Ikärasismista

Tuosta aiemmin postaamastani 40 vuoden autoilijan urastani tuli mieleen ikärasismi. Noin 20 vuotta sitten minulla oli esinainen, joka harrasti mielellään ikärasismia. Minusta hänen ei muutenkaan olisi pitänyt olla esimiestehtävissä. Jostain syystä hän eräänä päivänä taas koki tarvetta nujertaa nuorempaansa ja tokaisi kahvihuoneessa jonkun keskustelun päätteeksi, että: "Voi voi Nymma (oikea nimeni on siis jotain muuta). Silloin, kun MINÄ pääsin kauppaopistosta pois, niin sinä paskansit vielä housuun."  Laskin pikaisesti päässäni, että olin silloin noin nelivuotias, kun hän pääsi pois kauppaopistosta enkä varmaankaan enää paskantanut housuun. Mutta ehkä hän itse teki sitä vielä nelivuotiaana ja purki lapsuutensa traumaa minuun.

Olin suuresti hämmästynyt esinaiseni käytöksestä, mutta kerrankin sain oikeaan aikaan suuni auki yhtä brutaalilla tavalla ja vastasin: "Kuule Txxxx, oliskohan tässä sinunkin viisaampaa katsoa nyt vaan eteenpäin ja arvuutella mieluummin sitä, että kumpi meistä aiemmin saavuttaa sen iän, jolloin aletaan uudelleen paskantamaan housuun." Olihan se aika rumasti vastattu, mutta silmä silmästä, hammas hampaasta. 

Pahaanhan pitäisi tietysti pyrkiä vastaamaan hyvällä, mutta tämä oli niin järkyttävän törkeää ikärasismia, etten voinut jättää sitä vaille huomiota. Hänen esinaiselleen asiasta olisi ollut turha kertoa, koska hyväsisko -verkosto oli siinä työpisteessä niin vahva. Olisi varmaan nauranut minulle. Olen aika pitkävihaista tyyppiä, jos sille päälle satun. Hyvä, että sain sanottua samalla mitalla takaisin. Sen jälkeen hän ei enää ainakaan minuun kohdistanut ikärasistisia lausuntoja.

Nykyinen esimieheni on minua niin paljon nuorempi, että silloin kun minä sain ajokortin, hän oli vasta iloinen pilke isänsä silmäkulmassa. Tai ehkä vielä margariinipaketissa kaupan hyllyllä. Eikö ollutkin paljon kauniimmin sanottu, jos tällaista asiaa ylipäätään on tarpeellista ääneen pohtia?

Tähän loppuun lisään vielä linkin postaukseen, joka on yli seitsemästäsadasta julkaistusta postauksistamme ylivoimaisesti luetuin. Edellä mainittu esinainen ei liity alla linkitettyyn postaukseen mitenkään. Klikkaa alla olevaa linkkiä, niin linkki postaukseen aukeaa uuteen ikkunaan.

Jos esimies on pölvästi

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty

Miksi olinkaan niin kiltti?

Miksi ihmeessä pitikin olla koulussa niin kiltti ja noudattaa aina kaikkia ohjeita ja sääntöjä? Kyllähän ne opettajat olivat tottuneet ja koulutettu kestämään kakaroiden kepposia ja toilailuja. Ihan hyvin olisi voitu keksiä enemmänkin jotain pientä jäynää päivien ratoksi. Olisi opettajillakin ollut rattoisampaa tekemistä kuin kitata sitä pannuun palanutta kahvia välitunnit läpeensä 😆. 

Itse jouduin kiusaamisen kohteeksi alakoulun 3.-4.-luokalla kahden isomman pojan toimesta. Meillä oli osittain sama koulumatka. Kotiin päin mennessä osuttiin silloin tällöin samaan aikaan samalle taipaleelle. Ajettiin pyörillä ja heillä oli tapana ajaa etupyöränsä kiinni takapyörääni niin, että se haittasi pyörän liikkumista. Saatoinpa joskus kaatuakin. Tein siitä touhusta lopun. Pysähdyin, nappasin tienposkesta kourallisen kiviä ja aloin nakkelemaan niillä poikia. Huusin ja kiroilin niin maan perkeleesti. Pojat säikähtivät, taisin osuakin heihin. Tulivat varmaan kiusaamisen suhteen toisiin aatoksiin. Jotenkin jäi semmonen fiilis, että nämä pojat väistivät minua vielä yläkoulussakin. Ja se oli ihan ansaittua. 💪

Täytyy myöntää, että yläasteella kiusattiin äidinkielen opettajaa, joka oli jo varttuneempi poikamies ja vähän liian kiltti. Hän olisi voinut pitää kovemman komennon meille vintiöille. Osallistuin siihen itsekin. Ehkä se oli kuitenkin lopulta sellaista hyväntahtoista läppää, eikä varsinaista kiusaamista. Näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin noloa. Tämä sama miekkonen opetti meille historiaa lukiossa ja oli koko kouluajan yksi pidetyimmistä opettajistamme.

