Tämäkin on jo käytössä

 

Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. 

Meillä on kotona tapana vitsailla vaikeistakin asioista. Ei silloin, kun tilanne on akuutti. Mustaa huumoria viljellään sattumuksista, jotka ovat jo tapahtuneet ja niistä asioista, joiden kuvittelemme ehkä osuvan kohdallemme vasta pitkän ajan kuluttua. 

Olemme kuvitelleet itsemme rollattorien kanssa Tokmannin ämpärijonoon, hamstraamaan urakalla tarjouskahvia marketista ja etuilemaan härskisti kassajonossa. Olemme hahmotelleet tilanteita, joissa kuulo ja näkö on melkein menneet ja alaventtiili fuskaa, pääkopassa käy yksisuuntainen vaimea tuulenvire, älynvälähdyksiä ei juurikaan tapahdu ja askel on on käynyt niin hitaaksi, ettei kannata lähteä enää mihinkään, kun ei ehdi saman päivän aikana takaisin. Tai ei löydä. Todellisuudessa nämä eivät naurata, mutta eihän se itkukaan auta.

Kirjoittelin taannoin ikääntymiseen liittyen anti-age-tuotteiden käyttöönotosta postauksessa: Tähän on siis tultu.

Olin tämän kuluvan vuoden alussa täysin lääkkeetön. Minulla ei siis ollut mitään säännöllistä lääkitystä. Kevättalvella tapahtui radikaali muutos. Sain kerralla lääkitystä useampaan eri sairauteen ja vaivaan. Ja kevään mittaan lääkkeitä tuli vielä lisää. Esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen otan muutamaa eri lääkettä.

Lääkepurkkeja on siis rivissä useampi ja lääkkeiden otto tapahtuu aamuin ja illoin. Kun kaikki oli alkuun uutta, olin kauhean tarkka, mutta kun lääkkeiden ottamisesta alkoi tulla pikku hiljaa rutiinia, en enää rekisteröinyt tapahtumaa - toimin kuin automaattiohjauksella. Eikä ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun aloin sekoilla lääkkeiden kanssa. Olinko ottanut vai enkö. Olisi ollut ihan yhtä huono juttu, jos lääkkeet olisivat jääneet välistä tai olisin ottanut tupla-annoksen. 

Alkoi mennä pikkuhiljaa hermot omaan sähläykseen. Joten, ei auttanut muu, kuin hommata dosetti. Kapine, jonka olin aina kuvitellut kuuluvan vain niille toisille, jotka ovat muistamattomia ja höperöitä. Piti perua omat ajatukset tai myöntää, että olen itsekin sellainen.

Seuraavaksi lienee sitten vuorossa kävelykeppi, apuvälineiden asennukset kotiin, muovitettu aluslakana, Tenat, turvaranneke, kotihoito ja mitä näitä nyt on.

Juu, ei tule vanhuus yksin. Vaikken nyt itseäni vielä vanhaksi ajattelekaan. Mutta koko ajan tulee jotain uutta, kremppaa nimittäin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Rakas verenpaineeni

Rakas verenpaineeni. Kiitos, että olet olemassa.

Kiitetty olkoon sinun voimasi. Ilman sinua en olisi elossa.

Tulkoon paineen tasosi kuitenkin taas vakaammaksi.

Tapahtukoon paineesi avulla elämänlaatuni paraneminen. Älä anna vartaloni kihelmöidä, raajojeni puutua, korvien soida ja jalkojeni turvota.

Anna minun tänä päivänä tuntea suonistossani normaali verenpaine, ei liian korkea eikä myöskään matala. Paineen heittelyt kuuluvat elämään, mutta älä liitele jatkuvasti pilvissä tai vajoa pohjamutiin.

Ja anna minun rauhoittua niin, että minun ei tarvitse tarkkailla sinua koko ajan.

Hoida sinä oma tonttisi, niin minäkin hoidan omani,

emmekä me kumpikaan silloin riko toisiamme vastaan.

Älä yritä pakottaa minua taas hermoilemaan,

vaan anna minun olla rauhassa. Silloin sinunkaan ei tarvitse säntäillä ees taas.

Sillä sinulla on voimasi pitää minut kunnossa ja minulla on mittarini, jotta voin tarvittaessa säätää lääkitystäni, että pysyt aisoissa.

Päivä, jolloin tuntui hyvältä.

Päivä, jolloin silmissä pimeni ja huimasi.

Päivä, jolloin sydän muljahteli ja tykytteli.

Päivä, jolloin korvissa tinnitti ja humisi.

Onpa vaikeaa löytää verenpainetautiin oikea lääkitys! Onko sinulla kokemuksia asiasta?

