Kuinka aika pysäytetään

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Nappasin tämän kirjan mukaan kirjastosta. Kirjan mainio kansikuva herätti ensimmäiseksi mielenkiintoni ja luettuani takakannen lyhyen esittelyn kirja lähti matkaani.

Kyseessä on täysin fiktiivinen tarina Tom Hazardista. Miehestä, joka kuuluu niihin ihmisiin, joilla on saman muutaation aiheuttama seuraamus, anageria – oireyhtymä, joka aiheuttaa sen, että henkilö  ikääntyy paljon ns. normaaleja kanssaihmisiään hitaammin. Kirjan nykyhetkessä Tom on 439-vuotias.

Kirjailija kuljettaa Tomin tarinaa usealla eri aikakaudella. Tom tapaa eri vuosisadoilla mielenkiintoisia ihmisiä, myöskin muita kaltaisiaan. Yksi tärkeä ohje heille kaikille on: ”Älä koskaan rakastu”. Kuinka vaikeaa tämä on ihmiselle, joka kuitenkin useimmiten luontaisesti kokee tarvetta pariutua ja lisääntyä. Eikä Tomkaan pysty tätä ohjetta noudattamaan.

Kirjassa pohditaan rivien välissä ajan ja ihmiselon käsitteitä, tai tarkemminkin sitä, miten me ihmiset haluaisimme ajan kulkuun vaikuttaa pystymättä siihen.Kuinka jotkut meistä tavoittelevat jollain tapaa ikuista elämää. Tässä tarinassa pitkä elämä on ennemminkin kirous kuin siunaus. 

Mieleen tulee myöskin tämän päivän lääketiede, joka pyrkii parantamaan kaiken ja täten myöskin lisäämään elinvuosiamme. Kuulinpa jostakin, että vanhenemista alettaisiin hoitaa kuin se olisi sairaus eikä luonnollinen osa ihmiseloa. Toivottavasti tähän ei mennä.

Omaan niin sanottuun normilukemistoon (dekkarit, jännärit, kauhu) tämä antoi mielenkiintoista vaihtelua. Aika itsessään on hyvin kiinnostava aihe ja tässä kirjassa siihen oli rakennettu ihan omanlaisensa tulokulma.

Päähenkilö on sympaattinen ja hänen pitkän elämänsä varrella kohtaamiensa henkilöiden joukosta löytyy monta kunkin ajan julkkista.

Ja miten aika sitten pysäytetään. Sekin selviää – mutta jääköön mysteeriksi. Vastaus on kuitenkin ihan päivänselvä ja kaikkien meidän toteutettavissa.

Pidän kirjoista, jotka jättävät jäljen mieleen ja saavat pohtimaan asioita. Olivatpa tarinat tosia tai keksittyjä. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa ja jo aiemmin postasin aiheesta: Tämä päivä - tartu hetkeen

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

 

Tämä päivä - tartu hetkeen

Miten se nyt menikään?

Eilistä ei voi muuttaa, huomisesta ei vielä tiedä. Elä siis tätä päivää. Carpe diem. Poimi päivä. Tartu hetkeen. Tartu tähän hetkeen. 

Niin usein havahdun siihen, että jauhan mielessäni menneitä, tehtyjä ja tekemättömiä. Suunnittelen, pelkään, odotan, jännitän tulevia. Tämän päivän energiat eivät kulu tähän päivään, vaan niihin asioihin joihin ei voi paljon tai yhtään vaikuttaa. Enää eikä vielä.

Luin Matt Haigin fiktiivisen kirjan Kuinka aika pysäytetään, joka oli mielestäni mahdottoman hyvä. Pidin tästä kirjasta ja yleensäkin niistä kirjoista kovasti, jotka luettuani jään pohtimaan kirjasta mieleeni nousseita ajatuksia, mitä milloinkin. Tämän kirjan innoittamana ryhdyin miettimään tätä näennäisesti kiihtyvää ajan kulkua. Kuinka aika tuntuu nykyään kuluvan aina vain nopeammin. Päivät, viikot, kuukaudet, vuodet juoksevat kuin maantiekiitäjät kojoottia karkuun. 

Ajan "pysäyttäminen" on mahdollista vain elämällä tässä hetkessä. Se oli tämän kirjan antama oivallus. Vanha tuttu juttu, mutta aina ajankohtainen.

Miten ajan ja oman elämään keskittymisen voisi pysäyttää kuluvaan päivään. Tietysti on asioita, joita täytyy suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen. Mutta että katse ja läsnäolo kohdistuisivat pääosin käsillä olevaan päivään, hieman tulevaisuuteen, mahdollisimman vähän tai ei lainkaan menneisiin, varsinkin tekemättä jääneisiin asioihin, sanottuihin sanoihin.

Kuka osaa antaa viisaita ohjeita?

