Yliluonnollisen kaunis

Marjut Hjeltin kirjoittama kirja Yliluonnollisen kaunis esittelee taikoja, yrttejä ja vanhaa viisautta. Nautiskelin kirjan antimista omien herkkujeni parissa.

Ulkonäöllä on väliä. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Tiedämme kaikki, miten hurjaksi ulkonäkökeskeisyys saattaa pahimmillaan mennä. Kasvoja ja kehoa muokataan hullun lailla tavoitteena jotakin, joka ennemmin tai myöhemmin alkaa näyttää epäluonnolliselta. 

Luonnollisen kaunis, mitä ja kuka se sitten onkaan. Meikittömänä ja suoraan sängystäkin nousseena tämä henkilö henkii putipuhdasta kauneutta. Suomalaisille saattaa nousta ensimmäisenä mieleen Elovena-tyttö vaaleine pitkine hiuksineen, taivaansinisine silmineen ja sorjine vartaloineen. Muissakin Pohjoismaissa ihanne on luultavasti samankaltainen, mutta Aasian maissa ja Keski-Afrikassa varmasti ihan toisenlainen.

Klassisen kaunis ihminen on luultavimmin vartaloltaan sopusuhtainen, mutta kasvojen piirteet ovat tässä ratkaiseva tekijä. Kasvoissa silmät ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan, kun silmien väliin mahtuisi kolmas silmä ja kulmakarvojen tulee alkaa samasta kohdasta silmänurkan kanssa. Nenän tulee olla pään kokoon nähden juuri oikean kokoinen ja mahtua mukavasti juuri oikealle paikalleen sopivalle etäisyydelle suuaukosta ja sierainten aukkojen osoittaa alaviistoon. Ala- ja ylähuulen tulisi olla keskenään samaa kaliiberia. Marilyn Monroeta pidetään yhtenä klassisen kauneuden esimerkkinä - enkä yhtään ihmettele tätä. Minustakin hän on todella kaunis. Hieman tuoreempia klassisen kauneuden edustajia ovat mm. Farrah Fawcett ja Halle Berry. Useat nykyiset kaunottaret ovat jossain määrin enemmän tai vielä enemmän keinotekoisia, kun harva on enää "luomua". Itse nostaisin esiin ainakin Kate "Titanicista tuttu Rose" Winsletin. *)

Marilyn Monroe

Kauneus on katsojan silmässä - vanha viisaus, jonka on saattanut joku ruma keksiä. Vaikka tottahan se on, kuten myös se, että todellinen kauneus kumpuaa ihmisen sisimmästä. Kauneinkin ihminen, ollessaan ilkeä ja pahantahtoinen, muuttuu pian katsojan silmissä vastenmieliseksi.

Onko rumia ihmisiä olemassakaan? Rumat ne vaatteilla koreilee, sanotaan ja tässäkin saattaa olla jotakin perää. Tosin, ihminen on alkanut koristella itseään jo ammoisina aikoina ennen ajanlaskun alkamista ja peilin keksimistä. Varsinkin luonnonkansojen parissa myös miehet ovat koristaneet itseään ihomaalein ja koristein, jopa hienommin kuin naiset ja ovat näin omineet itselleen lintumaailman koiraslintujen tavat ja ominaisuudet, kauneimmat lintujen pyrstösulat on napsaistu omaan hiuspehkoon ja tämän jälkeen vielä matkittu lintujen soidintansseja ja muuta elehdintää.

Kirjassa keskitytään lähinnä Suomen kansan vanhoihin kauneusnikseihin, joita on ollut sekä miehille että naisille. Luonnonkosmetiikka teki ensimmäisen paluun 1970-luvulla ja nyt 2000-luvulla on taas palattu samojen vanhojen kasvien ja menetelmien pariin samalla kun uusiakin ideoita ja konsteja on kehitetty.

