Nuuskijan ihmetys

Jos Nuuskija osaisi puhua, se olisi tänä aamuna ihan varmasti kysynyt: "Saanen tiedustella, että mitä ihmettä tämä tarkoittaa?"

Koska Nuuskija ei osaa puhua, se ilmaisee tuon kysymyksensä muilla keinoin. Se tapittaa mantelinmuotoisilla, kauniin ruskeilla silmillään suoraan meitä silmiin. Katsoo vuorotellen molempia, Ukoa ja minua. Sitten se katsoo polkua ja nappaa remmin suuhunsa, katsoo meitä ja tiputtaa remmin suustaan. Ja jää odottamaan.

"Mennään vaan", sanon Nuuskijalle ja lähdemme etenemään metsäpolun kautta mökkitielle. Tässä vaiheessa Nuuskija tavallisesti lähtisi etenemään tehden omaa hakukuviotaan. Kulkisi edellämme siksakkia ja kurkkaisi aina välillä, että tulemme perässä. Nyt se kulkee rinnalla ja hartiat ja häntä ovat hämmennyksestä alhaalla. 

Tuuli tuo Nuuskijan nenään tuoksun. Se nostaa kuonoaan ja tulkitsee hajumerkin viestiä keskittyneesti. Hajun lähteen suuntaan tekisi mieli lähteä ja Nuuskija liikahtaa tarkoituksenaan nostattaa vauhti käynnistä ensin raviin ja sitten laukkaan ja kirmata vaistonsa valloittamana sinne minne nenä ohjeistaa. 

Vaan kun ei onnistu tänään. Vauhti tyssää jo ennen kuin ravi ehtii alkaakaan. Remmi tekee vauhtiinlähdölle stopin. Taas Nuuskija katsoo meihin. Jos se osaisi puhua, se kysyisi: "Miksen voi olla vapaana?"

Homman nimi on se, että ilves on asettunut Punaisen Tuvan lähistölle. Kevättalvella aloimme kuulla urosilveksen mouruamista. Keväämmällä näinkin ilveksen, kun istuskelin hissun kissun pihalla. Ja nyt olemme kuulleet ilveksen ääntä illansuussa ihan läheltä. Myös linnut ovat pitäneet metakkaa ja antaneet varoitusääniä samaan aikaan, kun ilveksen ääntä on kuulunut. Jos se on naaras ja sillä on pentuja, ne olisivat nyt ihan pikkuisia. Nuuskijan ja pentujen kohtaaminen olisi emon mielestä ihan varmasti puolustautumisen ja hyökkäyksen arvoinen juttu.

Siksi, Nuuskijan suureksi ihmetykseksi ja pettymykseksi sen pitää nyt kulkea metsässä ja mökkitiellä toistaiseksi remmin päässä. Se on sen parhaaksi ja ehkä se kaikessa viisaudessaan tämänkin ymmärtää.

Kuva ilveksestä tallentui mökkinaapurin riistakameraan. Musta hännänpää erottuu hyvin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kyllä koira puhetta ymmärtää. Ja paljon muutakin.

Kyllä koira puhetta ymmärtää. Jos joku muuta väittää vaikka millaisiin tieteellisiin kokeisiin perustuen, on väärässä. Koiruus ymmärtää paljon sanoja ja kokonaisia lauseita. Ja lukee myös ajatuksia. Niin kuin kaikki koiranomistajat tietävät. 

Meillä on australianterrieri, josta täällä blogissa käytän nimeä Haukkuli. On sillä oikeakin kutsumanimi ja kennelnimi, mutta yksityisyydensuojan vuoksi en paljasta niitä. Ajattelemattomuuttamme ja tietämättömyyttämme annoimme sille kutsumanimeksi saman nimen, joka on esikoistyttären anopin lempinimi. Onneksi hän ei tästä tietääkseni loukkaantunut. Kennelnimi suomeksi käännettynä ja vähän muunneltuna on suurin piirtein Kaiken Rakkautesi Voit Antaa Minulle. Mutta siis Haukkuli on Haukkuli. 

Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Luen sohvalla erään taiteilijan muistelmateosta. Haukkuli on lempipaikallaan sohvan selkänojan päällä, nojaa seinää vasten ja nukkuu. Se vartioi siinä mammaa, ettei hän taas karkaa. Mamma karkailee paljon enemmän kuin Haukkuli, melkein joka päivä. 

