Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulikukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulikukat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2020

Kukkapolku kesään

Toukokuun kukkijat Erikoisen Asiantuntijan pihamaalla.

Toukokuun alussa voi joskus maa olla vielä paikoin kukaton, mutta kukkapöydällä kukkii aina.


Kevättähdet kukkivat huhtikuusta toukokuun alkuun. Mitä viileämpää on, sitä kauemmin kukinta kestää. Kevättähden leviävät villisti siemenistä, joten niitä on joka kevät entistä enemmän. Ehkä ne leviävät myös sivusipuleista, en ole aivan varma.

Kaikki mahtuu mukaan, väristä viis - samoja kevättähtiä tässä ollaan kaikki.

Sinivuokot lopettelevat kukintaansa, kun valkovuokot ovat parhaassa kukassaan.


Luonnontulppaanit leviävät myös siemenistä, kun antaa siemenkodan kehittyä ja kypsyä. Jalostetuista tulppaaneista kannattaa siemenkodat napsia pois,  jottei niiden kasvu vie voimia sipulilta. Muuten sipulin seuraavan kevään kukinta heikkenee.

Sinisistä ja valkoisista helmililjoista syntyy pihaan sinivalkoisia jälkeläisiä.

Sinisiä, valkoisia ja sinivalkoisia.


Kirjopikarililjat leviävät helposti siementämällä, joten siemenkotien kannattaa antaa kehittyä valmiiksi. JOS haluaa näiden leviävän puutarhassaan.

Valkoinen kirjopikarililja.


Tämä minulle tuntematon tulppaani jaksaa kukkia vuodesta toiseen. Kun usein tulppaanien kukinta taantuu, jos ei jaksa nostaa sipuleita ylös ja istuttaa uudestaan syksyllä. Itse olen siihen liian laiska. Nämä saattavat olla jotakin Apeldoorn-lajiketta, olen nimittäin yrittänyt lajiketta selvittää.

Suloinen kevätlinnunherne, luonnonkasvi. Maanomistajan luvalla voit siirtää kukkapenkkiin hyvään multaan, jolloin saat tästä mahtavan luonnonperennan. 

Kevätlinnunherne

Kevätlinnunsilmän kukat ovat kuin pieniä aurinkoja. Varjoisella ja kostealla paikalla viihtyvä luonnonkasvi.
Pikkutalvio ja sammalleimu
Arvaatko, minkä kasvin kukkia? Vastaus postauksen lopussa.

Tuomi on ihana puu pihapiirissä. Tuoksussa tuomien...

Kielojen seassa monensorttisia narsisseja. Voi mikä pörinä tässä käy, kun kimalaiset äkkäävät tarjolla olevan mesibaarin.

Herkkuluumu "Punainen paroni" kukkii aikaisin keväällä valkoisin kukin  Lehdistö on punertava kuten myös hedelmät. Puu hyötyy ristipölytyksestä, meillä kaverina on Sinikka-luumupuu. Paras pölytyskaveri on Viherringin sivuston mukaan Pietarin lahja -niminen luumu.

Kuusikin kukkii toukokuussa.

Rentukka.




Kullero eli niittykullero. 




Alunperin maahan istutettu kaupasta ostettu pikkuorvokki. Pikkuhiljaa siemenistä kasvaa vuosi vuodelta enenmmän ja enemmän luonnon orvokin näköinen kukka, tämä alkaa muistuttaa jo melko paljon pelto-orvokkia, mutta on kooltaan paljon isompi.

Angelique-tulppaani ja lemmikit

Kultatyräkki

Käenkaali eli ketunleipä
"Kettu leipoi leipäsen,
makean ja suolaisen,
tarjolle sen vei,
itse syönyt ei."

Ruusujuuri

Terttuselja

Tulppaani-ihanuuksia, nimeä en muista.


Alppiruusut ehtivät kukkaan toukokuun loppupuolella. Tämän ison, lämmittävän kiven juuressa kukat aukeavat ensimmäisinä.

Kielo <3


Mansikka on levinnyt pihallamme sinne ja tänne ja mansikoita löytyy sitten sieltä ja täältä.

Lumipalloheisin kukinnot ovat toukokuun lopulla kauniin limenvihreät ja muuttuvat valkoisiksi kukinnan edetessä.