Kirjassa kerrotaan muun muassa kauneudenhoidon historiasta muinaisista korkeakulttuureista alkaen, annetaan keskiajalta peräisin olevia ulkonäön kohentamiskeinoja, kerrotaan vinkkejä miten ihon saa heleäksi ja kasvot houkutteleviksi. Oma osionsa on kauneudenhoitoon käytetyistä kasveista ja yrteistä sekä kehon ja kasvojen piirteistä ja niihin liittyvistä enteistä ja taioista. Kirja on jaettu mukavasti aihealueiden mukaisesti omiksi kappaleiksi ja jakomerkkeinä toimivat pääosin suomalaiset sananlaskut ja viisaudet.

Tiesittekö muuten, että ennen vanhaan ajateltiin, jos ihminen on oikein kaunis tai komea, hän ei voinut olla yhtäaikaa kovin viisas. Tuttu juttu - tiedättehän blondivitsit! 

Syntymämerkeillä ja niiden sijainnilla on omat merkityksensä, kuten myös pään koolla. Mitä isompi pää, sen vähemmän järkeä - aika epäloogista! Iso suu on saanut nimityksen "seitsemän leivän uuni" - siis kokoa valtava eli XXXL. 

Hirveän tarkkaa on ollut monenlaisten askareiden suorittaminen tai varsinkin huoli tuli juuri siitä, jos ne teki väärin. Esimerkiksi jos nuori neito kampasi hiuksensa vasta illalla, sai tämä puolisokseen vanhan tai köyhän miehen. Ehkä näin joutikin tapahtua, onhan häpeä kulkea koko päivä harakanpesä päässään.

Silmien väristä on voitu päätellä vaikka mitä. Ovathan silmät sielun peili. Suomalaisen sinisilmäisen kansan mielestä ruskeasilmäiset olivat petollisia ja tummasilmäiset tulisia, hailakkasilmäiset kevytmielisiä ja harmahtavasilmäiset miehet haureuteen taipuvaisia. Ei ollut hyvää sanottavaa kierosilmäisistä eikä suurisilmäisistäkään, mutta tihrusilmäiset saivat yllättäen kiitosta ahkeruudestaan.

Iso nenä ei ehkä ole kaunis, mutta sellaisen kantajalla oli neuvoja annettavaksi asti. Pieninenäinen ihminen arvioitiin häijyksi. Nenän koosta ja muodosta on voitu vetää johtopäätöksiä myös sukupuoliasioista ja varsinkin varustuksen koosta. Myös koskemattomuus voitiin tarkistaa nenänpäätä painamalla - kätevää, vaan tuskin toimivaa.

Kirjasta löytyy lukuisa määrä kotikonsteja kauneudenhoitoon. Kuten esimerkiksi kuinka päästä eroon finneistä, kuinka vaalentaa maksaläiskiä. Onpa ennen vanhaan yritetty pisamiakin vaalentaa tai hävittää kasvoilta. Pisamiin liittyi monenlaisia uskomuksia kuten se, että ne olivat rangaistus siitä, että oli särkenyt pääskysen pesiä tai oli raskaana ollessaan syönyt teerenmunia. Tästä viimeksi mainitusta juontuukin nimi teerenpilkut tai koppelonkirjot. Pisamia yritettiin häivyttää kasvoilta ainakin sitruunalla ja peseytymällä sammakonkudulla, joka oli kerätty ennen käen ensimmäistä kukkumista. Yksi konsti pisamien karkottamiseksi oli työntää kasvot muurahaispesään ja pitää niitä siellä muutaman minuutin ajan.

Ruskettuminen on ollut pahasta ennenkin eikä vain nykyisin otsonikadon aikana. Ruskettuminen viittasi nimittäin ulkotöihin ja sitä kautta rahvauteen. Omat konstit oli rahvaalla tähänkin. Nimittäin lumi. Kun kasvot pestiin ensilumella tai sitten vapunpäivänä perinteisesti satavalla rännällä, saatiin rusketusta ehkäisevä suoja päälle. Myös vaalean ruuan syöminen oli hyvä konsti. Maitovellin latkiminen laskiaisena ja ihon siveleminen lämpimällä maidolla auttoivat uskomuksen mukaan pysymään vaaleaihoisena.

