioittelen. Samanlaiset jyrkät portaat vievät yläkertaan, missä on tilat nukkumiseen. Täällä ne portaat ovat vielä lisäksi kierteiset, eli suorastaan vaaralliset. Haukkulia pitää nimittäin kuljettaa kainalossa ylös ja alas. Mikään muukaan koira ei noita rappusia varmasti suostuisi kulkemaan. Kissaa tai vuohta ei tarvitsisi kantaa, mutta niistä kumpikaan ei kuulu meidän perheeseen.
Puusauna on hyvä, niin kuin puusaunat yleensäkin. Päivää ennen tänne lähtöä alkoi molemmille tulla lieviä flunssan oireita, joten uimaan ei olla vielä menty. Sekä kotoa lähtiessä että tänne tullessa tehtiin testit ja koronasta ei näyttäisi sen perusteella olevan kyse. Ainakin tämä päivä menee sitten vaan lepäillessä. Jonain myöhempänä päivänä pääsee ehkä uimaan ja luontopoluille.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
