Tämä päivä - tartu hetkeen

Miten se nyt menikään?

Eilistä ei voi muuttaa, huomisesta ei vielä tiedä. Elä siis tätä päivää. Carpe diem. Poimi päivä. Tartu hetkeen. Tartu tähän hetkeen. 

Niin usein havahdun siihen, että jauhan mielessäni menneitä, tehtyjä ja tekemättömiä. Suunnittelen, pelkään, odotan, jännitän tulevia. Tämän päivän energiat eivät kulu tähän päivään, vaan niihin asioihin joihin ei voi paljon tai yhtään vaikuttaa. Enää eikä vielä.

Luin Matt Haigin fiktiivisen kirjan Kuinka aika pysäytetään, joka oli mielestäni mahdottoman hyvä. Pidin tästä kirjasta ja yleensäkin niistä kirjoista kovasti, jotka luettuani jään pohtimaan kirjasta mieleeni nousseita ajatuksia, mitä milloinkin. Tämän kirjan innoittamana ryhdyin miettimään tätä näennäisesti kiihtyvää ajan kulkua. Kuinka aika tuntuu nykyään kuluvan aina vain nopeammin. Päivät, viikot, kuukaudet, vuodet juoksevat kuin maantiekiitäjät kojoottia karkuun. 

Ajan "pysäyttäminen" on mahdollista vain elämällä tässä hetkessä. Se oli tämän kirjan antama oivallus. Vanha tuttu juttu, mutta aina ajankohtainen.

Miten ajan ja oman elämään keskittymisen voisi pysäyttää kuluvaan päivään. Tietysti on asioita, joita täytyy suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen. Mutta että katse ja läsnäolo kohdistuisivat pääosin käsillä olevaan päivään, hieman tulevaisuuteen, mahdollisimman vähän tai ei lainkaan menneisiin, varsinkin tekemättä jääneisiin asioihin, sanottuihin sanoihin.

Kuka osaa antaa viisaita ohjeita?

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kulkuset kulkuset

 

Taru Mäkelä onnistuu taas rikkomaan tabuja komedian keinoin, tällä kertaa jouluisessa elokuvassa Kulkuset kulkuset. Hän teki saman tempun muutama vuosi sitten elokuvallaan 

Täydellinen joulu (linkistä pääset lukemaan ajatuksiani aiemman elokuvan tiimoilta).

Kulkuset kulkuset -elokuvan päärooleissa on joukko suomalaisia kärkipään näyttelijöitä: 

Christoffer Strandberg, Martti Suosalo, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander ja Antti Tuomas Heikkinen. 

Elokuva kuvaa hyvin monia perin suomalaisia ennakkoluuloja ja nauraa niille päin naamaa. Välillä kävi mielessä, että voiko tälle asialle edes nauraa, mutta lopulta hekottelin yhdessä muiden katsojien kanssa. Niin syvällä meissä (tai ainakin minussa) on opetettu ja opittu tapa vaieta erilaisuudesta. Mutta vaikka nyt naurettiin, kumpusi nauru juuri siitä tolkuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä, että olemme kaikki omanlaisiamme, arvokkaita ja hyväksyttäviä juuri sellaisina.

Lempinäyttelijäni Martti Suosalo veti oman roolinsa ja siihen sisältyvän hurjan monologin taidokkaasti, kuten aina. Hän esiintyi vastikään Elämäni biisi -sarjan erikoisjaksossa, jossa veti hienosti Kalle Tappisen tarinan 🎵🎶. Jos et nähnyt ohjelmaa, voit viihtyä laulun parissa klikkaamalla allaolevaa linkkiä.

Takaisin elokuvaan. Kävin katsomassa sen lokakuun puolella eikä elokuvan tiimoilta vielä virinnyt itseeni jouluinen fiilis. Mietinkin, että vaikka elokuva oli kääritty jouluiseen lahjapaperiin, sen suurin anti oli tarjoilla kattavasti perheiden ja sukujen odotusten ja pettymysten loputonta piirileikkiä, joka usein kulminoituu juhlapyhiin, erityisesti jouluun.

Mielestäni ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, suosittelen. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Luumusatoa

 

Kuokkala-luumupuuni teki tänä vuonna ennätyssadon. Olen kerännyt luumuja yhdestä puusta kohta parikymmentä litraa ja aina vaan on luumuja puussa. Monta litraa maahan pudonneita olen kipannut kompostiinkin.

Luumupuun tarjonnasta ovat nauttineet tänä syksynä myös linnut. Mikä johtuu ihan selvästi siitä, että ainakaan meillä päin ei ole lainkaan pihlajanmarjoja. Tästä syystä linnuille on ilmeisestikin kelvannut myös koiranheisipensaan marjat, jotka yleensä ovat tallella vielä keväälläkin.

