Painutaan suolle! Ehdotin Isännälle Tapaninpäivän aamuna. Ja tämä ei johtunut kotona tylsistymisestä ja nunnaamisesta pitkien juhlapyhien vuoksi sen paremmin kuin koronastakaan.
Oli vaan niin hieno ulkoilusää, että päätettiin lähteä kotikulmilla olevalle suolle, jonka halki on rakennettu virkistystarkoituksessa tukevat pitkospuut. Vielä ei ole niin kovia ja pitkäkestoisia pakkasia pidellyt, että suon pinta olisi kestänyt kävelijää.
Ylimpänä olevan kuvan tekstistä saa ehkä huonosti selvää. Siinä kerrotaan, että tätäkin suota on ojitettu 1930-luvulta lähtien, eniten 1960-70 -luvuilla. Ojituksen jälkiä näkyy suolla vieläkin. Tarkoitus on ollut nopeuttaa puuston kasvua.
Tämä suo on suoyhdistelmätyypiltään kermikeidas. Kermeiksi kutsutaan pitkänomaisia turveharjanteita, jotka sijoittuvat rengasmaisesti suon keskustan ympärille lintuperspektiivistä katsottuna.
Suon silmäkkeet, eli alimmat tasot ovat nimeltään kuljuja. Jos niissä näkyy vesipintaa, nimitys on rimpi ja jos paikka on jatkuvasti veden vallassa, se on nimeltään allikko.
Suolle kannattaa painua kaikkina vuodenaikoina, jos vaan lumitilanne sen sallii. Siellä on melkein aina jotain aistittavaa kaikilla aisteilla. Tälläkin kertaa katselimme ja kuuntelimme suon vakioasukkaita, korppeja. Niitä näkyi noin kymmenkunta kappaletta.
Pitkospuita pistellessä pysähdyimme välillä kuuntelemaan hiljaisuutta. Yhdessä kohdassa kuultiin suon sisältä jännää pulputusta. Jotain kaasua mahtaa nousta alemmista kerroksista, mikä sai aikaan pulpahtelevan äänen.
Jos ei pidä korkeuseroiltaan kovin vaihtelevasta maastosta, on pitkospuut tasaisella suolla ihan nappikohde ulkoiluun. Eipä paljon ylämäet rasita. Haukkulikin tykkää.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty
