Kuoleman monet kasvot

 

Ursula Vala:
Kuoleman monet kasvot
Totuus oikeuslääkärin työstä

Jokainen, joka on syntynyt, tulee ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella kuolemaan. Se on varmaa. Se mitä sattuu ja tapahtuu näiden kahden tapahtuman välillä riippuu olosuhteista, sattumuksista, omista ja joskus muidenkin päätöksistä ja ihmisestä itsestään. Se, miten kuolemme, on myös pitkälti sattumanvaraista, riippuen elintavoistamme, sairauksistamme tai pelkästään sattumasta. Ainoa tapa tietää kuolinhetkensä, on suorittaa kuolemaan johtava teko itse, mutta toivottavasti elämä näissäkin suunnitelmissa kuitenkin lopulta voittaisi.

Koska kuolema tulee vääjäämättä, on kirjan kirjoittajan mielestä hyvä tutustua siihen, mitä tuleman pitää. Mitä tapahtuu kuoltuamme. Lähdemmehän kuoltuamme kohti tuntematonta. 

Mille tahansa muulle matkalle lähtiessämme, tutustumme useimmiten matkakohteeseen etukäteen. Miksei sitten kuolemaankin?

Kirjan on kirjoittanut oikeuslääkäri, joka suorittaa oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Silloin kuolinsyyn selvittäminen on esimerkiksi mahdollisten rikosten selvittämiseksi tai poissulkemiseksi välttämätöntä eivätkä edes omaiset voi tällöin avausta kieltää. Kuvittelisin, että kuolinsyy on omaisille pääsääntöisesti helpottava tieto ja jos aivan yksiselitteistä syytä kuolemaan ei löydy ainakin hyvin todennäköinen syy tai syitä löytyy.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Krista Putkonen-Örnin lukemana ja kuuntelukokemus oli mitä miellyttävin aiheestaan huolimatta. Ihan oikeita tapauksia

kirjassa ei ollut tietosuojalain eikä tunnistettavuuden vuoksi omaisia ajatellen. Ruumiinavaustarinat olivat kuitenkin niitä tavallisimpia - mystisiä terveen ihmisen äkkikuolemia, joihin syy löytyy ruumiinavauksesta ja esimerkiksi liiallisen päihteidenkäytön aiheuttamia kuolemia.

Kirja oli todellakin mielenkiintoinen eikä ollenkaan ahdistava tai pelottava. Sanojen takaa huokuu kirjoittajan paneutuminen työhönsä koko sydämellään ja välittäminen ihmisistä - vaikka kaikki hänen asiakkaansa ovatkin kuolleita.

Kirjailija myöskin muistuttaa, että niin kauan kuin olemme elossa ja järjissämme, on hyvä laittaa kuntoon omat toiveet liittyen omaan kuolemaamme; tehdä tarvittavat testamentit ja ilmaista toiveet hautajaisten suhteen. Tähän lisäisin vielä hoitotahdon elämän loppumetrejä varten ennen kuolemaa ja mahdollisen elvytyskiellon, niin toivoessaan.

Kirjan lopussa oli malliesimerkkinä kirjailijan omat toiveet hautajaisistaan ja hautaamisestaan. Tämä asia täytyykin laittaa kuntoon. Jokaisen pitäisi - iästä riippumatta. Ja tämä kirja kannattaa myös lukea tai kuunnella. 

Olemme aiemminkin lukeneet / kuunnelleet kirjoja samasta aihepiiristä. Pääset lukemaan postaukset alla olevista linkeistä.

Kuolema - oikeuslääkäri selvittää

Epäluonnolliset syyt

Tahdoit taikka et

Kuolleiden kirja

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Kuollut kulkee

Pohdimme taannoin myös sitä, miksi kuolemasta puhutaan niin usein kiertoilmaisuin:

Kiertoilmaisujen kuningas

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Epäluonnolliset syyt

Richard Shepherd: Epäluonnolliset syyt - Oikeuspatologin elämä ja monet kuolemat.

Tämä on yksi parhaista lukemistani kirjoista ikinä. Brittiläinen tunnettu oikeuslääkäri kertoo kirjassaan omasta elämästään, perheestään sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittamisesta vähintään yhtä paljon kuin työstään. Kirjassa ei mässäillä eikä liioitella mitään, vaan kerrotaan asioita kiihkottomasti kuin missä tahansa romaanissa. 

