Levittääkö 5G-verkko koronavirusta?

Kansan tietämättömyys koronaan liittyvistä asioista saavuttaa joskus järjettömät mittasuhteet. Niin paljon kuin arvon hallitus ja terveysviranomaiset ovat asiasta tiedottaneetkin. No, tiedotus on kaiken kaikkiaan ollut melko sekavaakin. Se taas johtunee alati muuttuvista sairastuvuus- ja tartuntatilanteista, muun maailman tapahtumista ja reagoimisesta sekä asian ympärillä pyörivästä mediamylläkästä ja kaikesta disinformaatiosta. Oikean tiedon seulominen kaiken tämän keskellä on varmasti haastavaa kenelle tahansa, joka ei ole lääketieteen asiantuntija ja vaikka sitä olisikin.

Pidän tapanani vilkaista aamun uutiset kännykältä ennen ylösnousemusta ja varsinkin silloin, jos herään ennen kuin kännykän herätyskello pärähtää. Tänä aamuna luin jonkun lehden jostakin "kysy koronasta" -palstalta kysymyksiä ja vastauksia. Ja meinasin hämmästyä todella suuresti jo ennen ylösnousemusta. Nyt en voi käyttää sitä somessa suosittua (lue: ärsyttävää) ilmaisua "meinasi lentää aamukahvit näppäimistölle", koska a) olin vielä selälläni vällyjen alla b) en käytä läppäriä aamupalapöydässä ja c) en juo kahvia aamulla. Kännykän näppäimistö on vähän liukuvampi käsite.

No niin, siis tämä kysymys kuului, että "Voiko 5G-verkko levittää koronavirusta?"

Seuraava kysymys on varmaan se, että "Voiko tuulivoimala levittää koronavirusta?" Tai maapalloa kiertävä satelliitti? Tai Euroopasta meille tuleva ilmavirtaus ja sen mukana tuleva vesisade? Kun joku on Saksassa aivastanut, niin aerosolipisarat voivat mennä sadepilveen ja sataa täällä alas. Osuvat nenään ja saat koronatartunnan?

Maakuntalehden joka-aamuisessa kolumnissa sivuttiin myös korona-asiaa otsikolla: Pitääkö olla huolissaan, jos ei olla huolissaan? Viimeisen kuukauden aikana verkkosivujen diagnostiikan mukaan neljä viidestä luetuimmasta jutusta on liittynyt koronaan. Ihmiset ovat siis huolissaan koronasta edelleen ja hyvä niin, sopivassa määrin. Alussa ensimmäisenä rynnättiin ostamaan kaapit täyteen vessapaperia, mikä on ihan käsittämätön juttu. Kolumnin mukaan Mäntän paperitehdas suoltaa vessapaperia ulos enemmän kuin me ehdimme käyttää. Eikä korona sen tuotantoon varmaankaan vaikuttanut.

Korona on tullut yhteiskuntaan jäädäkseen, ainakin pitkäksi aikaa ja kunnes tarpeeksi toimiva rokote kehitetään. Porukka alkaa pikku hiljaa taipua maskin käyttöön ja kaikesta tästä tulee pikku hiljaa se ”uusi normaali”. Samaan tapaan kuin aikanaan auton turvavöistä ja pyöräilykypäristä, joita aikansa vastustettiin. Muistan myös, kuinka 70-luvulla koululiikunnassa piti kapinoida verryttelyasun käyttöä vastaan. Hyi kauheeta, verkkarit! Luokan pojat voi nähdä meidät verkkareissa! Nyt on tultu siihen, että sen tyyppisiä vaatteita käytetään paitsi vapaa-ajalla, myös työelämässä. Liikunnasta nyt puhumattakaan.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö (WC-paperin hamstrauksen lisäksi) oli keväällä se, että makaronit katosivat kaupan hyllyiltä. Kun "normaalit" makaronit loppuivat, kelpasi kansalle myös gluteeniton makaroni. Gluteenittomienkin tuotteiden hyllyt ammottivat tyhjyyttään. EA taas ei voi terveyssyistä syödä muuta kuin gluteenitonta, mutta kukapa sellaista solidaarisuutta tulisi ajatelleeksi hamstrauksen kiihkossaan, että gluteenittomat tuotteet voisi jättää niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Jauhelihaa hamstrattiin myös suuria määriä. Missään vaiheessa ei tullut sellaista viestiä, että kaupat suljettaisiin tai aukioloaikoja merkittävästi rajoitettaisiin tai että ruoka loppuisi muista syistä. Itse en hamstrannut mitään.

