Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2022

Poika nimeltä Joulu

 



Luin hiljattain Matt Haigin kirjoittaman romaanin Kuinka aika pysäytetään, josta pidin kovasti. Selasin sitten BookBeatista, löytyisikö sieltä hänen teoksiaan kuunneltavaksi. Jo vain, useampikin. En kuitenkaan ladannut niista yhtäkään kuunneltavaksi, vaan varasin kirjastosta kirjan Keskiyön kirjasto. On nimittäin niin, että tietyt kirjat haluan lukea. Kuunnellessa jää aina jotain puuttumaan. En osaa sanoa mitä se on. Enkä lukijan ääni vaikuttaa omaan mielikuvitukseen. Tai jotain.

Joulunpyhien aikaan meillä on Kuopuksen kanssa jokavuotinen perinne katsoa jokin jouluelokuva yhdessä. Viime vuonna katsoimme jälleen kerran suomalaisen Joulutarinan, sitä edellisenä vuonna Frozenin. Tänä vuonna selatessamme jouluelokuvia silmiini osui elokuva, jonka nimessä oli jotain tutunomaista. Sehän olikin tuttu BookBeatin sivuilta, kun selasin siellä Matt Haigin teoksia. Elokuva Poika nimeltä Joulu perustuu nimittäin Haigin samannimiseen kirjaan (alkuperäinen A Boy Called Christmas).

Tämä nyt katsottavaksi valikoitunut elokuva sijoittuu Suomeen. Juoni on samansuuntainen kuin suomalaisessa Joulutarina-elokuvassa, joka on mielestäni kaikkien aikojen jouluelokuva numero yksi. 

Tarinassa sattuu ja tapahtuu, se on yhtäaikaa hauska ja koskettava, se sopii kaikille lapsesta (7+) vaariin. Tässä elokuvassa on kuitenkin himpun enemmän fantasiaa ja taikuutta, mutta sähläyksen puolelle ei mennä. Menetyksiltäkään ei vältytä, mutta onneksi loppu on onnellinen ja pikku yllätyskin mahtuu mukaan.

Kun ei ajatella joulun alkuperää, mietin, että nykyisin joulu on ensisijaisesti monille perheiden yhdessäolon aikaa, lasten ja lapsenmielisten. Vietetään aikaa yhdessä omien ja uusien perinteiden mukaisesti. Silloin voi hetkeksi unohtaa arjen ja uskoa joulun taikaan; tonttuihin, lentäviin poroihin ja joulupukkiin. Joulumieli voi löytyä vaikka tällaisen elokuvan parissa.


Elokuva löytyy Netflixistä ja kirja kuunneltavaksi ainakin BookBeatista.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

perjantai 23. joulukuuta 2022

Ei kahta ilman kolmatta

 


Ja tapahtuipa niinä aikoina, että tuli torttujen paistamisen aika. Kaikessa kiireessä kävi niin, että tortut menivät uuniin ilman hillosydäntä. Oli jo torttujen valmistumisen aika käsillä, kun emäntä huomasi erheensä. Äkkiä torttupelti pois uunista, hillot päälle ja takaisin uuniin pariksi minuutiksi.

Tämä oli ensimmäinen.




Samoihin aikoihin osui lahjojen pakentointiurakka. Paperia, paketteja, nauhaa kului ja jälleen oli vuorossa yksi paketti, joka valmiina - mutta oudon kevyenä,  siirtyi paketoitujen kasaan. Ja seuraavan paketoitavan kimppuun... Mitä ihmettä, ostinko sittenkin näitä kaksi, siis toisen samanlaisen kuin äsken paketoin.

Hetkinen! 

Edellisen paketin keveyden syy paljastui. Tyhjää täynnä! Olin paketoinut ilmaa.
Onneksi "jäin kiinni" saman tien!

Tämä oli toinen.




Aatonaatonaattoiltana oli aika väsätä laatikot, jotka valmistuvat perinteemme mukaan. Ks. postaus: Joulun vanha ja uusi
Kaikki oli viittä vaille valmista, kun huomasin kaksi käyttämätöntä kananmunaa pöydällä. Bataatti-porkkanalaatikoista oli jäänyt munat pois. Arvoin hetken vaihtoehtoja, munalla vai ilman - ja eikun soseet takaisin kippoon, munat perään, sekoitus ja takaisin vuokiin.

Tämä oli kolmas.

Ja kolme joulumokaa eli läheltä piti -tilannetta saa luvan riittää.


