Pappani lähti aikanaan sotaan isoa itäistä naapuria vastaan. Jätti talon ja tilukset vaimonsa, mummoni, haltuun. Sinne jäi myös neljä pientä lasta ja viideskin oli jo tulossa, äitini.
Matkaansa pappa otti reppunsa vähine eväineen, tilan työhevosen ja pikkuveljensä. Ei siinä ihmetelty. Käsky kävi ja mentiin.
Sota loppui aikanaan ja sodasta palasi hevosen kanssa kotiin traumatisoitunut mies. Reppu oli reissussa kadonnut ja pikkuveljen vei venäläisen luoti. Olivat olleet papan kanssa väijymässä vihulaisia ladon nurkalla Salpalinjan tuntumassa. Pappa kielsi veljeä nostamasta päätään, koska siellä se veli venäläinen vaani ja ampua lasauttaisi armotta. Eipä malttanut nuori veli olla kurkkimatta. Kurkotti papan olan takaa ja sinä hetkessä ensin napsahti, sitten veli vavahti ja lopulta pieni velipoika, alaikäinen, lyyhistyi papan selkää vasten.
Sodasta jäi papalle muistoksi kaksi haavaa, jotka eivät koskaan umpeutuneet. Siitä, että oli sodassa ja että sota vei viereltä veljen, joka oli hänen suojaansa uskottu.
Pappa luki punakantista Kansa taisteli - miehet kertovat -lehteä elämänsä loppuun saakka. Halusi kertoa meille lapsenlapsille sodasta. Mummo kielsi puhumasta. Muistan kuinka papalla oli kaapissa salainen pullo ja sen vieressä Sitruuna Palmaa, josta ei koskaan saanut maistiaisia. Pappa otti illalla lasillisen, että sai tyynnytettyä tykyttävän sydämen ja unen päästä kiinni. Huusi joskus yöllä ja sairastuttuaan dementiaan lähti öisin ulos etsimään veljeään. Sai sotaveteraanina etuuksia ja hautakiveen veteraanimerkin.
Pappa tuli mieleeni tänään, kun alkoi niin kovasti tämä sota ja sen uhka ahdistaa. Alkoi itkettää. Mietin niitä isiä, poikia, veljiä, jotka samalla lailla nyt lähtevät rintamassa hyökkääjää vastaan. Ehkä peläten ja tietäen, että tässä on kyse elämästä ja kuolemasta. Pelottavaa on se, että nykyiset aseet ovat ihan toiset kuin papan aikoina. Mutta samalla lailla nousee ase rajan takana asuvaa vastaan.
Kuva: Pixabay
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
