Tiu tau tilhi on Juha Hurmeen uusin teos. Hurme lienee tunnetumpi teatteriohjaajana, mutta on myös Finlandia-palkittu kirjailija.
Tämä Tiu tau tilhi kietoutuu kokonaan monelle lapsuudesta tuttuun Pikku-Inkerin lauluun, jossa Inkeri ikäänkuin laulaa kotipihassaan ruokailevalle pikkulinnulle.
”Tiu tau tilhi, äidin ryytimaassa, tiu tau tilhi, äidin ryytimaassa, joko sinä lensit syömähän taas?” Laulu esiintyy vanhassa Olavi Pesosen laulukirjassa, jonka muistan olleen käytössä minunkin lapsuudessani, ehkä kansakoulussa.
Kirjoittaja on aikoinaan opiskellut luonnontieteitä ja estetiikkaa. Se lienee hyvä selitys sille, miten hän kirjassaan selvittää perusteellisesti ja mielenkiintoisesti lauluun liittyvien luontokappaleiden biologiaa.
Eikä ainoastaan niitä, vaan Suomen lähihistoriaa ja varsinkin kulttuuriin ja taiteisiin liittyvää historiaa ja niihin kietoutuvia henkilöitä ja heidän elämänvaiheitaan.
Netistä löytyy luonnollisesti monia arvosteluja sekä tästä kirjasta että tietoa sen kirjoittajasta, joka ainakin minulle oli melko tuntematon tapaus, ennen kuin sattumalta osuin näkemään ja kuulemaan hänen haastattelunsa Puoli seitsemän -ohjelmassa muutama viikko sitten.
Kuuntelin Tiu tau tilhen äänikirjana. Äänikirjassa on se huono puoli, ettei sitä voi selata ja poimia sieltä herkullisimpia kohtia lainauksiksi blogipostaukseen. Ne pitäisi kirjoittaa muistiin, mutta malttaakos sitä kesken kuuntelun.
Alkupuoli kirjasta ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta ja Hurmeen tapa artikuloida ärsytti koko kuuntelun ajan, jos kohta se joihinkin kirjan tarinoihin ja yksityiskohtiin sopi kuin tikka tauluun.
Noin puolivälissä kirja muuttui ainakin minun mielestäni kiinnostavammaksi ja ehkä Hurmeen tyyliinkin aloin jo tottua. Jonkun toisen lukemana lopputulos olisi voinut olla katastrofi.
Tästä kirjasta voisi melkein sanoa, että se on verrattavissa Maria Petterssonin kahteen kirjaan historian jännistä naisista. Hurmeen kirjassa on historian jänniä henkilöitä ja asioita. Samaan tyyliin kerrotaan lähihistorian henkilöistä ja tapahtumista lyhyehköjä tarinoita.
Tykkäsin kirjasta loppujen lopuksi kovasti, kun kunnolla alkuun pääsin ja kuten sanottua, totuin lukijan tapaan lausua, joka oli hyvinkin erilainen kuin muilla ääneenlukijoilla.
Luennasta myös huomasi, että hän osasi painottaa eri kohtia lukemassaan tekstissä oikealla tavalla, tuoden kirjoittajan ajatuksen hyvin esiin, paremmin kuin joku muu ”ammattilukija”. Oikeastaan pitäisikin olla niin, että kirjoittaja aina itse lukisi oman kirjansa äänikirjapalveluihin.
Kuva: Helsingin Sanomat ja Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.
