Meillä ihmisillä on, kuten tiedetään, erilaisia pakkomielteitä - lievästi elämää haittaavia tai sitten oikein kunnolla hankaloittavia. Itsellänikin on pakonomainen tarve varmistaa moneen kertaan, onko kännykän herätys varmasti päällä ja soimassa oikeaan aikaan. Välillä tarkistelu menee ahdistavan puolelle, mutta koska tarkisteluun menee aikaa yhteensä korkeintaan minuutti - tai no, joskus useampi - niin selviän kyllä siitä. Tämä on yksi tavallisimpia pakkomielteiden kohteita. Toinen on sähkölaitteiden sulkemisen ja kolmas oven lukkoon laittamisen toistuva tarkistaminen.
Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua näistä pakkomielteistä, vaan tiettyihin tilanteisiin liittyvistä ulkopuolisten aiheuttamista vaateista.
Lähipiiriimme kuuluva vanhempi naispuolinen henkilö on aikanaan asettanut minuun useampiakin pakkomielteitä. Tämän lisäksi on niitä yleisesti hyväksyttyjä "ainoita oikeita" tapoja. Tässä alla muutamia:
1) Uudet perunat
Uusiin perunoihin liittyy joka keväinen utelu, onko niitä jo
a) ostettu
b) miksei ole ostettu
c) jos on ostettu, miltä maistuivat?
Nuorempana minulla oli pakkomielle ostaa uusia perunoita hinnalla millä hyvänsä ennen kysymyksen saapumista, jotta olisin ollut kyselijän mielestä hyvä ihminen.
Ihan kuin uudella perunalla maailma ja ihminen muuttuisivat jotenkin paremmiksi.
Nykyisin tiedä, että olen kyllin hyvä - ilman perunoitakin
2) Mansikat ja muut marjat
Lähes sama renkutus kuin perunoiden kanssa. Onko ostettu, maistettu, pakastettu, pullotettu. Jos on..pälä pälä...ja jos ei...seuraa kauhistelu ja pöyristely. En kyllä enää kerää enkä osta enkä syö enkä juo marjatuotteita ulkopuolisten painostuksesta. En ole tehnyt niin enää pitkään aikaan enkä tulevaisuudessa koskaan. Paitsi jos itse tahdon.
3) Uiminen
Keväällä pitäisi heittää talviturkki heti jäiden lähdettyä jottei jäisi kyselijälle toiseksi. "Etkö todellakaan ole vielä uinut" -kysymys raastaa mieltäni sieluani myöten. Kuin se uiminen olisi jotenkin kunniallista ja kaiken kruunaavaa. Uin jos uin ja vasta sitten kun vesi on riittävän lämmintä minulle.
4) Sukulaisten kanssa kekkaloiminen
Papukaijamerkin saa myös, jos pitäisi yhteyttä jonnin johtaviin sukulaisiin ihan vaan siksi, että ovat sukua, vaikka ovat ilkeitä ja ikäviä, ja aina heitä tavatessa jää todella paha mieli. Papukaijamerkki-vihkoni saa jäädä tästä eteenpäin tyhjäksi - ei täydelläkään vihkolla mitään arvostusta irtoaisi.
5) Lasten kasvattaminen
Vanhemman polven lastenkasvatusohjeissa ei osittain ole mitään tolkkua. Ainakaan niissä, jotka minä olen eräältä taholta aikanani kuullut. Mieleenpainuvia ovat olleet nämä:
a) Älä mene itkevän pikkuvauvan luokse. Anna itkeä, niin oppii olemaan itkemättä.
b) Älä ota lasta syliin, jos on jotain sattunut tai on tullut paha mieli. Tulee lapsesta lellivauva.
c) Älä pue poikalapselle punaisia vaatteita. Luulevat pian tytöksi.
Kohta c) on sikäli huvittava, että tänä päivänä toimitaan juuri saman suuntaisesti, mutta niin, että ei saisi antaa lapselle itselleen mitään vihiä siitä, onko tyttö vai poika - kasvun myötä se hänelle sitten selvinnee.
Kun olen toiminut toisin kuten kohdissa a) ja b) on neuvottu, olen saanut aikanani osakseni syvää paheksuntaa.
6) Kuohuviinilasillinen
Kuohuviinilasillinen kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Se kuuluu aamuun ja iltaan. Kruunaa hetken kuin hetken. Parantaa päivän ja joskus yön. Paitsi että ei. En voi sietää kuohuviiniä enkä nimitystä skumppa enkä yhtä ainutta kuvaa, jossa kilistellään kuohuvien lasien kanssa. Juhlahetki ja fiilis syntyvät myös ilman. Kokeilkaa, jos ette usko.
Mistä kumpusi tämä kirjoitus näin joulun aikaan. Joulustapa hyvinkin. Syyllistämisestä. Siitä, ettei tehty niinkuin muut olisivat halunneet. Kun osasimme olla niinkuin itse halusimme. Viettää aikaa niiden kanssa, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä. Eikä niiden kanssa, joiden luona tulee paha mieli ja usein myös itku. Pilalle menneitä joulufiiliksiä on aivan liikaa takana ja jos kaiken antaisi jatkua, eivät ne koskaan loppuisi.
Elämäänsä ei koskaan pitäisi elää niin, että täyttää vain toisten odotuksia. Joustaa voi ja tehdä kompromisseja, muttei niin, että kulkisi kuin pässi narussa toisten vietävänä. Meni kauan vahvistua niin paljon, että pystyi irtaantumaan odotusten noidankehästä. Hinta lienee kova, mutta palkinto sitäkin parempi. Vapaus tehdä ja olla omalla lailla. Joulunakin.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
