Hollantilainen talo

 

Ann Patchettin toistaiseksi ainoa suomennettu romaani Hollantilainen talo (The Dutch House, v. 2019) lumosi minut täydellisesti. Laura Jänisniemen suomennos (v.2019) oli silkkaa lukunautintoa alusta loppuun saakka. Tämä on yksi niistä tarinoista, jotka jäävät lukijan mieleen soimaan kuin kaunis sävellys. Kirjassa on jotakin suurta, mutta ei suurieleistä. Pientä, mutta merkityksellistä. Hienosävyistä, mutta vahvaa.

Tarinan kertojaminä on perheen kuopus, Danny. Perheeseen kuuluu hänen lisäkseen isä Cyril, äiti Elna ja isosisko Maeve. He asettuvat asumaan hulppeaan taloon, jota kutsutaan alkuperäisten asukkaiden, VanHoebeekien mukaan Hollantilaiseksi taloksi. Talosta ei ole kodiksi kaikille sen uusille asukeille upeasta ulkokuoresta ja isoista tiloista huolimatta. Äiti jättää perheensä ja talo saa uuden emännän, kun isä ottaa kumppanikseen ilkeäksi äitipuoleksi osoittautuvan Andrean, jonka mukana taloon muuttavat tämän tyttäret Norma ja Bright. Uusi äidin hahmon ottava talon emäntä on ensisijaisesti rakastunut taloon ja Danny sekä Maeve tuntevat pian olevansa ylimääräisiä. Mutta talo pitää heitä otteessaan taianomaisesti, vaikka he sieltä aikanaan lähtevätkin.

Kirja kertoo tarinallaan, että ihminen on inhimillinen otus, joka voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa. Määrätietoinen, mutta silti eksyksissä. Tarinan perheellä on salaisuuksia, jotka vaikuttavat kaikkien elämään. Perheenjäsenet yrittävät toteuttaa unelmiaan ja toistensa toiveita - eikä tämä yhtälö ole lainkaan helppo. Tämä on tarina perheestä, sen toiveista ja pettymyksistä, kipeistä totuuksista ja tuskallisistakin oivalluksista.

Tässä on jotakin samaa (vaikka tarina on ihan toisenlainen) kuin Delia Owensin kirjoittamassa tarinassa Suon villi laulu.

Molemmat kiehtovat tarinat vangitsivat minut äärelleen ilta toisensa jälkeen. Halusin lukea kirjoja ahmien, mutta toisaalta hidastella, etten pääsisi loppuun liian pian.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kun vuosi vaihtuu

 

Latasin uudenvuodenaattona BookBeatista kuunneltavaksi hetkeen ja teemaan sopivasti Malin Stehnin psykologisen trillerin Kun vuosi vaihtuu (Ett gått nytt år). Kirja on uudenkarhea, se on suomeksi julkaistu lokakuussa 2022. Suomentajana Jaana Nikula. Ääneen sen lukevat Krista Putkonen-Örn ja Paavo Kerosuo.

Perinteinen uudenvuodenaaton juhla saa karmean päätöksen, kun erään juhlijapariskunnan ja koko juhlaväen läheinen, nuori tyttö katoaa. Yksi jos toinen juhlijoista kantaa jotakin sysimustaa sydämessään ja näitä salaisuuksia alkaa pian paljastua lähipiirille. Kuka pystyy pitämään salaisuudet pisimpään piilossa, kuka taas pelkää koko ajan paljastuvansa ja mistä asiasta. Kaikki mikä on näyttäytynyt ulospäin moitteettomana, alkaa pikkuhiljaa romuttua. Tarinalla on monta sävyä – se paljastaa ihmismielen pahuuden ja toisaalta inhimillisyyden monet puolet ja samalla herättää myötätuntoa lukijassa kuten myös tarinan henkilöissä sekä heitä kohtaan.

Loppuratkaisu oli itselleni hieman pettymys, koska…no enpä paljastakaan. Alla olevasta linkistä voit kurkata mitkä ovat mielestäni dekkarin tai jännärin pahimmat kompastuskivet:

Kun dekkarista tulee kauhua

Tarina piti kuulijan otteessaan ja siinä auttoi paljon erinomaiset lukijat ja se, että kertojaminät, joita oli neljä, oli jaettu niin, että naislukijalle naiset ja mieslukijalle miehet. Saako näin enää sanoakaan, aikana jolloin pitäisi kai puhua vain henkilöistä - mutta toimiva juttu se oli tämän kirjan kohdalla.

Itseäni huvitti kuunnellessa, kun kirjassa edettiin tiettyyn päivämäärään ja oikeassa elämässä oli juuri sama päivä meneillään. Tulikin samalla mieleeni, että oli oikeastaan kuuntelutunnelmaa kohottava elementti, kun vuodenaika oli tarinassa ja lukijalla sama.

Kelpo trilleri, sellainen perinteinen. Jos kirjailijalta ilmestyy lisää teoksia, aion ilman muuta lukea nekin.

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Keskiyön kirjasto

 

Luin ihan vastikään Matt Haigin romaanin Kuinka aika pysäytetään, josta pidin kovasti. Joulunpyhien aikaan katsoimme Kuopuksen kanssa perinteemme mukaisesti yhdessä jouluelokuvan. Katsottavaksi valikoitui sattumalta Matt Haigin kirjaan perustuva Poika nimeltä joulu -elokuva.

Molemmissa lukemissani tarinoissa on ripaus taikaa. Tapahtumat, joita kirjoissa tapahtuu, eivät voi olla tosia - siihen tietämykseen perustuen, joka meillä ihmisillä nyt on. Ihmisiä on kautta aikain kiinnostanut kuoleman jälkeinen elämä tai olomuoto, tai onko kuoleman jälkeen yhtään mitään. Ajan käsite ja vanheneminen ovat myös asioita, joita ihminen pohtii ja yrittää niihin myös vaikuttaa.

Mutta kirjoissa kaikkea voi käsitellä ilman fysiikan lakien rajoituksia. Ja näin Matt Haig juuri tekee. Tarinat ovat kuin aikuisten satuja yhtään niitä väheksymättä - päin vastoin! Mielikuvitus on rikkaus. Jumittuminen pelkän faktan varaan vangitsee mielikuvituksen ja kaventaa kirjoittajan mahdollisuuksia fiktiivisissä tarinoissa.

Sitä paitsi, molemmista kirjoista löytyi monia viisaita ajatuksia, jotka saivat minut lukijana pohtimaan syntyjä syviä. Ihan parasta!

Kirjan mukaan Keskiyön kirjasto on paikka, joka on elämän ja kuoleman välissä. Kirjastossa on siellä vierailijalle tarjolla kaikki vaihtoehdot, jotka hän jätti eläessään käyttämättä, mutta joihin voisi vielä palata. Kirjan päähenkilö tekee monta matkaa vaihtoehtoisiin elämiinsä. Löytääkö hän onnellisempia, rikkaampia, täyteläisempiä elämiä, jos olisi joissain tilanteissa valinnut toisin. Ja mitä onni ja onnellisuus oikeastaan ovat ja mistä ihminen ne loppujen lopuksi löytää.

Miksi ihminen usein haikailee muuta kuin mitä hänellä on. Kuvittelee toisenlaisen elämän paremmaksi kuin omansa. Katuu tekemiään valintoja. Katkeroituukin. Niinpä - pitäisi katsoa lähemmäs päästäkseen pidemmälle ja löytääkseen perille. Näitä ajatuksia mieleeni nousi kirjaa lukiessani.

Matt Haig on brittiläinen kirjailija, jonka romaaneja ja tietokirjoja on käännetty yli 30 kielelle. Hän on saanut teoksillaan useita palkintoja.

