Vastaan heti, ennen kuin perustelen: ei ole!
Mihin kaikkeen ihmisen pitää näennäisestä pakosta ja ympäristön painostuksesta taipua? Ei mihinkään. Lakeja, asetuksia ja erinäisiä sääntöjä tulee noudattaa sekä käyttäytyä asiallisesti kaikkia kohtaan.
Ja jos joku ei käyttäydy asiallisesti sinua tai perheenjäseniäsi kohtaan, se saa luvan olla viimeistään viimeisestä pisarasta poikki. Ei auta, vaikka kuka yrittäisi mitä ja miten päin vaan vedota, painostaa tai uhriutua. Johonkin täytyy vetää raja, kun itseään ja läheisiään pitää puolustaa.
Me emme ole olleet natoni ja hänen perheensä kanssa missän tekemisissä kuuteen vuoteen ja ah, se on ollut elämämme yksi parhaista ajanjaksoista. Syy etääntymiseen johtuu pelkästään natosta. Niinpä niin, te saatatte ajatella ja jatkatte kenties kliseisesti, että aina on riidalla kaksi osapuolta. Mutta kun ei ole ollut mitään riitaa. Vain törkeästi käyttäytyvä nato. Ja tänään tämä asia sai lisää pontta ja vahvistusta siitä, että todellakaan ei ole ollut ikävä. Eikä tule.
Tiedättekö ihmistyypin, joka on päälleliimatun itsevarma, ollen oikeasti vain epävarma ja itsekeskeinen. Paljon ääntä pitävä, mutta tyhjäpäinen. Hyväksikäyttävä. Ilkeä. Inhottava. Kuvailin juuri natoani.
Anoppi yrittää huijata meitä tapaamaan toisiamme. Olemme pystyneet kampittamaan nämä yritykset, mutta tänään menimme ansaan. Nato suoraan sanottuna hyökkäsi päällemme. Otsasuonet ja silmät pullollaan. Naama punaisena raivosta tai eilisiltana litkitystä viinistä johtuen. Tai sekä että. Todennäköisesti. Ainakin hän oli kovin eltaantuneen näköinen. Viha, kauna katkeruus, kateus rumentavat.
Ensimmäisen kerran sanoin takaisin. Asiallisesti ja kylmän rauhallisesti. Naton sanoin, katsoin kuulemma häntä kuin halpaa makkaraa. Niin katsoinkin - hän oli kerrankin oikeassa.
Enää en tunne vähäistäkään määrää syyllisyyttä naton aiheuttamasta välirikosta (joka olisi ihan liian pitkä tarina kerrottavaksi). Tästä eteenpäin hän on todellakin nobody ja teen kaikkeni, että hän sellaisena pysyykin.
On muuten jännä juttu. Kun tapasin tulevan natoni vajaa 40 vuotta sitten, ymmärsin heti, että tämän ihmisen kanssa en voi olla koskaan enempää kuin ns. hyvän päivän tuttu. Nyt en edes sitä.
Pitääkö omien tai puolison sukulaisten kanssa olla tekemisissä, jos siitä ei aiheudu kuin pahaa mieltä?
Nato on ollut mielessäni aiemminkin ainakin seuraavia postauksia kirjoittaessani:
Kuvat: Pixabay