Uudella tyylillä tehdyistä tortuista tuli melkein parempia kuin "kaikki kerralla uuniin" -tavalla tehdyistä. Ehkä tästä tulee uusi perinne! Jos vaan ensi jouluna muistan 😁


Hyvää aatonaattoa kaikille lukijoillemme 🎄


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Joulukalenteri

 


Minulla on ollut joulun odotuksessa käytössä joulukalenteri niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen joulukalenterini oli pahvinen Aku Ankka-sätkynukke, jonka luukuista tuli muovisia punaisia ja keltaisia Disney-hahmoja. Se oli ihana kalenteri.
Suklaakalentereita ei tuohon aikaan vielä ollut tai ainakaan niitä ei ollut minulla. Muistan kyllä, kun omille lapsille ostimme suklaakalenterit ja sain maistella joskus palasen suklaata. Se oli aika pahaa, lastenkin mielestä. Sittemmin suklaakalenteritkin ovat kehittyneet ja maut parantuneet.

Nuorena aikuisenakin ennen omia lapsia minulla oli aina joulukalenteri, kuvakalenteri. Kalenterin aukominen päivä kerrallaan matkalla kohti jouluaattoa tuo mieleeni jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvata. Se on lämmin ja idyllinen tunne.

Nykyisin kalentereita on joka lähtöön. Kuvakalentereita monilla eri teemoilla ja suklaakalentereiden lisäksi ainakin karkki-, välipala-, kahvi-, tee-, kosmetiikka-, olutkalentereita. Kissoille ja koirillekin omansa. Ja nykyisin on tosiaan aikuisillekin ihan omat kalenterit. Minullakin on viime vuosina ollut tällaisia aikuisten kalentereita, joista luukkujen takaa paljastuu viisauksia.

Tänä vuonna minulla on kaksi kalenteria, kiitos ystävieni. Viisaus- sekä itselläni ihan ensimmäistä kertaa kirjakalenteri. Kirjakalenterissa on 24 novellia eli yksi joka päivälle aattoon asti. Voin sanoa, että on vaatinut tahdonvoimaa olla "avaamatta" kirjakalenterin tarinaluukkuja etukäteen. Mutta tässäkin pätee vanha sanonta: "Hyvää kannattaa odottaa!"





Luukkujen takaa paljastuu viisauksia.



Onko sinulla oma joulukalenteri?

Mitä on erikoisin näkemäsi joulukalenteri?


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Kulkuset kulkuset

 


Taru Mäkelä onnistuu taas rikkomaan tabuja komedian keinoin, tällä kertaa jouluisessa elokuvassa Kulkuset kulkuset. Hän teki saman tempun muutama vuosi sitten elokuvallaan 

Täydellinen joulu (linkistä pääset lukemaan ajatuksiani aiemman elokuvan tiimoilta).

Kulkuset kulkuset -elokuvan päärooleissa on joukko suomalaisia kärkipään näyttelijöitä: 
Christoffer Strandberg, Martti Suosalo, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander ja Antti Tuomas Heikkinen. 

Elokuva kuvaa hyvin monia perin suomalaisia ennakkoluuloja ja nauraa niille päin naamaa. Välillä kävi mielessä, että voiko tälle asialle edes nauraa, mutta lopulta hekottelin yhdessä muiden katsojien kanssa. Niin syvällä meissä (tai ainakin minussa) on opetettu ja opittu tapa vaieta erilaisuudesta. Mutta vaikka nyt naurettiin, kumpusi nauru juuri siitä tolkuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä, että olemme kaikki omanlaisiamme, arvokkaita ja hyväksyttäviä juuri sellaisina.

Lempinäyttelijäni Martti Suosalo veti oman roolinsa ja siihen sisältyvän hurjan monologin taidokkaasti, kuten aina. Hän esiintyi vastikään Elämäni biisi -sarjan erikoisjaksossa, jossa veti hienosti Kalle Tappisen tarinan 🎵🎶. Jos et nähnyt ohjelmaa, voit viihtyä laulun parissa klikkaamalla allaolevaa linkkiä.





Takaisin elokuvaan. Kävin katsomassa sen lokakuun puolella eikä elokuvan tiimoilta vielä virinnyt itseeni jouluinen fiilis. Mietinkin, että vaikka elokuva oli kääritty jouluiseen lahjapaperiin, sen suurin anti oli tarjoilla kattavasti perheiden ja sukujen odotusten ja pettymysten loputonta piirileikkiä, joka usein kulminoituu juhlapyhiin, erityisesti jouluun.

