Pitääkö ja saako työympäristöstä nauttia?

Paikallisessa sanomalehdessä oli juttu armeijasta kotiutuneista naisista. Näkökulmana oli, että vaikuttiko Venäjän hyökkäys Ukrainaan heidän turvallisuudentunteeseensa. 

Eräs heistä kertoi, että oli harkinnut Puolustusvoimista itselleen työpaikkaa ja sotilaan ammattia. Mutta hän oli sittemmin huomannut, ettei nauttisi armeijasta työympäristönä. 

Pitääkö työympäristöstä nauttia? Oletko sinä valinnut ammattisi sen mukaan, nautitko työympäristöstä vai et? Nykyajan nuoret ovat fiksumpia kuin me vanhat ”sotaratsut”, kun asettavat ihanteensa näin korkealle.

Aikanaan ammatinvalintaa tehdessäni (jota en ole oikeastaan tehnyt vieläkään) en paljoa ajatellut työympäristöjä. Mutta no, ehkä itsekin huomaamattani tajusin ottaneeni työympäristönkin huomioon. 

En pidä mistään kylmästä ja/tai likaisesta. Ilmankos päädyin siistiin sisätyöhön nykyiseen ammattiini konttorirotaksi  ja silloin tällöin keikkailen eräissä muissa töissä, joita tehdään siistissä työympäristössä. 

Eläimiä rakastan melkein kuin omia lapsia, mutta en voisi kuvitella mitään eläimiin liittyvää työtä, paitsi ehkä eläinlääkärin työ, mutta siihen ei olisi aikanaan paukut riittäneet. Paitsi ehkä jos asia olisi nuoruudessa ollut joku ”must have”.     

En kyllä nykyisestäkään työympäristöstä varsinaisesti nauti, mutta kyllähän se menettelee, jos ei ole vetoa eikä tolkutonta hälinää. Molempia riittää toisinaan, paitsi silloin kun teen etätöitä. 

Etätöissä ollessa työympäristöstä voi todellakin nauttia. En kärsi siitä mitenkään, että teen töitä samassa huoneessa missä nukun. Molemmat toiminnot mahtuvat hyvin samaan huoneeseen, vaikka nukun yksin 140cm leveässä sängyssä. Kaiken muun voi tehdä sitten muualla ja usein työpäivän jälkeen pistänkin huoneen oven kiinni kuten myös viikonloppuisin päivällä. 

Vessaan, jääkaapille ja kahvinkeittimelle on lyhyt matka. Ruokailut on hoidettu niin, ettei puolta tuntia kulu syömiseen, vaan voi virkistäytyä jotenkin muutenkin, käydä vaikka ulkona tai viikata puhtaat pyykit tai leikkiä hetken Haukkulin kanssa. Raitista ilmaa tulee alle puolen metrin päästä, kun avaa ikkunan eikä vedosta tarvitse todellakaan kärsiä. Ja kun itse siivoaa, niin saa niin siistiä kuin haluaa. 

Äänenkäyttöään hallitsemaan kykenemättömiä työkavereita ei parveile kailottamassa työhön liittymättömiä asioita 2-20 metrin päässä ja ovikellon pimputusta ei kuulu. Paitsi jos postinkantaja tuo jotain lähetystä, joka on tilattu kotiinkuljetuksella (harvoin) tai ei mahdu laatikkoon. Tänään tilasin netistä momenttiavaimen, joka tuodaan kotiovelle asti.

Joten vastaukseni otsikon kysymykseen on kyllä. Työympäristöstä pitää saada nauttia. Nuori naissotilas oli ihan oikeassa. Työympäristöstä nauttiminen pitäisi kirjauttaa ihmisoikeuksien luetteloon. 

Sitten ajatukset karkaavat taas muualle. Kermape*se täällä ulisee jostain pölystä ja vedosta, kun maailmalla lapsityöläiset raatavat henkensä kaupalla pimeissä kaivoksissa ja tehtaissa. Tasan ei mene nallekarkit eivätkä koskaan tule menemään. 

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kun on aikuinen

 

Lapsena ajattelin, että kun kasvan aikuiseksi, en pelkää mitään enkä ketään. Mitä vielä. Aika on näyttänyt, että pelon kohteet ovat vain muuttuneet. Sängynalusmöröistä on tullut mielenmörköjä, jotka saavat voimansa pimeässä samalla lailla kuin lapsuuden pelon kohteetkin. Yöllä kaikki tuntuu kamalammalta kuin päivänvalossa ja ihmisten keskellä. Yöllä yksin valvoessa pelot muuttuvat helposti kauhunsekaisiksi.

