Kadotettu. Yksi sapeli

Äkkilähtöjä menneisyyteen, Seija Aunila & Jukka-Pekka Heiskanen, Atena Kustannus Oy, 2021.

Yle Historian Instagram-tilistä on koostettu kirja. Vanhoista lehtileikkeistä ja valokuvista kasattu Äkkilähtöjä menneisyyteen 175 välähdystä ajasta, jota ei enää ole on hyvää mieltä tuova kirja aikamatkustusta rakastaville. 

Samat asiat näyttävät pyörineen ihmisten mielissä silloin kuin nykyäänkin. Parinmuodostus ja eroaminen, kulttuuririennot ja muut harrastukset, kadonneet esineet ja eläimet ja karanneet puolisot, terveys ja hyvinvointi, ruoka, erikoistarjoukset, työpaikat, kiitokset, erehdysten oikaisut ja jyrkät kiellot. 

Vanhoissa valokuvissa on myös aina oma viehätyksensä. Ne eivät ole mitään tusinaräpsyjä, vaan harvinaisia otoksia. Jotenkin eniten puhuttelee kuva, jossa lääkintöneuvos Johan August Florin on vuonna 1887 pyöräilemässä kahden tyttärensä, Hjördiksen ja Lisin kanssa Tikkurilan maisemissa. Pyörät ovat sitä mallia, jossa takapyörät ovat moninkertaisesti etupyöriä isommat ja takapyöriä on kaksi. Satula on niiden välissä. Tytärten pyöräilyasuun kuuluu hame, neuletakki pitsikauluksella ja lippalakki, molemmilla samanlaiset tamineet. Mahtavatkohan olla ihan uudetkin vielä. Tyttäret ovat kuin suoraan Meidän Perhe -lehden jutusta. Partasuinen isä ei niinkään. Hänen olemuksensa sopisi paremmin ET-lehteen.

Kirjan alkupuolella on hääkuva vuodelta 1909, jossa poseeraavat herra ja rouva Soppi Lappeenrannasta. Jos oltiin 1980-luvulla vakavailmeisiä hääkuvissa, niin nämä ovat pistäneet paljon pahemmaksi. Morsian ei varsinaisesti tunnu elävän unelmaansa ja sulhanenkin näyttäisi ajattelevan, että "Näillä korteilla mennään." Minkähän vuoksi vanhoissa valokuvissa ihmiset vaikuttavatkin usein ikäistään huomattavasti vanhemmilta. Tässä kuvassa sulhanen näyttää ehkä 35-40 -vuotiaalta ja morsian 25-vuotiaalta. Tai ehkä he ovatkin juuri sen ikäisiä.

Ohessa muutama esimerkki parhaista paloista:

Tuollaiset huhut kannattaa kumotakin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Puolalaisen torimuijan palttoo

Anuirmeli Sallamo-Lavi: Puolalaisen torimuijan palttoo / Basam Books 

Mielikuvitusmatka. Mielikuvamatka. Mielen matka. Aikamatka. 

Mieli voi lähteä matkalle monin tavoin.

Ajan määre on ihmisen keksimä. Että se määrittyy kuin janan muotoon ja ajan janalla kuljetaan eteenpäin. Pakki puuttuu. Aika itsessään ei liiku. Ihminen kulkee. Tämä aika on tässä ja hetken päästä on uusi aika. Minä menen eteenpäin tästä ajan hetkestä seuraavaan. Käsityskykymme ei sallisi meidän ajatella kulkua eiliseen tai muihin menneisiin päiviin. Mieli on aina menossa eteenpäin ja ajatuksetkin ovat usein tulevassa. Tulevaan ei pääse etuajassa, se on mahdotonta. Mutta mennyt aika. Se päivä, joka on jo eletty. Se on jo janalla. Tai ajan ympyrällä. Sinne voi mennä. Ainakin minä uskon niin ja Anneli tekee sellaisen matkan kahdesti kirjassa Puolalaisen torimuijan palttoo. 