Kirja löytyy ainakin BookBeatin valikoimista myös äänikirjana Krista Putkonen-Örnin lukemana. Yritin alkuun kuunnella tämän, mutta huomasin jo heti alkuun, että tämän kirjan haluan ennemmin lukea. Omille mielikuville jää jotenkin enemmän tilaa lukiessa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat 

Kuinka aika pysäytetään

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Nappasin tämän kirjan mukaan kirjastosta. Kirjan mainio kansikuva herätti ensimmäiseksi mielenkiintoni ja luettuani takakannen lyhyen esittelyn kirja lähti matkaani.

Kyseessä on täysin fiktiivinen tarina Tom Hazardista. Miehestä, joka kuuluu niihin ihmisiin, joilla on saman muutaation aiheuttama seuraamus, anageria – oireyhtymä, joka aiheuttaa sen, että henkilö  ikääntyy paljon ns. normaaleja kanssaihmisiään hitaammin. Kirjan nykyhetkessä Tom on 439-vuotias.

Kirjailija kuljettaa Tomin tarinaa usealla eri aikakaudella. Tom tapaa eri vuosisadoilla mielenkiintoisia ihmisiä, myöskin muita kaltaisiaan. Yksi tärkeä ohje heille kaikille on: ”Älä koskaan rakastu”. Kuinka vaikeaa tämä on ihmiselle, joka kuitenkin useimmiten luontaisesti kokee tarvetta pariutua ja lisääntyä. Eikä Tomkaan pysty tätä ohjetta noudattamaan.

Kirjassa pohditaan rivien välissä ajan ja ihmiselon käsitteitä, tai tarkemminkin sitä, miten me ihmiset haluaisimme ajan kulkuun vaikuttaa pystymättä siihen.Kuinka jotkut meistä tavoittelevat jollain tapaa ikuista elämää. Tässä tarinassa pitkä elämä on ennemminkin kirous kuin siunaus. 

Mieleen tulee myöskin tämän päivän lääketiede, joka pyrkii parantamaan kaiken ja täten myöskin lisäämään elinvuosiamme. Kuulinpa jostakin, että vanhenemista alettaisiin hoitaa kuin se olisi sairaus eikä luonnollinen osa ihmiseloa. Toivottavasti tähän ei mennä.

Omaan niin sanottuun normilukemistoon (dekkarit, jännärit, kauhu) tämä antoi mielenkiintoista vaihtelua. Aika itsessään on hyvin kiinnostava aihe ja tässä kirjassa siihen oli rakennettu ihan omanlaisensa tulokulma.

Päähenkilö on sympaattinen ja hänen pitkän elämänsä varrella kohtaamiensa henkilöiden joukosta löytyy monta kunkin ajan julkkista.

Ja miten aika sitten pysäytetään. Sekin selviää – mutta jääköön mysteeriksi. Vastaus on kuitenkin ihan päivänselvä ja kaikkien meidän toteutettavissa.

Pidän kirjoista, jotka jättävät jäljen mieleen ja saavat pohtimaan asioita. Olivatpa tarinat tosia tai keksittyjä. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa ja jo aiemmin postasin aiheesta: Tämä päivä - tartu hetkeen

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

 

Luonnos.

 

Jos luet elämäsi aikana vain yhden luontokirjan, olkoon se tämä teos. Heli Laaksosen Luonnos. Eräänlaisia esitelmiä.

Heli Laaksonen on kaksikielinen, hän taitaa lyhyen ja pitkän suomen ja käyttää niitä molempia tässä kirjassaan. Pitkä suomen kieli on Suomen yleiskieltä ja lyhyt lounaismurretta, jolla hän on kirjoittanut mielestäni kaikki aiemmat runoteoksensa. 