Mielestäni ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, suosittelen. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

maanantai 27. joulukuuta 2021

Pakkomielteet




Meillä ihmisillä on, kuten tiedetään, erilaisia pakkomielteitä - lievästi elämää haittaavia tai sitten oikein kunnolla hankaloittavia. Itsellänikin on pakonomainen tarve varmistaa moneen kertaan, onko kännykän herätys varmasti päällä ja soimassa oikeaan aikaan. Välillä tarkistelu menee ahdistavan puolelle, mutta koska tarkisteluun menee aikaa yhteensä korkeintaan minuutti - tai no, joskus useampi - niin selviän kyllä siitä. Tämä on yksi tavallisimpia pakkomielteiden kohteita. Toinen on sähkölaitteiden sulkemisen ja kolmas oven lukkoon laittamisen toistuva tarkistaminen.

Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua näistä pakkomielteistä, vaan tiettyihin tilanteisiin liittyvistä ulkopuolisten aiheuttamista vaateista.

Lähipiiriimme kuuluva vanhempi naispuolinen henkilö on aikanaan asettanut minuun useampiakin pakkomielteitä.  Tämän lisäksi on niitä yleisesti hyväksyttyjä "ainoita oikeita" tapoja.  Tässä alla muutamia:


1) Uudet perunat 

Uusiin perunoihin liittyy joka keväinen utelu, onko niitä jo 

a) ostettu 

b) miksei ole ostettu 

c) jos on ostettu, miltä maistuivat?

Nuorempana minulla oli pakkomielle ostaa uusia perunoita hinnalla millä hyvänsä ennen kysymyksen saapumista, jotta olisin ollut kyselijän mielestä hyvä ihminen. 

Ihan kuin uudella perunalla maailma ja ihminen muuttuisivat jotenkin paremmiksi.

Nykyisin tiedä, että olen kyllin hyvä - ilman perunoitakin


2) Mansikat ja muut marjat

Lähes sama renkutus kuin perunoiden kanssa. Onko ostettu, maistettu, pakastettu, pullotettu. Jos on..pälä pälä...ja jos ei...seuraa kauhistelu ja pöyristely. En kyllä enää kerää enkä osta enkä syö enkä juo marjatuotteita ulkopuolisten painostuksesta. En ole tehnyt niin enää pitkään aikaan enkä tulevaisuudessa koskaan. Paitsi jos itse tahdon.


3) Uiminen

Keväällä pitäisi heittää talviturkki heti jäiden lähdettyä jottei jäisi kyselijälle toiseksi. "Etkö todellakaan ole vielä uinut" -kysymys raastaa mieltäni sieluani myöten. Kuin se uiminen olisi jotenkin kunniallista ja kaiken kruunaavaa. Uin jos uin ja vasta sitten kun vesi on riittävän lämmintä minulle.


4) Sukulaisten kanssa kekkaloiminen

Papukaijamerkin saa myös, jos pitäisi yhteyttä jonnin johtaviin sukulaisiin ihan vaan siksi, että ovat sukua, vaikka ovat ilkeitä ja ikäviä, ja aina heitä tavatessa jää todella paha mieli. Papukaijamerkki-vihkoni saa jäädä tästä eteenpäin tyhjäksi - ei täydelläkään vihkolla mitään arvostusta irtoaisi.


5) Lasten kasvattaminen

Vanhemman polven lastenkasvatusohjeissa ei osittain ole mitään tolkkua. Ainakaan niissä, jotka minä olen eräältä taholta aikanani kuullut. Mieleenpainuvia ovat olleet nämä:

a) Älä mene itkevän pikkuvauvan luokse. Anna itkeä, niin oppii olemaan itkemättä.

b) Älä ota lasta syliin, jos on jotain sattunut tai on tullut paha mieli. Tulee lapsesta lellivauva.

c) Älä pue poikalapselle punaisia vaatteita. Luulevat pian tytöksi. 

Kohta c) on sikäli huvittava, että tänä päivänä toimitaan juuri saman suuntaisesti, mutta niin, että ei saisi antaa lapselle itselleen mitään vihiä siitä, onko tyttö vai poika - kasvun myötä se hänelle sitten selvinnee.

Kun olen toiminut toisin kuten kohdissa a) ja b) on neuvottu, olen saanut aikanani osakseni syvää paheksuntaa. 


