On olemassa ihmistyyppi, joka ei tunnu välittävän MISTÄÄN muusta kuin omasta hyvästään. Ahneudella ja samanaikaisella nuukuudella ei ole mitään rajaa. Ensin mainittua toteutetaan jopa oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kustannuksella. ”Tienaamisen” mahdollisuuksia nähdään paikoissa, jotka eivät muille tule edes mieleen.
Päivä aloitetaan negatiivisuuspläjäyksellä, joka kestää parista minuutista varttituntiin. Kaikki on niin paskaa ja niin pielessä ja väärin ja kukaan ei osaa mitään. Vaikka totuus on ehkä päinvastainen viimeksi mainitun osalta.
On olemassa sanonta, että vain rakkaus lisääntyy jakamalla. Mutta kyllä negatiivisuuskin lisääntyy jakamalla.
Kaikki hyvä ja hyöty, myös yhteinen, pitää tulla muualta. Itse ei pistetä tikkua ristiin yhteisen hyvän tai ilon, vähäisenkään, eteen. Narinaa muistetaan kuitenkin pitää ihan joka välissä, missä tilaisuus tarjoutuu.
Ja sitten se kiitollisuus ja peiliin katsominen. Mistään ei muisteta olla kiitollisia eikä varsinkaan sanota kiitosta ääneen. Pienikin tyytyväinen hyrinä tai jopa pieni kiitoksen sana voisi joskus kuulostaa hyvältä. Mutta ei.
Oman pahan olon lievittämiseen olisi keinoja, mutta niitä ei haluta tai osata käyttää. Tai muuten vaan jääräpäisyyttään ei suostuta. Siinä saattaa menettää jonkun ”tienaamisen” mahdollisuuden. Ja sittenhän uhriutumista voi rauhassa jatkaa, kun mitään ei tee itsensä hyväksi.
Muita ihmisiä pidetään ilmeisesti niin tyhminä, etteivät he huomaa tai tajua mitään.Tai sitten siitäkään ei piitata, vaikka huomaisivatkin. Jos jostain asiasta kauniisti huomautat tai edes vihjaat, suututaan. Pidetään mykkäkoulua ja mulkoillaan.
Mietin joskus, että minkälaista mahtaa olla sillä, kuka on saanut tällaisen tyypin puolisokseen. En uskalla edes ajatella.
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.
