Katsokaa, kuinka he raastavat toisiaan

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen esittäytyi seurakunnan lehdessä. Hän osuu ytimeen monessa asiassa.

Muun muassa tässä: Päällimmäinen huolenaihe hänellä on keskusteluilmapiirin heikentyminen. Yhteiskunta jakautuu äänekkäisiin eturyhmiin. Vastakkainasettelu kärjistyy. Julkisuudessa äänekkäimpiä ovat vähemmistöt ja ääriryhmät. Kuinka tolkun väki, maan hiljaiset asemoivat lopulta itsensä? Hiljaiset muodostavat yhteiskunnan enemmistön. Meillä on ”syvä pohjavirta, joka pitää asioita paikallaan”.

Hiljaa oleminen ei ole kuitenkaan paras toimintatapa. Tarvitsemme kunnioittavaa vuoropuhelua, joka sisältää toisen kuuntelemisen, itseensä menemisen ja kantojen sovittelun. Eritoten tämä leimaa sosiaalista mediaa. Pilkkakirveet lentelevät nimimerkkien suojissa. Vaikka toinen olisi täysin eri mieltä, ei se saa estää vuoropuhelua. Toisen kuunteleminen ei merkitse sitä, että jakaisi kaikki tämän mielipiteet. Ilman kuuntelemista ei synny keskustelua. Ilman keskustelua ei synny muutosta asenteissa. Kirkko on ihmisten ja ajatusten kohtauspaikka, jossa erilaisuutta voidaan sietää. On ikävää, että valtapelit, maalittaminen ja polarisoitunut valtapeli pesiytyy kirkkoonkin.

Edellinen on melkein sanasta sanaan kopioitu lehtijutusta, vähän lyhenneltynä.

Voiko tätä enää selvemmin sanoa? Monesti onkin ärsyttänyt vaikutelma siitä, että tietyt ääriryhmät mielellään omisivat niitä maan hiljaisia omalle "puolelleen". Jos et kuulu ääriryhmään ja et ole barrikadeilla vaatimassa ja mieltä osoittamassa, ei tarkoita sitä, ettet olisi mistään mitään mieltä. Tai että olisit samaa mieltä ääriryhmien kanssa. Usein juuri ne, jotka ovat omasta mielestään ”asioista selvillä”, kuuntelevat muita mielipiteitä kaikkein huonoiten. Jokaisen pitäisi näissä asioissa mennä itseensä.

Häkkinen mainitsee haastattelussaan, kuinka Raamatun lause "Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan", on muuttumassa muotoon "Katsokaa kuinka he raastavat toisiaan."

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Kuva: Markku Lehtinen/Kirkonseutu-lehti

Tähän on siis tultu. Minkälaista elämä oli ennen sosiaalista mediaa? Raastoimme toisiamme varmasti vähemmän. Noin kolmekymppiset lapsemme muistavat ajan, jolloin kotitietokonetta ja kännyköitä ei vielä ollut. Luettiin kirjoja, katsottiin telkkarista ja VHS:ltä Muumeja ja puhelut soitettiin lankapuhelimella. Sitä en muista enää itsekään, miten laskut maksettiin.

Ja puhumattakaan niistä ajoista, kun Erikoiset Asiantuntijat olivat nuoria. Tietokoneista ja kännyköistä ei oltu kuultukaan. Televisio- ja radiokanavia oli kumpiakin kaksi. Radiosta kuunneltiin Nuorten Sävellahjaa lauantaisin (oliko se klo 16?) rinnakkaisohjelmalta. Ja sekin piti aina putkiradiosta etsiä joka kerta erikseen, kun vanhemmat kuuntelivat aina radiouutiset yleisradion puolelta. Joskus joku hyvä kappale yritettiin nauhoittaa kasetille ennen kuin juontaja alkoi höpisemään päälle. Lankapuhelimella soitettiin kavereille, mutta vain jos oli asiaa. Turhaan ei puhelimessa roikuttu. Jos tuli oltua vaikka sairaana ja pois koulusta, kysyttiin läksyt puhelimitse kavereilta. Meilläkin oli puhelin keskellä koko huushollia. Jos halusi käydä salaisempia keskusteluja, piti mennä vaatehuoneeseen puhumaan berberien ja koimyrkkypussien sekaan ja puhua silti kuiskaamalla. Samalla piti toivoa, ettei kukaan huomaisi puhelimen kadonneen paikaltaan.

Onko sosiaalinen media lisännyt ahdistusta ja ristiriitoja ihmisten välillä, vaikka se onkin parantanut yhteydenpidon mahdollisuuksia? Mitä tapahtuisi, jos blogit, Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat, Tinder, Jodel tai LinkedIn ja muut samankaltaiset sovellukset poistettaisiin yhtäkkiä käytöstä? Miten oma ajankäyttösi muuttuisi? Kommentoi allaolevaan kommenttikenttään.

Kuvat: Pixabay, Markku Lehtinen/Kirkonseutu-lehti

Ohessa linkki lehtijuttuun:

http://www.kirkonseutu.fi/artikkelit/art2599972

Tekstin ja kuvien kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kielletty. Lehtijutun linkkiä ja blogin linkkiä saa jakaa.

Ei kaupallista yhteistyötä.