Luonnos. on sekoitus molempia suomen kieliä, runomittaa ja muuta helimäistä jutustelua ja turinaa. Riveiltä lennähtelee oivalluksia, kun tarkkanäköinen Heli sanoittaa eläin- ja ja kasvikunnan ihmeitä kuin avoimella mielellä varustautunut tutkimusmatkailija konsanaan. Hän myös muistuttaa, että pitää katsoa ja nähdä, luonto on ihmeitä täynnä.

Kirjassa on ihastuttava mustavalkoinen kuvitus. Kaikki piirrokset ovat Helin käsialaa. Tässä esimerkkinä kuva kääpiöpäästäisestä, josta koko kirjan idea lähti liikkeelle.

Tiesittekö muuten, että näitä kääpiöpäästäisiä mahtuu viisi vierekkäin tulitikkulaatikkoon. Niin pieniä nämä päästäiset ovat. Eikä kääpiöpäästäisen levinneisyyttä Suomessa tiedä kukaan - sillä kuka nyt ehtii katsoa jokaiseen tikkuaskiin.

Hevosesta kerrotaan näin: hevonen on nelijalkainen nojateline, jonka keskellä on nahkapäällysteiset poikkikaaret. Hevonen on ajo-, keinu-, keppi-, kilpa-, lahja-, ravi-, sirkus-, sota-. Hevoset ovat kesyjä ja villejä.

Hevosesta ja monista muista eläimistä ja kasveista kerrotaan paljon mielenkiintoista asiaa ja ihan oleellistakin merkillisyyksien ohella, sellaistakin, mitä et ehkä tiennytkään. 

Lainasin tämän kirjan kirjastosta, mutta aion ostaa kirjan myös omaksi. Pidän Heli Laaksosen oivaltavasta ja ihmettelevästä tyylistä kovasti, murteella ja ilman. Kirjan nimikin on hauskasti kaksimerkityksellinen riippuen siitä lukeeko sen pitkällä vai lyhyellä suomella.

Muutaman kerran olen Helin tavannutkin, kun olen käynyt katsomassa häntä runokiertueilla. Voit lukea aiempia postauksia Heli Laaksosen teoksista alla olevista linkeistä.

Helin fölis Aurinkokiarroksel

Lempirunoilijani, oikee ykköne

Helin fölis

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia

Cecelia Ahernin kirjoittama novellikokoelma Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia

  

Luen enimmäkseen dekkareita, tosielämän rikos- ja selviytymistarinoita, psykologisia jännäreitä sekä kauhua. Lukemiseni vaikuttaa siis melkoisen synkältä puuhalta. 

Joku fiksu sanoi, että se mitä lukee, ei kerro lukijastaan paljoakaan. Eli lukija ei ole murhanhimoinen, vaikka lukeekin murhakirjoja 😁 Itseäni kiinnostaa ihmismielen pimeät puolet, ja siksi tunnen mielenkiintoa psykologisiin trillereihin, samoin kuin yliluonnollinen kiinnostaa minua. Mutta ei ehkä kuitenkaan niin paljon, että lukisin aiheista juurikaan mitään tietokirjoja. Fiktiossa kun kaikki on mahdollista.

Viime käynnillä kirjastossa osuin sattumalta novellikokoelmien hyllyn kohdalle. Tarjontaa ei ollut kovinkaan paljon noista omista lempiaiheistani, mutta sitten katseeni osui lempiväriseen kirjaan, joka itsessään ei ole mikään syy valita kirjaa luettavaksi - mutta väri sai katseeni kiinnitymään teokseen. 

Hyviä sattumia tapahtuu aina silloin tällöin ja onneksi nappasin tuon löytämäni kokoelman lainattavien joukkoon. Kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus ja ihmekös tuo, kun hän kirjoittaa romanttisia viihderomaaneja. Tämä genre on saanut minulta huomiota viimeksi alle parikymppisenä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tutkin Googlesta kirjailijaa. Cecelia Ahernin teokset ovat hänen kotimaassaan Irlannissa luetuimpien kirjojen joukossa ja niitä on julkaistu yli 40 maassa ja myyty yli 25 miljoonaa kappaletta. Esikoisteoksesta P.S. I love you on tehty myös elokuva ja tämä teos ja elokuva kuulostavatkin tutuilta.

