Äitini kävi kansakoulun maaseudulla pienellä paikkakunnalla ja sen jälkeen oppikoulua lähimmässä ķaupungissa. Koulun ohessa ja jälkeen teki töitä perheen maatilalla. Sitten palkollisena toisten tiloilla, muun muassa kaalimaalla. Tehdastöitäkin ehti tehdä monta vuotta, ennenkuin minä synnyin. Sitten äiti jäi ajan tapojen mukaisesti kotiäidiksi. Jäi, tai paremminkin, sai jäädä kotiin. Nykyään ajatellaan taas toisella tapaa äitien ja naisten urasta ja työssä käymisestä.
Mietinkin tässä eräänä päivänä, miten äiti vaikutti niin sivistyneeltä vähäiseen koulunkäyntimääräänsä nähden. Hän taisi tavallisimmat ja vähän fiinimmätkin käytöstavat. Hän osasi keskustella monista aiheista ja oli puhetavaltaan eloisa ja ilmeikäs. Hän oli erittäin sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. Puhelias, mutta myös erinomainen kuuntelija. Hän ei oikeastaan koskaan väitellyt tai riidellyt mistään asioista.
Kaikki taidot eivät löydy koulupenkeiltä, vaikka niitä kuluttaisi vuosi toisensa perään. Elämänkoulu, uteliaisuus, tiedonjano ja kanssaihmisten mielipiteiden arvostaminen kysyy taitoja ja luonnetta. Ettei alistu tai taivu siihen, mitä elämän puitteet tarjoavat, vaan hankkii itse lisää tietoa ja taitoja. Itsensä arvostaminen sellaisena kuin on. Puutteineen ja lahjoineen. Itsensä voi nostaa jalustalle. Tai kaivaa kuopan, jonka pohjalle käy makaamaan ja riipii multaa päällensä. Tai sitten voi elää maan pinnalla, jalat maassa, pää pystyssä ja katse eteenpäin suunnattuna.
Elämässä voi nähdä asiat niin monella tapaa. Voi kaivamalla kaivaa ja nähdä sen ruosteisen kohdan tai halutessaan sen pikkuriikkisimmänkin valon säteen pilkahduksen. Loppu on itsestä kiinni, kumpaa kohtaa alkaa tavoitella.
Usko aina hyvään, toivo parasta ja rakasta jokaista päivää. Tee se minkä voit näiden asioiden eteen.
Olen omat kouluni jo käynyt. Elämänkoulu on vielä vaiheessa. Olen kohta sen ikäinen, kun äitini oli kuollessaan äkillisesti. Siitä on jo 18 vuotta, mutta aina vaan on äitiä ikävä. Tietysti on.
Kun elämä murjoo tai tänä päivänä varsinkin, some huutaa jos jonkinlaista älyttömyyttä, pidän malttini ja mielenrauhani äidin sanoin: "Asiat järjestyvät, kun ihmisille tulee järki päähän." Ihan ensimmäiseksi järki täytyy löytyä omaan päähän ja tarkoin harkita mihin lähtee mukaan. Epäkohtiin pitää puuttua niiltä osin kuin se on itselle mahdollista, mutta barrikadeja ei kannata alkaa rakentaa. Eikä vatvoa epäolennaisia. Vastoinkäymisiä tulee vastaan pyytämättäkin.
Sydämen viisaus kehittyy elämänkokemusten myötä otollisessa ympäristössä. Viisaan ihmisen tunnistaa usein sitä tiedostamattaan. Viisaaksi kokemamme ihmisen kanssa on turvallista olla. Hänellä ei omien kokemustensa kautta viisastuneena ole tarvetta loukata toisia. Viisas ihminen osaa nauraa itselleen ja myöntää virheensä vaikeuksitta. Viisas ihminen myös oppii virheistään. Ja osaa ja pystyy helposti pyytämään anteeksi. Viisaalla ihmisellä ei ole tarvetta olla aina oikeassa. Hän osaa ajatella asioita myös toisten näkökulmista.
Äitini sydämen viisauden elinpiirissä kasvaneena yritän parhaani mukaan jatkaa ja jakaa tätä saamaani viisautta eteenpäin. Toivottavasti olen edes jossain määrin onnistunut.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