Lämpiminä keväinä siperianunikko ehtii kukkaan jo toukokuun puolella yhdessä lemmikkien kanssa.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Vastaus kukkakysymykseen: vaahtera.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Sillä sipuli

On taas se aika vuodesta, kun istutetaan  kukkasipuleita maahaan. Vaikka kuinka yrittäisi välttyä tältä puuhalta, niin se ei onnistu. Keväällä vannotut valat, että mihinkään ei enää mahdu lisää sipuleita, unohtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun käyt hakemassa syyslannoitetta puutarhasi kasveille. Siellä ne sipulit huutavat päästä ostoskoriin ja minkäs teet - ainahan on tilaa vielä yhdelle tai kahdelle pussilliselle.

Siispä tuumasta toimeen ja sipulia maahan.

Tulppaania, krookusta, talventähteä, kevätkurjenmiekkaa, narsissia ja yksi keisarinpikarililja.

Tulppaaneja varten varasin taas kaikesta viisastuneena pienisilmäistä verkkoa. Sipulejani ette saa, myyrät! Taivuttelen verkosta istutuskuopan kokoisen korin, johon sitten multaa ja sipulit päälle ja mullan peittoon koko komeus. Pistelen vielä  istutuskuoppaan sipulien viereen tuomenoksista 10 sentin tikkuja sinne sun tänne. Tämän vinkin sain Vihertalo Varpulasta ja kiitosta sinne, vinkki toimii. Valkosipulin kynsiäkin voi kokeilla tai kanankakkarakeita.

Verkkoa turvaksi tulppaaneille
Narsissit istuttelin kielopenkin lomaan kaivamalla pienen montun istutusraudalla. Rauta uppoaa helposti maahan painamalla ja kiertämällä samalla ees taas. Multapaakku nousee ylös raudan sisällä, sipuli kuoppaan ja multapaakku takaisin paikoilleen. Viisikymmentä narsissinsipulia maahan eikä tullut edes hiki.






Narsisseiksi valitsin "kaikenlaisia" - keväällä sitten jännätään, mitä sieltä nousee. Kaikenlaisten lisäksi tätä mummolasta tuttua lajiketta erilliseen penkkiin pihasyreenin alle.




Krookukset on kätevä istuttaa lapion kanssa. Pistelee maahan vaikkapa ympyränmuotoisen alueen lapiolla ja nostaa sitten kannen irti ja sipuli multaan ja kansi takaisin paikalleen.





Talventähdet ja kevätmiekkaliljat pistelin perennapenkkiin sinne tänne kangen avulla, Parilla pikku iskulla saa reiän aikaiseksi. Sipuli pohjalle ja uutta multaa päälle.

Keisarinpikarililjan sipuli haisee kamalalle. Se pitikin säilyttää ulkovarastossa, vaikka ohjeen mukaan kuivassa ja lämpöisessä. Tein sen virheen ensimmäisellä viikolla oston jälkeen, että jätin sen viikoksi mökin eteiseen. Seuraavana mökkiviikonloppuna olin saada halvauksen, kun luulin, että nyt on tullut hiiriä tupaan. Onneksi syyllinen selvisi ja se haju onkin sen juttu, kauniin kukan lisäksi. Myyrien karkottimeksi sen ostinkin. Oli muuten melko kallis, kahdeksan euroa / kpl. Toivottavasti toimii.


Sipulien istutukselle on vielä koko syksy aikaa, niin kauan kunnes maa jäätyy. No, sen jälkeenkin voi vielä istuttaa - rautakangen avulla. Mutta varmempaa on pyrkiä istuttamaan sipuli syys - lokakuun aikana, niin ehtivät juurtua.

Tulppaanivinkki: Apeldoorn-lajike, joka kukkii vuodesta toiseen ilman, että sipuleita täytyy nostaa välillä maasta ja istutella takaisin. Löytyy ainakin punaisena, keltaisena ja oranssina.


En juuri laita lannoitteita sipuleita istuttaessani. Uutta multaa joskus, riippuen istutuspaikasta. Keväällä annan kevätlannoitusta samalla kuin muillekin kasveille. MUTTA vettä pitää antaa istutuksen yhteydessä. Vaikka kuinka olisi tihnua ilmassa, niin se ei riitä. 

Eikä sitten muuta kuin hyviä talviunia sipuleille ja keväällä nähdään!

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei mitään kaupallista yhteistyötä kuvassa näkyvien sipulintuottajien tai mainitun puutarhaliikkeen kanssa (vievät vain kaikki ylijäävät rahani, mutta olen siihen kaupankäyntiin tyytyväinen, kaupanpäällisiksi saan hyviä neuvoja).