Shepherd oli mukana tutkimassa muun muassa 9/11 New Yorkin sekä Balin terrori-iskun uhreja. Prinsessa Dianan kuolinsyyntutkimuksessa vuonna 2004 hän antoi oman lausuntonsa. Turvavyö ja auton 15 km/h hitaampi nopeus olisi pelastanut Dianan hengen. Shepherd on myös vakuuttunut siitä, että huhut Dianan raskaudesta olivat vahvasti liioiteltuja.

Marchioness-nimisen jokilaivan onnettomuus Thames-joella vuonna 1989 ja Hungerfordin verilöyly vuonna 1987 olivat ensimmäisiä valtavia, hänen uraansa vaikuttaneita tapahtumia. Ensin mainitussa hukkui 51 ihmistä ja jälkimmäisessä joukkomurhaaja ampui 16 ihmistä, joiden joukossa oli myös ampujan oma äiti.

Jokilaivaonnettomuuden tutkinnassa Shepherd joutui itsekin myrskynsilmään uhrien tunnistamisessa käytettyjen normaalien menetelmien vuoksi, jotka järkyttivät uhrien omaisia. Uhreilta piti nimittäin leikata kädet irti ja viedä ne kauemmas paremmin varustettuun laboratorioon tutkittaviksi, jotta tunnistus saatiin tehtyä. Joukkosurmatapauksen tutkintaan hän joutui nuorena oikeuslääkärinä vähän yllättäen ja se oli hänen ensimmäinen tavallista suurempi urakkansa. 

Kaiken kaikkiaan Shepherd on nelikymmenvuotisella urallaan tehnyt kymmeniätuhansia ruumiinavauksia. Pienille vauvoille tehdyt avaukset ja niihin liittyvät kertomukset koskettivat eniten. Oikeuslääkärien oli pyrittävä ratkaisemaan, oliko vauva kohdannut kätkytkuoleman vai kenties päihderiippuvaisten vanhempiensa aiheuttaman väkivaltaisen kuoleman. Yksi tällainen tapaus ja sen jälkipuinti uudelleen vuosia myöhemmin oli viedä Shepherdiltä lääkärinoikeudet. Tai niin hän ainakin hetken aikaa ehti pelätä. 

Lukijana yllätyin siitä, miten oikeuslääkärin työ ja sen tulokset eivät välttämättä olekaan kovin selkeitä ja yksiselitteisiä, varsinkaan rikostapauksissa. En tiedä, onko samat käytännöt Suomessa, mutta ainakin Britanniassa 1980- ja 1990-luvuilla ”syyttäjän puolen” oikeuslääkäri teki ruumiinavauksen ja ”puolustuksen puolen” oikeuslääkäri saattoi tehdä sen uudelleen. Erilaiset näkökulmat vaikuttivat lopputulokseen ja arvioon siitä, millä tavalla mikäkin asia oli kuolemantapaukseen vaikuttanut. Lisäksi oikeuslääkäri saattoi oikeussalissa joutua hirmuisen painostuksen kohteeksi joko syyttäjän tai puolustusasianajajan tai molempien toimesta vuoron perään. 

Kirjassa on paljon myös hienosyistä huumoria, mutta ei tietenkään asiakkaiden kustannuksella. Huumori oli ehkä eniten Shepherdin itseironiaa. Huvittavaa oli myös lukea siitä, kuinka tohtori ”harjoitteli” perheen sunnuntaipaistin ja erilaisten veitsien kanssa sekä rekonstruoi väkivaltarikoksia kotonaan työhuoneessaan muun muassa viivoittimien ja tyynyjen kanssa. 

Naudanpaisti muistuttaa kuulemma hyvin paljon ihmislihaa. Kaikki täytyi yrittää pitää salassa perheen lapsilta, jotka tiesivät pitkään isänsä työstä lähinnä vain sen, että ”isän potilaat eivät parane”. Shepherd olikin työssään erikoistunut puukotustapauksiin. 

Ihminen se on oikeuslääkärikin ja kaikki tämä ei voinut olla vaikuttamatta psyykeeseen. Oman äidin kuolema Shepherdin ollessa yhdeksänvuotias ja omien tunteiden piilottaminen sekä kymmenettuhannet ruumiinavaukset järkyttävine taustatietoineen olivat mitä ilmeisimmin vaikuttamassa hänen myöhempään paniikkihäiriöönsä ja traumaperäiseen stressihäiriöönsä. Myös ensimmäinen avioliitto päättyi eroon. Tämän kaiken kokeneena Shepherd pyrkii vaikuttamaan siihen, että oikeuslääkärit Britanniassa voisivat käydä säännöllisesti psykologin vastaanotolla.

