Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. syyskuuta 2022

Mikä on lempivärisi?




Vieraskynäilijämme kanssa yhteistyössä saimme aikaan seuraavanlaisen pohdinnan väreistä. 

Pian on taas syksy. Moni suuntaa pohjoiseen, Lappiin, ihailemaan ruskaa. Sen tuoma väriloisto sykähdyttää meitä kaikkia. Täällä etelässäkin voi nauttia ruskasta. Ilmiö johtuu siitä, että lämpötilan laskiessa alle nollan lehtien sisältämä klorofylli imeytyy takaisin oksiin ja runkoihin. Lehtivihreä sisältää typpeä ja magnesiumia. Kun ne varastoituvat oksiin ja runkoihin, tulevat värit esiin ja värikkäät lehdet tippuvat maahan. 



Jo lapsesta asti olen pitänyt punaisesta väristä. Vielä nykyään puolet vaatevarastoni sisällöstä on punaista. Säälin nuoria, jotka käyttävät niin paljon mustaa väriä. Musta on otettu Espanjan hovissa 1700-luvulla viralliseksi juhlaväriksi. Musta väri on mielenkiintoinen. Se ei oikeastaan ole väri, koska se imee itseensä kaikki muut värit. Sen vuoksi kesällä kuumassa auringossa kannattaa suosia vaaleaa kuosia, koska se heijastaa valon pois.   



Kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen Buckinghamin palatsin ylle ilmestyi sateenkaari, kaksikin. Ilmiö syntyy, kun sade ja aurinko ovat sopivassa kulmassa. Veden pisarat toimivat prismalasina, joka heijastaa luonnonvaloa ja muuttaa sen spektrivaloksi. 

Kuulemma jokainen tähti lähettää eriväristä spektrivaloa. 



Mitä merkitystä väreillä on arjessa? Värit ovat tärkeässä roolissa, sillä me viestimme niillä toisillemme. Eräässä tutkimuksessa on osoitettu, että punaisiin pukeutuneilla pelaajilla on pieni yliote verrattuna muihin väreihin pukeutuneisiin vastustajiin. 

Väristylistit neuvovat erityisesti naisia, minkä väriset asut sopivat itse kunkin luontaisiin väreihin ja tyyliin. Sopivat värit analysoidaan silmien, hiusten ja ihonvärin mukaan. 

Olen myös itse käynyt värianalyysissä vuosia sitten. Väristylisti sanoi silloin, että minun ikääni mennessä (silloin olin +30v) moni ihminen on jo luontaisesti löytänyt värit, jotka ovat hänelle sopivat. Oma silmä sanoo sen. ”Väärät värit” eivät miellytä. Se oli ja on kyllä totta. Värianalyysin tulokset eivät olleet mikään yllätys. 



Minulle sopivat parhaiten viileämmät värit. Niinpä vaatekaapissani ei ole koskaan ollut esim. keltaista tai varsinkaan oranssia. Oranssi vie minulta värit kasvoista. Se saa näyttämään sairaalta. Stylisti sanoikin huumorilla, että jos laitat oranssin puseron päällesi, niin joku voi kysyä, että oletko kunnossa. ”Vääriä” värejä ei pidä laittaa ainakaan suoraan kasvojen lähelle. Ainakin oikeanvärinen huivi pitäisi laittaa väliin, jos välttämättä pitää pukea se oranssi paita. Ja musta väri hänenkin mukaansa käy hyvin harvalle. 



Sama analyytikko antoi ohjeita myös muun muassa laukkujen ja korujen materiaalista, mallista ja koosta. Hänen mukaansa aikuisen naisen korvakorujen tulee olla vähän pientä suurempia. Vähintään oman peukalonkynnen kokoinen korvakoru on hyvän kokoinen. Pienet korvakorut koristavat parhaiten pikkutyttöjä. Minun laukkujeni pitää olla mieluummin pehmeän mallisia, ei siis mitään kirjekuorimallisia ja salkkuja. Ja koruiksi pitää analyysin mukaan valita keltakultaisia tai hopeisia koruja.

