tiistai 27. lokakuuta 2020

Öisiä ääniä


 
Olen yrittänyt taltuttaa päiväväsymystäni nukkumalla pitempiä yöunia. Olen nukkunut jo pitkään liian vähän - vetänyt vuositolkulla univajeella. Iän karttuessa väsymys on alkanut painaa päälle raskaammalla otteella ja päätös aikaisemmasta nukkumaanmenosta oli lopulta vain ryhtymistä vaille valmis.

Ymmärsin sen, että muutama pidempään nukuttu yö ei vielä vaikuta asiaan, vaikka olinkin huomaavinani pientä virkeyden poikasta kropassa jo aamutuimaan heti muutoksen tapahduttua.

Viikot kuluivat ja kuitenkin aina vain väsytti. Ukolta tiedustelin moneen otteeseen, että mahdanko kuorsata. En kuulemma, pientä puhinaa vain kuuluu. 

Suuni on aamuisin rutikuiva ja kieli kitalaessa kiinni, joten ainakin nukun suu auki. Ja aina vain väsyttää.

Luin sitten artikkelin jostakin ilmaisesta sovelluksesta, joka äänittää kuorsaamista. 
Tämä jäi mieleen vaikken heti sitten mukamas ehtinyt asiaan paneutua.

Lomaviikon jo häämöttäessä tartuin viimein asiaan ja menin asioimaan puhelimen play-kauppaan. Asian tiimoilta löytyi sovellus jos toinenkin. En ruvennut tekemään asiasta sen kummempaa taustaselvitystä, vaan latasin listalta ensimmäisenä tyrkyllä olevan maksuttoman sovelluksen. Toki tästäkin versiosta saa kaikenlaista lisäanalyysiä maksua vastaan.

Ja eikun kokeilemaan! Hyvää yötä ja krooh pyyh! Aamulla olin pökertyä tuloksista - kuorsasin kuin hinaaja suurimman osan yöstä. Äänekkäästi ja osin eeppisesti sovelluksen mukaan. Ääni oli kuin tukehtumaisillaan oleva possu tai pakahtumaisillaan oleva aasi tai siis kuorsaava ihminen. Joka olin minä. Teki niin pahaa, että melkein itketti.

Olin nukkunut selälläni ja seuraavaa yötä varten tein taktiikan. Nukun kyljelläni. Ja nauhoitus päälle. Eikö mitä, kuorsausta kylkiasennossakin, myös mahtipontista eli eeppistä, mutta  kovaäänistä himpun vähemmän. Ei auttanut eri asentokaan. Mahallani en osaa nukkua, vaikka sitäkin harkitsin.

Kolmannen testin tein päiväunilla. Sama juttu - kuorsausta siis päivin öin. Seuraavaksi aion metsästää sovelluksen, joka mittaa mahdollista uniapneaa (tämä toki vaatii sitten ammattilaisen apua, jos yhtään viittaa hengityskatkoksiin). Aion myös kysäistä Ukolta onko kuulokojeen hankinta ajankohtaista vai miten hän määrittelee puhinan.

Lataamani sovellus: SnoreLab (ilmaisversio) / ei kaupallista yhteistyötä. Sovellus toimii, vaikka kytkisi mobiilidatan yöksi pois päältä.



Ensimmäisen yön tulokset, kun nukuin selälläni.

Toisen yön tulokset, kun nukuin kyljelläni.

Päiväunitulokset

 
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / SnoreLab (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

13 kommenttia:

  1. Itsekin olen kuullut mieheltäni että kuorsaan. Ja hänellä on sentään alentunut kuulo, vaikka ei sitä itse myönnäkään. Aika yllättävää että kuorsaustaan voi tallentaa tuollakin tavalla. En tosin osannut tulkita noita vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tuo sovellus avaa vastauksen vielä tarkemmin, mutta tuossa keltainen on äänekästä kuorsausta ja oranssi mahtipontista. Oli kyllä yllättävää itselle ja nyt kun tämän tiedän, aion tehdä aaian eteen aaioita parantaakseni nukkumistani.

      Poista
  2. Kannattaisi tutkituttaa uniapnean mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Samaa mieltä. Täytyy varata aika työterveyteen.