Shepherdin toinen kirja ilmestyy englanniksi ensi keväänä. Se kertoo kuolemasta ihmiselämän kaaren kautta, eli keskittyy kuolinsyihin eri-ikäisillä ihmisillä vauvoista alkaen.

Britanniassa 1600- ja 1700-lukujen taitteessa eläneen runoilija Alexander Popen säkeistä Shepherd on kirjoittanut itselleen muistiin periaatteet, jotka neuvovat häntä ”lausumaan sanani varoen silloinkin kun tiedän olevani oikeassa, myöntämään auliisti sen, jos olen mahdollisesti väärässä, tutkimaan virheitäni ja tunnustamaan ne, opettamaan ja oikaisemaan muita aina heidän tunteensa huomioon ottaen, olemaan koskaan kohteliaisuudesta yhtymättä käsityksiin, jotka tiedän vääriksi ja ottamaan vastaan ojennusta, kun siihen on aihetta.”

Siinä ihan hyviä periaatteita meille itse kullekin. 

Kuvat: Pixabay ja Wikipedia

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kuolema - oikeuslääkäri selvittää

 

Kari Karkola kertoo kirjassaan kuolemantapauksista, joita on pitkän oikeuslääkärin uransa aikana ollut selvittämässä tehden yhteensä noin 15000 ruumiinavausta. Kirjan alussa hän kertoo, että palaa avauksiin muistin varaisesti. En yhtään ihmettele, että kerrotut tapaukset ovat jääneet mieleen, niin erikoisia tapauksia kirjassa kerrotaan. Synkästä aiheestaan huolimatta kirja on asiallinen ja paikoin hauskakin, kun ruumiita töikseen avaava heittää tekstin sekaan hieman mustaa huumoria ilman, että kyse olisi kertaakaan pilkanteosta. Onhan loppujen lopuksi kuolema osa elämää ja ehkä vanhakantainenkin ajatus kuolleiden erityisestä kunnioittamisesta joutaisi haudata muiden uskomusten kanssa ainakin kahden metrin syvyyteen ja lapioida multa äkkiä takaisin päälle. Kunnioitus kuuluu ilman muuta ensisijaisesti eläville ja eläviä kohtaan. Sen puutteessa Karkolan työtaakka ei aikanaan pienentynyt, kun hän oikeuslääkärinä avasi nimenomaan rikoksen uhreiksi joutuneita.

Kirjassa kerrotaan suomalaisista ruumiinavauksen tutkimusmenetelmistä. Oikeuslääkärin pöydälle päätyy, jos kuolema on seurausta liikenneonnettomuudesta, tapaturmasta tai kun vainaja on eläessään joutunut väkivallanteon uhriksi ja sen johdosta kuollut. Joulut ja juhannukset lisäävät oikeuslääketieteellisen ruumiinavausjonon pituutta kuten myös ensimmäiset liukkaat kelit, isommalla kuvalla mielenterveysongelmien lisääntyminen, uusien muuntohuumeiden saapuminen katukauppaan.

Oikeuslääkäri avaa ruumiin, kun kuolinsyy ei ole tiedossa eikä menehtynyt ole ollut lääkärin hoidossa. Sairaaloissa tehdään myös joskus ruumiinavauksia, mutta tällöin on kyse lääketieteellisestä avauksesta ja näitä suorittavia lääkäreitä kutsutaan patologeiksi. Suomessa tehdään vuosittain 10.000 oikeuslääketieteellistä ja 5.000 lääketieteellistä ruumiinavausta.

Suomessa ruumiinavaus on kirjan mukaan huippuluokkaa. Työ tehdään huolellisesti ja pääsääntöisesti kuolinsyy selviää. Ensisijainen ja mahdollisesti toissijainen kuolinsyy ja samalla selviää myös mahdollinen kuolemaa edesauttanut perussairaus, joka ei elinaikana ollut tiedossakaan. Suuressa osassa, siis 50%, kaikista oikeuslääkärin ruumiinavauksista tehdään löydös alkoholista. Mutta alkoholia saattaa kehittyä ihmiseen kuoleman johdosta myös bakteerien aiheuttamana. 

 

Suomeen tuotuja vainajia on joskus ennen kotimatkaa avattu ulkomailla, maassa, jossa kuolema tapahtui. Kuolinsyyksi on tällöin usein merkitty sydämen pysähtyminen ja aivotoiminnan lakkaaminen. Näinhän kuolemassa aina lopulta tapahtuu, väistämättä. Mutta mitä tapahtui sitä ennen, mikä sydämen pysäytti tai sammutti aivokäyrän. Ulkomailla kuolleen osalta tämä selviää usein vasta Suomessa, jollei vainajaa ole päädytty tuhkaamaan ulkomailla.

Rikoksen tai muuten epäselvissä olosuhteissa kuolleen uhrin omaiset usein haluavat tietää kuolinsyyn. Karkolan mukaan se on osa surutyön prosessia ja helpottaa asian kanssa eteenpäin menemistä. Omaisilla ei ole oikeutta kieltää oikeustieteellisen ruumiinavauksen tekemistä,  kun kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta. Vanha yleissääntö "kotona kuolleille" pätee lähes aukottomasti. Oikeuslääkärin teräspöydälle päätyvät lähes kaikki muualla kuin sairaalassa tai muuten hoitohenkilökunnan valvonnan alaisena olevat kuolleet henkilöt. Hoitovirhe-epäilyn johdosta myös sairaalassa kuollut henkilö voidaan määrätä oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen. Hoitotahtoon voi kirjata kiellon ruumiinavauksesta, mutta kielto ei päde, jos kuolinsyytä ei saa ilman avausta selville. Kuolemansyy on aina selvitettävä ennenkuin saadaan lupa hautaamiseen.

Kirjassa murretaan myös myytti Suomesta itsemurhien kärkimaana. Vastaus kärkisijaan löytyy tilastoista. Suomessa kuolinsyyksi merkitään itsemurha silloinkin, kun se näyttäytyy todennäköisimpänä syynä. Esimerkiksi hukkumiset, ampuma-aseella tehdyt itsemurhat, joiden syinä on saattanut olla vahingonlaukaukset, rekan alle ajamiset. Muualla maailmassa nämä kirjataan herkemmin onnettomuuksiksi. Eli emme me kansakuntana olekaan itsemurhille alttiimpaa väkeä, vaan tilastomerkintöihin tulisi saada maailmanlaajuisesti yhtenäinen linja.

 

Karkola huomauttaa kirjassaan, kuinka useissa dekkareissa ruumiinavauksesta tehdään varsin epäaito näytös. Ruumiinavaajana toimii usein viehkeä nainen (miksei toki näin voi ollakin), mutta toimintatavat poikkeavat totuudesta niin, ettei voi enää puhua vain pikkuvirheistä eikä mokia voi ohittaa - ainakaan ammattilainen. Karkola mainitsee kornina esimerkkinä Patricia Cornwellin kirjoissa kuolinsyitä tutkivan, kuolinsyytutkija Kay Scarpettan. Scarpetta-sarjan kirjoista Karkola kertoo lukeneensa vaivoin kaksi, enempään hän ei vain pystynyt. Muutenkin tieteenalaa on hänen mukaansa sekä kirjoissa että televisiosarjoissa romantisoitu ja sankarillistettu turhaan. Kunnon taustatyö dekkarillekin on aina paikallaan, mutta kirja on kuitenkin aina vain kirja ja viihdyttämiseen tarkoitettu. Ymmärrän kuitenkin hyvin Karkolan ammattiylpeyden. Kirjoissa ja sarjoissa käytetäänkin usein juuri tuota termiä kuolemansyyntutkija, tai coroner, joka ammattinimike Suomesta puuttuu. Oikeuslääkäri on Suomessa käytetty nimike henkilölle, joka suorittaa ruumiinavauksen ja selvittää tai auttaa selvittämään kuolinsyyn.

Kirjasta jäi mieleen erityisesti tyhjän ruumiin mysteeri, jonka arvoituksen oikeuslääkäri selvitti. Tapahtumien kulku on melkoisen karmiva, joten jätän sen kirjasta kiinnostuvien luettavaksi. Kirja nimittäin on lukemisen arvoinen, ehdottomasti. Kieli on ymmärrettävää ja jos ammattikieltä onkin jossakin harvakseltaan käytetty, on suomennos mukana.Tällaisenkin kirjan yksi tehtävä on tuoda kuolemaa lähemmäs elämää ja näyttäytymään se luonnollisena osana ihmisen koko elämän kaarta. Syntymä, elämä, kuolema - kaikki ovat osa luonnollista kiertokulkua.Tosin, kuolema ei näissä tapauksissa ollut luonnollinen. Myöskin arvostus suomalaisia lääkäreitä kohtaan nousi, sekä eläviä hoitavia että kuolleita avaavia.

Kuva: BookBeat / Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.