Mielialakin vaikuttaa erityisesti naisilla siihen, minkä väriset vaatteet laitetaan ylle ennen töihin lähtöä. Jostain olen lukenut myös, että naistenlehtien kansikuviin valitaan syksyisin tummatukkaisia ja keväällä vaaleatukkaisia henkilöitä. Näin lehti menee paremmin kaupaksi irtonumeroiden ostajille.

 


On myös huomattu, että jos nainen menee tanssiravintolaan, niin persikan väriset vaatteet rohkaisevat miehiä hakemaan naista tanssilattialle, mutta musta väri saattaa säikyttää miespoloiset.

Toivotan teille iloista syksyä. Kotivinkki-lehden mukaan on olemassa 32 syytä rakastua syksyyn.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

maanantai 9. toukokuuta 2022

Mökkitiellä osa IX



Keväinen mökkitie on kuivunut talven jäljiltä. Routavaurioita on tosi vähän. Tiellä on märkää vain yhdessä kohdassa, siinä missä tienvierustan maanalainen lähde pulputtaa vettä uumenistaan.

Lähdettiin Ukon kanssa tsekkaamaan sammakkolammen tilannetta, kun Nymma viestitteli, että hän on jo tehnyt havaintoja sammakonkudusta. Uko oli aivan varma, että  meidän lammikko on vielä rakkauden hedelmiä vailla. Näin olikin. Mutta itse lempiväiset olivat kyllä valmiudessa lammikon pohjalla.

Pehmeällä hiekkaisella maantiellä näkyi öisten kulkijoiden ja tassuttelijoiden jälkiä. Hiekassa jäljet näkyvät yhtä hyvin kuin lumella. Yhytimme ainakin hirven ja teeren jäljet. Ne olivat ilmestyneet tielle edellisen päivän lenkin jälkeen. Lumikko nähtiin ihan livenä. Se oli jo heittänyt talvipalttoon päältään ja mennä vipelsi kokoruskeassa puvussaan, vain mahanalusta leukaperiä myöten valkoisena, kuin olisi vetänyt puhtoisen kauluspaidan päälleen.

Kekomuurahaiset olivat remonttipuuhissaan korjailemassa talven ja lintujen aiheuttamia vaurioita pesälleen. Ne olivat kaikki pakkautuneet keon auringonpuoleiselle kyljelle isoksi ruskeaksi laikuksi.

Kotiinpäin tultaessa pelastimme keskeltä tietä kaksi kohmeista rupisammakkoa tienpenkalle auringon lämpöön turvaan autonrenkailta. Kaksi karvaista perhosentoukkaa sai myös keppikyydin tienpientareelle. Pihaan saapuessamme oli pönttöepisodi käynnissä. Kirjosieppo oli sinitiaisten aiemmin sisustaman pöntön kimpussa yrittäen häätää sinitiaiset pois päästäkseen itse pesintäpuuhiin. Ainakin yksi pönttö olisi muutenkin vapaana, mutta sitä kun ei ole vielä kukaan kalustanut - niin se ei kirjosiepolle, laiskurille, kelpaa. Saattaa käydä niin, että sinitiaiset joutuvat aloittamaan kaiken alusta.

Viime keväänä kävikin niin, että yksi pihapöntöistämme vallattiin kahteen kertaan. Voit lukea siitä tästä: Pönttöjuttu


Pikkuinen ukko ja iso eukko.


Muita Mökkitiellä-postauksia voit lukea, kun haet postauksia hakusanalla "Mökkitiellä"

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Puiden tyvillä ja kivien kyljissä kevään merkit




 









Kevätauringon lämpö sulattaa ensimmäisenä lumia talojen eteläseinustoilta. Isojen kivien aurinkoon päin olevat kyljet kuoriutuvat lumesta ja puunrunkojen tyvien ympärille ilmestyy muuta hankea matalampi kehä. Kevään merkkejä!

