Ei viittis jatkuvasti hinkata sitä tavanomaista pyörälenkkiä. Niinpä päätettiin Isännän kanssa polkaista naapurikaupunkiin pizzalle.
Lämpömittari näytti nyt ”vain” 23 astetta aamulla yhdeksän aikaan. Ja taivaskin oli puolipilvinen ja sopivasti pientä tuulenvirettä ilmassa.
Matkan kesto per suunta oli reilun tunnin ja paikan päällä saatiin kulumaan pari tuntia, joten neljän tunnin reissu kaiken kaikkiaan. Onnistuisi hyvin vaikka arki-iltana.
Varsinkin jos jättäisi pois sen pizzan ja jäätelön syömisen sekä kahvittelun.
Perille päästyämme hakeuduimme ensiksi hautausmaalle, koska siellä on usein varjoisaa ja takuuvarmasti penkkejä joilla voi hengähtää. Ja sen verran rauhallista, että pystyi vaihtamaan kuivat vaatteet päälle.
Pikkukaupungin keskusta vaikutti yllättävän vilkkaalta ja paikallisen pizzerian tuote oli hyvää ja palvelu nopeaa.
Pyöriä lukituksista aukoessa paikallinen alkuasukas tömähti viereen ja loihe lausumahan Isännälle jotakin kertomusta siskonsa polkupyörän kohtalosta Kainuussa ennen sotia, mutta minä en päässyt kärryille mistä jutussa oli kyse. Mielenkiintoisen tarinan merkiksi minäkin silti hymyilin ja nyökyttelin vieressä. Seurallista väkeä siellä ainakin asuu.
Sen ainakin tiesin ennestään, että paikkakunnalle on aikanaan tullut paljon siirtokarjalaisia Kirvun pitäjästä. Jos ei koko pitäjän asujaimistoa, niin ainakin melkein.
Paluumatkan alussa kohtasimme kadulla sorsalauman, joka koostui ilmeisesti pelkästään tämän kesän poikasista. Ne kaikki olivat tyttösorsan asussa. Mietin, että olisiko tosiaan niin, että ne ovat lähteneet muijaporukalla kartsalle, vai olisiko nuori uroslintu mahdollisesti samanlaisessa höyhenpuvussa kuin naaras.
Nettiä tutkittuani tulin tulokseen, että kyllä ne kaikki olivat tyttöjä. Uroksella olisi mahdollisesta värimutaatiosta huolimatta keltainen nokka. Näistä yhdelläkään ei ollut keltaista nokkaa.
Ohitimme sorsat pysähtymättä, vaikka olisi ollut mukava jäädä ottamaan niistä kuvia. Mutta sitten ne olisivat luulleet, että meillä on antaa niille jotain nokkaanpantavaa.
Sanoin Isännälle, etten halua jäädä katsomaan, jääkö nuo auton alle. Suojatien kohdalla ne kyllä onneksi olivat suunnittelemassa tien ylitystä. Isäntä tuumasi, että ne ovat tottuneita tienkäyttäjiä.
Pyöräillessä ehtii havainnoimaan luontoa kaikilla aisteilla, jos ei pidä liian kovaa kiirettä. Tälläkin parinkymmenen kilometrin matkalla ehti huomata sen, miten harjujen alueelta poistuessa maanpinta oli tasaista ja laakeaa, pellot suuria ja yhtenäisiä.
Jokunen erilainen linnunlaulukin tarttui korvaan verrattuna siihen, mitä kaupungissa kuulee ja näkee. Kiuru esimerkiksi lauloi korkealla peltoaukean yläpuolella ja töyhtöhyyppä tepasteli rohkeana autotien reunassa. Yksi konserttimestareista saattoi olla laulurastas. Jos mennään vielä vähän enemmän etelään ja lounaaseen, muuttuu puustokin jo erilaiseksi, esimerkiksi tammia alkaa näkyä enemmän. Mutta sinne asti ei nyt ainakaan tällä kerralla vielä pyöräilty.
Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat. Kuvien sorsat eivät liity tapaukseen.
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
