Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mä haluun viihdyttää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mä haluun viihdyttää. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Kikka - traaginen elämä sisaren silmin

Kuva: Lehtikuva (Syksyn sävel 1990)

Luin e-kirjana Bookbeatista Kai Kortelaisen uudehkon kirjan Kikka - traaginen elämä sisaren silmin.

Kirjaan on Kati-sisaren lisäksi antanut muistikuviaan Kikan eli Kirsi Sirenin, omaa sukua Viilosen, muutama muukin lähipiirin jäsen. Enimmäkseen kirjassa kerrotaan kuitenkin Kirsin pikkusiskon Katin suulla, kuten nimikin kertoo. Erityisesti sisarusten lapsuus oli todella traagista jo pelkästään heidän syntyperästään aiheutuneen kiusaamisen johdosta jo ennen kouluikää, puhumattakaan koulukiusaamisesta.

Kirsin ja Katin isä oli romani eli mustalainen, miten sen nyt haluaa ilmaista ilman rasistin leimaa. Jossain haastattelussa muistan erään romaninaisen tokaisseen itseään koskien, ettei hän mikään romani ole, vaan m***alainen. Tätä perimää ei voisi kummankaan sisaruksen ulkonäön piirteistä päätellä, ehkä he muistuttavat kasvonpiirteidensä puolesta enemmän äitiään. Hiukset olivat molemmilla tummasta juurikasvusta päätellen voimakkaasti vaalennetut.
 


Äiti oli vakavasti alkoholisoitunut ja väkivaltainen ja ulkoisti tytärten isän heidän elämänsä ulkopuolelle. Äidin yhtä juopot ja vaihtuvat miesystävät käyttivät molempia tyttöjä hyväkseen, mikä oli kirjassa kaikista kuvottavinta luettavaa. Edellä mainitut asiat sekä koko elämän ajan kestänyt isän kaipuu suisti Kirsinkin päihteiden käyttöön ja lopulta artistin uran hiipumiseen sekä päihteiden väärinkäytön ja parantoloiden kautta liian varhaiseen kuolemaan vain 41-vuotiaana.

Sitä ennen Kirsi ehti kuitenkin perustaa oman perheen ja saada lapsenkin, Sannin, joka oli vasta 9-vuotias äitinsä kuollessa. Pieni Sanni löysi kuolleen äitinsä tämän sängystä. Voiko kamalampaa tilannetta lapsen koettavaksi kuvitella.

Kikka oli laulaja ja viihdyttäjä, joka oli oman aikansa myydyimpiä kotimaisia naisartisteja. Kappaleita hänelle tehtailivat muiden muassa Junnu ja Ilkka Vainio sekä Veikko Samuli. Jossain vaiheessa Kikan välit menivät Ilkka Vainioon poikki ja lämpenivät muutamien vuosien kuluttua uudelleen.



Musiikkityyli oli lievästi sanottuna paikoitellen pornahtava. Kikan ihailijoihin kuuluivat alussa varsinkin miehet, mutta myöhemmin fanikuntaan liittyivät naiset ja lapsetkin. Monet pikkutytöt pitivät Kikan persoonallisesta ja itse kehittämästään esiintymistyylistä. Laulujen sanoitukset olivat pikkutuhmia, mutta sen verran ovelasti laadittuja, etteivät lapset ehkä täysin ymmärtäneet niiden merkitystä. En lapsena ymmärtänyt itsekään kaikkien laulujen merkitystä, en edes lastenlaulujen.

Kikka piti omana esikuvanaan Marilyn Monroeta, mutta hänet rinnastettiin usein muihin ulkomaisiin seksisymboleihin, kuten Samantha Foxiin ja Sabrinaan, mitä Kikka ei itse olisi halunnut. Kirsi Viilonen oli luonut Kikka-hahmon itse ja henkilö sen takana, Kirsi itse, oli siskonsa mukaan aivan toisenlainen. Kotona verkkareissa ja villasukissa sekä silmälaseissa viihtyvä, herkkä ja haavoittuvainen luonnonlapsi.

Tässä kirjassa kuten muissakin samaa viihdemaailman aihepiiriä kuvaavissa tulee hyvin ilmi musiikki- ja muun viihdebisneksen raadollisuus. Kun Kikan tähti alkoi sammua, joku keksi alkaa puoliväkisin tekemään Kirsin pikkusiskosta Katista uutta Kikkaa. Se ei kuitenkaan lähtenyt samanlaiseen lentoon ja loppui lyhyeen. 


Kuvassa Kirsin pikkusisko Kati.

Kirjan luettuani tutustuin Youtuben kautta Kikan esittämään musiikkiin ja kuuntelinkin sitä muutamaan otteeseen kuntosalilla käydessäni. Musiikin voi tunnistaa ammattilaisten sarjatuotantona tekemäksi. Kikalla oli kaunis ja sointuva lauluääni. Hänen esittämäänsä musiikkia ei voi miksikään korkeakulttuuriksi sanoa, mutta kyllä sitä kuntosalilla kuuntelee. Tai autoa ajaessa.

Wikipedian mukaan Kirsi tuli viimeisinä elinvuosinaan uskoon, mutta todellisuudessa hänen elämässään oli uskonnollisuus läsnä lapsuudesta lähtien. On virkistävä tieto, ettei hän ollut kuitenkaan mikään harmaa nutturapää hiirulainen, jollaiseksi uskonnolliset ihmiset usein mielletään, vaan halusi olla oma kaunis ja viehättävä itsensä ja - halusi viihdyttää.

