Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat on hänen yksi monista teoksistaan, joiden parissa viisastuu ainakin vähän ja joita lukiessa jää pohtimaan sitä sun tätä. Tämän kirjan itseasiassa kuuntelin - Toni Kamulan lukemana. Oiva valinta lukijaksi; Tonin lukemana olen kuunnellut monia jännäreitä, joihin hänen äänensä sopii erinomaisesti. Ja mikä onkaan jännittävämpää kuin elämä itse - ja kuolema.
Muistelen nyt kuulemaani ilman mitään muistiinpanoja - asiavirheet ovat täten omiani.
Kirjassa käsiteltiin neljää pääteemaa: kuolemaa, (tavallisesti) vanhuuden tuomaa muistisairautta eli unohtamista ja mitä silloin muistinsa kadottavalle tapahtuu, uskoa ja uskomuksia.
Näistä teemoista jäin eniten pohtimaan tällä kertaa uskoa. Olen mietiskellyt aihetta paljon muutenkin ja alkanut kallistua sille puolelle, että jumalia ei ole. Ei yhtä toisia parempaa tai useita jumalia. En ole vielä siinä vaiheessa, että kieltäisin kokonaan jumalan mahdollisen olemassa olon - ei sille ole mitään tarvetta. Voi olla tai olla olematta - asia tuntuu olevan loppujen lopuksi melko yhdentekevä nyt, kun olen elossa. Asia saattaa selvitä
kuoltuani tai yhtä hyvin jäädä selviämättä.
Kari Enqvist toi kirjassaan esille useitakin ajatuksia, joita jäin pohtimaan. Lukemani perusteella sain sen ymmärryksen, että Enqvistin mielestä jumalaa ei ole ja elämämme päättyy kaikkinensa siihen hetkeen, kun sydän pysähtyy ja aivot pimenevät lopullisesti. Ei lähde sielu, minuus tai energia vaellusmatkalle kohti uutta olomuotoa tai taivaallista kotia. Ihmisen aivoissa syntyvä kokemus ja ymmärrys minuudesta on kemiaa - proteiinit (vai mitä ne nyt olivatkaan) ovat järjestäytyneet meissä niin, että kroppa liikkuu, ajatus kulkee ja muisti pelaa, kunnes tulee unohtamisen aika ja lopulta kuolema. Siihen loppuu kyseisen henkilön elämä. Se oli "pelkkää" kemiaa. Vai oliko siinä mukana fysiikkaakin. Mutta ei muuta.
Tässä muutamia nostoja kirjasta:
Tästä asiasta olen kyllä Enqvistin kanssa ihan samaa mieltä. Monet uskovat ihmiset kaihoavat kuoleman jälkeiseen aikaan taivaallisen paratiisin toivossa, kun sen sijaan pitäisi tehdä tämä käsillä oleva elämä mahdollisimman hyväksi tässä ja nyt.
Kysyttäessä Onko jumala olemassa? monet ihmiset vastaavat: " En tiedä, mutta toivoisin niin!" Tämä voisi olla omakin vastaukseni. Ja mitä sitten? Mikä elämässä muuttuisi sen tiedon jälkeen ja miten? Kuitenkin ihmisellä itsellään on vastuu elämästään, valinnoistaan, virheistään.
Mitä yhteistä on kristinuskolla, luonnonuskoilla ja taikauskolla? Sama nimittäjä - usko, ei tieto.
Sanotaan, että jumala loi ihmisen, mutta kirjassa mainitaan ajatus, että ihminen loi jumalan. Kenties pelkästään omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa. Joissain uskonnoissa jumala syntyi yhdessä maailman luomisen kanssa, kristinuskossa hänen olisi pitänyt syntyä ennen sitä ja joissain taas putkahti mukaan kuvioihin vasta paljon myöhemmin.
Kristilliset tavat ovat osa kulttuuriperintöä - Suomessa kaikki on nykyään melko simppeliä ja vaaratonta kristinuskon tiimoilta, mutta lähestyttäessä lähi-itää on hengenlähtö monissa tilanteissa lähellä, jos uskonnon viitoittamalta polulta aikoisi livetä harhapoluille. En voi uskoa, että mikään jumala olisi luonteeltaan julma.
Hauska huomio oli myös se, että uskova voi stailata uskonsa omanlaisekseen, kuten kristinuskon eri "alalajit" tekevät. Tai oikeastaan kaikki uskonnot.
Mitä enemmän ihminen on oppinut tietämään, sitä enemmän se kariuttaa uskoa. Kun tieteilijä miettii tykönään maailmankaikkeutta, hän kysyy Miten? Kun taas uskova hakee merkityksiä ja haluaisi tietää Miksi? Kuten nyt maailmaa kiertävää pandemiaakin pohditaan molempien kysymysten kautta.
Pidän kirjoista, jotka antavat aiheita omaan pohdintaan. Osa omista ajatuksista on Enqvistin kanssa samoja tai samansuuntaisia ja osa aivan vastakkaisia - ja silloin mieleen nousee ajatus: Miksei asia voisi olla näinkin?
Kirja on erittäin kansantajuisesti kirjoitettu ja asioita peilataan paljolti Enqvistin oman elämän ja kokemusten kautta.
Suosittelen lukemaan! Vaikkei tässä ole varsinaisesti kyseessä kirja-arvostelu, annan silti tälle teokselle täydet ⭐⭐⭐⭐⭐
Loppukevennyksenä kerron vielä, että sekä Enqvistin että minun kirjoittamani julkaisu päätyi samojen kansien väliin tänä vuonna julkaistuun teokseen. Ja sain samalla myös tietää, että olemme käyneet samaa koulua ja asuneet samassa taĺossa - hän muutamia vuosia ennen minua.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