Anuirmeli Sallamo-Lavi kirjoittaa tarinassaan Annelista ja tämän kahdesta aikamatkasta. Ovatko matkat todella tapahtuneet. En voi välttyä siltä ajatukselta. Onko Anneli Anuirmelin alter ego, joka on saanut mielen vapauden kulkea ajassa kirjan sivuilla. Ehkä oikeastikin. Ihastuttavassa tarinassa Annelin matkassa on kuin piilotettuna ajatuksia ajasta, sellaisena kuin sen uskomme olevan ja millaisena voisimme sen nähdä. Punaisen langan pää on ojennettu lukijalle. Tartuin siihen lukiessani.

Onko aikamatka mahdollinen. Onko maan päällä paikkoja, jotka ovat kuin tiedemiesten ajattelemia avaruuden madonreikiä. Sujahtamispaikkoja ajasta toiseen. 

On asioita, jotka puoltavat aikamatkaa. Meidän mielemme, aivokapasiteettimme, energiamme, jotka kaikki ovat edellytyksiä kulkea tästä ajasta menneeseen. Olemme itse omien aikamatkojemme esteenä uskomuksinemme, että olemme sidottuja tähän hetkeen, itse keksimäämme aikaan. 

Siispä Annelin matkaan, ilman ennakkoluuloja. Sirinän saattelemana Anneli matkaa vuoden 1919 Krakovaan ja kohtaa siellä sielunsisarensa Zofian, jonka kanssa tapaa ihmisiä, joilla on yhteyksiä hänen ihmisiinsä omassa ajassaan. Toisen Annelin matkan määränpää on Kotka, vuonna 1945, ja siellä tapahtuva kohtaaminen muuttaa erään läheisen ihmisen elämän lopun. Meillä on ennalta määrätty aikamme, mutta sisältöön voimme vaikuttaa.

Onko déjà-vu tunne oikeasti muisto jo eletystä elämästä vai muisto aikamatkasta. Muistikuva, joka puskee läpi suojamuurin, mutta järkemme selittää sen mahdottomaksi. Onko aikamatka mahdollinen. Miksei olisi. Kysymys pitäisikin kääntää niinpäin. Miksei aikamatka olisi mahdollinen. Pitäisi olla ennemmin suvaitsevainen mahdollisuuksille, kuin kieltää ne, koska näin tehden saatamme itse sulkea oven omilta matkoiltamme, ja monilta muiltakin mahdollisuuksilta elämässämme. Näitä teemoja käsitellään samaan aikaan, kun Anneli rohkeasti avaa mielensä omille aikamatkoilleen ja lukija pääsee kurkistamaan hänen kanssaan viime vuosisadan alun Puolaan ja 1940-luvun Kotkaan. Rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat kirjan päällimmäisiä teemoja, vaikka ne on kätketty tarinaan. Ne nousevat rivien välistä lukijalle, joka uskaltaa antaa ajatusten nousta kirjan tarjoamille tasoille. Kirja tarjoilee yhtäaikaa matkan kirjoittajan omaan sukuhistoriaan ja samalla avaa portin lukijan kulkea omin oivalluksin Annelin matkassa. Mieleen putkahtelee ajatuksia, jotka alkavat saada syvyyksiä. Muistumia hetkistä, jotka saattoivat olla välähdyksiä matkoista ajassa. Tai ajasta minussa. Tai geeniperimäni tallentamaa tietoa. Mistä minä voin tietää. Pakahdun ja yritän pysyä avoimena ajatusten virrata, minuun ja lävitseni. 

Mitä mielessä tapahtuu, kun annan ajatusten kulkea vapaasti. Voiko ajatusten virta johdattaa mieleni minne vain. 

Ihmisen tietoisuus ja sen eri tasot, universaalimieli, menneen elämän kokemukset ja muistot. Minne asti ihmisen muisti ulottuu. Kollektiivinen tietoisuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet, tiedon siirtäminen sukupolvelta seuraavalle. Ihmisen henkiset aistit, selvätietoisuus, mahdollisuudet matkata ajassa tai ajasta riippumatta. Niin paljon arvoituksia vailla vastauksia. Vai onko niin, että vastauksia ei rohjeta nähdä.

Ilokseni ymmärsin, että tarina saa jatkoa. Tarinan- ja tiedonnälkäisenä jään odottamaan Annelin seuraavia matkoja. Minne lie ne minut, lukijansa kuljettavatkaan. Olen saanut käteeni punaisen langan pään. Alan keriä itseäni kohti oivalluksia. Avoin mieli on pakattu valmiiksi reissureppuun odottamaan tarinan jatkoa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.