Kirjan loppupuolella erityisen koskettavaa oli Katin kuvaus Kirsin viimeisestä puhelusta pikkusiskolleen, jonka perusteella Kati aavisti mitä oli tapahtumassa, eikä se ollut vahinko eikä sattumaa. 

Julkisuudessa kerrottiin aikanaan Kikan menehtyneen sydänkohtaukseen. Kikka itse toivoi, että todellinen kuolinsyy ja hänen elämäkertansa kerrotaan julki, mutta vasta sitten kun hänen lapsensa ja Katin lapset ovat aikuisia. "Jotta kenellekään muulle ei kävisi niin kuin minulle on käynyt." Siksi kirja on julkaistu vasta tänä vuonna. Viime vuonna Kikan elämästä julkaistiin myös elokuva, jonka kävin heti uutuudeltaan katsomassa.

Kikka lepää Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla isovanhempiensa kanssa samassa haudassa. 

Kuvat: Lehtikuva, Seiska, Iltalehti

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.





perjantai 2. joulukuuta 2022

Kikka!

Kuva Finnkinon sivuilta.

Kaikki yli kolmikyppiset ja nuoremmatkin muistavat Kikan eli Kirsi Viilosen eli Sirenin. Joka oli suunnilleen oman ikäiseni ja kuoli lehtitietojen mukaan sydänkohtaukseen vasta 41-vuotiaana. Joiltain osin hänellä oli samanlainen kohtalo kuin Armi Aavikolla.

Kikasta tehty elokuva käytiin eilen katsomassa ja senhän ei ole tarkoituskaan mikään komedia olla, mutta siinä ei ollut yhtään mitään huumoria eikä hauskuutta. Se oli surullinen tarina, hyvin surullinen. Loppukohtauksessa, missä Kikka tapaa sattumalta entisen managerinsa (Elena Leeve) jouluostoksilla tavaratalossa, alkoi melkein itkettää.

Kikka oli Suomen Madonna tai Marilyn Monroe, joka ei yltänyt kuitenkaan ihan samaan. Hän osasi kyllä mielestäni laulaa, vaikka moni ympärillä häärinyt ihminen ja media yritti väittää toista ja painaa häntä alas kaikin tavoin.  Osaavatko monetkaan tämän päivän rääkyjät laulaa muka sen paremmin? 

Kikka oli luonnonlahjakkuus ja olisi päässyt vaikka mihin, jos olisi aikanaan saanut laulunopetusta ja jos alkoholi ei olisi sotkenut kuvioita liikaa. Kikka oli 10-15 vuotta aikaansa edellä silloisia rajoja rikkovilla lauluillaan ja esiintymisellään. Hän oli jopa alakouluikäisten tyttöjen idoli, vaikka he tuskin ymmärsivät Kikan laulujen sanoituksia, jotka olivat aika pornoja, varsinkin siihen aikaan kuunneltuina.

Parasta elokuvassa mielestäni oli hyvät näyttelijät. Pääosan esittäjä Sara Melleri oli hyvin opetellut kikkamaiset muuvit ja maneerit. Martti Suosalolla oli pieni rooli Juha Vainiona ja Ville Virtasella Irwininä. Myös Kai Vaine oli tavoittanut vaivattoman tuntuisesti Asko Järvisen olemuksen. Mutta näiden kolmen roolit olivat todellakin pienet. Ville Virtanen oli tällä kertaa ehkä enemmänkin oma itsensä kuin roolihahmonsa.

Eräs näyttelijä, jonka sukunimessä on riistaeläimen nimi, voisi minun puolestani opetella jonkun uuden ammatin itselleen, kuten Kari Ketonen on tehnyt (psykoterapeutti). Ketonen ei esiintynyt tässä elokuvassa. H-niemi oli aikoinaan parhaimmillaan (lastenohjelma) Putouksessa, mutta ymmärsi jättää sen muille ennen kuin se alkoi liikaa polkea paikoillaan. Minusta hän ei ole kummoinen komediassa eikä sen paremmin tragediassakaan. Tässä elokuvassa Kikka puhutteli häntä kerran Veikoksi (Samuli), vaikka H-niemi esitti Ile Vainiota. Olikohan se tahallinen virhe vai unohtunut leikata pois?

Televisiohaastattelijaa ("Tapani Ripatti") myöten kaikki väheksyivät Kikkaa ja sanottiin kaiken hänellä olevan hartioiden alapuolella. Melko ikävää, koska olihan hänellä kuitenkin yleisönsä ja hänenlaiselleen esiintyjälle selvä markkinarako. Tehkää itte paremmin, vaikka kyse ei mistään korkeakulttuurista olekaan. Elokuvassa näytettiin vaaralliseksi äitynyt keikka, joka on tapahtunut oikeasti ja jossa miesvoittoinen yleisö melkein repi Kikan palasiksi kesken esityksen, vaatteet ainakin. Järjestyksenvalvonta ei toiminut ajoissa, jos toimi ollenkaan.

Kaikilta osinhan elokuvan tapahtumat ja henkilöt eivät olleet faktaa ja muualta luettujen tietojen mukaan Kikan perhe-elämä järjestyi vähän eri tavalla kuin elokuvassa näytettiin. Mutta ei se haitannut mitenkään oleellisesti juonen kulkua. Surullisuudestaan huolimatta tarina oli jollain lailla kevytkin kuten tarinan päähenkilökin eikä liian raskassoutuinen ja pitkä.

Omassa ohjelmistossa olisi vielä kahden kotimaisen elokuvan katsominen; Kulkuset, kulkuset sekä Punttikomedia, joista varsinkin jälkimmäistä on kovasti kehuttu.

Kuva: Finnkino.fi

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.