Karita Aaltosen kirjoittama Uskalla parantua on uskomaton selviytymistarina. Kirja on julkaistu jo vuonna 2017, se ei siis ole mikään uutuus, mutta osui jostakin silmääni vasta nyt.Kahden pienen lapsen äiti sairastui aivosyöpään. Karita kertoo tässä kirjassa oman tarinansa hyvin avoimesti. Aivoista löytyi iso kasvain, joka luokiteltiin aluksi toiseksi pahimmaksi laatuaan. Kasvain leikattiin pois ja se uusiutui ja sai pahimman laadun luokituksen siinä vaiheessa.
Leikkauksen seurauksena (?) hän sai myös hankalan epilepsian ja estolääkityksestä huolimatta sai silloin tällöin vaikeita epilepsiakohtauksia yllättäen esimerkiksi hampurilaisravintolassa ja junamatkalla.
Kirjoittaja ylistää moneen kertaan suomalaisen sairaanhoitojärjestelmän korkeaa laatua ja hoitohenkilökunnan ja kirurgien ja syöpälääkärien osaamista, eikä varmaankaan aiheetta.
Kirjassa hän kertoo lisäksi keinoista joilla omaehtoisesti hoiti itseään leikkausten jälkeen. Hän muutti ruokavaliotaan, opetteli hellittämään stressistä ja suorittamisesta ja alkoi harrastaa joogaa. Hän jopa kouluttautui joogaopettajaksi.
Syöpäkontrollissa käydessään kasvaimesta ei ollut enää jälkeäkään ja lääkärikin oli ihmetellyt hänen energisyyttään. Oli ilmeisesti arvellut, että onko hänellä ollenkaan oikea potilas tässä edessään. "En tiedä mitä sä teet, mutta jatka sitä mitä sä teet", oli hän todennut.
Kirjassa on paljon hyviä neuvoja ruokavaliomuutokseen ja oman psyyken hallintaan, joilla kirjoittaja kertoo olleen merkittävää vaikutusta omaan paranemiseensa. Ei tarvitse sairastaa syöpää eikä muutakaan tappavaa sairautta tämän kirjan lukeakseen, siitä on hyötyä ihan terveellekin ihmiselle ennaltaehkäisevässä mielessä ja muutenkin. Pääosassa ei siis ole hänen oma sairautensa, vaan lukijoiden rohkaiseminen etsimään keinoja omaan paranemiseensa sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla.
Toinen mielenkiintoinen kirja on Hanna Huttusen kirjoittama Kiputus -fibromyalgiasta vapauteen, joka on hyvin pitkälle samantyylinen. Kirjoittajan oma tarina fibromyalgiasta sekä sen taustoista yleensä ja kuinka sitä hoidetaan. Kirjassa on todella paljon myös asiaa ruokavaliosta ja kuinka sillä voidaan vaikuttaa kipuihin ja muihin fibromyalgian moninaisiin oireisiin.