Aikuisen pelot ovat konkreettisia ja todellisia. Lapsena mörön karkoitukseen riitti, kun sai yöllä kipaista äidin viereen nukkumaan. Pelko kertoo huolesta, tapahtuneista asioista tai itseä tai läheisiä uhkaavista. Pelot saavat voimansa epätietoisuudesta tai asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Pelko voi ottaa ihmisestä ylivallan.

Tietämättömyys lisää pelkoa. Pelon suuruutta ja voimaa voi yrittää taltuttaa hankkimalla tietoa asiasta, joka pelottaa. Nymma kysyi minulta tänään, pelottaako korona minua? Ei minua korona pelota, tauti itsessään. Mutta se, mitä se voi saada aikaan ihmisille, lapsille ja omille läheisilleni. Se kyllä vähän pelottaa.

Lapsena on oikeus saada turvaa ja huolenpitoa. Lapsella on alkuun vähän velvollisuuksia, mutta kun tulee ikää, vastuita ja velvollisuuksia asetetaan lisää pienille harteille. Se on tärkeää, koska aikuisena elämä on täynnä vastuuta ja velvollisuuksia. Vasta näiden jälkeen tulee oikeuksia. Kun hoitaa ensin vaateet, voi vaatia oikeuksia itselleen. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, mutta tänä päivänä kuulostaa välillä siltä, että ihmiset ovat unohtaneet vanhat hyveet, esimerkiksi yhteen hiileen puhaltamisen, vaatiessaan itselleen kaikki-mulle-heti -tyyliin oikeuksiaan. Sitten ei kuitenkaan siedetä toisten oikeuksia esimerkiksi sanan- tai mielipiteenvapauteen, vaan ollaan itse aina oikeassa ja vaaditaan muilta siihen hyväksyntää.

Tänä aikana, kun kaikkia koskettava pandemia jyllää meillä ja maailmalla, tulee muistaa, että meillä kaikilla on silti samat oikeudet ja velvollisuudet toisiimme ja itseemme nähden. On etuoikeus kuulua joukkoon, joka huolehtii velvollisuuksistaan ja kantaa vastuunsa. Aikuisten tehtävä on opastaa lapsia ymmärtämään tämä velvollisuuksien ja oikeuksien viidakko.

Pelon siementä ei pidä kylvää vaikeinakaan aikoina, vaan yrittää rakentaa luottamusta siihen, että ihminen hoitaa tämänkin asian kuntoon. Möröt katoavat, kun uskaltaa luottaa ihmisiin, jotka tekevät parhaansa pelon kohteena olevien asioiden tiimoilta. 

Minun sänkyni alla on pieniä mörköjä silloin tällöin muistuttamassa siitä, että mikään elämässä ei itsestään selvää ja ihmisten, siis minunkin, tulee kantaa korteni yhteiseen kekoon. Aikuisena voi yrittää käsitellä pelkoja järjen kanssa ja tehdä voitavansa pelon valjastamiseksi siedettävään muotoon. Pelko on ihmisen luonnollinen tunne ja on kautta aikojen edistänyt ihmisen eloonjäämistä. Pelätessään ihminen välttää riskejä, pakenee paikalta vaaran uhatessa ja oppii suojautumaan. Pelko pitää ihmisen tarkkana ja virkeänä - vai oletko joskus onnistunut nukahtamaan peloissasi? Yltiöpäinen rohkeus ja pelottomuus, joka uhmaa omia suojaavia pelkoja saattaa johtaa onnettomuuksiin.

Jokaisen ihmisen tulisi saada elää ilman suuria, elämää haittaavia pelkoja. Mutta pelotonta elämää ei ole, ei edes aikuisena.

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Suostumus

 

Vanessa Springoran omaelämäkerta: Suostumus

V. on vangittu kirjan sivuille. Hän tuntee ruumiinsa olevan paperia ja verensä mustetta ja kirjan kannet ovat sulkeneet hänet sisäänsä. Hänen täytyy avata toiset kannet ja kirjoittaa tarina uusiksi. Hänen omansa. Hänen totuutensa.

V.  on nuori tyttö, murrosiässä, seksuaalisuuden kynnyksellä. Viisikymppinen G. on pedofiili, efebofiili. Se on alusta asti selvää, lukijalle. Vaan ei näille tosiaan rakastaville henkilöille. He uskovat rakastavansa toisiaan ja minkä rakkaus sinetöi, ei voi olla kiellettyä tai väärin.