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kaikella on aikansa

Vieraskynäilijämme on pohtinut ajan kulumista.

Ajan käsitettä on vaikea määritellä tarkasti. Erään teorian mukaan aika kuluu hitaammin mitä nopeammin kuljemme. Miten se on mahdollista? Tämä teoria kuuluu suhteellisuuden piiriin. Jos esimerkiksi vietät aikaasi rakkaan ihmisen kanssa, niin aika kuluu nopeammin, mutta jos istut ikävässä paikassa, niin tuntuu, etteivät sekunnit kulu millään.

Länsimaissa ajan kuluminen ja hallitseminen on tarkkaa, päinvastoin kuin Afrikassa tai Lähi-idässä. Siellä päin jos luvataan, että homma on valmis viikon päästä, niin voi tulla yllätyksiä, kun työntekijät saapuvat eri aikoihin työpaikalle. 

Kun maahamme virtasi vuonna 2015 suuria määriä Lähi-idän pakolaisia, oli vaikeuksia noudattaa yhteisiä sovittuja tapaamisia tai kokoontumisia. Heidän kanssaan on voitu sopia tapaamisia ainoastaan parin päivän päähän. Lisäksi täytyy varmistaa samana aamuna, että ovat varmasti tulossa tapaamiseen tai vierailulle. 

Lapsen ajan taju kehittyy koko ajan, kun tapahtumat ja muisti tarkentuvat kehoon. Moni lapsi, joka ei ymmärrä ajan virtaa, käyttää muun muassa älypuhelimen Siri-sovellusta. Esimerkiksi näin. Painetaan pitkään kotinäppäintä ja otetaan yhteyttä Siri palveluun. Siri kysyy: ”Miten voin auttaa?” Lapsi: ”Voisitko hälyttää kymmenen minuutin päästä?” Ja Sirihän auttaa piippaamalla kymmenen minuutin päästä. 

Ajan kulkua voidaan kuvata kahdella tavalla: on alku ja on loppu. Tapahtuu ajan kulkemista eli ajan virtaa. Vuodenaikojen vaihtuessa tapahtumat toistuvat syklissä. Joka vuosi on kesä ja on joulu. 

Olemme luonnonvoimien keskellä sekä niiden armoilla. Heitän sinulle haasteen. Pystytkö elämään ilman allakkaa viikon verran? Ei saa katsoa puhelimesta, mikä viikonpäivä on meneillään. Itse pyrin käsittämään ajan kulumista auringon mukaan esimerkiksi lipputangon varjosta tai talon pylväistä. 

Aika on sodalla ja on aika rauhalla. Siinä toivossa elämme, että Ukrainan sodan kärsimykset loppuisivat jonain kauniina päivänä.

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mökkitiellä osa II

 

"Kyllä aika kuluu nykyään nopsaan", ihmettelin jälleen kerran ääneen iltalenkillä tutulla mökkitiellä. 

"Ihan äsken oli joulu ja pian on juhannus!" Uko säestää.

Tuntuu siltä, että elämä mennä vilahtaa ohi sellaista vauhtia, että ei mukana pysy, mitään ei ehdi tehdä, aina on kiire ja silti jää hommat tekemättä. Yöunistakin on joutunut nipistämään, kun pitää niin kiirusta.

"Ihan hullua se on - kohta ollaan seuraavalla sektorilla eli kuudenkympin ja kuoleman välissä", totean karusti.

"On se myönnettävä. Loppuelämän kalkkiviiva jo häämöttää. Pääsekö tässä edes maaliin asti, vai jääkö loppusuora vetämättä" Uko huokaa.

Kuljemme vaiti. Hiljaiseksihan se vetää. Kunnes yhtäkkiä Ukolla ilme kirkastuu.

"Jos lähtisi kulkemaan länteen päin niin eikös se anna lisätunteja?" Uko innostuu.

"Niinhän sitä luulisi. Vaan kun palaat sieltä lännestä kotiin, niin samassa jamassa olet taas." murskaan unelmat saman tien.

"No mutta jo tulisi sieltä yläkautta takaisin, niin se paluumatka ei osuisi silloin siihen saatuun hyötyyn", uusi idea villitsee Ukon mielen.

"Tarkoitatko pohjoisnapaa? Ei se auta. Tänne Punaiselle tuvalle kun palaat, niin olet juuri jetsulleen saman ikäinen kuin et olisi missään lännessä käynytkään aikavyöhykkeitä ylittämässä", totean ilottomasti.

"Niin se on", Uko myöntyy.

Matka jatkuu. Uko miettii selvästi jotakin, jolla saisi tunnelman nousemaan.

"Se on ainakin varmaa, että sinä pysyt aina muutaman kuukauden minua edellä!", hän hihkaisee.

Suon hänelle sen ilon, mutta kukas se perheessä määrää? Vanhin tietysti 😉

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.