Hangella lepäilevät pienet risut ja kuusenneulaset vajoavat lumen sisään ja jättävät jälkeensä pieniä reikiä.

Tienvierustojen lumipenkkoihin ilmestyy kevätröpelöä, likaisen ruskeaa pitsiä.

Metsässä poluille tallautunut lumi pysyy muuta ympäristöä kauemmin, lopulta vain polku kiemurtelee jäisenä valkoisena ketjuna lumen alta paljastuvien ruskeiden lehtien ja ruohonkorsien lomassa.

Lunta on vielä paljon, mutta auringon lämpö sulattaa hankea koko ajan matalammaksi. Jos hyvin käy ja jos tiedossa olisi pakkasöitä,  saisimme nauttia hankikannosta.

Lempikevätrunoni:

Räntäseula seudun päällä,

saappaan alla lotinaa,

lantajuova järven jäällä -

kesä tulee, ihanaa!

 
-Lauri Viita


Kevättuulesta kirjoittelimme vuosi sitten Mitä tuuli tuo tullessaan


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.




lauantai 22. toukokuuta 2021

Miten voin kyllin kiittää


Koiralenkillä pälkähti päähäni otsikossa mainitun laulun sanat ja sävel. 

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan -

- sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan erotan tarkkaan valosta varjon, yön avaruuden ja tähtisen taivaan...

- kun herkin korvin öin, päivin kuulen sirinät kaskaan ja kanarialinnun. Vasaran kalkkeen, sadekuuron ja koiran haukun...

- kun sain oman äänen ja sain kielen aarteen. Kun sain selvän järjen ja sanojen voiman, äidin, ystävän, veljen.... 

- sain siltä itkun ja sain siltä naurun. Onnen ja tuskan eron niin huomaan ja niistä pystyn oman lauluni luomaan..

Alkuperäisen tekstin ja sävellyksen on luonut chileläinen laulaja-lauluntekijä Violeta del Carmen Parra, joka syntyi 4. lokakuuta vuonna 1917. Ja kuoli 5. helmikuuta vuonna 1967.

Gracias a la vita

Miten voin kyllin kiittää

Vasaran kalkkeesta tuli mieleeni eräs naapurustossa asuva täysin työtä pelkäämätön perheenisä, joka tekee ympäripyöreitä työpäiviä kuljetusalalla. Siitä syystä kotihommat jäävät tietysti arkena vähemmälle. Niinpä tontilta kuuluukin yleensä lähes koko viikonlopun ajan milloin mitäkin kolketta ja pärinää. Se ei aina ole näin kaupunkiympäristössä ihan toivottavaa, varsinkin jos itse on sattunut pääsemään puutarhakeinussaan sopivaan nirvanaan. 

Äijällä tuntuu olevan omistuksessaan kaikki mahdolliset ääntä pitävät laitteet ja kulkuneuvot. Suhteellisen uusi hankinta heillä on robottiruohonleikkuri, joka surisee silloin, kun muuten olisi täysin hiljaista. Se meinaa olla meidän Haukkulille liikaa. Vielä kun niitä on parilla muullakin naapurilla. Mutta kertaalleen sen haukuttuaan Haukkulikin on jo alkanut tottua niihin kaikkiin kolmeen.

No tuosta kolmannen säkeistön selväjärkisyydestä ainakaan omalla kohdallani ei aina ole niin takeita. 😁 Sanojen voima tulee parhaiten esiin kirjallisessa muodossa, muun muassa tässä blogissa. Joskus huvitan itseäni kirjoittamalla paikallisen sanomalehden näppisosastolle provosoivan kommentin, joka saa vilkasta keskustelua aikaiseksi. Sitä en ole tehnyt muutamaan hetkeen, täytyisikin ottaa taas ohjelmaan. Noin muuten en monestikaan ehdi saada suutani auki silloin kun pitäisi. Ehkä parempikin niin. 