Syylien poistoon oli omat konstinsa ja syylien saamisen syitäkin oli moninaisia. Ei siis kannata käyttää tiskivetenä kananmunien keitinvettä eikä käsitellä sammakonkutua, jos mielii pitää kätensä syylättöminä. Jos on pisamia kasvoilla, niin välttyäkseen syyliltä, tulee unohtaa sammakonkutu hoitokeinona.

Kirjassa oli tuttuja, mutta enemmän ainakin minulle tuntemattomia suomalaisia sananlaskuja ja vertauksia. Niissä on viisautta, mutta myös tahatonta komiikkaa. 

Vai mitä mieltä olette?

Kaunis katsoo karvaansa, ruma työn tekee.

On niin komea, ettei sitä saa katsoa kuin hevosen selästä.

Tapa varren kaunistaa, ei karvojen kauneus. 

Niin on hoikka kuin silakka.

On kaunis kuin paistettu nauris.

Naama on kuin pakanamaan kartta.

Suu on kuin särjellä.

Parrattoman pusu on kuin muna ilman suolaa.

Niska on kuin kaksipiippuinen haulikko.

Korvat on kuin lammen lumpeet.

Hampaat on suussa kuin hulttion halot liiterissä.

Tyhmästä päästä ei ymmärrä tukkakaan lähteä.

 

Lopuksi vielä yksi helppo ja käyttökelpoinen, joskin kyseenalainen ja arveluttava testi oman luonteen arviointiin. Nykäise hius päästäsi ja vedä se peukalonkyntesi alta, jota painat vasten etusormea. Jos hius menee kippuraan, olet pahansisuinen luonteeltasi. Jos taas jää suoraksi tai hieman laineille, olet hyvä ja ystävällinen. Kokeilee ja uskoo ken tahtoo!

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay

*) Lähde: Täydelliset kasvonpiirteet

Lähde: Marjut Hjelt, Yliluonnollisen kaunis

Minun Italiani

 

Monista tv-ohjelmista tuttu juontaja ja toimittaja Ella Kanninen on julkaissut jo kolmannen  kirjansa. Aikaisemmat ovat Ellan Toscana - Kyläelämää italiassa (2016) ja Ella - Kotona Italiassa (2017). Noita aikaisempia teoksia en ole lukenut, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin lukeakin.

Tiedän, että Ella Kannisen persoona herättää monenlaisia mielipiteitä. Jotkut eivät pidä hänen persoonastaan. Minun mielestäni hän on viehättävä ihminen, osaava toimittaja ja juontaja ja osaa sopivalla tavalla pitää yksityisasiansa pois julkisuudesta. 

Tässä kirjassa hän kertoo pieniä tarinoita amoresta zuccheroon. Ellan perheellä on toinen koti Italiassa ja toinen Suomessa. Hänen miehensä on italialainen Valerio, jonka hän on alun perin tavannut Suomessa.

Kirjassaan Ella kirjoittaa monen vuoden Italiassa asumisen varmuudella ja tietämyksellä muun muassa rakkaudesta ja ystävyydestä, kauneudesta - kuinka italialaiset rakastavatkaan sitä, tuhatvuotisista ruokaperinteistä, loistavasta terveydenhoidosta, koronakeväästä 2020, joka riehui erityisesti Italiassa, omista häistään, lapsistaan ja heidän syntymäpäiviensä juhlimisesta italialaiseen tyyliin, italialaisesta byrokratiasta ja poliiseista.

Kirjaan mahtuu vähän italian kielioppia ja ääntämistäkin, miten c milloinkin lausutaan? Meille suomalaisillekin tuttuja sanoja vilisee arkikielessä päivittäin, mutta kuka muistaa miten mikäkin lausutaan: bruschetta, chianti, grazie, tagliatelle ja niin edelleen.