6) Kuohuviinilasillinen

Kuohuviinilasillinen kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Se kuuluu aamuun ja iltaan. Kruunaa hetken kuin hetken. Parantaa päivän ja joskus yön. Paitsi että ei. En voi sietää kuohuviiniä enkä nimitystä skumppa enkä yhtä ainutta kuvaa, jossa kilistellään kuohuvien lasien kanssa. Juhlahetki ja fiilis syntyvät myös ilman. Kokeilkaa, jos ette usko.


Mistä kumpusi tämä kirjoitus näin joulun aikaan. Joulustapa hyvinkin. Syyllistämisestä. Siitä, ettei tehty niinkuin muut olisivat halunneet. Kun osasimme olla niinkuin itse halusimme. Viettää aikaa niiden kanssa, jotka ovat rakkaita ja tärkeitä. Eikä niiden kanssa, joiden luona tulee paha mieli ja usein myös itku. Pilalle menneitä joulufiiliksiä on aivan liikaa takana ja jos kaiken antaisi jatkua, eivät ne koskaan loppuisi.

Elämäänsä ei koskaan pitäisi elää niin, että täyttää vain toisten odotuksia. Joustaa voi ja tehdä kompromisseja, muttei niin, että kulkisi kuin pässi narussa toisten vietävänä. Meni kauan vahvistua niin paljon, että pystyi irtaantumaan odotusten noidankehästä. Hinta lienee kova, mutta palkinto sitäkin parempi. Vapaus tehdä ja olla omalla lailla. Joulunakin.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

maanantai 6. tammikuuta 2020

Taitekohdasta muutokseen


Tänä vuonna kuulin monen toteavan joulukorttien lähettämisen loppuvan postilakon vuoksi. Tuli ikäänkuin ulkopuolinen syy saada mielessä kytenyt lopettaminen aikaiseksi.

Monet ystävistäni ovat lopettaneet joulukorttien lähettämisen jo monta joulua sitten ja ilmoittaneet laittavansa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Minä laittelin kortit postiin tänäkin vuonna ja olen jo monena vuonna valinnut korteiksi sellaiset, joiden ostohinnasta osa menee hyväntekeväisyyteen.


Meillä vietettiin aattoa tänä vuonna lapsistamme 1/3 kanssa. Hänkin lähti Tapaninpäivänä reissuun. Joulupäivänä saimme toisen vanhemmista lapsistamme puolisoineen joulupöydän ääreen, mutta Tapanina jaoimme jouluaterian vain anopin ja apen kanssa, vanhat ja vielä vanhemmat.
Hyvä, kun lapset rohkenevat ehdottaa toisenlaisia joulunviettoja ja toteuttaa uudenlaisia kuvioita. Lapsuudenkotiin tullessaan he kuitenkin toivovat niitä omia, yhteisiä perinteitämme, mikä on minusta suloista.

Se taitekohta ja muutos! Se lähti liikkeelle kuopuksen matkatoiveesta. Se olisi sitten hänen ainoa joululahjansa, sovimme (mikä piti lähestulkoon). Siitä innostuneena lähdin ehdottamaan muillekin yhden lahjan periaatetta, joka sai kannatusta ja ehkä salaisen helpotuksen huokauksen. Pakko myöntää, että itse hieman lipsuin kaikista em.päätöksistä ja ostin lapsille hieman yli yksi lahjaa, mutta kukaan ei suuttunut eikä ollut pahoillaan.

Tästä yksi lahja per henkilö -systeemistä tulee uusi käytäntömme. Ostetaan jotakin, mikä on oikeasti tarpeen. Ja minulle yllätyksiä - se on aina yhtä kivaa ja minulle tarpeellista!





Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

No onkos tullut kielto viettää joulua....


...perinteiseen tapaamme?

Monet asiat ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana yhteiskunnassamme kansalaisen näkökulmasta sallivampaan suuntaan.

Viinanmyynti vapautui ja kansa karkeloitsi kossupullon kanssa. Ei tarvitse enää korpikuusen kyyneltä heruttaa, vaan voi lampsia lähimpään monopoliliikkeeseen tai laimeamman juoman perässä lähimpään markettiin.

Naisten seksuaalisuus vapautettiin ehkäisypillerin myötä. Itsemääräämisoikeus helpottui esimerkiksi perheen lapsiluvusta päätettäessä. 

Nainen vapautui aviopuolisonsa ikeestä, sai mennä yksin ravintolaankin.

Avioliitto vapautui eron mahdollisuudelle, kun laki salli avioerot ilman sen kummempia selittelyitä tai perusteluja.

Samansukupuolisten liitot ja elämä on helpottunut pääsääntöisesti  sallivan yhteiskunnan taholta. 

