Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli, WSOY 2014.
Hannu Lauerma on yksi niistä suomalaisista asiantuntijoista, joiden viisauteen ja tietoon luotan. Aikaisemmin olen lukenut hänen kirjoittamansa kirjat
Psykiatrin päänavaus ja
Pahuuden anatomia. Ja Lauermahan on se Turun ja Vantaan vankimielisairaaloiden ylilääkäri, jota mediassa aina haastatellaan, kun jotain poikkeuksellisen hirveää tapahtuu. Ohessa linkit näistä edellä mainituista kirjoista kirjoittamiini postauksiin.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/pahuuden-anatomia.html
Tämä nyt käsillä oleva teos ei ole uusi. Sattuipahan vain jostakin silmiini ja lainasin sen heti kirjastosta. Seuraava saman kirjoittajan kirja Usko, toivo ja huijaus: rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin odotteleekin jo hyllyssä lukijaansa.
Takakannessa kuvataan kirjan sisältöä kattavasti seuraavin sanoin: Terävä kirjoituskokoelma pahuudesta ja siihen liittyvistä myyteistä. Sanottavaa riittää muun muassa nettipalstojen anonyymeista asiantuntijoista, uskomushoidoista, viihteellistyneestä tiedonvälityksestä, syrjäytymisestä, väkivallasta, suomalaisesta rangaistuskäytännöstä ja monenlaisesta humpuukista ja lööperistä.
Pahuuden ilmenemismuotoja on paljon ja usein paha verhoutuu näennäisen hyvyyden taakse. Kirjassaan Lauerma käyttää jo totuttuun tapaan juuri sopivasti huumoriakin eikä se ilmene epäkunnioittavuutena potilaita tai ketään muutakaan kohtaan, vaan lähinnä hyväntuulisena itseironiana lähinnä omaa alaa tai sen toimintatapoja kohtaan.
Ehkä kiinnostavin ja ”mediaseksikkäin” osa kirjasta on luku nimeltään Miksi vankeja hoidetaan. Lauerma kirjoittaa asiasta täsmälleen samoin kuin minäkin asiasta ajattelen. Ylellä ja Areenassa on sopivasti parhaillaan nähtävissä dokumenttisarja Linna, jossa voi tutustua Hämeenlinnan naisvankilan arkeen, aluksi vanhoissa tiloissa ja myöhemmissä jaksoissa uusiin tiloihin muuttoon ja toimintaan siellä. Sitä katsoessa viisastuu paljon liittyen vankeinhoitoon ja sen piirissä toimiviin ihmisiin.
Väärä ja muille vahingollinen teko pitää yleisen oikeuskäsityksen mukaan kostaa sen tekijälle ja hänet pitää laittaa kärsimään. Halu kostaa pahat teot on inhimillinen. Siinä tarkoituksessa toimii hyvin rikoksentekijän vankilaan lukkojen taakse sulkeminen ja vapauden menetys. Samalla muulle yhteiskunnalle vaarallinen vanki on poissa yhteisöstä aiheuttamasta lisää vahinkoa. Ja niin pitää ollakin.
Osa kansasta ja ”kadunmiehistä ja -naisista” on kuitenkin sitä mieltä, että vankeja silitellään nyt liikaa päästä ja heille tarjotaan vankiloissa viiden tähden hotellia vastaavat olot. Rinnastetaan vankeinhoito ja vanhustenhoito. Vangeille pitäisi riittää pimeä, kylmä ja kostea selli ilman mitään mukavuuksia, pahaa ruokaa, lasi vettä päivässä ja korkeintaan pieni ikkunan tapainen, josta kajastaa vain vähän päivänvaloa. Ei näin.
Kun niin sanotusti maito on jo kaatunut maahan, eli rikos on tapahtunut, on pyrittävä kaikin käytettävissä olevin keinoin siihen, että vankilaan tuomittu palaisi rangaistuksensa kärsittyään takaisin yhteiskuntaan päihteettömänä, työkykyisenä ja vieläpä terveenäkin. Ja että henkilö ei enää palaisi takaisin Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaaksi. Tämä on vankeinhoitolaitoksen tärkein päämäärä ja mikäpä sen viisaampaa. Sillä on samankaltainen ja tavallaan nurinkurinen logiikka kuin hammaslääkäreillä: korjattavan tavaran vähentäminen silläkin uhalla, että se saattaa vähentää omia töitä.
Edellä mainituista ankeista sellioloista ei tervekään ihminen palaisi yhteiskuntaan täyspäisenä saati sitten vanki, joista noin 90 prosentilla on jonkinlaisia haasteita mielenterveyden kanssa jo ennen vankilaan joutumista.