Kolmas mielenkiintoinen ilmiö liittyy miesten käyttäytymiseen yleisessä wc:ssä. Tästä joku kirjoitti netissä, en enää muista missä. WC-käynnin jälkeen jotkut miehet korona-aikana käsien pesemisen sijasta vain sutaisevat käsidesiä käsiinsä. Tätä kirjoittaja ihmetteli ja ajatteli ilmeisesti, että kyseiset henkilöt kuvittelevat käsidesin korvaavan käsienpesun korona-aikana. Näinhän asia ei tietenkään ole, kuten tiedämme. Tosin on hyvä, että käyttävät edes sitä käsidesiä. Mutta pointti onkin siinä, että nämä kyseiset herrat eivät varmastikaan pese käsiään muulloinkaan vessassa käynnin jälkeen. Nyt kun koronan vuoksi käsidesiä sattuu olemaan saatavilla, he käyttävät vain sitä. Ehkä tavan vuoksi. Mikä siinä käsienpesussa on niin vaikeaa? Kyllä kädet pitää pestä, vaikka kävisi vain pikkuveljeä kättelemässä, isommasta tapahtumasta puhumattakaan.

Tästä kuvasta  tulikin ihan nuoruus mieleen. Olin äskettäin täyttänyt sen maagisen 18 vuotta ja kävin ensimmäisiä kertoja ravitsemusliikkeessä ja jossain vaiheessa sitten myös vessassa. Takaisin kavereiden luokse palattuani ihmettelin ääneen, että "Olipas siellä omituisen malliset käsienpesualtaat." Kaveritkaan (kaikki tyttöjä) eivät varmaan tajunneet, missä olin käynyt ja itsekin tajusin vasta vuosia myöhemmin. 😂

Ei kaupallista yhteistyötä.
Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 12.9.2020
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

Mummo lapsuudenkodin naapurista (Mummotrilogia, osa 2)

Nymma kertoo:
Varhaislapsuudessani en juurikaan saanut nauttia isovanhempieni läsnäolosta. Melkein kaikki ehtivät kuolla ennen syntymääni. Naapurissa vietti kesiään kuitenkin parikin ”varamummoa”, joista vakituisempi asukas kuoli, kun olin kuusivuotias. Pelastin hänet yksinäiseltä, tylyltä ja kylmältä kuolemalta omaan sänkyynsä. Yhtenä lumisateisena alkutalven päivänä nimittäin aavistin, että jotain oli vinossa. Kaivoin väylän korkeiden nietosten läpi ja kun ei koputuksiini vastattu, juoksin hakemaan äidin apuun. Äidin kanssa sitten saimme oven auki ja hankittua hänelle apua. Mummo sitten menehtyi sairaalassa parin päivän kuluttua aivoinfarktiin.

Sen sijaan siskonsa eli huomattavasti pidempään ja vietti kesät tuolla mökillä. Elettiin 1960-1980 -luvuilla. Hän oli monessa asiassa aikaansa edellä ja hänen elämäntyylinsä olisi nykypäivän mittapuun mukaan erittäin ”cool”. Siihen aikaan häntä pidettiin, jos ei nyt ihan kylähulluna, niin ei se kauaskaan jäänyt. Mökissä oli sähkö, mutta sitä käytettiin teeveden keittämisen lisäksi vain valaistukseen. Ja kesällähän ei valaistustakaan juuri tarvita. Hella ja sauna lämpenivät puilla. Jääkaappia ei ollut ja ruoka säilyi toimivassa maakellarissa. Ruokavalion nimi olisi nykypäivän termeillä lakto-ovo-pecto-vegetarismi. Maitotuotteet, kananmuna ja kala siis sopivat ruokavalioon kasvisruoan lisäksi. Kun satunnaisesti teki mieli herkutella, hän saattoi lipsua vähän ja osti grillatun kanan, jota säästeliäästi söi monta päivää. Punaista lihaa ei pöydässä tietenkään ollut koskaan. Sianliha oli kamalinta mitä olisi voinut kuvitella. ”Sika on saastainen elukka.”