Tänä päivänä julistetaan isoon ääneen, että hyväksytään eriväriset, eri uskoiset, toisin ajattelevat, vapaa- ja umpimieliset, kaikenlaiset ihmiset. Hyvä juttu!

Luulisi, että nyt olisi kaikilla hyvä olla.

Eikö mitä! 

Tällainen tavallinen maatiainen, joka on hyvinkin avarakatseinen ja hyväuskoinen, sinisilmäinenkin, ei oikein uskalla olla mitään mieltä tai ainakaan sanoa sitä ääneen. Ettei vaan kukaan loukkaannu. Paitsi minä itse, kun en uskalla tai saa olla omaa keskimäärin suomalaista mieltä.


Mutta nyt on pakko älähtää. Koulujen joulujuhlaa ei saisi enää viettää kirkossa. Ei saisi katsoa perinteistä jouluevankeliumia. Ei kuunnella saati laulaa jouluvirsiä. Ei hyvää päivää sentään.

Sallitteko, jos kyseenalaistan tässä tapauksessa tällaisia mielipiteitä omaavien henkilöiden jouluvapaat töistä joulunpyhien aikaan? Töihin vaan, kun ei kerran maamme jouluperinteet kiinnosta. Ja perheen lapset kouluun, tavalla tai toisella. Jouluaikainen koulu uskonnottomille. Mitä sitä pyhiäkään viettämään, kun juhlat jätetään väliin. Juhlille (joulu, pääsiäinen, juhannus) ja lomille kun on ihan sama peruste.

Huomaamattamme salliva yhteiskunta onkin alkanut muuttua suvaitsemattomampaan suuntaan. Tavalliset asiat alkavat olla kiellettyjen listalla. Jos et kuulu mielipiteinesi ääripäihin, et ole oikein mistään kotoisin.

Kuitenkin perinteemme tekevät meistä kansana yhtenäisen. Ne asettavat elämämme tuttuihin raameihin ja antavat parhaimmillaan voimia vaikeinakin aikoina. Ajat ja tavat muuttuvat väkisinkin yhteiskunnassa. Voisiko ajatella, että juuri siksi perinteiden aseman tulisikin vahvistua. Että olisi jotakin pysyvää, yhteistä ja ikiaikaista.




Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kauhea joulun viettomme alkaa jo...



...toukokuussa. Laulaa Juice Leskinen joululaulussaan Sika. (Tämän postauksen kauheus paljastuu vasta lopussa.)

Syyskuun lopussa tulee kauppoihin ensimmäiset joulusuklaat, piparitaikinat ja luumuhillot. Taisi tapahtua jo lokakuun puolella, kun lähikaupassa käydessäni havaitsin, että pakasteallas oli täynnä joulukinkkuja. Monta viikkoa sitten oli jo myynnissä tuoreita joulutorttujakin. Jouluahdistusta alkoi pukkaamaan. Toiset ovat jouluihmisiä, toiset eivät. Erikoisten Asiantuntijoidenkin kesken tässä on eroavaisuuksia. Toiselle joulu on tärkeä, toiselle ei niin tärkeä.

Meillä ei syödä jouluruokia etukäteen. Kotiin ei hankita mitään jouluruokia ennen kuin vasta jouluaattoillan ateriaa varten. Joululounaita yritetään välttää mahdollisimman pitkälle. Maistuuko ne jouluruoat enää jouluna, jos niitä on moneen kertaan syöty ennakkoon? 

Ja sitten kun se joulu vihdoin koittaa, yritämme optimoida ruoan määrän siten, että kaikki jouluruoka loppuisi tapaninpäivän iltana. Mitä vähemmän täytyy heittää roskiin, sen parempi. Viime vuonna taisi päätyä roskiin vain vähän rosollia ja joitain laatikon rippeitä. Kinkkua voi olla silloin vielä pieni murunen jäljellä, joka kuutioidaan ja pakastetaan tammikuun hernekeittoon.

Jokainen tekee joulunsa tietenkin tyylillään ja tarpeensa mukaan, mutta itseäni aina kauhistuttaa marketin kassajonossa ne valtavat kuormat ruokaa, mitä kärrykaupalla rahdataan joulun alla kaupoista ulos. Tuleeko niin monille koko suku jouluna syömään? Kaupat ovat nykyään auki joulunakin, jotta voi hakea täydennystä eikä kukaan pysty määräänsä enempää syömään. Tai ehkä pystyy, en minä tiedä. Yritän välttää kaikenlaisen ähkyn muodostumista.