Pihamme luumupuussa vieraillut punatulkkuja, tilhiä, mustarastaita ja käpytikkoja. Seurasin erään kerran tikan puuhia. Se kävi nappaamassa luumun, lennähti läheiseen heinäseipäistä tehtyyn viritelmään ja iski luumun sopivaan koloseen. Siitä se siitä syödä napsutteli luumun, haki toisen ja vielä kolmannenkin ja sitten lensi pois tyytyväisenä. Heinäseipään koloseen jäi muistoksi kolme luumun kiveä.

Nämä Kuokkala-luumut ovat erityisen makeita ja mehukkaita. Olemme syöneet niitä makean nälkään ja välipalaksi. Mutta mihin muuhun niitä voisi käyttää? Onnistuuko niistä mehun teko? Onko antaa hyviä vinkkejä?

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kaikkien aikojen tuunattu sipulipiirakka

Pitihän se arvata ja niinhän siinä taas kävi, että Erikoinen kokki haluaa aina tehdä pikkuisen toisin kuin ohjeessa sanotaan.

Tein ensimmäisen kerran Kaikkien aikojen sipulipiirakkaa melkein ohjeen mukaisesti vain ihan himpun verran tuunaten. Piirakka oli niin hyvää, että ei kulunut montaakaan päivää, niin rupesin väsäämään uutta piirakkaa. Nyt lisäsin uusia täytteitä. Tällöin paistoaika hieman pitenee. Ja täytteen osalta ei tarvita erikseen rasvaa paistamista varten. 

Voin sanoa, että tämä on herkkua 😋 Sipulipiirakka versiona de luxe 😋

Pohjaan:

- 3 dl vehnäjauhoja

- ripaus suolaa

- 125 g margariinia

- 1,5 rkl kylmää vettä

Täytteeseen + pinnalle:

- 4 sipulia, joista yksi punasipuli

- pkt pekonia

- pari desiä tuoreita kantarelleja

- hyppysellinen mustapippurirouhetta

- purkillinen (200 g) creme fraichea

- 1 kananmuna

Näin valmistuu:

Nypi kulhossa vehnäjauho,suola ja margariinia. Lisää kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Puhdista ja pilko kantarellit. Paista niin, että neste haihtuu. Lisää pilkotut pekonit. Hienonna kaksi sipulia ja lisää pannulle. Paista sen aikaa, että pekonit kypsyvät ja sipulit kuullottuvat. Huom! Paistetaan pekonin rasvassa!

Sekoita kulhossa creme fraiche, kananmuna, suola ja mustapippuri. Lisää paistetut ainekset.

Siivuta kaksi sipulia (joista toinen punasipuli) kiekoiksi. Lisää pannulle 25 g margariinia, Lisää sipulikiekot ja paista sipuleita, kunnes ne pehmiävät. 

Kaada täyte piirakkapohjan päälle. Lisää pinnalle sipulikiekot.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 40 - 45 minuuttia.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ihanin sinä

 

Erina Stene ja Ebba Mörner: Ihanin sinä 

Kaksi älykästä korkeasti kouluttautunutta ihmistä lyö hynttyyt yhteen ja perustaa uusperheen. Mikäpäs siinä! Kaikki etenee kovin nopeasti toisen osapuolen toimesta toisen kulkiessa mukana kuin räsynukke, tahdottomana ja vastaan panematta.

Lapsikin syntyy tähän lukijan näkökulmasta jo alusta pitäen tuhoon tuomittuun suhteeseen ja toinenkin lapsi olisi tullut - mitä ihmettelin suuresti, ihan kuin naisosapuoli olisi ollut täydellisen ymmärtämätön ehkäisystä, nelikymppisenä! Toista lasta kun ei käsittääkseni toivottu eikä yritetty. 

Käsittämätön tarina, joka kuitenkin ilmeisesti on aivan tyypillinen, kun suhteen toinen osapuoli on psykopaatti, joka taiturimaisesti ensin liehikoi, kietoo toisen pauloihinsa ja sitten alkaa kaikenlainen väkivalta ja manipulointi. Ihan hirveää ajatella, että tämä tarina oli tosi ja samanlaisia "rakkaustarinoita" on lukematon määrä.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Tositarinoita elämästä -sarjasta. Kirjan lukee Anna Saksaman, jonka vaikeroivalta ja uhriutuvalta kuulostava ääni sopi juuri tähän kirjaan mainiosti.

Kirjasta jäi mieleeni jälkikaiku. Mieleeni nousi myös eräs perhe, jossa ilmeisesti tapahtui jotakin vastaavaa. Nainen puhkesi kuin kukkaan muutamia vuosia avioeron jälkeen, kun ex-puoliso menehtyi. Vasta silloin hän taisi päästä lopullisesti irti kahleistaan. Mietin myös, kuinka moni tuntemistamme ihmisistä kärsii perheväkivallasta, kun kulisseja pyritään pitämään yllä kaikin keinoin. 

Jos epäilee perheväkivaltaa, miten siihen voisi puuttua? Sillekin on omat kynnyksensä. Valitettavasti.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.