Tämäkin on jo käytössä

 

Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. 

Meillä on kotona tapana vitsailla vaikeistakin asioista. Ei silloin, kun tilanne on akuutti. Mustaa huumoria viljellään sattumuksista, jotka ovat jo tapahtuneet ja niistä asioista, joiden kuvittelemme ehkä osuvan kohdallemme vasta pitkän ajan kuluttua. 

Olemme kuvitelleet itsemme rollattorien kanssa Tokmannin ämpärijonoon, hamstraamaan urakalla tarjouskahvia marketista ja etuilemaan härskisti kassajonossa. Olemme hahmotelleet tilanteita, joissa kuulo ja näkö on melkein menneet ja alaventtiili fuskaa, pääkopassa käy yksisuuntainen vaimea tuulenvire, älynvälähdyksiä ei juurikaan tapahdu ja askel on on käynyt niin hitaaksi, ettei kannata lähteä enää mihinkään, kun ei ehdi saman päivän aikana takaisin. Tai ei löydä. Todellisuudessa nämä eivät naurata, mutta eihän se itkukaan auta.

Kirjoittelin taannoin ikääntymiseen liittyen anti-age-tuotteiden käyttöönotosta postauksessa: Tähän on siis tultu.

Olin tämän kuluvan vuoden alussa täysin lääkkeetön. Minulla ei siis ollut mitään säännöllistä lääkitystä. Kevättalvella tapahtui radikaali muutos. Sain kerralla lääkitystä useampaan eri sairauteen ja vaivaan. Ja kevään mittaan lääkkeitä tuli vielä lisää. Esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen otan muutamaa eri lääkettä.

Lääkepurkkeja on siis rivissä useampi ja lääkkeiden otto tapahtuu aamuin ja illoin. Kun kaikki oli alkuun uutta, olin kauhean tarkka, mutta kun lääkkeiden ottamisesta alkoi tulla pikku hiljaa rutiinia, en enää rekisteröinyt tapahtumaa - toimin kuin automaattiohjauksella. Eikä ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun aloin sekoilla lääkkeiden kanssa. Olinko ottanut vai enkö. Olisi ollut ihan yhtä huono juttu, jos lääkkeet olisivat jääneet välistä tai olisin ottanut tupla-annoksen. 

Alkoi mennä pikkuhiljaa hermot omaan sähläykseen. Joten, ei auttanut muu, kuin hommata dosetti. Kapine, jonka olin aina kuvitellut kuuluvan vain niille toisille, jotka ovat muistamattomia ja höperöitä. Piti perua omat ajatukset tai myöntää, että olen itsekin sellainen.

Seuraavaksi lienee sitten vuorossa kävelykeppi, apuvälineiden asennukset kotiin, muovitettu aluslakana, Tenat, turvaranneke, kotihoito ja mitä näitä nyt on.

Juu, ei tule vanhuus yksin. Vaikken nyt itseäni vielä vanhaksi ajattelekaan. Mutta koko ajan tulee jotain uutta, kremppaa nimittäin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kanan muisti

Muisti pätkii aina vaan pahemmin. Vaikka geeniperimän mukaan ei pitäisi olla suurtakaan riskiä myöhäisen iän muistisairauksille. Mutta muistamattomuus taitaakin tulla jo varhaisessa iässä.

Työpäivän loputtua ajatukset palaavat yleensä aamuun ja sen miettimiseen, että milläs kyydillä tänä aamuna tulinkaan töihin. Hetkeen ei ollut asiasta minkäänlaista muistikuvaa. Sitten muistin. Voi saakelin saakeli. Olisi vähän jo kiire kotiin. Päätä särkee ja väsyttää. Vettä sataa. Ei ole sateenvarjoa mukana. Hissin tulo kestää. Ja toinen hissi on pois käytöstä. Niinpä tietenkin, meikäläisen tuurilla. Kauppakeskuksen katutasossa vilisee ihmisiä ja kaikki tuntuvat jäävän jalkoihin, kun ryntään ulko-ovea kohti. Kompastunko nyt näissä rapuissa? En kompastunut. Ehdinkö noihin vihreisiin valoihin? En ehtinyt.

Vahinko on jo varmasti tapahtunut. Kello on viisi ja tässä on ollut kuusi tuntia aikaa. Olin niin ajatuksissani lääkärissäkäynnin jälkeen. Koko pitkän päivän aikana ei koko asia tullut mieleeni. Tämä tulee kalliiksi. Miten sitä voikin olla niin saapas, että unohtaa auton maksulliseen pysäköintiruutuun koko loppupäiväksi. Toisaalta, sehän on vain auto. Italialaiset ja jenkit unohtelevat lapsiaan autoihinsa, mikä on paljon vakavampaa.

Niin, eihän tässä ole enää mitään paniikkia. Kirjataan se parkkisakko sitten vaan normaaleihin autoilun kuluihin. Niin kuin vaikka tankillinen bensaa. Mihin moneen muuhun sen kuusikymppiä olisi voinut käyttääkään. Kengät ja tukka märkänä lähestyn THE AUTOA ja näen jo kaukaa, että siellähän se on, sakkolappu ikkunassa. Miksei se Easypark ilmoittanut, kun parkkiaika loppui? Vai enkö tumpelo vaan huomannut? Positiivista on se, että sakon määrä oli vaan kuusikymppiä eikä kahdeksan, kuten luulin. Pitäisi töpeksiä useammin pysäköinnin kanssa, niin muistaisi edes sakon määrän oikein.

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat