Eli miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä. Vai sittenkin sylikoirat?
Kerran jo aloitin tätä kirjaa käsittelevän postauksen ja poistin sen. Kirjoitin Nyttelle whatsapissa, etten pysty. Kirja oli ja on edelleenkin mielestäni poliittisesti liikaa värittynyt ja olen sitä mieltä vieläkin, kun sain kirjan nyt luettua loppuun. Mehän emme tietyistä aihealueista kirjoita blogiin, se on sovittu "peruskirjassa". Yksi niistä aiheista on politiikka. Sen vuoksi tämän kirja-arvion ja sen herättämien ajatusten kanssa pitää olla "sordiino" päällä.
Kirjan on kirjoittanut kaksi toimittajaa, Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru. Kirjaa varten on nimettömästi haastateltu pariakymmentä toimittajaa.
Todellinen valta tässä yhteiskunnassa on valtamedialla. Tai medialla yleensä, myös niillä heppoisemmilla julkaisuilla. Se käsitys vahvistui entisestään tämän kirjan luettuani. Toimittajia on väitetty vallan vahtikoiriksi, mutta enemmänkin he lienevät sen sylikoiria. Heidänkin on säilytettävä työpaikkansa ja maksettava asuntolainansa.
Niinpä ei ole heidän kannaltaan yhtään hassumpi ajatus kirjoittaa juttuja siten, että jättää jotakin sanomatta tai valitsee miten sanottavansa sanoo, jotta se miellyttää niitä piirejä, jotka ovat hyvissä väleissä päätoimittajan tai muiden toimituksen päälliköiden kanssa. Sanokoon journalistin etiikka ja säännöt sitten mitä tahansa. Suoraan ei puhuta korruptoituneisuudesta.
Mikä on sitten ”oikeaa” journalismia ja mikä on ”öyhötystä”? Miten rivikansalainen pystyy erottamaan ne toisistaan? Voi kun olisikin joku uutislähde ihan tavallisen kansalaisen käytettävissä, jonka sisältöön voisi luottaa eikä jatkuvasti tarvitsisi epäillä, kuinka paljon toimittaja on vaikuttanut omilla muokkauksillaan siihen, minkä käsityksen lukija saa. Sellaista ei ole eikä tule. Paitsi jos joku robotti laatii uutiset pelkästään faktoihin perustuen.
Ylen uutisointi on mielestäni tiettyyn ideologiaan kallellaan. Yle on yleensä melko maltillinen sanavalinnoissaan. Kirjassa kuitenkin väitetään ihan päinvastaista.
Median toiminta ja varsinkin journalismi on varsin vaikeaselkoista ja ei-puolueetonta. Toimittajan työssä faktantarkistus on/olisi olennaista. Kukaan toimittaja ei silti kirjoita pelkkiä faktoja, vaan jokainen kirjoittaa jutun aina omasta näkökulmastaan käsin tai jostain tietystä näkökulmasta, oli asia mikä hyvänsä.
Sanavalinnoilla ja lauseenmuodostuksella voi vaikuttaa siihen, miltä asian saa näyttämään. Jotain voi jättää kokonaan sanomatta tai kirjoittamatta ja se vaikuttaa lopputulokseen ja siihen käsitykseen, mikä viestistä saadaan. Moni lukija ottaa liiankin kirjaimellisesti sen, mitä sanomalehdessä lukee. Ja niin sitä todellista valtaa käytetään. Vaivihkaa vaikutetaan, niin ettei lukija huomaakaan.
Tässä linkissä on hyvä esimerkki edelliseen liittyen. Ilmeisen rokotusvastainen julkaisu tai toimittaja otsikoi juttunsa niin, että lukija käsittää koronarokotteiden aiheuttaneen kuolemantapaukset. Pikainen otsikon silmäilijä saattaa tehdä väärän johtopäätöksen:
Tämä median toimintaa kyseenalaistava kirja on välillä melkein yhtä vaikeaselkoinen kuin itse media. Ja tämänkin kirjan sisältö täytyy lukijan kyseenalaistaa, koska kaksi toimittajaa kirjoittavat sen omasta näkökulmastaan. Siinä on analyysiä esimerkiksi siitä, miten media esittää köyhyyden, siirtolaisuuden / pakolaisuuden / maahanmuuton sekä eri vähemmistöjä edustavat ihmiset.
Eniten kirjasta saavat irti alan toimijat, mutta on se tavallisellekin tallaajalle silmiä avaava lukukokemus. Kieli ja oikeinkirjoitus on korkeatasoista ja virheetöntä.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