Meillä käytetään Valentin Konoselta (yleisurheilija) lainattua sanontaa silloin kun luonto kutsuu ja halutaan ilmoittaa siirtymästä läsnäolijoille. Meillä käydään ”vessalla”. Konosen äidinkieli on ruotsi ja niinpä hän jossain urheilutoimittajan haastattelussa selitti kilpailun aikana käyneensä vessalla. Meillä kun kaikki hyvä otetaan heti hyötykäyttöön sanontoja myöten, niin tämäkin otettiin. Meillä on siitä lähtien käyty vessalla. 

Tämän on Haukkulikin oppinut. Australianterrieri on rotuna vahtikoirien vahtikoira. Yksilöllisiä eroja voi toki aina olla. Se kulkee perässä ihan joka paikkaan. Se tulisi mukaan suihkuun ja saunaankin, mutta ei sitä joka kerta sinne voi viedä. Mökillä joskus saunotaan yhdessä, ettei Haukkulin tarvitse yksinäisenä odotella saunojia. Vessalle se tulisi mukaan myös. Ja tuleekin siivouspäivänä. Parasta huvia ylitse muiden on wc-pöntön peseminen harjalla. Sitä voisi katsella ja siihen vähän osallistuakin vaikka koko päivän. Olemme onnistuneet vuosien mittaan vieroittamaan sen näistä paikoista ja huveista. Jos yöllä herään ja koen tarvetta käydä vessalla, kerron sen kuiskaten Haukkulille. Nukkuvaa koiraahan ei tunnetusti pidä herättää. Säikähdyksen seuraukset voivat olla arvaamattomia. Eläimellä on eläimen vaistot, vaikka se muuten istuisi samassa ruokapöydässä ihmisten kanssa lautanen edessään. 

Haukkulilla on myös erittäin tarkka kuulo, vaikka se näyttäisi olevan unessa. Kaikille potentiaalisille hiippareille tiedoksi, että meidän tontille, rakennuksesta puhumattakaan, ei yksikään sielu astu niin, ettei Haukkuli sitä huomaa paljon ennemmin kuin me muut. Välillä vaikuttaa siltä, että se tunnistaa tutun auton moottorin äänenkin jo kaukaa, vaikka se itse on talossa sisällä. Myös tontin takarajalla kymmenien metrien päässä hiiviskelevät metsäkauriit saavat ansaitsemansa huomion. 

No niin, siis pötkötämme sohvalla ja tunnen tarvetta pistäytyä kodin ”kaikkein pyhimmässä”. Kerron taas kuiskaten nukkuvalle Haukkulille, että aion käydä vessalla. Haukkuli raottaa vähän toista silmäänsä. Varmuuden vuoksi toistan sanomani uudelleen. Se nostaa vähän päätään, ilme kertoo, että ”Joo joo, kuulin jo.” Ja silmät menevät takaisin kiinni ja tuhina jatkuu. Jos en sanoisi mitään ja nousisin vain sohvalta, Haukkuli pinkoisi perääni satavarmasti. Nyt hyöty on molemminpuolinen. Se saa jatkaa uniaan ja minä käydä vessalla niin, ettei ole karvainen valvontakomissio kintereillä ja oven takana toimituksen ajan istumassa. Mutta sitten ei pidä käydä muualla kuin vessalla. Ei esimerkiksi jääkaapilla juustorasialla. Jos näin käy, sopimus raukeaa välittömästi.

Eikä tämä suinkaan ole ainoa sana. Katsoimme ulkomaista tv-sarjaa ja kommentoin tapahtumia Isännälle, että: ”Ja taas mennään autolla jonnekin.” Haukkuli havahtui viereltäni kysyvä ilme naamallaan, että: ”Mennään autolla?” Silitin sitä ja sanoin, että: ”Telkkarissa mennään autolla, nuku sinä vaan.” Ja se jatkoi alkuillan tirsojaan kaikessa rauhassa. 

Olohuoneen ikkunasta on näkymä tontin perälle ja rajan toisella puolella on pieni puiston suikale, joka toimii metsäkauriiden läpikulkupaikkana. Monesti on käynyt niin, että Haukkuli nukkuu sohvalla silmät kiinni ja yhtäkkiä ryntää ikkunaan. Ja katso: tontin perällä seisoksii tai juoksee metsäkauris tai muutama. Aina Haukkulilla ei ole edes suoraa näköyhteyttä sohvalta sinne. Välillä on käynyt niin, että on katsottu samalla telkkaria ja Haukkuli on silti havainnut paikallaan seisovan metsäkauriin tontin päässä. Ikkunasta on siihen paikkaan matkaa noin 50 metriä. Sillä täytyy olla joku ylimääräinen vaisto. Tänne olkkariin saakka se ei voi kuulla eikä haistaa metsäkauriiden liikkeitä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.