Näytetään tekstit, joissa on tunniste työsuhteen jatkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työsuhteen jatkuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. elokuuta 2023

Raskaussyrjintä



Vieraskynäilijämme on miettinyt raskaussyrjintää. 


Onko oikeasti yhteiskuntamme tasa-arvoinen? 

Siihen ainakin Suomen lainsäädännössä pyritään.

Tasa-arvolaki on ollut voimassa vuodesta 1987. Vuodesta 1992 lähtien on ollut kiellettyä jättää uusimatta työsopimusta perhevapaan takia. 


Laki lähtee siitä, että pitää tarkastella työvoiman tarvetta, ja jos työtä on edelleen tarjolla, on sitä tarjottava perhevapaalle jäävälle.


Voidaan todeta että suunnittelu ja toteutus ovat kaksi vallan eri asiaa. Erityisesti on nähtävissä raskaussyrjintää. Varsinkin sijaisuuksia uusittaessa tämä tulee näkyviin räikeällä tavalla. 


Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman kertoi toista lasta odottaessaan, kuinka ihmeteltiin, milloin hän tulee takaisin tv-ruutuun. Laura ihmetteli touhua ja sanoi, että rakkaus lisääntyy perheessä kun syntyy lisää lapsia. 




Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen suosittelee, että lasta hoidettaisiin kotona kolmevuotiaaksi asti, jottei ero stressi käy taaperolle liian ylitsepääsemättöksi, jos joutuisi hoitoon ennen kolmen vuoden ikää. 


Suomen hyvinvointialueet ovat räikeimmin rikkoneet tasa-arvolakia, kun eivät ole jatkaneet sijaisuutta sairaanhoitajille, kun sijaistajan raskaus tuli tietoon.


Onneksi oikeus tässä on toteutunut ja raskaana olevat ovat saaneet tuntuvia korvauksia. 


Ovatko hyvinvointialueet muuttumassa pahoinvointialueiksi? Saa nähdä mihin kehitys vie. Ennen kaikkea asenne ratkaisee



Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.