Koiran haukuntaa täällä omakotialueella riittää. Vaikka oma koira ei kovin haukkuherkkä olekaan, niin ehkä muutama muu lähimaastossa on. Lähes vastapäätä asuu perhe, jolla on niin monta chihuahuaa, etten ole koskaan onnistunut laskemaan montako niitä oikeasti on. Sen kuuluisan Ojalan laskuopin mukaan olen päässyt yhdeksään, mutta lähipiiri kertoo nähneensä niitä vieläkin enemmän. Chihut ovat uteliaita ja seurallisia (niin luulisin) ja haukkuvat kaikkea minkä näkevät. Talon emännällä on sen mukaisesti järeät konstit haukunnan hiljentämiseen. Hän nimittäin ampuu jollain aseella ilmaan. Niin ainakin luulen (että ampuu nimenomaan ilmaan). Se tuntuu tehoavan. 

Koiralenkillä havaitsin myös toisenlaisen haukunestovekottimen. Sen ansiosta lähdin tutkimaan netistä siihen tarkoitukseen laadittuja laitteita. Niitä löytyy sekä sisä- että ulkokäyttöön. Tämä kyseinen laite oli ulkokäyttöön tarkoitettu. Haukkulin ja minut huomattuaan erään talon pihalla syöksyi kirmaamaan ja haukkumaan neljä samankokoista koiraa, ilmeisesti samasta pentueesta, ehkä jotain Espanjan vesikoiria tms. rotua. Samalla kun ne haukkuivat meille, kuului korkea ääni jostain, vähän kuin jonkin hälyttimen ääni. Ei se kyllä yhtään niihin koiriin vaikuttanut, mutta ehkä se on vielä ihan uusi. Koirien emäntä ainakin havahtui puutarhakeinussaan, mutta ei reagoinut äänellisesti.



Vaikka laulunsanoissa ei sitä mainitakaan, kukkaan ja kasvuun puhkeavasta puhtaasta luonnosta ei voi kyllin kiittää. Tähän mennessä olen kuullut tai nähnyt parikymmentä lintulajia, jos varista ja harakkaa ei tällä kertaa lasketa lukuun. Eksoottisin näistä lienee huuhkaja. Peipponen, punarinta ja leppälintu ovat niitä, joiden tapaamisesta iloitsen eniten. 



Puulajeista yksi erikoisimmista on mielestäni haapa, joka tähän aikaan (16.5.) on vielä lehdetön näillä leveysasteilla. Sillä ei ole mitään kiirettä puhjeta lehteen, koska se yhteyttää myös runkonsa avulla. Ainakin pihassa olevat pylväshaavat ovat tähän asti olleet ihan risukkoa, kunnes tänään on alkanut vähän silmut aukeamaan. Uudet lehdet ovat ensin ihan ruskeita, kunnes ne yhtäkkiä jonain päivänä ovat muuttuneetkin vihreiksi. Jos olisin edes jonkinlainen videokuvaaja, virittäisin kameran kuvaamaan sitä vihreäksi muuttumista. Alkaako se tyvestä vai latvasta vai kaikkialta yhtä aikaa? Tapahtuuko vihreäksi muuttuminen pikkuhiljaa koko lehden alalla vai alkaako se lehden kärjestä vai tyvestä? 

Haapa lisääntyy sekä siemenestä että juuriversoista. Jälkimmäinen lisääntyminen on todella tehokasta. Pari vuotta sitten kun oli oikein kuiva kesä, eikä nurmikkoa tarvinnut leikata viikkokausiin, pihalla oli kasvamassa vaikka kuinka paljon pieniä haapoja ja jotkut niistä aika kaukanakin "emoistaan". Jos ei nurmikkoa leikattaisi, niin tämä koko torppa olisi aika äkkiä haapojen peitossa.



