Luin äskettäin ja postasin arvion blogiin kirjasta Pullopostia Seilin saarelta.
Tämä toi mieleeni muistoja. Ei sillä, että minä tai joku lähipiiristäni olisi ollut asian kanssa tekemisissä. Ja mitä sitten vaikka olisi ollutkin.
Mielen sairauksiin liittyy yhä vaan häpeällisyyden leima, jota myös stigmaksi sanotaan. Stigma johtunee siitä, ettei psyykkisten sairauksien syitä tai aiheuttajia ole alun perin riittävän hyvin tunnettu. Nykyään tiedetään jo paremmin. Syyt ovat yksinkertaisesti ihan fyysisiä, aivokemiasta johtuvia. Ympäristölläkin on oma vaikutuksensa. Joihinkin vaikuttaa perimä tai sitten kaikki.
Kirjan päähenkilöllä saattoi olla taustalla perinnöllinen alttius skitsofreniaan. Lisäksi hän eli nuoruusvuosinaan viime vuosisadan alussa aikoja, jotka olivat kaikille hyvin vaikeita. Ravinto oli puutteellista. Oraalla ollut skitsofrenia saattoi vaikuttaa niin, että hän päätyi toteuttamaan hirmuteon, jonka oli suunnitellut ja vain päättänyt sen tehdä ennemmin tai myöhemmin.
Äitini lapsuuden lähipiiriin kuului henkilö, joka tunnettiin hiukan erikoisista otteistaan. Nimetään hänet tässä vaikka Hildaksi. Hilda vaikutti joskus 1930-1950 -luvuilla äidin lapsuudenperheessä kotiapulaisena.
Hildan poismenosta on jo pian 35 vuotta. Nyt kun muistelen häntä, niin arvelen myös hänen sairastaneen skitsofreniaa. Ainakin häntä vaivasi kaikki ne harhat, joita mainittiin Seilin saaren Saimallakin olleen. Saiman tilanne oli paljon pahempi, koska hän oli menettänyt vapautensa. Saima oli Hildan kanssa melkein saman ikäinen, Hilda ehkä muutaman vuoden nuorempi. Hildan elämänkaari muotoutui toisenlaiseksi, koska hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen. Sen vuoksi Hildaa ei voinut sulkea mihinkään tahdonvastaiseen hoitoon, vaikka saattoikin aiheuttaa vakavaakin häiriötä ympäristössään.
Hilda asui Etelä-Suomessa omassa kauniissa ja siistissä kaupunkiyksiössään, jonka oli ostanut omilla säästöillään. Isännöitsijä ja poliisi saivat toistuvasti olla paikalla Hildan ongelmia ratkomassa. Naapurisopu oli lujilla. Hänellä oli jatkuva pelko siitä, että hänen kotiinsa joku pääsee ja varastaa milloin ranskanleipää ja milloin hilloa. Joskus oli turkinhihasta varas käynyt leikkaamassa palan.
Myös myrkytetyksi joutuminen ja kaikenlaiset viranomaisten toimet olivat hänellä pelon aiheita. Kun tilanne äityi pahaksi, hän joutui pitkiksi ajoiksi Hattelmalan mielisairaalaan Hämeenlinnaan.
Nykyään mielenterveyspotilaat hoidetaan pääosin keskussairaaloiden yhteydessä olevilla psykiatrian osastoilla sekä avohoidossa. Oikeuspsykiatrisia mielisairaaloita on kolme: Turun vankimielisairaala, Niuvanniemen sairaala Kuopiossa sekä Vanhan Vaasan sairaala Vaasassa.
Hattelmalan sairaalassa toimii nykyään ammattikorkeakoulu. Lapinlahdessa on taiteilijoiden työtiloja ja kahviloita. Kellokosken sairaalaa ollaan muuttamassa muuhun käyttöön. Alkuperäisessä käytössä ei ole myöskään Uudenkaupungin mielisairaala, josta oli maininta Pullopostia Seilin saarelta -kirjassa.
Hattelmalasta päästyään Hilda oli taas pitkään elämänsä kunnossa, kunhan muisti syödä lääkkeensä. Hän kävi välillä meilläkin ja viipyi aina muutaman päivän. Hilda oli oikein hyväsydäminen ihminen ja piti kovasti lapsista. Hän toi meille aina tuliaisia kaupungista ja alennusmyynneistä ostamiaan vaatteita. Ehkä hän piti meitä omana perheenään ainakin jossain määrin.
Kerran hän oli saanut kaukana asuvilta kummeiltani rahaa ja tehtävän hankkia minulle jotain syntymäpäivälahjaksi. Hänen ratkaisunsa oli sellainen, että hän osti niillä rahoilla omaan kotiinsa uuden maton ja lähetti vanhan, kuluneen, ehkä likaisenkin mattonsa minulle linja-autorahtina. Ei vaivautunut edes itse tuomaan sitä. Lahja kummeiltani, joita en koskaan tavannut. Eikä hän nähnyt toiminnassaan mitään kummallista. Olin silloin ehkä 12-vuotias ja olisin toki ilahtunut upouudesta matosta huoneessani.
Toinen mielenkiintoinen lahjaratkaisu tapahtui, kun menimme Isännän kanssa naimisiin ja Hilda toimitti meille häälahjan postitse, kun ei itse päässyt paikalle. Se oli nilkkoihin asti ulottuva flanellinen naisten yöpaita. Ei ihan tyypillisin häälahja, mutta lämmin ajatus häneltä. Sulhaselle siitä ei juurikaan tainnut olla iloa. Hän silti aina välillä muistelee asiaa lämmöllä.
Vaikka Hilda pelkäsi joutuvansa varkauden kohteeksi, hänellä taisi olla samoja taipumuksia itselläänkin. Äiti ainakin piilotti kaikki lääkkeensä ja vähänkin arvokkaammat esineet lukkojen taakse, kun Hilda oli tulossa. Hildalla olikin tapana kurkkia kaappeihin ja laatikoihin. Välillä hän oli aamuhämärissä nähnyt ”valkotakkisia” kävelemässä pihapiirissä. Tämä oli lapsen mielestä varsin pelottavaa.
Tähän ikään mennessä kertyneellä viisaudella en itse olisi uskaltanut jättää kolmea pientä lastani nukkumaan Hildan kanssa keskenään, kun vanhemmat lähtivät töihin. Näin he joutuivat tekemään, pakon sanelemana. Asenne Hildaa kohtaan oli kuitenkin hyväksyvä ja häntä kunnioitettiin, vaikka hän ei ihan täydellistä luottamusta nauttinut. Ehkä äiti kuitenkin tunsi ja tiesi Hildan mielenliikkeet paremmin ja arvioi hänet silloin vaarattomaksi muille ihmisille. Lapsen mieli vaan ei oikein voinut täysin käsittää sitä häneen liittyvää erilaisuutta.
Myöhempinä aikoina Hilda tietääkseni syyllistyi tekoon, joka ei täysin kestä päivän valoa. Siihen liittyy muita ihmisiä, joten tässä ei voi siitä enempää kertoa.
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
