Punainen Tupa on meille kuin toinen koti. Rintamamiestalo, jonka Lauri rakensi itselleen eläkekodiksi vuonna 1960. Lauri oli poikamies elämänsä loppuun saakka, ja hänen kuoltuaan talon omistus siirtyi pariskunnalle, jolta me sen ostimme. Olemme siis näinkin vanhan torpan vasta kolmannet omistajat.
Emme varsinaisesti etsineet mökkiä. Vietimme kesiämme lapsuuden perheeni yhteisellä kesämökillä, jota saimme käyttää kuin omaamme, muut perheenjäsenet mökkeilivät muilla omilla mökeillään. Eräänä kesäpäivänä paikallislehden asuntoliitettä lukiessa osui silmiimme myynti-ilmoitus tästä pienestä punaisesta tuvasta. Ilmoituksessa oli mainittu nimenomaan punainen tupa ja perunamaa. Soitimme välittäjälle, sovimme tapaamisen ja lähdimme vähän niinkuin huvin vuoksi ajelulle.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Meille molemmille Ukon kanssa tuli tunne kotiin saapumisesta. Niin vahva tunne, että siihen meinasi pakahtua. Kumpikaan ei ensin uskaltanut puhua tunteesta toiselle - jos toinen olisikin kokenut eri tavalla. Mutta illalla saunan lauteilla aloimme sitten asiaa pohtia. Ja seuraavana aamuna soitimme välittäjälle, josko menisimme vielä uudestaan tupaa katsomaan ja tekisimme mahdollisesti ostotarjouksen. Omistajakin tulisi paikalle, jotta voisimme vähän kysellä lisätietoja.
Uko kyseli teknisiä asioita. Minä kyselin kukkamaista ja linnunpöntöistä. Jätimme ostotarjouksen, jonka myyjä hyväksyi saman tien. Kaupat teimme jo muutaman päivän kuluttua ja vapautumisen sovimme kohtuullisen ajan päähän.
Muistan aina sen, kun hallintaoikeuden siirtymisen päivä koitti. Olimme sopineet entisten omistajien kanssa tapaamisen tuvalle. Ajelimme koko perheen voimin kohti omaa tupaa, pian ikiomaa. Pertti ja Eeva odottivat meitä tuvan rappusilla. Siirryimme tupaan katetun kahvipöydän ääreen ja juttumme luisti kuin vanhojen tuttujen kesken. He olivat siivonneet koko punaisen tuvan lattiasta kattoon. Eevan sanoin: "Rätti lähti ulos tuvasta viimeisenä, ulkokynnystä myöten on kaikki siivottu." Ja sen kyllä huomasi, tosin, siistiä siellä oli ollut alun pitäenkin.
He jättivät meille perintönä tuvan alkuperäisiä kalusteita, astioita, verhoja ynnä muuta ja Eevan sinne tekemiä ihastuttavia käsitöitä. Kävimme vielä läpi puutarhan ja kukkamaat. Ja sitten heidän oli aika lähteä. Me jäimme tuvan rappusille vilkuttamaan, siihen samaan paikkaan, missä he olivat meidät vastaanottaneet.
Punaisella Tuvalla on aina tuntenut olevansa turvassa maailman kiireeltä ja kohkaamiselta. Sinne tänne säntäilevä sydän on tuvan suojassa asettunut, lepattava mieli ja kiireestä kiristynyt kroppa rentoutunut. On kuin tuvan yllä olisi taivaallinen rauha. Ja tästä rauhasta minulla on todistusaineistoakin.
Olin jäämässä tuvalle ensimmäistä kertaa yksin yöksi, vain koirat seuranani. Saattelin Ukon autolle ja hän lähti kotia kohti palatakseen kyllä seuraavana päivänä. Vähän jännitti tuleva yö ilman toista ihmistä.
Käännyin takaisin ja lähdin astelemaan kohti tupaa ja kun katseeni osui taivaalle, näin enkelin siiven katon yllä.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
