Ikimuistoisia hetkiä

Itsenäisyyspäivän aattona meillä oli tilaisuus ja kunnia osallistua naapuriseurakunnan rakastetun pastorin, rovastin arvonimen muutama vuosi sitten saaneen papin eläkkeellelähtöjuhlaan ja sitä edeltäneeseen messuun, jossa eläkkeellelähtijä piti viimeisenä työpäivänään saarnan eli puheen. 

Tilaisuus oli tunteikkuudessaan ja tunnelmassaan yksi hienoimmista, missä olen koskaan ollut. En ole vastaavanlaista tähän ikään mennessä ennen kokenut, enkä luultavasti tule enää kokemaankaan. Postauksen loppupuolella selviää siihen yksi syy. Sikäli tilaisuus ei ole verrannollinen mihinkään muuhun tilaisuuteen. Messun jälkeen oli varsinainen lähtöjuhla, jossa silmäkulma kostui vähän yhdellä jos toisellakin.

Itsenäisyyspäivän läheisyys oli tilaisuuden puheissa ja tunnelmassa läsnä. Juhlittavan henkilön pitkä ura, monipuoliset ihmissuhdetaidot sekä hänen laaja ja erikoinenkin kielitaitonsa, poikkeuksellinen taustansa muiden suomalaisten pappien joukossa sekä kaikki muu osaamisensa oli monien puheenvuoron pitäneiden puheissa mukana. 

Työtovereiden, useiden kirkkoherrojen, ystävien ja monien yhteistyökumppaneiden joukossa oli myös paikallinen, tunnettu, jo eläköitynyt ja arvostettu ylikonstaapeli, joka on kiertänyt kouluissa yli 20 vuoden ajan opettamassa perusrehellisyyttä, toisten ihmisten kunnioittamista ja liikennekasvatusta.

Uskon, että tunnettuna herkkusuuna rovasti sai läksiäislahjoiksi paljon herkkuja, kukkia ja pehmeitä paketteja eläkkeellä oloa mukavoittamaan. 

Sama pappi on kastanut viidestä kummilapsestamme ikäjärjestyksessä kolmannen. Siinä tilaisuudessa tapasimme hänet ensimmäisen kerran. 

Emme tienneet eikä osattu silloin aavistaa, että tulemme myöhemmin olemaan osana toistemme laajempaa perheyhteisöä. Perheeseen odotettiin silloin poikavauvaa, josta vajaa 30 vuotta myöhemmin tuli esikoistyttäremme puoliso. 

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Poliisiasiaa

Kuvassa oleva koira on rodultaan parsonrusselinterrieri, mutta se ei liity tapaukseen, se ei ole siis Jekku.

Istuimme eilen Nytten kanssa kahvilla pitkästä aikaa ja puhuimme bloginpidosta. Mielestämme meidän blogipostaukset ovat liian pitkiä. Kuka niin pitkiä jaaritteluja jaksaa lukea? Semmosta vaan, että silloin kun alkaa kirjoitusta pukkaamaan, niin siitä ei meinaa aina tulla loppua millään ja joskus pitää vielä jälkikäteen, ennen julkaisupäivää lisätä tai muuttaa julkaisua odottavaan tekstiin jotain. Niinpä ainakin minä päätin, että tästä lähtien postaukset tulevat olemaan lyhyempiä. Saapa nähdä miten onnistun. 

Tuo edellinen ei liity kuitenkaan mitenkään päivän otsikkoon. Instagramissa silmiini osui uutinen, jonka mukaan Hämeen poliisin pitkäaikainen työntekijä, poliisikoira Jekku jää 3.12.2021 eläkkeelle 10,5 vuoden iässä pitkän palveluksen jälkeen. Jekku on rodultaan parsonrusselinterrieri ja niin ollen Suomen pienin poliisikoira.  Se on tehnyt puoli vuotta tavanomaista pidemmän uran poliisina. Pieni, pitkäjalkainen ja kevyt koira pääsee ja mahtuu sellaisiin paikkoihin, mihin isokokoisempi ei pääsisi.

Jekulla on takanaan huikea ura poliisina. Se on erikoistunut etsimään huumeita, rahaa ja aseita ja passeja (väärennettyjä). Se on urallaan tehnyt melkein 2000 etsintää ja löytänyt yli miljoona euroa käteistä, yli 100 kg huumausaineita ja melkein 70 kpl aseita. Edellä mainitun käteisen lisäksi se on löytänyt muitakin valuuttoja. Meillä Isäntä vitsailee haluavansa myös sellaisen koiran, joka löytäisi jostain rahaa.

Lisäksi se on saanut kisamenestystä monenlaisissa huumekoirien SM-kisoissa. Se on voittanut sekä vankilakoirien, poliisikoirien että kaikkien virkakoirien Suomen mestaruuden ja valittu vuoden poliisikoiraksi vuonna 2018. Lisäksi Jekku on voittanut useasti joukkuekultaa näissä kisoissa.

Jekulla on jo seuraaja, saman rotuinen Patrik, joka on jo astunut remmiin. Patrikin ohjaaja ja isäntä on sama poliisihenkilö kuin Jekullakin. Patrikin uraa voi seurata Instagramissa sivuilla @poliisikoirapatrik_k9.

Olen tavannut nyt eläköityvän Jekun henkilökohtaisesti sen uran alkuvaiheissa. Jekku oli isäntänsä kanssa käymässä eräässä keskustan toimistossa, jossa minäkin satuin olemaan paikalla. Jostain syystä Jekku oli minusta kovin kiinnostunut. En tiennyt silloin, että se on edellä mainittuihin asioihin erikoistunut poliisikoira tai että se ylipäätään oli poliisikoira. 

Se tuli luokseni ja alkoi murisemaan. Juttelin sille, että älä murise, ei minulla ole mitään sulle antaa, ei edes rahaa, vaikka olikin palkkapäivä (tiedättehän: köyhän "ohimarssipäivä"). Rakastuin Jekkuun samassa silmänräpäyksessä. Jos vain olisi mahdollista, voisin adoptoida sen, mutta tuskin sen isäntä siitä luopuisi ja Jekulla olisi varmaan adoptioäitejä ja -isiä muutenkin jonoksi asti.

Lähde: Instagram/hämeenpoliisi.

Kuva: Wikipedia

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.