Tänä vuonna kevät on jonkin verran myöhässä normaalista. Joskus ovat valkovuokot jo ehtineet kukkia äitienpäivänä. Tänä vuonna kukinta oli parhaimmillaan vasta sen jälkeen. Tosin äitienpäivä oli aikaisin. Seuraavat valkoiset kukat, joita kovasti odotellaan, ovat kielot. Niitäkin alkaa jo nousta maasta. Tuomien kukinta ajoittuu mielestäni koulujen päättymisen aikaan, vaikka jossakin lehdessä sanottiin, että se kukkii jo vapun aikaan. No ehkä jollain toisella kasvuvyöhykkeellä niin tapahtuu. Ahvenanmaalla?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: Wikipedia ja Youtube

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





perjantai 23. huhtikuuta 2021

Mitä tuuli tuo tullessaan

 




Kevättuuli.

Suomen tuulet ovat suurimmaksi osaksi peräisin länsi-etelä-sektorilta. Useimmiten meillä tuulee lounaasta. Kun tuulee pohjoisesta, sen kyllä tuntee poskillaan, ihan luissa ja ytimissä asti. Voi sitä iloa ja riemua keväällä, kun tuulee ensimmäisen kerran lämpimästi etelästä. Sen nimittäin tuntee myös - lämmin tuuli hyväilee kasvoja. Tuulen mukanaan tuoma ilma on leutoa ja lempeää.

Kevättuuli tuo mukanaan lintujen parvet. Sata- ja tuhatpäiset muuttajat kulkevat myötätuulen mukana. Lähtömaassa ne hyppäävät oikeaan suuntaan menossa olevan tuulijunan kyytiin ja matkaavat kohti kesäkotejaan. 


🎶 "Nyt tuulet nuo viestin jo toivat, 

mä purtehen astua saan.

Kun laineiden laulelot soivat,

käyn merta mä samoamaan." 🎶


Tämä vanha skotlantilainen merimieslaulu, jonka on suomentanut Maija Konttinen (1873-1949) oli yksi lempilaulujani pikkukoululaisena. Mietinkin nyt, minkä viestin tuulet toivat merimiehille, josta he sitten tiesivät, että on aika lähteä. Oliko tuuli kenties kääntynyt puhaltamaan etelästä ja toi mukanaan jotakin tuttuja tuoksuja vai jotain muuta.




Kevättuuli tuo Suomeenkin lintujen lisäksi myös perhosia. Esimerkiksi amiraaliperhonen kuuluu muuttaviin perhosiin. Tosin - yksi perhonen tekee elämässään vain yhden matkan. Joko etelästä Suomeen tai täältä etelään. Jotkut perhoset tuuli vain tempaa mukaansa ja kuljettaa ne milloin minnekin. Tunnetuin muuttoperhonen on Amerikan ja Meksikon välillä vaeltava monarkkiperhonen.

Kevättuuli tuoksuu erityiseltä. Tuulen nostattama sulavan lumen ja sen alta paljastuvan mullan tuoksu on ihan omanlaisensa. Siinä on jotakin kirpeää ja mehevää yhtä aikaa.




Kevättuuli saa luvan riepotella hiuksia. Ei suututa yhtään, vaikka se vie hupun päästä ihan kuin leikillään. Kevättuulen nostattamat pienet hiekkapyörteet, jotka kuljettavat mukanaan ruskeita nahistuneita puiden lehtiä on yksi keväinen ilmiö.

Iki-ihanaa Kaj Chydeniuksen säveltämää ja Kaarina Helakisan sanoittamaa Lounatuulen laulua on ihan varmasti innoittanut juuri kevättuuli.

Kuuntele vaikka itse: Lounatuulen laulu


Aiemmin kirjoittelin talvituulesta:

Mitä tunnen kun tuulee?



Lähde: Luontoportin verkkolehti

Kuvat: Pixabay


Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Jokakeväinen ihme

 


Kaksi viikkoa kuluu nykyään yhdessä hujauksessa. Kun kuukausi vaihtuu, niin yhtäkkiä onkin jo kuukauden puoliväli ja yhtä nopeasti on koko kuukausi eletty. Päivät toistuvat melko samanlaisina eikä yleensä mitään erityisen ihmeellistä tapahdu. Jälkikäteen päiviä on joskus mahdoton erottaa toisistaan.