Tämä äiti laittaa itse aika vähän sitä paljonlaulettua kystä kyllää. Laatikot hankin jostain myyjäisistä tai käytän useimmiten ”äitien tekemää”. Itse en laatikoista edes välitä, mutta muu perhe tykkää niistä. Kylmiä kaloja saa hyvin marketin palvelutiskiltä. Joskus olen tehnyt itse sienisalaatin tai ostan pienen purkin valmista. Sienisalaatissa sipulin ja suolan määrä on säädettävä hyvin tarkasti, eikä siitä saa tulla liian vetistä. Jälkkäriksi keitän luumukiisselin tai karpalokiisselin tai sekoittelen jonkinlaisen pappilan hätävaran tyylisen pöperön pipareista, rahkasta, kermasta ja appelsiinimarmeladista.

Kinkku paistetaan vasta jouluaattona. Se on siten aaton ilta-aterialla vastapaistettua ja vielä lämmintä. Aamulla pistetään perä uuniin ja kohta joulurauhan julistuksen jälkeen pois. Se on luuton juhlarulla. Kilohinta on ostettaessa kovempi kuin perinteisellä kokonaisella kinkulla, mutta eipä siitä menekään hukkaan juuri muuta kuin nahka. Lopputuloksena molempien kilohinta taitaa olla suunnilleen sama. Haukkuli saa aina maistiaiset ensimmäisenä. Se osaa sitä jo odottaa. Koiralle ei saa rasvaista ja suolaista kinkkua paljoa antaa, ettei se sairastu esimerkiksi haimatulehdukseen. Olisi syytä ihmisenkin vähän rajoittaa.

Jouluaattoaamuna on hyvää aikaa käydä vielä ruokaostoksilla. Viime vuonna paikallinen Citymarket myi kaikki loput joulusuklaat aattona puoleen hintaan. Tänä vuonna jätetään taas suklaaostokset aattoaamuun. Myös joulukoristeet ja kukat ovat aattona myynnissä puoleen hintaan tai jopa edullisemminkin. Nämä ovat todellisia arjen säästöjä.

Lehmänhermoinen sukulaismies, kolmen pienen lapsen isä, piti tapanaan lähteä lahjaostoksille vasta aattoaamuna. Eipähän päässeet kakarat yön hämärissä salaa etukäteen paketteja rapistelemaan. Niin kuin minä aina tein, kun tiesin missä lahjoja jemmattiin. Ja varmaan kaikki muutkin ovat sen tehneet.

Viime joulusta lähtien emme anna enää perheen kesken mitään tavaralahjoja. Vanhukset eivät hanki toisilleen mitään. Eli sekään ei päde tähän äitiin, että "hän lahjat antaa ja lahjat saa". Tyttäret ja vävyt saivat jo viime vuonna lahjaksi kotimaisia palveluja. Ei lisäänny tavaramäärä eikä täyty roskikset lahjapapereista ja lahjanaruista, joita ei energiajätteeseen saa laittaa. Raha jää silti kerryttämään oman maan bruttokansantuotetta. Kotimaisia palveluja saattaa sujahtaa pukinkonttiin tänäkin vuonna.



Erikoisten Asiantuntijoiden joulunvietto lähtee käyntiin perjantaina 20.12. klo 21. Menemme Nytten kanssa kuuntelemaan Vellamo-kuoron Kauheimpia joululauluja Lahden Pikkuteatterille. Niitä esitetään jo toisena vuonna peräkkäin ja sanat perustuvat Antti Holman teksteihin. Laulut ovat kuulemma todella kauheita, kuulin kampaajaltani, joka laulaa kuorossa. Valitettavasti molemmat konsertit ovat jo loppuunvarattuja, mutta mattimyöhäisiä lohdutan: lippuja voi saada vielä oveltakin, koska osa varatuista lipuista saattaa jäädä lunastamatta. 

Raportoimme tuosta konsertista sitten aikanaan tänne blogiin. Kunhan olemme pahimmasta kauhusta selviytyneet. Nytten kanssa olemme mustan huumorin, sarkasmin ja inhorealismin ystäviä, kuten olette varmaan jo huomanneet. Alussa mainittu Sika on aika kauhea joululaulu. Saapa nähdä, pistääkö Vellamo-kuoro ja Antti Holma vielä kauheammaksi.


Kuvat: Pixabay, Vellamo-kuoro

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä tai kuvissa nähtävien tahojen ja Erikoisten asiantuntijoiden välillä