Mutta itse novellikokoelmaan. Kirjassa on 30 tarinaa, joiden kaikkien pääosassa on nainen.  Nainen, joka tavalla tai toisella ensin eksyy ja sitten löytää perille, saa siivet selkäänsä. Jokainen novelli on otsikoitu alkusanoilla Nainen joka... 

Jokainen tarina saa aikaa oivalluksia. Aiheet on poimittu arkisista tilanteista tai tutuilta kuullostavista elämänvaiheista, vaikeuksista ja selviytymisestä. Punaisena lankana on nimenomaan se, että kukin nainen selviytyy tilanteesta tavalla tai toisella. 

Pidin kirjasta todella paljon ja aion tarttua muihinkin Cecelia Ahernin teoksiin. Tämä novellikokoelma on vuodelta 2018 ja suomeksi julkaistu vuonna 2021. Kirjan etulehdellä on lista julkaistuista teoksista, joita on toistakymmentä, myös toinenkin novellikokoelma. Ehkä julkaistuja on tämän kirjan jälkeen tullut lisääkin. Luettavaa siis riittää, jos niikseen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuolleiden valssi

 

Marko Hautala: Kuolleiden valssi

Marko Hautala on koonnut yksien kansien väliin kymmenen kauheaa kertomusta. Minä, kauhutarinoiden ystävä, vietin kymmenen vertahyytävää iltaa näiden tarinoiden parissa.

En tiedä onko vertaus hyvä vai huono, mutta tarinassa, kuten komean miehen kropassa on parasta se, kun osa jutusta jää oman mielikuvituksen varaan eikä ihan kaikkea paljasteta. Tarina siis kehittyy kirjailijan ja lukijan yhteistyössä painettua sanaa vieläkin paremmaksi.

Tarinat olivat jokainen omanlaisensa. Niissä kuljettiin muun muassa suomalaisesta kesäidyllistä muinaisen Egyptin  salaisuuksien äärelle. Tarinoista löytyi riivattu lemmikkieläin ja tämän päivän kuuma puheenaihe, somen vihapuhe.

Ihastuin tarinoihin ja kirjoittajan tyyliin kovasti, ja ihmettelinkin, miksen ole vielä lukenut Hautalan muita teoksia. Tämä kokoelmateos oli ensimmäinen lukemani kirja Hautalan kirjoittamista. Se hyvä puoli tässä tilanteessa on, että luettavaa siis riittää. Wikipedian mukaan romaaneja on kymmenkunta.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Psykologisia jännäreitä

Andrew Michael Hurley: Nälkänummi

Kesän aikana olen kuunnellut BookBeatin valikoimasta paljon kirjoja eri kategorioista. Tässä vinkkinä mielestäni viisi parasta kuuntelemaani psykologista jännäriä pienen esittelyn kera. Kirjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Nämä olivat kaikki jotakuinkin yhtä hyviä.

 

1. Andrew Michael Hurley: Nälkänummi

Kirjan lähtöasetelma on kauhea. Pariskunnan viisivuotias poika on kuollut. Kotitalo muuttuu surun tyyssijaksi. Vanhemmat kipuilevat kumpikin tahoillaan. Äiti uskoo, että poika on yhä elossa ja isä purkaa suruaan etsimällä vanhan tammen jäännöksiä. Tarina on mystinen, unenomainen, painajaismainen, kammottava ja samalla kaiken aikaa kiehtova ja lukijan mukaansa tempaava.

Kirjan on suomentanut Jaakko Kankaanpää ja lukijana on Toni Kamula, suosikkilukijani.
 