En itse kiusannut ketään oppilasta. Ei olisi tullut mieleenkään. Kerran mottasin välitunnilla kaverilta ns. senkan nenästä, mutta se oli puhdas vahinko, sellaista sattuu. Kaikki osapuolet ymmärsivät sen. Joskus olisi kyllä itse kukin voinut puuttua joidenkin muiden toimintaan. Ei vaan siinä iässä varmaan kenelläkään ollut eikä ole ymmärrystä eikä valmiuksia tehdä niin. Porukan paine on lisäksi niin kova, että harva uskaltaa. 

Omassa koulussani 70-80-luvuilla koulukiusaaminen ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Toisaalta eräs ystäväni samasta koulusta kertoo kokeneensa rankkaakin kiusaamista. Onpa kyseisen paikkakunnan koulukiusaamisesta kirjoitettu kirjakin. Pikkupaikkakunnalla jää helposti ulkopuoliseksi ihan pienestäkin syystä. Itsekin olin vähän ulkona eniten siitä syystä, että asuin sivukylällä ja sieltä oli vähän hankalampi osallistua harrastuksiin ja muihin rientoihin logistiikkaongelmien vuoksi. Linja-autot kulkivat pääasiassa vain koulukuljetuksia varten, vanhemmat olivat aina kiinni töissänsä ja ajokortti oli vain isällä. Joka taas oli jatkuvasti väsynyt raskaan työn ja sairautensa vuoksi.

Opiskeluaikanakaan ei syntynyt hyvää yhteishenkeä. Silloinkin muodostui porukoita ja erityisesti jäi mieleen paikallisen yrittäjän jälkeläinen, jota osa nuoleskeli. Hänen matkassaan pääsi sellaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, mihin taviksilla ei ollut mitään asiaa. Tämä toveri tuntui vähän ylenkatsovan muita. Tulevaa yrittäjän uraa silmälläpitäen olisi ehkä kannattanut olla vähän paremmalla asenteella liikkeellä. Me kaikki olimme kuitenkin hänen potentiaalisia tulevia asiakkaitaan. Itse olen aina enemmän arvostanut aitoa ystävyyttä, joka ei ole ostettavissa eikä myytävissä minkään aineellisen avulla.

Edellä mainitun henkilön kohdalla huhujen mukaan toteutui se matematiikan opettajamme esittämä skenaario erään huonosti menneen kokeen palautuksen yhteydessä: "Teistä ei taida tulla xxxxxxxxxja ollenkaan, ainoastaan oppilaitoksen alueella oleskelleita." 😆😆😆😆 Näin opiskelijoita kannustettiin tuolla tunkkaisella 80-luvulla.

Nykyajan uutiset koulukiusaamisesta ovat ihan käsittämättömiä. Muistaakseni omat lapset (koulussa 90 - 10-luvuilla) eivät antaneet ymmärtää mitään tämänkaltaista tapahtuneen. Koulukiusaaminen on suorastaan ryöstäytynyt käsistä. Vai ovatko vain karmeimmat tapaukset saaneet huomattavaa julkisuutta? Vastikään luin sanomalehdestä, että jossain päin maata kiusaamistapaukset viedään poliisille. Lopultakin asialle uskalletaan todella tehdä jotain radikaalia. Toisaalta, vielä on kai olemassa kiusaamisesta vapaitakin kouluja tai edes luokkia? Asia lienee kiinni monesta asiasta, myös rehtorin ja opettajien osaamisesta, auktoriteetista ja persoonista. Ja erilaisten sattumien summasta.

Entäs kun tämä polvi kasvaa siihen ikään, että ovat työelämässä? Jatkavatko kiusaajat siellä ”uraansa” vai viisastuvatko kokemuksistaan yhtään? Ehkä kiusatut ja sivusta seuranneet pystyvät rohkeammin puuttumaan asioihin. Silti voi käydä niin, että koulukiusaajat onnistuvat hivuttautumaan esimiesasemaan ja jatkamaan kiusaamista työelämässä. Esimiehen tekemänä työpaikkakiusaamiseen on todella vaikea puuttua tai vaikuttaa. Johtoportaan ylemmillä askelmilla on niin helppo vain sulkea silmänsä ja uskoa ennemmin lähiesimiestä kuin työntekijää. Lapatossuja esimiehiä löytyy yllättävän korkeista asemista.

Onneksi työelämässä alkaa olla jo nuoren polven esimiehiä, jotka ovat saaneet asianmukaista koulutusta työhönsä ja ymmärtävät roolinsa ja tehtävänsä paremmin kuin monet viisi - kuusikymppiset kollegansa. Totta kai aina on onnistujia ja epäonnistujia. Mikään koulutus ei korjaa luonnevikoja ja muita puutteita, joiden vuoksi jotkut eivät vain sovi esimieheksi. Ei kaikista ole kellosepäksikään. Tai tutkijaksi. Tai nosturinkuljettajaksi. Tai materiaalinkerääjäksi. Minäkään en pystyisi tai haluaisi noista mihinkään.

Kuvat: Pixabay