G. selittää motiiviaan. Hän uskottelee, että nuorelle on turvallista tutustua seksin iloihin kokeneen henkilön kanssa. Hän käyttää taktiikkaa, jolla saa mielistelyllään ja palvonnallaan, tuntien itsekin polttavaa rakkautta, nuoren rakastumaan tähän ihailtuna ja haluttuna olemisen tunteeseen, ehkä itseensäkin. Pitäähän hän itsensä myös fyysisesti kunnossa. Mutta epäsuhta on tosi. Nuoren pitäisi tutustua seksuaalisuuteen itsensä ja kaltaisensa kanssa. Herätä ja kasvaa aikuisuuteen opetellen, ei aikuisen, hyväksykäyttäjän taholta käytännön oppia saaden.

G. on älykäs, taitelijaluonne ja kulttuuripiireissä arvostettu. Hän julkaisee uuden teoksen vuosittain. Kaiken älykkyytensä hän käyttää kahteen tarkoitukseen: omien sairaiden seksihalujensa tyydyttämiseen ja näiden tapahtumien kirjoittamiseen kirjoihinsa. Tytöt, ja nuoret pojatkin, ovat uhreja monella tapaa. Hyväksikäytettyjä fyysisesti, henkisesti ja lisäksi G. repii kirjailijapiirien arvostuksensa ja elantonsa leväyttämällä yksityisiksi kuvitellut hetket kaikkien luettaviksi. 

V:n varttuessa hän ymmärtää, että G. on hyväksikäyttäjä. G:n ajatusmaailma ei muutu, vaikka hänen olisi pitänyt aikuistua jo vuosikymmeniä sitten. Hänen seksuaalisuutensa on jäänyt murrosikään ja vastuuntuntonsa ei ole kehittynyt yhtään enempää. V. jättää G:n ystävänsä tukemana, joka järkyttää G:n, mutta uusia uhreja löytyy ja V. päätyy tarinaksi tarinoiden joukkoon.

Älykkyytensä avulla G. pystyy kiertämään lainsäädäntöä ja julkaisee myöhemmin V:stä tunnistettavia valokuvia sekä V:n hänelle kirjoittamia kirjeitä. Vuosia myöhemmin, osin vastentahtoisesti, mutta ehkä vapautuakseen ja kyseenalaistaakseen G:n toimet, V. kirjoittaa omaelämäkerran, Suostumuksen.

On pöyristyttävä ajatus, että taiteellisille ja karismaattisille ihmisille on annettu erivapauksia, niinkuin G:llekin. Hän kirjoitti lukuisia teoksia fantasioistaan seksistä alaikäisten kanssa, toteutti elämässään näitä unelmiaan ja se tiedettiin. Älykkäänä hän osasi kääntää huomion kirjoihinsa ja ihmiset katsoivat hänen ohjaamaansa suuntaan ja käänsivät selkänsä hyväksikäytölle. Sillä sitä se aina on. Aikuisen ja lapsen tai nuoren välinen seksi. Vaikeneminen tulkitaan myöntymiseksi, monessa asiassa, tässäkin ja edelleenkin. On hämmästyttävää ja silti ymmärrettävää, miksi lapsia ei voida pelastaa näiltä sairailta aikuisilta. Aikuiset, kuten G:kin teki sen taitavasti, kietoen lapsen yhteiseen kiihottavaan salaisuuteen.

Aiheestaan huolimatta kirja oli monin tavoin vaikuttava, rohkea, koskettava, feministinen, sanallisesti vahva. Ihmisoikeuksia peräänkuuluttava. Kertojana on uhri, joka ei uhriudu, vaan kuitenkin selviytyy. Ei haavoitta eikä helposti. Eikä G:tä (Gabriel Matzneffiä) koskaan tuomittu seksuaalisista hyväksikäytöistä. Hänen kirjalliset tuotokset ja V:n hänelle lähettämät kirjeet on arkistoitu talteen jälkipolvia varten. Kirjan lopussa Vanessa leikittelee ajatuksella, että leikkelee Gabrielin hänelle lähettämät kirjeet ja heittää ne taivaan tuuliin konfettien tapaan. Tarina tulee julki kirjassa, kansiin vangittuna.

Efebofilia tarkoittaa aikuisen pääsääntöisesti murrosikäisiin tai juuri murrosiän ohittaneisiin (15-19) nuoriin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta. Pedofiliassa mielenkiinto kohdistuu alle murrosikäisiin lapsiin. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.