Molly ja Rolf Börjlind: Pimeys välillämme

 

2. Molly ja Rolf Börjlind: Pimeys välillämme

Isä ja tytär ovat kirjoittaneet yhdessä ensimmäisen yhteisen teoksensa ja yhteistyö poiki ihan kelpo tarinan. Tässä kirjassa on taustana erikoiset perhesuhteet ja päähenkilö Emmien pikkuveljen katoaminen lapsena. Ruumista ei koskaan löydetty ja vanhemmat ovat vaitonaisia asiasta. Kirjan tunnelma on outo ja tässäkin on mukana jotakin painajaismaista ja unenomaista, kuin unen ja  harhanäkyjen ja valveilla olon vuorottelua.

Kirjan on suomentanut Hanni Salovaara ja lukijana on Elina Keinonen, joka ainakin tässä teoksessa heittäytyi välillä liikaakin mukaan tarinaan ja oli makuuni liian eläytyvä. Vähempikin taiturointi riittäisi.

Inger Frimansson: Lintulapsi

 

3. Inger Frimansson: Lintulapsi

Lintulapsi on itsenäinen jatko-osa aiemmin julkaistuille kirjoille Hyvää yötä, rakkaani ja Varjo vedessä. Inger Frimansson on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen lukenut kaikki hänen suomennetut teoksensa. Tämä oli ensimmäinen, jonka kuuntelin. Tässäkin, kuten muissakin teoksissaan, kirjailija pitää tarinallaan lukijan hyvin otteessaan ja pikkuhiljaa kiristää tunnelman piinavaksi. Tarinoissa tavalliset ihmiset ja heidän joskus vinksahtaneet mielenmaisemansa luovat yllättäviä juonenkoukeroita. Tässä tarinassa palataan henkilöiden menneisyyteen ja päähenkilöiden elämät risteävät ja kietoutuvat toisiinsa. Lintulapsi on oikea lintu, joka myös liittyy oleellisesti tarinaan.

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja lukijana on Jenni Sainio, jonka lukutapa ja ääni miellytti minua.

B.A.Paris: Herätä minut kuolleista

 

4. B.A. Paris: Herätä minut kuolleista

Olen lukenut B.A. Parisin kaksi aiempaa jännäriä ja voit lukea niistä kirjoittamani arviot alla olevista linkeistä.

Suljettujen ovien takana 

Romahduspiste 

Pidin aiemmista kirjoista kovasti ja pidin tästäkin. En minä oikeastaan koskaan arvaa lopputulemaa, vaikka niin monet mainitsevat, että nämä tarinat ovat kovin ennalta-arvattavia. No, haittaako se sitten? En osaa sanoa, koska taas tulin yllätetyksi. Tämän tarinan lähtökohtana on tyttöystävän katoaminen. Ja sitten alkavat salailut ja valheet, joita syytävät lähes kaikki tarinaan liittyvät henkilöt. Salaperäisiä viestejä ja esineitä ilmaantuu antamaan vinkkejä, varoituksia. Voiko vuosia sitten kadonnut tyttöystävä olla vielä elossa?

Kirjan on suomentanut Satu Leveelahti ja lukijana on Karoliina Kudjoi, joka on yksi suosikkejani.

Mattias Edvardsson: Perhetragedia

 

5. Mattias Edvardsson. Perhetragedia

Jännittävä tarina vaikean lapsuuden vaikutuksista koko loppuelämään, menetyksistä ja sattuman oikuista. Edvarsson osaa luoda tarinoilleen uskottavan perusasteleman ja sympaattisia henkilöhahmoja ja viedä tarinaa kiinnostavasti eteenpäin. Loppuratkaisua en tässäkään tarinassa mitenkään arvannut. Olen lukenut Edvardssonin aiemmasta tuotannosta teoksen Aivan tavallinen perhe. Pääset lukemaan arvioni em. kirjasta tästä linkistä: Aivan tavallinen perhe

Kirjan on suomentanut Outi Menna ja lukijana, ah, Toni Kamula.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Aivojen ääretön tarina

 

Aivotutkija David Eagleman on kirjoittanut tietokirjan, joka on helppolukuinen maallikollekin. Kirjaa lukiessa tai kuunnellessa voi kokea monta ahaa-elämystä, kun aivojen toimintaa tuodaan esille liittyen myös arkipäivän askareisiin.