Mutta keväällä tapahtuu ihmeitä. Yhtä ihania ja ihmeellisiä kevät toisensa perään. Ihan joka kerta nämä ihmeet ihmetyttävät ja ihastuttavat. Ja vaikka se on se sama tapahtuma, se tuntuu joka kerta uudelta, raikkaalta, puhtaalta. Ihmeeltä.

Kukkien keväinen ihme.

Kasvun ihme.

Tulimme Punaiselle tuvalle kahden viikon tauon jälkeen ja taas me yllätyimme. Niin kuin aina. Arvuuttelimme tulomatkalla onkohan talon vierustoilla ja notkoissa lunta. Onkohan rappusten edustan jää jo sulanut. Onkohan tienpenkan iso vesilätäkkö jo imeytynyt maan uumeniin. 

Ei ollut lumesta juuri enää tietoakaan. Pieni nokare vain oli jäljellä kaikkein varjoisimmassa kohdassa. Lumen alta paljastuva maapohja oli harmaan ruskea ja eloton ja iloton, vaan ei kaikkialla eikä kokonaan. Tuntui, että jokaikinen kynnelle kykenevä kasvi oli löytänyt tiensä ulos ja ylös maan uumenista ja oli matkalla kohti valoa. Nopeimmat olivat ehtineet jo kukkaan.

"Nytkö jo?" ihmettelin Ukolle.

"Ihmeiden aika on nyt", hän vastasi.


Kevätesikot

Valkoinen sinivuokko

Kasvitieteelliset krookukset

Kevätkurjenmiekka

Krookuksia niin kauas kuin silmä siintää

Krookukset kuin pienet auringot



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty 

lauantai 29. helmikuuta 2020

Maaliskuu alkaa!


Kevätpäivän tasauksen aikaan päivä on Utsjoella jo pidempi kuin Helsingissä. Utsjoella aurinko nimittäin nousee 21.3. klo 6.05 ja Helsingissä klo 6.18.

Maaliskuun 8. päivänä on kansainvälinen naistenpävä, johon liittyen blogissamme on erillinen postaus 6.3., joten ei naistenpäivästä tässä sen enempää. Minna Canthin päivä ja samalla tasa-arvon päivä 19.3. lisättiin liputuspäiväksi vuonna 2007.

Kevätpäivän tasaus on 20.3. klo 5.49. Silloin päivä on yhtä pitkä kaikkialla maapallolla ja aurinko paistaa päiväntasaajalla zeniitissä (= suoraan ylhäältä päin).

Suomen kansan kalenterissa 2020 on taas hyviä hoito-ohjeita muun muassa iho-ongelmiin.

Viljakkalassa on tiedetty jo varhain, että: "Pään ruvet paranevat, jos niihin sivellään sammakon kutua ja annetaan sen kuivua. Kuivuttua se pestään saunassa pois."

Perttelin suunnalta vinkataan, että: "Syylää poistetaan, kun syyläisiä paikkoja pestään uuninluutavedessä ja heitetään vesi länteen olkapään yli, eikä katsota sinne päin, mihinkä heitti."

Onneksi ei itsellä ole rupia päässä eikä syyliäkään. Eipä ole uuninluutaakaan. Sammakonkutua on joka kevät meidän  pihalammessa. Jos joku tarvitsee sitä pään rupiin, tervetuloa hakemaan, ennen kuin se menee variksille parempiin suihin. Varaukset postauksen lopussa olevaan kenttään.


Maaliskuussa tapahtunutta:

4.3.1628 Naantalin luostarikirkko tuhoutui tulipalossa ja koko kaupunki kärsi suuria vaurioita. Muuan aatelismies oli saanut tulipalon aikaan kirkon luona ampuessaan naakkoja.

10.3.1665 piti koko valtakunnassa alkaa käyttämään samanlaisia mittoja ja painoja.

