Marilyn Monroe - unelmatyttö

Katsoin Yle Areenalta kolmiosaisen dokumenttisarjan ihailemastani ja arvostamastani Marilyn Monroesta. Mielestäni sarja on erittäin hyvä. Siinä on todella paljon kuvamateriaalia sekä Marilynin kollegojen, aikalaisten, sijaisperheen sisarusten, ystävien haastatteluja. Dokumentti ei revitellyt eikä urkkinut, vaan kertoi Marilynin tarinan syntymästä kuolemaan (1926 - 1962). Kuolemalle oli annettu vain muutama minuutti vajaan kolmen tunnin sarjasta, ja hyvä niin. Kuolemansyy kuitenkin yllätti, onhan Marilynin kuolemaa mielestäni pidetty itsemurhana.

Ihailen Marilynin eli Norma Jeane Mortensonin, myöhemmin Bakerin päämäärätietoisuutta ja pyrkimyksiä luoda unelmansa todeksi. Ihailen myöskin hänen kauneuttaan. Mielestäni hän on kaikista tietämistäni julkkiskaunottarista kaikkein kaunein. Hän oli myöskin hyvin ilmeikäs, eloisa, kaunisääninen ja hän osasi myös laulaa upeasti. 

Arvostan sitä, että kuka tahansa, joka on lapsena tullut hylätyksi, hyväksikäytetyksi ja kaltoinkohdelluksi, pyrkii kuitenkin elämässään eteenpäin. Noina Marilynin aikoina ei oltaisi luultavimmin osattu noihin asioihin puuttua kuten tänä päivänä, joten hän jäi ilman tarvitsemaansa apua. Hän asui useissa sijaisperheissä, joissa ilmeisesti sai huolenpitoa ja rakkauttakin.

Mutta rikkinäinen ihminen Norma Jeane oli. Herkkä ja särkynyt. Kun hän astui Marilynin rooliin, hän eli unelmaansa todeksi. Toisaalla avioliitot särkyivät, raskaudet päättyivät keskenmenoihin, lopulta elämäkin päättyi kesken.

Marilyn Monroe elää edelleen ihmisten muistoissa, monissa elokuvissa, tuhansissa valokuvissa, monissa tuotteissa. Olihan Marilyn Norma Jeanen luoma hahmo, naamiopuku, jonka kätköihin hän piilotti särkyneen minänsä. Lopulta hän oli  kaikkien tuntemana Marilyn Monroe - unelmatyttö, Norma Jeanen elämänpituinen, eloonjäänyt unelma.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Marilyn Handbook (Mike Evans)

Linkki Yle Areenan sivuille:

Marilyn Monroe - unelmatyttö

Ei sitten tarvinnut euroja opetella

 

Yle Draaman tuotantoa oleva kuunnelma Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa kertoo Armi Aavikon elämästä missivuodesta 1977 alkaen vuoteen 2002 eli hänen kuolemaansa saakka.

Minäkin fanitin tyttösenä Armia, kun hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1977.  Missikiertueellaan hän tuli paikkakunnallemme mannekiininäytökseen silloiseen Abella-muotiliikkeeseen. Olin muiden samanikäisten kanssa kärkkymässä häneltä nimikirjoitusta. Kun minun vuoroni tuli, Armi katsoi minua suoraan silmiin, hymyili kuin enkeli ja kysyi nimeäni. Se hetki on tallentunut mieleeni. Silloin ympärillämme leijaili keijujen siivistä irtoilevaa tähtipölyä.

Apu-lehdessä julkaistiin tuohon aikaan paperinukkeja kulloisenkin hetken kuumimmista julkkiksista. Tietysti Armikin pääsi paperiseen muotoon. Piirsin paperi-Armille lukemattoman määrän paperivaatteita ja unelmoin missiurasta.

Lapsuudessani 1970-luvulla missikisat ja Syksyn Sävel-kilpailut olivat odotettuja ohjelmia. Koko perheen voimin mekin niitä katsoimme. Äitini tykkäsi kovasti oman nuoruutensa aikaisesta missi-Armista, Kuuselasta - mutta Armi Aavikosta tuli hänellekin suuri ihailun kohde. Jos muistan oikein, äitikään ei niin välittänyt Dannysta, vain Armista, niinkuin minäkin. 

Armi unohtui, kun hieman vartuin. Tilalle tulivat Abba, Baccara, Boney M. ja BCR - Armin ja Dannyn laulut jäivät c-kaseteillani muiden nauhoitusten alle.

Vuodet kuluivat. Armin elämä meni eteenpäin, niinkuin minunkin. Minä löysin elämäni miehen, perustimme perheen ja saimme ihanat lapset. Armin elämän mies ei koskaan lunastanut tälle antamaansa lupausta ja Armin unelmat omasta perheestä jäivät toteutumatta.

Tuli joulu vuonna 2001. Vietimme sen perheeni kanssa vanhempieni luona maaseudun rauhassa. Oli lumista, pakkasta ja täysikuun aika. Muistan ajatelleeni, että näin kaunista ei ole jouluaattona koskaan ollut. Armikin vietti joulun äitinsä ja sisarustensa luona. Se joulu oli Armin viimeinen. Niin oli minunkin äitini. Onneksi emme kukaan tienneet sitä silloin, joulua viettäessämme.

Armin kuolinuutinen kirvoitti kaikki valtakunnan lehdet julistamaan asiasta milloin mitäkin - kuolinuutisen jälkeen alkoivat törkyuutiset. Muistan kuinka mekin äitini kanssa otimme osaa tähän yhteiseen suruun  emmekä meinanneet millään ymmärtää, että Armi Aavikko oli kuollut - vain 43-vuotiaana. 

Pian lehdet täyttyivät myös muista uutisista, kuten siitä, että markka jäisi lopullisesti pois käytöstä. Vuoden 2002 alusta helmikuun loppuun asti euro ja markka toimivat hetken rinnakkain valuuttanamme. Kuunnelmassa oli pieni hauska kohta, jossa Armin sisko totesi, että eipä tarvinnut Armin sitten euron käyttöä opetella.

Minun äitini menehtyi äkillisesti vain muutamia viikkoja Armin jälkeen. Aikaa on kulunut, mutta äidin ikävä ei ole kadonnut. Se on asettunut olemaan taka-alalla, mutta monesti tunteet nousevat pinnalle niin monenlaisista muistoista. Niinkuin nytkin tästä Armin elämästä kertovasta kuunnelmasta. Tätä kuunnellessani itketti monta kertaa eikä pelkästään Armin vuoksi. Hassu muisto nousi pintaan. Äidin kuolemasta oli tuolloin kulunut jo jonkin aikaa, kun äidin siskon, kummitätini kanssa puheltiin äidistä. "Eipä tarvinnut äitisi ainakaan euroa opetella, kun niin sitä etukäteen murehti!" hän lausahti lohduttavaan tyyliinsä.

Kuunnelkaa ihmeessä mielestäni kivasti ja laadukkaasti toteutettu Armin tarina. Se on kuunneltavissa enää hetken aikaa. Löytyy Yle Areenasta.

Lue myös aiempi postauksemme:

Siinä välissä olin elossa

Yksi lempikappaleistani:

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / Yle Areena (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvan ja tekstin luvaton kopioimknen on kielletty.