Miksi ihminen on ainoana lajina levittäytynyt asumaan lähes jokaiseen maapallon kolkkaan ja asunee vielä joskus Kuun ja Marsinkin kamaralla?

Miksi ihminen voi tuntea haamusärkyä menetettyään jonkin osan kehostaan tai alkaa hyljeksiä toimivaa ja tallella olevaa raajansa?

Miksi monilla näkövammaisilla on absoluuttinen sävelkorva?

Miten ihminen voi hahmottaa ympäristöään kaikuluotaamalla?

Kaikkiin edellä mainittuihin ja monin muihin "ihmeisiin" löytyy vastaus aivoistamme.

Tiesitkö muuten, että et ole enää sama ihminen kuin olit eilen tai viikko sitten tai tulet olemaan vuoden kuluttua. Aivomme muokkaantuvat ihan joka hetki sekä itsessään että ulkoisten vaikutteiden johdosta. 

Tiesitko, että jos olisit syntynyt täsmälleen samalla geeniperimällä kuin nyt muutama sata vuotta sitten jossain muussa maassa, et perimästäsi huolimatta olisi kehittyyt samanlaiseksi kuin olet nyt johtuen hurjasti muuttuneesta maailmasta. Eikä tarvitse edes tehdä kuvitteellista aikahyppyä, riittää, että syntyy toisen kulttuurin piiriin. Ajatusmallit ja arvot muokkaantuvat elettävän elämän ja ympäristön vaikutuksesta perimmämme vaikuttaessa vain osin, myös ulkoiseen olemukseemme, johon vaikuttaa saamamme ravinnon laatu ja määrä.

Tiesitkö, että myös eläin voi oppia korvaamaan esimerkiksi menetettyjä raajojaan, kuten ihminenkin. Kirjassa kerrottiin koirasta, joka oli syntynyt ilman etutassujaan. Se oppi kulkemaan pystyasennossa kuten ihminen. Aivoissa tietyt liikkumista ohjaavat hermostot luovat uusia yhteyksiä. Tärkeä tekijä tässä on motivaatio oppia käyttämään raajaa uudella tavalla. Kuten ovat tehneet esimerkiksi suunsa tai jalkojensa avulla taideteoksia tekevät ihmiset.

Hurja esimerkki aivojen kyvystä rakentaa hermoverkkoa uudestaan kompensoimaan puuttuvia osia kertoo Alice-nimisestä tytöstä, jolta puuttuu kokonaan toinen aivopuolisko. Vain pieni toisen käden hienomotoriikan puutos kertoo ulospäin tästä aivojen vallitsevasta tilanteesta.

Mielenkiintoisia asioita olivat muiden muassa miten aivot pyrkivät korjaamaan tai muuttamaan monia asioita, esimerkiksi miten näemme ja havainnoimme. Tästä esimerkkinä optiset harhat.

Sekin tuli selväksi, että aivojen tärkein tehtävä on etsiä informaatiota siinä missä yhteyttävät kasvit etsivät auringon valoa ja bakteerit sokeria.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Vaikka kirja on alusta loppuun silkkaa tiedettä, on asiat esitetty viihdyttävällä ja mielenkiintoisella tavalla. Aion ilman muuta lukea tai kuunnella David Eaglemanin aiemminkin suomennetun teoksen Aivot - Ihmisen tarina.

Nyt kuunteltu teos Aivojen ääretön tarina löytyy äänikirjana (myös E-kirjana) BookBeatin valikoimista Kalle Chydeniuksen lukemana. Kirjan on suomentanut Nina Mäki-Kihniä.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat 

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.