San Remon musiikkikilpailusta saa kirjasta laajasti tietoa. Miten tärkeä se onkaan italialaisille. Festivaali kestää viisi iltaa tiistaista lauantaihin ja kaikki televisioidaan. Kyse ei ole pelkästään musiikista, vaan se toimii tärkeänä keskustelunherättäjänä. Monet maailmantähdet ovat ponnahtaneet taivaalle juuri tuosta San Remon musiikkikilpailusta. Ikivihreiksi sieltä ovat nousseet muun muassa Suomeksi käännetyt Aikuinen nainen ja Olen suomalainen sekä Volare, jota minä en ole varmaan suomeksi kuullutkaan. Sitä on kuulemma Olavi Virta esittänyt nimellä Taivaan sinessä. Muita festivaaleilta ponnistaneita ovat muun muassa vanhat iskelmät Ciao Ciao Bambina, Milloinkaan en löydä samanlaista ja Niin. 

Isovanhemmat ovat italialaisperheissä tärkeä osa perhe-elämää sekä kansantaloutta. Heidän työpanoksensa lasten ja nuorten perheiden kotien hoidossa on vuosittain kymmenien miljoonien eurojen arvoinen. Äitiysloma Italiassa kestää vain viisi kuukautta ja alkaa kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. 

Täsmällisyys ei ole Italiassa hyve, mutta siinä on suuria eroja riippuen siitä, ollaanko etelässä vai pohjoisessa. Monissa muissakin asioissa ei ole yhtä Italiaa, vaan eri maakunnissa on erilaisia murteita ja ajattelu- ja käytöstapoja ja suosittuja perinneruokalajeja. No näinhän se on Suomessakin.

Italia on pitkä maa kuten Suomikin ja ilmasto vaihtelee kovastikin pohjoisen Italian ja eteläisimmän osan, eli Sisilian välillä. Pohjoisessa voi olla lunta ja pakkasia, kun taas Sisiliassa ei taloja lämmitetä talvellakaan.

Sen verran Italia on minuakin vienyt mennessään, että ensimmäistä kertaa siellä käytyäni perheen kanssa lomamatkalla vuonna 2009 aloitin heti samana syksynä italian kielen kurssin paikallisessa kansalaisopistossa ja kävin sitä viiden vuoden ajan. Olin kuitenkin vähän laiska opiskelija ja opetus oli varsin teoriapainotteista. Olisi enemmän pitänyt harjoitella itsekseen, katsoa italiankielisiä tv-sarjoja ja yrittää lukea italiankielisiä lehtiä tai kirjoja. Kielioppia kyllä opiskeltiin opettajan kertoman mukaan niin paljon, ettei siihen jäänyt enää juuri mitään opetettavaa. 

Ja jos joku väittää, että italia on helppo kieli, niin voin kertoa, että on väärässä. Sanojen lausuminen on meille suomalaisille helppoa, koska monet sanat lausutaan lähes samalla tavalla kuin suomen kielessäkin, eli samoin kuin ne kirjoitetaan. Kielioppi vaan on ainakin minun mielestäni ihan "sikavaikeaa". Varmaan ihan yhtä monimutkaista kuin jollekin ulkomaalaiselle on suomen kielen kielioppi. Kaunis kielihän se on mutta siitäkin on monia murteita eri maakunnissa ja jossain Sisiliassa puhutaan ihan erilaista kieltä kuin mantereella.

Viiden vuoden kansalaisopistokurssista (se loppui jo keväällä 2014) jäi käteen sen verran, että hiukan ymmärrän sitä, mutta ainakaan enää en juuri osaisi puhua mitään kokonaisia lauseita. Silloin kun olimme Italiassa vuonna 2009, juuri samaan aikaan Michael Jackson kuoli (25.6.2009) ja erityisesti jäi mieleeni mielettömän hieno katumaalaus, jonka joku oli piirtänyt Jacksonista kävelykadulle. Toisen kerran kävimme Italiassa Isännän kanssa muistaakseni kolme vuotta sitten näin syksyllä ja silloin matkakohde oli Sisilian Taormina ja lähiympäristöt. Jos Italiaan vielä menisin, niin ehdottomasti Sisiliaan. 

Mutta palataan tähän Ellan kirjaan. Siinä on paljon kuviakin, joista osa on Ellan itsensä ottamia ja osa on peräisin muualta. Lukeminen sujuu ja tempaa heti mukaansa ja lyhyet tarinat ovat mielenkiintoisia. Samalla oppii vähän kieltäkin ja sen lausumista. Ja ymmärtämään italialaisten ihmisten luonteenlaatua. Kuten alussa kirjoitin, aion kyllä lainata kirjastosta ja lukea ne Ellan aikaisemmatkin kirjat.

Kuvat: Adlibris ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Ovatko sinun hiuksesi sinun?

Sunnuntaihesarissa 5.9.2021 oli mielenkiintoinen Maria Lassila-Merisalon kirjoitus hiuksista. Kirjoittaja on lyhythiuksinen kirjoittamisen ja viestinnän dosentti.

Otsikolla (Sinun hiuksesi eivät ole sinun) kirjoittaja viittaa maailmanlaajuiseen kymmenien miljardien arvoiseen hiusbisnekseen. 

Aina oppii uutta. Edellä mainitussa Hesarin jutussa kerrotaan lyhythiuksisista naisista, muun muassa eteläkorealaisesta jousiammunnan olympiavoittajasta An Sanista sekä uusiseelantilaisesta mallista Deborah Darlingista.

Joissain kulttuureissa lyhythiuksinen nainen on huono esimerkki omille pojilleen ja huono opettaja oppilailleen. Lyhyet hiukset ovat olleet harvinaisuus naisten kauneushistoriassa. Hiusten leikkaaminen lyhyiksi on ollut ajan saatossa tapa häpäistä tai rangaista naista. Uuden testamentin Korinttilaiskirjeissä mainitaan, että pitkät hiukset ovat naisen huntu ja sen pois ajaminen on suuri häpeä.

Sängestä muutamaan senttiin pituiset hiukset nähdään äkkiä vähintäänkin feministin tai tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen päässä. (Nykyäänhän pitää olla hirveän varovainen sanoissaan, koska joka tapauksessa ja aina joku vetää palkokasvit nenukkiin.)

Naiset ympäri maailman käyttävät kuulemma huimia summia saadakseen pitkät hiukset. Aidot hiukset ovat kauppatavaraa, joista valmistetaan muun muassa peruukkeja ja hiuslisäkkeitä. Myös yksityishenkilöt myyvät netissä hiuksiaan. Suurin ihmishiusten viejä maailmalle on Hong Kong, joka vie hiuskarvoja yli 25 miljoonan euron arvosta vuodessa. 

Sehän on jo vanhastaan tuttua, että nainen ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä hänellä syntymälahjana on. Suoratukkainen haluaa kiharat hiukset ja kiharatukkainen haluaa suoristaan pehkonsa. Kuten esimerkiksi Michelle Obama teki aikoinaan ollessaan The First Lady, ehkä vähentääkseen antamaansa vaikutelmaa tummaihoisesta First Ladysta, joka oli joillekin punainen vaate. Vanhanajan presidentit kääntyisivät haudoissaan. 

Hiuksia myös värjätään hyvin paljon väreillä, joilla voi ottaa kantaa ilmeisesti johonkin. Vai pukeeko ketään oikeasti oranssi tai vihreä tukka? Lyhythiuksinen ehkä haluaa pitkät hiukset. Itse en ole haaveillut pitkistä hiuksista edes nuorena. Pitkähiuksisen taas on hyvin helppoa saada lyhyet hiukset.

Artikkelin kirjoittaja kertoo ajaneensa tukkansa kokonaan pois kaksi kertaa, jolla oli saanut paitsi anoppinsa kyyneliin, myös tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen alkaneen lähennellä häntä yllättäen ja pyytämättä, törkeällä tavalla. 

Useimmat naiset leikkauttavat hiuksensa lyhyiksi vanhemmalla iällä, ainakin omien havaintojeni mukaan. Liittyneekö siihen sanonta " Kun naama alkaa roikkua, eivät hiukset saa enää roikkua." Lähes kaikilla teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla on pitkät hiukset. Paljonko sitten kunkin ikäkauden muoti ja ryhmäpaine näihin mahtaa vaikuttaa.