16.3.1792 kuningas Kustaa III:ta haavoitettiin ampumalla oopperanaamiaisissa.

19.3.1675 Pohjanmaalla käytiin käräjiä hornassakäymisestä (?)

22.3.1837 Jyväskylä perustettiin.

Lähde: Suomen kansan kalenteri 2020, toimittaja Heli Jaakkola, Otava kirjapaino, Keuruu 2019

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/Suomen kansan kalenteri 2020

Ei kaupallista yhteistyötä.



torstai 23. toukokuuta 2019

Kevät ja me


Kevät on paras vuodenaika. Jonkun mielestä se on pahin ja ymmärrän sen hyvin. Monille mielenterveysongelmista kärsiville se on ahdistavaa aikaa, kun kaikki ympärillä uusiutuu ja kuoriutuu vanhan alta ja itse olet kuitenkin aina se sama. Eikös huhtikuu ole itsemurhien sesonkiaikaa juuri tästä syystä.

Joka kevät nähdään aivan huikea muutos luonnossa. Maaliskuun lopussa voi hyvinkin olla hanget korkeat nietokset ja 20 astetta pakkasta. Ja siitä pari viikkoa eteenpäin, niin jo laulaa peippo sekä kukkii vuokko ja moni muu. Olis aivan tylsää asua jossain Kanarian saarilla tai muualla, missä ei ole neljää vuodenaikaa. Oikeesti. Kanariallahan vuorokauden keskilämpö vaihtelee vuoden sisällä vain n. 7 astetta. Meillä tuo vaihteluväli on jotain aivan muuta. No, me ei saada sitten useampaa satoa kasviksista ja hedelmistä. Mutta esim. mansikat on täällä paljon parempia. Ja uudet perunat. 




Keväässä minua ahdistaa vaatetuksen vähentäminen ja ohentaminen. Aina ne edellisen kesän tamineet on kaapissa talven aikana kutistuneet. Ja näkyy niiden alta ne valkoiset kintut ja kuivuuttaan pölisevä iho. Syksyllä on paljon helpompaa ja turvallisempaa kiskoa vaan paksumpaa villahousua ja berberiä päälle.

Kyllä siihen kevään ja kesän ihanuuteenkin silti leipääntyy. Toukokuussa ekoilla helteillä kaikki naapurit kuopsuttaa jotain pihallaan, pyöräilee ja ulkoilee ihan ”simona”. Samanlainen sää jos sattuu syyskuulle, niin ketään ei enää kiinnosta. Syksyllä päivän lyhetessä käperrytään kotiin. Naistenlehtien kansikuvistakin sen huomaa. Niiden mukaan kaikkien täytyy syksyllä sisustaa, hankkia viherkasveja kotiin ja laittaa uuniruokia. Minä laitan enimmäkseen uuniruokia ympäri vuoden, viherkasvit olen yhtä lukuunottamatta tappanut ja sisustamisesta ei voi meidän huushollissa oikeastaan puhua. Olkkarissa on samat verhot olleet kohta 10 vuotta. Vain keittiön kapan vaihdan syksyllä ja keväällä. Ja siis sama kappa aina viimeistään adventtina ikkunaan ja keväisempi kappa tilalle vapun tienoilla. 




No helkkari, siitäpä tulikin mieleeni, että vieläkin siellä näkyy olevan se joulukappa. Tämän verran siis sisustaminen kiinnostaa. Pahemmin kävi kolme vuotta sitten työuupumuksen vuoksi saikuttaessani. Huomasin vasta elokuussa, että vieläkin on tonttuverho keittiössä edellisen joulun jäljiltä. Ehkä vaihdon laiminlyöntiin vaikutti osin sekin, että silloinen kevätverho katosi mystisesti. En löydä sitä mistään vieläkään. Isännän mielestä se oli ”poliittisesti arveluttava”. Siinä oli nimittäin ruiskukan kuvia. Oliskohan hänellä jotain tekemistä sen katoamisen kanssa?

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.