 |
| Vielä on terät tallessa ja muste märkää, vaan taidot ehtyvät. |
Olen oppinut koulussa kirjoittamaan kolmella eri tyylillä: tikkukirjaimin, tekstaten ja kaunolla. Ensimmäiseksi kirjoittamaan opeteltiin tavuviivoin ja tikkukirjaimin. Omat lapset opettelivat enää tikkukirjaimia ja käsialaa, joka on tekstauksen ja kaunokirjoituksen välimuoto. Sen rantautuessa kouluun jotkut opettajat pitivät sitä ainakin alkuun huonona, verrattuna vanhaan kunnon kaunokirjoitukseen. Myöhemmin elämässäni kävin opettelemassa vielä erilaisia kirjoitustekniikoita, kuten kalligrafiaa eli korutekstausta. Harrastusta varten tuli hankittua kalligrafiakyniä erilevyisine terineen ja musteineen. Taidosta on ollut iloa, kun on voinut kirjoittaa kaunista tekstiä vaikkapa kortteihin.
Vaan eipä taida tämä taito saada kovin suurta arvostusta tämän päivän maailmassa. Kaikenlaista tekstiä voi suoltaa tietokoneelta ja tulostaa ja postittaa vaikka sähköpostilla. Käsinkirjoittaminen on selkeästi vähentynyt sitä mukaa kun digitalisoituminen on edennyt. Kouluissakin, ainakin toisen asteen oppilaitoksissa muistiinpanot tehdään läppärille eikä vihkojakaan enää ole.
On kuitenkin selviä havaintoja siitä, että käsinkirjoitettu teksti jää paremmin mieleen ja asia on helpommin palautettavissa muistista kuin tietokoneelle näppäillyt asiat. Kynällä kirjoittaminen aktivoi aivoja niin, että uusien asioiden oppiminen on helpompaa. Käsin kirjoittaessa aktivoituu monta aistia: tuntoaisti kynää kädessä pidettäessä, kuuloaisti kynän kirjoittaessa paperille ja näköaisti, kun näkee kirjoittamansa tekstin, käsillä tehdyn työn. Nämä aistikokemukset tapahtuvat eri puolilla aivojamme ja luovat yhteyksiä, siksi oppiminen ja muistaminen on helpompaa, kun muistiinpanot on tehty käsin kirjoittamalla eikä tietokoneen näppäimistöä näppäilemällä.
Tutkijat ounastelevatkin, että tulevaisuudessa ihmiset voivat menettää kyvyn kirjoittaa käsin. Mitä sitten pitäisi tehdä, ettei näin käy? Käsin kirjoittamista voi harjoitella myös digitaalisella kynällä näytölle, mutta onko se sama asia? Ainakin se näin ajateltuna, paperille kirjoittamaan opetelleelle, tuntuisi hankalalta. Mutta taas kerran on muistettava, että maailma muuttuu ja ihmisen toimintapojen on muututtava omien keksintöjensä perässä.
Huomaan käsinkirjoittamattomuuden vaikutukset helposti itsessänikin. En kirjoita enää käsin kirjeitä, päiväkirjaa, runoja. Blogiakin kirjoitan näppäillen. Joulukorttien kirjoittaminen melkein kipeytti käteni, kun pitkään harjoittamaton käteni joutui raapustamaan useita kymmeniä kortteja. Tahmeaksikin se ennen niin kaunis käsiala alkaa muuttua, varmuus viivoihin ja kaariin häviää. Taito ehtyy sitä kauan käyttäneeltäkin. Apua!
Satojen vuosien päästä kynät voivat olla kokonaan historiaa. Niille ehkä naureskellaan alkeellisina kirjoitusvälineinä, samoin kuin vihkoille ja papereille. Ei ole enää väliä opetella tekstausta tai käsialakirjoittamista, kun tietokoneelta löytyy fontteja joka lähtöön.
Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaan kynät ja käsin kirjoittaminen pysyvät ihmiskunnan taitona, muistimme apureina tulevaisuudessakin. Käsillä tekemisen taidot tuovat iloa paljon enemmän kuin massaan hukkuva, saman näköinen teksti. Onhan jokaisen käden jälki aina omanlaisensa.
Lähde: Tiede 14/2020, artikkeli Käsinkirjoitus edistää oppimista
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