Kirjoittaja tuumaa myös, että "Mitä korkeampaan asemaan tai ikään nainen nousee, sitä useammin hiukset näyttävät olevan joko tiukasti sidotut tai lyhyet. Ehkä ajatellaan, että pitkät hiukset ovat liian tyttömäiset ja syövät katu-uskottavuutta päättävään asemaan edenneeltä naiselta. 

Tätä ajatusta ei vahvista ainakaan nykyinen niin sanottu hallitusviisikko, etunenässä pääministeri Sanna Marin. Pitkät hiukset ovat muun muassa Maria Ohisalolla ja Li Anderssonilla. Ainoa selvästi lyhythiuksinen on Annika Saarikko. Anna-Maja Henrikssonin hiukset ovat siltä väliltä, mutta lyhyehköt. Viron presidentillä Kersti Kaljulaidilla on myös pitkähköt hiukset.

Tätä kirjoittaessani katselen puolella silmällä Masked Singer -ohjelmaa, jossa on Päivi Räsänen. Hänkin näyttää leikkauttaneen pitkät kiharansa polkkatukaksi.

Minulla on näihin saakka ollut lyhyet hiukset ja olen mielessäni perustellut sitä helppohoitoisuudella ja ohuthiuksisuudella. Hiukseni olivat enintään puolipitkät joskus parikymppisenä ja vähän vanhempanakin. Sen jälkeen hiukseni ovat aina olleet lyhyet, jotka eivät todellakaan ole helppohoitoiset. Ei ole pitkä aika siitä, kun pesin hiukseni joka ilta ja kastelin ne uudelleen aamulla, koska ne joka tapauksessa aamulla sojottivat miljoonaan eri suuntaan, vaikka kuinka hyvin ne illalla föönaisi ja kähertäisi mieleisikseen.

Nyt kun hiukset ovat puolipitkät, ei niitä tarvitse pestä (muotoilutuotteita pois) läheskään joka päivä. Aamulla ylösnousemuksen jälkeen riittää pelkkä harjaaminen. Keittiötöiden ajaksi olen katsonut paremmaksi laittaa ne kiinni, koska tummia hiuksiani näyttää löytyvän keittiön vaaleanharmaalta lattialta useinkin. Joku sulkasato varmaan käynnissä, niin kuin vanhoilla kanoillakin on syksyisin. 😆

Minut on viimeksi nähty lyhythiuksisena työpaikkaa lukuunottamatta "julkisuudessa" nuoremman tyttäremme häissä kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen sain päähäni alkaa kasvattaa hiuksiani pidemmiksi. Ja sen jälkeen niille on tehty vain "terveysleikkauksia". Nyt hiukset ulottuvat jo olkapäille ja voin sanoa, että näin pitkät hiukseni eivät ole olleet koskaan. Monet vanhat tutut eivät edes tunnista minua. Niitä on myös vuosien ajan värikäsitelty, viime aikoina tummemmaksi. Brunettius on minulle luontevampaa kuin blondius, jota olen myös kokeillut joskus parikymmentä vuotta sitten.

On tapahtunut myös koomisia tilanteita. Pitkähkön poissaolon jälkeen piipahdin työpaikalla jokin aika sitten ja pysäköin auton kadun laitaan. Jalkakäytävällä parin metrin päässä odotteli ilmeisesti "noutajaansa" eräs työkaverini, jota tosin en tapaa ihan joka päivä. Nousin autosta ja hain takakontista kassini. Hän kyllä näki minut, mutta ei tunnistanut. Aika paljon se tukka siis muuttaa ulkonäköä. Ja voihan sitä muutamassa kuukaudessa muuttua muutenkin. Voi vaikka naama alkaa roikkua enemmän. 😆

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: HS 5.9.2021 Maria Lassila-Merisalon kolumni

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Erikoiset Asiantuntijat -blogiin johtavaa linkkiä saa jakaa mielin määrin ja on suorastaan toivottuakin.