Tuoretta kalaa hän osti samalta maanviljelijä-kalastajalta, joka meilläkin kävi saalistaan myymässä. Ruokakaupassa hän kävi hyvin harvoin. Sieltä ostoskoriin tarttui lähinnä vain ruisleipää. Jauhot ja ryynit hän kävi ostamassa paikallisen myllyn myymälästä. Sokeria ei juuri käytetty ja teen ainekset löytyivät terveyskaupasta tai omasta pihasta nokkospuskasta. Lypsylämmintä maitoa ja vastamunitut kananmunat hän osti meiltä, maalaistalosta. Itse asiassa vaihdoimme ne hänen kanssaan mansikoihin, sillä hän viljeli ihania luomumansikoita. Silloin ei koko luomu-sanaa ollutkaan, mutta sen kriteerit täyttyvät kirkkaasti. Niitä tultiin ostamaan kauempaakin.

Omalta tontilta päätyi lautaselle suunnilleen kaikki mahdollinen syötäväksi kelpaava voikukanlehtiä, nokkosia ja pihlajanmarjoja myöten. Hänellä oli kasvamassa tietysti kaikkia mahdollisia juureksia, perunaa, tilliä, salaattia, omenoita, puutarhavadelmia, karviaisia, herukoita, parsaa… Kaikki mahdollinen ylijäämä päätyi kompostiin ja mukavuuslaitoksena toimi tietenkin puucee. Näin hän sai viljelyksilleen tuotettua omat mullat. Meiltä hän kävi hakemassa maanparannusaineiksi kanankakkaa, hevosenkakkaa ja hyvin palanutta karjanlantaa. Viljelysten kalkitsemiseen hän käytti saunan pesästä ja keittiön puuhellasta sekä leivinuunista tulevat tuhkat.  Mitään hyönteis- tai rikkaruohomyrkkyjä ei tietenkään ollut käytössä. Toisen naapurin kanssa hän vaihtoi keskenään mansikat ja rahkasammalet. Rahkasammalta hän kävi keräämässä naapurin metsästä kuivikkeeksi mansikoiden alle. Suurviljelijäthän käyttävät mustaa muovia siihen tarkoitukseen. Rahkasammalen tuotantoa ja käyttöä kasvihuonekasvien kasvualustana on tutkittu vasta 2010-luvulla (Näkkilä, Silvan, Jokinen, Särkkä ja Tahvonen / MTT, Metla ja Vapo 2015).

Talvet hän vietti kaupungissa erään itseään hieman vanhemman herrahenkilön taloudenhoitajana. Tai ehkä siis kuitenkin ”taloudenhoitajana”. Tämä tarina nimittäin meni minulle läpi pitkään. Vasta nyt aikuisella iällä olen miettinyt, että ehkä he sittenkin olivat pariskunta. Ehkä ei. Jos tämä herrahenkilö tarvitsi kodin hengetärtä huushollinsa ylläpidossa ympäri vuorokauden talviaikaan, niin miten hän sitten yhtäkkiä pärjäsi kesät yksinään? Tyttäret olivat kuulemma opettajia ja veivät isänsä mökille kanssaan kesäksi. Kuitenkin mummeli ilmestyi mökilleen jo toukokuun alussa ja viipyi niin pitkälle syksyyn, että lumentulo oli jo lähellä. Koskaan en tätä herrahenkilöä tavannut, mutta muistan vieläkin hänen nimensä ja osoitteensa, sillä olin talven ajan mummon kanssa kirjeenvaihdossa.