      Poista
  3. Jos sinulla on pahaa päiväväsymystä, vaikka olisit nukkunut noin kahdeksan tuntia, kannattaa tutkia uniapnean mahdollisuus. Et ehkä saa tarpeeksi syvää unta. Unet jaetaan pinta-, syvä- ja rem-uneen, minkä varmasti tiedätkin. Syvä uni on elintärkeä palautumisen kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! No, olen muun muassa nukahtanut muutamia kertoja istualleni. Ihan kuin on/off-napullasta olisi sammutettu valot. Yhden kerran olin ratkomassa ristikkoa...heräsin hetken päästä kynä kädessä. Tunne oli todella outo!

      Poista
  4. Sama juttu kuorsaan kuulema, nukumme omissa huoneissamme, ja se kuuluu toiseen huoneeseen, itse kun sitä ei tiedä, niin olis hyvä kokeilla samanlaisella sovellutuksella, mutta tuohon mummo puh.ei pysty laittamaan.
    Suattaapi olla että apneaa on mullakin, koska väsynyt päivisin olen väsynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Niin, kyllä se päiväväsymys jostain kertoo. Pitää sinunkin tutkituttaa asia. Väsyneenä ei elämä maistu niin hyvältä kuin pirteämpänä voisi. Se on jo iso menetys puhumattakaan vakavimmista seurauksista.

      Poista
  5. Syksyllä on kyllä meilläkin väsymystä. Olemme ottaneet nyt vähän vitamiineja hyvän monipuolisen ruuan lisäksi.
    Oletko kokeillut nenän sisään asennettavia muovisia nenän aukaisijoita. Ne on tarkoitettu kuorsaajille. Minä en kuulemma myöskään kuorsaa mutta minulla on nenä kesät talvet aina tukossa ja se vaikeuttaa nukkumista kun en osaa aloittaa nukkumista suu auki. Tämä pitää senän auki hyvin. Niitä saa ostaa erilaisia apteekista. Se mitä minä olen käyttänyt vuosia sen valmistus on lopetettu. Minulla on niitä muutama jemmassa ja ostin myös toisenlaisen kokeiluun. En ole vielä sitä testannut mutta pitää ottaa se nyt ensiyönä kokeiluun. Sain vuosia sitten tämän vinkin töissä ja jos johonkin lähden niin tämän pakkaan aina ensimmäisenä. Tämä laitetaan siis nenän sieraimiin sisään ei nenän päälle, niitäkin malleja on. Se tuntuu hetken oudolta siellä sieraimissa mutta vain hetken. Se levittää sieraimet hyvin auki ja sanovat sen auttavan kuorsaukseen. Halpa kokeilu minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tämä meni ostoslistalle ykköseksi. Käyn ostamassa ennen viikonloppua ja testaan saman tien. Laitan myös nauhoituksen pyörimään. En ole edes kuullut tällaisista apuvälineistä! Tämä kyllä pitää ja kannattaa kokeilla!

      Poista
    2. Kiitos Nila vinkistä! Kävin ostamassa nenänaukaisijan. Sellaisen version, jota oli yksi jäljellä ja on poistumassa valikoimista. Yhden aukaisijan kanssa nukutun yön jälkeen kuorsausnauhoitus näytti ihan eri lukemia...Uskomaton juttu! Kuorsasin kyllä edelleen, mutta paljon vähemmän. Ohjelappusessa vielä sanottiin, että muutaman yön voi viedä ennenkuin kuorsaaminen vähenee. Jess jess jess 😁

      Poista
  6. Minäkin käytin sellaista minkä valmistus on loppunut ja se on harmi. Ostin sellasen toisen missä on useampi pakkauksessa ja minä en saanut sitä laitettua nenään kunnolla. Minulla on sieraimet niin yhdessä ja tukossa. Pitää vielä yrittää. Hyvä kun sait jo nyt hyviä tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt on jo monta sierainlevittäjän kanssa nukuttua yötä takana ja huomaan ihan oikeasti, että en ole enää niin väsynyt. Öinen nauhoitustuloskin kertoo samaa - kuorsaan paljon vähemmän. Aion käydä kiertämässä paikkakunnan apteekit ja ostamassa muutaman tuotteen varastoon, koska tämä tuntuu toimivan minulle. Kiitos vielä vinkistäsi! Se oli todella hyvä vinkkaus!

      Poista

Kiitos kommentistasi!