Aivan aluksi täytyy korostaa, että nyt liikutaan aihepiireissä, jotka eivät sinällään ole Erikoisten Asiantuntijoiden ydinosaamista eikä sillä alueella, josta ylipäätään haluamme kirjoittaa postauksia. Näkökulma asiaan on tässä postauksessa viestinnällinen.
Erikoisilla Asiantuntijoilla on näistä edellä mainituista laillisista asioista omat, neutraalit mielipiteensä ja myös mielipide siitä, jos kyseiset tilanteet sattuisivat omalle kohdalle. Mutta sitä ei nyt "kysytty" eikä siitä kirjoiteta tässä sen enempää, koska mielipiteiden vaihto näissä asioissa on loputon suo.
Kuten monet olemme lehdistä lukeneet ja valtakunnallisistakin uutisista mahdollisesti kuulleet ja nähneet, Iitin lukion opettaja oli koulussaan keskusradion välityksellä pitänyt aamunavauksen, jossa hän oli verrannut homoavioliittojen ja aborttien sallimista vammaisten tappamiseen ja pedofiliaan. Vammaisten tappaminenhan pelkkänä ajatuksenakin on selvää natsismia ja rikollista ja pedofilia muuten vaan kuvottavaa, todella sairasta ja rikollista.
Ainakin lehtitietojen mukaan näin olisi Iitin lukiossa tapahtunut ja kyseisen opettajan aamunavauksen aihe olisi ollut peräisin kristillisestä Uusi tie -julkaisusta, jota julkaisee Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetyksen kyljessä toimiva kustannusosakeyhtiö. Meillä ei ole tietoa kyseisen opettajan henkilökohtaisesta vakaumuksesta ja mielipiteistä kyseisiin asioihin, mutta lehtitiedon mukaan kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta, kun tämä opettaja esittää kyseisenlaisia mielipiteitä.
Päivänavauksen sisältö ei liene koulun opetussuunnitelman mukainen ja niin ollen opettaja teki siinä virkavirheen. Koulun rehtorin mukaan opettajan tarkoitus oli herättää keskustelua. Jos näin on, hänen olisi pitänyt ilmoittaa tarkoituksestaan sekä aamunavauksen alussa, lopussa ja mielellään vielä välissäkin. Opettaja on vasta jälkeenpäin selittänyt tätä tarkoitustaan. Vanhan sanonnan mukaan on myöhäistä rypistää, kun p***at on jo housuissa. Tässä tapauksessa näyttää käyneen juuri niin.
On hyvä, että näistä asioista keskustellaan varsinkin kasvavien nuorten parissa. Aihe (näiden asioiden vertailu keskenään) on sinänsä jo kuolleena syntynyt, koska vammaisen tappaminen ja pedofilia ovat ainakin Suomessa tietenkin kriminalisoitu. Homoavioliitot on laillistettu samoin kuin valvotuissa ja laillisissa olosuhteissa tehdyt abortit.
Sen sijaan virkavirheen tehneen opettajan suhteen tulisi ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin ja on ehkä jo ryhdyttykin. En tunne opetusalaa sen tarkemmin, enkä tiedä mitä ne toimenpiteet voisivat olla. Siinäkin mielessä opettaja toimi epäviisaasti, että tällä "pläjäyksellään" saa enemmistön vihat niskoilleen ja voi joutua itse kiusaamisen ja ilkivallan kohteeksi. Tuskin asia hänellekään ihan niin tärkeä on, että haluaa ottaa sellaista vastaan. Toivotaan kuitenkin kaikesta huolimatta, ettei hänelle niin kävisi. Pahaan ei saisi vastata pahalla, vaikka se välillä vaikeaa onkin.
Tuo mainittu Uusi tie -lehtihän vaikuttaa mielenkiintoiselta tapaukselta ja täytyneekin tutustua siihen tarkemmin (vitsi). Ei mielenkiinnosta vaan kuriositeetin vuoksi. Täytyy vähän ihmetellä sitä, että tällaista tekstiä annetaan tulla valtakunnan pääkirkon kansanlähetyksen yhteydessä toimivasta kustantamosta.
Päivi Räsäsen kommentit julkisuudessa aikanaan olivat rohkeita ja aiheuttivat kirkosta eroamisia siitä huolimatta että Räsäsen sanomiset ja mielipiteet eivät ole evankelisluterilaisen kirkon virallista sanomaa. Voisi luulla, että tällainen edellä kerrottu vertaus voisi loogisemmin aiheuttaa enemmän kirkosta eroamisia kuin Räsäsen mielipiteet aikanaan.
Iitin lukion opettajalla on oikeus omiin mielipiteisiinsä yhtä lailla kuin kenellä muulla tahansa. Hänen pitäisi kuitenkin muistaa ammattinsa ja se, että kaikki mitä hän tekee ja sanoo (myös vapaa-ajalla), hän tekee joka tapauksessa kaiken opettajana ja meidän muiden silmissä hän on opettaja vaikka voissa paistaisi. Jos itse olisin opettaja, en ehkä lähtisi tästä samasta syystä esimerkiksi Pride-kulkueeseen enkä myöskään uusnatsien masinoimaan mielenosoitukseen. Enkä muihinkaan ääri-ilmiöihin mukaan.
Ja jos olisin poliisi, en riekkuisi ympäripäissäni pitkin katuojia ja puistonpenkkejä ja heiluisi puukon kanssa. Tai diilaisi huumeita ja viinaa alaikäisille. (En tee näitä asioita muutenkaan.) Enkä tietääkseni tunne ketään poliisihenkilöä, joka näin tekisi. Sen sijaan tunnen esimerkillisen poliisihenkilön, joka ei ota alkoholia vapaa-ajallaankaan. Ehkä hän tekee niin terveyssyistä. Mutta varmaankin myös siksi, koska ilmeisesti milloin tahansa voi tulla joku isompi "keikka", johon kutsutaan poliiseja töihin vapaaltakin. Tämä sama poliisihenkilö pitää muuten tapanaan pysäköidä autonsa kotipihaansa aina niin päin, että nokka on valmiina lähtösuuntaan. Lienee ammatin aikaansaama tapa ja tietysti ihan järkevää muutenkin.
Jos olisin hoitoalalla ja olisin rokotevastainen mielipiteiltäni, en lähtisi mukaan levittämään mitään salaliittoteorioita koronarokotuksista tai mitään muutakaan tutkitun ja tieteellisesti todistetun terveystiedon vastaista.
Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 11.5.2021
Kuvat: Pixabay, kuvien hahmot tai heidän sukupuolioletuksensa eivät liity tapaukseen.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