Mummelilla oli iso liuta naispuolisia ystäviä, jotka olivat samalla uskonsisaria. Heitä oli kesäisin mökillä aikaansa kuluttamassa useampiakin yhtä aikaa. Ja kaikki olivat neiti-ihmisiä. Joskus kysyin syytä tähän, niin minulle vastattiin, että ”me (kyseisen kirkkokunnan naispuoliset jäsenet) emme mene ollenkaan naimisiin”. Lapsikin osasi järkeillä, että no helkkari, sukupuuttoonhan te kuolette. Ehkä tähänkin oli olemassa ihan muu selitys, jota en silloin tajunnut ja josta ei siihen aikaan voinut lapselle puhua. Eräs hänen perheellinen ystävättärensä leskeytyi myöhemmin ja avioitui pian uudelleen. Tähän mummeli totesi ymmärtäväisesti, että ”Näin käy, kun on siihen MIEHEEN tottunut…”, mikä huvitti äitiäni suuresti, koska lausunnon antaja oli lähes 70v vanhapiika. Asiantuntijalausunto siis tämäkin.

Hän oli hyvin vakaumuksellinen kristitty ja kuului eri kirkkokuntaan kuin me ”tavalliset” luterilaiset. Lepopäivä oli hänellä eri päivä kuin meillä muilla ja sen hän todella ja kirjaimellisesti pyhitti. Eniten juuri hänen vaikutuksestaan tutustuin varhaislapsuudessani kaikkeen, mikä liittyi uskontoon, musiikkiin ja luontoon. Mökissä oli vanha harmoni, jolla sain soitella ja sain samalla maksutonta soitonopetusta. Muistan soittaneeni lasten hengellistä laulua, jonka sanat menivät näin: ”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat. Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soitella saa.” Tämä hengellinen laulu on edelleen käytössä seurakunnissa.

Melodia oli hyvin kaunis, mutta lapsen mielestä sanat olivat tosi ahdistavat. Tuntui siltä, että kuolema vaanii heti nurkan takana. Kuolleethan ne taivaaseen menevät ja jos lapsille on siellä jotain tarjolla, niin se tarkoittaa sitä, että lapsikin voi kuolla. Piti valita tarkasti hetki, milloin uskalsin kipittää kotiin niin kovaa kuin kintuista lähti, ettei vaan kuolema korjaisi matkalla. Ettei näkynyt esimerkiksi autoja tiellä tai kovin tummia pilviä taivaalla. Kuolemahan muutenkin suorastaan roikkui ilmassa. Harmoni oli nimittäin samassa huoneessa, josta olin pari vuotta aiemmin pelastanut sen viimeisillään elossa olevan toisen mummelin. Saman sängyn vieressä.

Kultakruunut ja valkeat vaattehet kuulosti jo paljon paremmalta. En lainkaan tiennyt, mikä esine on harppu. Joku soitinhan se joka tapauksessa oli, kun sillä ”soitella saa”. Luulin sitä lähinnä nokkahuilun tyyppiseksi kapistukseksi. Olin kuullut nokkahuilusta ja sen soittamisesta isommilta lapsilta (kouluikäisiltä) sen verran juttuja, että oli kyllä syytä olla huolissaan. Päättelin, että eipä ole kovin kummoiset olot siellä taivaassa. Laulun sanat muuten kannattaisi jo muuttaa nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi ja nykynuorisoa houkuttelevammiksi: ”Huaweit joilla he vloggailla saa.”

Mummelilla oli ikäisilleen suhteellisen tavanomainen etunimi ja siihen hyvin ”natsaava” sukunimi. Vähän kuin Maija Meikäläinen. Ajattelin silloin, että tuollaista etunimeä en ainakaan antaisi omalle lapselleni. Vanhat nimet tulevat aina uudelleen muotiin ja nyt esikoistyttären ja -vävyn toisella kummilapsella on tämä sama etunimi. Ja nyt se kuulostaakin taas tosi kauniilta. Jos omaan perheeseen olisi vielä tullut yksi tyttölapsi n. 25 vuotta sitten, hänen toiseksi nimekseen olisi tullut tämä sama nimi kahta kirjainta pitempänä versiona oman ”oikean” mummoni mukaan.