Suurin osa suomalaisista vankiloista on kuitenkin vielä ankeita bunkkereita, joihin kukaan ei tulisi vapaaehtoisesti viihtymään. Yölliset tarpeet tehdään paljuihin, joita aamulla sitten jokainen vanki kanniskelee tyhjennettäväksi samaan aikaan, kun osa porukasta on aamupalalla. Ylellisyyksiä ei tarjota, ainoastaan välttämätön. Vangeilla ei ole pääsyä yksityisiin palveluihin ja hyvin rajoitetusti ulkomaailmaan internetin kautta tai etukäteen kirjallisesti anomalla Skype-yhteyttä omaisiinsa. Ja näitäkin yhteyksiä tietenkin tarkkaillaan.
Vankien terveydenhuollosta päihdehuoltoa ja mielenterveysasioita lukuunottamatta kiireettömät hoidot ja toimenpiteet hammashuolto mukaan luettuna pyritään siirtämään siviilielämään sen koittaessa. Viisas ja hyvin ohjattu vanki käyttää vankila-aikansa opiskeluun ja työntekoon, kuten Linna-sarjassa elinkautisvanki Lilja. Hän suorittaa vankilassa lukion oppimäärää ja haaveilee korkeakouluopinnoista kunhan ensin vapautuu. Tutkintavanki Jane työskentelee vankilan ompelimossa ja ansaitsee työllään rahaa.
Suomessa noin kahdeksankymmentä prosenttia vankilaan joutuneista käy vankilassa elämänsä aikana kerran tai kahdesti ja viettää sitten loppuelämänsä siviilissä. Tämä kertoo siitä, että Rikosseuraamuslaitos onnistuu tehtävässään tarjotessaan työ-, opiskelu- ja kuntoutusmahdollisuuksia.
Kun vankeinhoitoon panostamista verrataan vanhustenhoitoon, unohtuu kokonaan se tosiasia, että vanhukset eivät enää hyödy työ- tai opiskelumahdollisuuksista, vaikka niitä vanhustenhoidossa tarjottaisiinkin. Lauerman sanoin vankeinhoidon vertaaminen vanhustenhoitoon on kuin vertaisi haarukkaa appelsiiniin.
On tietysti olemassa kaikista surkein ja uusimisalttein porukka, jolla ei syystä tai toisesta ole kykyä tai halua sopeutua normaaliin elämään ja yhteiskuntaan ja joista osa on tietoisesti valinnut rikollisen elämäntavan. Tämän ryhmän ei kuitenkaan pidä estää muiden kuntoutumista.
Suurin osa suomalaisten vankien vaikeuksista elämässä johtuvat osaamattomuudesta ja huonosta elämänhallinnasta. Psykiatrin mukaan useimmiten mukana on myös lapsuusvuosien aikainen kaltoinkohtelu. Jossain määrin alttius rikoksiin ja vankilaan joutumiseen näyttäisi kulkevan geeneissä. Yle Areenan Linna-dokumentissa vankilanjohtaja Kärjenmäki esittelee vanhan vankilan tiloja, muun muassa äiti-lapsi -osastoa. Hän kertoo, että osa nykyisistä vangeista on ollut edellä mainitulla osastolla jo lapsena.
Oma lukunsa ovat vielä syyntakeettomina pakkohoitoon tuomitut, joista osaa ei ole syytä päästää vapauteen milloinkaan elinaikanaan. Tällainen oli muiden muassa
”Antti Veikko Ilmari ”Jammu” Siltavuori oli suomalainen rikollinen, joka tuli tunnetuksi kahden kahdeksanvuotiaan tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta maaliskuussa 1989. Sitä ennen hän oli viimeistään 1950-luvulta lähtien syyllistynyt useisiin alaikäisten tyttöjen raiskauksiin.” (Wikipedia).
Siltavuoren puolustus valitti korkeimpaan oikeuteen asti, joka kumosi pakkohoitotuomion ja osan vahingonkorvausvaateista omaisille.
”Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin lähes välittömästi siirrettiin tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon Kuopion Niuvanniemen oikeuspsykiatriseen sairaalaan.
Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitaneet lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todettua, että vapautuessaan Siltavuori olisi vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta.” (Wikipedia)
Siltavuori kuoli Niuvanniemessä maaliskuussa 2012. Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt Lauerman toisesta kirjasta ja muistan oikein, myös norjalainen massamurhaaja ABB kuuluu samaan ”lajiin” Siltavuoren kanssa elinikäisestä pakkohoidosta puhuttaessa. Toisin sanoen hän tuskin tulee koskaan vapautumaan ja viettämään ”normaalia” elämää.
Lähteet: Hyvän kääntöpuoli, Hannu Lauerman kirjoituskokoelma, Wikipedia, yle.fi/Linna-sarja Hämeenlinnan naisvankilasta.
Kuvat: Adlibris ja Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Kuvissa näkyvien henkilöiden liittymistä aiheeseen ei ole voitu varmistaa.
