Lääkärin määräyksestä meillä on Ukon kanssa meneillään painonpudotus-urakka. Homma käynnistyi minun osaltani jo keväällä ja Uko aloitti, kun kuuli oman tuomionsa alkusyksystä.
Minä sain painoa pois parissa kuukaudessa viisi kiloa, mutta sitten se hyvä vauhti vaan lopahti ja homma kosahti ja sain melkein kaikki menetetyt kilot takaisin. Ja miksi näin kävi? Aloin tietysti taas syödä liikaa. Vaikka ruokavalio oli muuttunut terveellisemmäksi, lautasannos kasvoi pikkuhiljaa entiseen mittaansa.
Voi surkeutta, miten tylsää on aloittaa taas alusta. Painon ees taas -jojottelukin kun on myös omanlaisensa terveysriski.
Tänään mietimme jälleen kerran Ukon kanssa, miksi tämä painonpudotus on niin vaikeaa. Ruoasta on tullut rakasta. Syöminen on ihanaa. Ja melkein kaikki epäterveellinen maistuu niin hyvältä.
- No, kun ei kerran laihduta, niin aletaan lihotuskuurille, Uko tokaisi.
- Joo, ruvetaan vaan. Ja vaikka heti! vastasin ja päässäni alkoi käydä kova kuhina, kun aloin miettiä mitä kaikkea ahmisin ensimmäisenä.
- Eikä sitten mitään rajaa. Mätetään menemään mitä huvittaa ja tekee mieli, Uko julisti.
- Aamen! vastasin.
Tulee mieleen muutamia näyttelijöitä, jotka ovat lihottaneet itsensä tiettyä roolia varten. Heitä ovat ainakin Robert de Niro, Renée Zellweger ja suomalaisista Samuli Edelmann. Muistan heidän kohdallaan kuinka lihomisesta kohistiin, että miten ja kuinka jne. Mutta he myös laihtuivat, eikä se aihettanut samanlaista ihmettelevää keskustelua. Ihan hullua! Kyllä lihominen on se helpompi osuus! Sulloo vain suuhunsa reilusti paljon enemmän kuin kuluttaa, niin pian alkaa vaaka huutaa armoa ja vaatteet ratketa liitoksistaan.
Mietimme sitten, miten toteuttaisimme oman lihotuskuurimme. Uko tykkää tehdä herkullisia voileipiä, joissa on päällä majoneesia, kinkkua, paljon juustoa ja italiansalaattia. Nämä leivät kelpaavat minullekin. Illalla televisiota katsellessa voisi napostella sipsejä dippikastikkeen kanssa ja toisinaan irtokarkkeja. Työpäivän lomassa voisi virkistää itseään suklaalla. Aamupala saisi olla englantilaista alkuperää mukaillen koottu paistetuista munista, pekonista ja makkaroista. Lounaalla sopisi syödä vaikkapa kermaista pastaa ja rasvaista ylikypsää possua. Joskus maistuisi myös kermaperunat naudan sisäfileen kanssa. Jälkiruoaksi vohveleita tai lettuja jäätelön ja hillon tai kinuskikastikkeen kera. Pipareita pikkunälkään. Suolapähkinöitä iltapuhteiden lomaan. Sokeroituja mehuja ja limunaadeja janoon.
Kyllä varmasti pääsisimme tavoitteeseemme eli lihoisimme. Painotavoitteeksi voisimme ottaa kolminumeroisen luvun, vatsan ympärysmitaksi pitäisi saada yli 100 cm ja painoindeksiksi sellainen lukema, että laskurissa alkaisivat hälytyskellot ja varoitussireeni soida.
No, eihän ne tietysti oikeasti aloiteta lihotuskuuria enää tässä vaiheessa. Sitähän me olemme jo hyvän tovin noudattaneet, kun olemme tässä tilanteessa, että painoindeksi alkaa kolmosella. Kunhan pelleilimme, niinkuin tapanamme on, mutta itse asiassa samalla mietimme vakavasti, kuinka turhaa on syödä ylimääräistä ja epäterveellisesti, kun se näkyy sekä kropassa että lompakossa.
Kuvat: Pixabay