Lue myös aikaisempi Isä meidän -rukousta mukaileva Puutarhahullun rukous

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Verhon takaa kuultua

Olin tässä taannoin ensiavussa. Minusta oli otettu kokeita ja odottelin omassa kopissani verhojen takana lääkärin käyntiä. Väkisinkin tuli kuultua keskustelu jos toinenkin. Hoitajat puhuivat potilaista paikan numeroilla, mutta väliin kuulin oman ja jonkun muunkin nimen mainittavan. 

Aikamoinen sutina siellä kävi. Olin lähellä "lennonjohtoa" (sellainen on Syke- tv-sarjassakin), jossa hoitajat kävivät välillä tietokoneen ääressä kurkkimassa jotain.

Minä olin kytkettynä kolmella anturilla laitteeseen, joka seurasi sydämen rytmiä. Yhtäkkiä laite alkoi ulista ja hoitaja syöksyi paikalle ja tarkisti anturit sanoen, että laite hälytti niinkuin sykkeeni olisi kokonaan hävinnyt. No kiva! Turha hälytys onneksi. Muutenhan en ehkä olisi tätä kirjoittamassa.

Potilaita tuli ja potilaita lähti, koteihinsa tai palvelutaloihin. Vasemmalle puolelleni tuotiin rouva, joka aloitti hetimiten lähes tauottoman apua-huutelun. Hetken päästä kuulin syyn. Lonkan keinonivel oli lähtenyt paikaltaan, toisen kerran kahden vuorokauden sisään ja nyt se pitäisi leikata. Apua-huutelu jatkui ja hän olisi halunnut vessaan. Hoitaja sanoi, että laittavat pitkäaikaisen katetrin. Mutta laittoivatkin sitten vaipan. Kotonaan asuva ihminen joutui "tekemään alleen." Ehkä se oli hänelle tuttua, ehkä ei.

Toisella puolellani oli kotiinlähtöä odottava Kaisa. Hänen piti alkaa pukea omia vaatteitaan päälle. Ja sitä ennen nousta makuuasennosta istumaan.

- Auta minut ylös, Kaisa sanoi hoitajalle.

- Neuvon sinulle miten pääset ylös, vastasi hoitaja ja jatkoi: käänny kyljellesi.

- Ei käy. Otat nyt kädestä kiinni ja vedät, oli Kaisan vastaus.

- Sinun kuuluu olla omatoiminen, kun menet kotiin. Nyt harjoitellaan, vastasi hoitaja.

- Sinun kuuluu nöyrästi palvella. Autat nyt, Kaisa vaati.

- Ei palvella, vaan auttaa, oikaisi hoitaja.

- Sinä olet väärällä alalla, Kaisa oli tietävinään. Ja jatkoi vielä: jää niin paha mieli täällä sairaalassa olosta, kun et voi ojentaa kättäsi.

- Minä autan, kun neuvon, hoitaja pysyi tiukkana 

- Sinä naurat, kun minä tipun sängystä maahan, Kaisa uhosi.

- En naura, etkä tipu, kun teet niinkuin neuvon. Kuuntele edes,  hoitaja jatkoi kärsivällisesti.

Tämän jälkeen he puhuivat hetken toistensa päälle, kompromissia ei syntynyt ja sitten  tuli hiljaista. Hoitaja taisi käydä hetken hengittelemässä. Ymmärrän molempia osapuolia, kun he eivät keskenään kohdanneet odotuksineen ja toimintatapoineen. Meni jokunen tovi, ja Kaisa pääsi omin avuin ohjeilla ylös ja alkoi pukeutua pyydettyään ensin, että hänet puettaisiin. Ei puettu, mutta vaatteet oli päällä, kun taksinkuljettaja tuli hänet noutamaan.

Minulta tultiin ottamaan koronatesti, kun miettivät, että jäisinkö yöksi tarkkailuun. Koronatesti oli negatiivinen, mutta pääsin lopulta yöksi kotiin. Tutkimukset jatkuvat työterveydessä. Ja käyntini syy oli edelleen huimaus, joka ehkä johtuu korkeasta verenpaineesta, joka nousee aina yöllä kovin korkeaksi. Lääkitystäkin on jo viime kerran jälkeen lisätty.

Voit lukea hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta näistä kahdesta postauksesta:

Jo kahdeksan viikkoa yhtä pyöritystä

Hyvänlaatuinen asentohuimaus osa 2

ja muusta huimauksesta tästä:

Huimauksen jatkot

Kuvat: Pixabay

Huimauksen jatkot

Kirjoittelin tänne blogiin jokin aika sitten huimauksestani, jota oli silloin kestänyt jo kahdeksan viikkoa.

Jo kahdeksan viikkoa yhtä pyöritystä

Nyt on tuosta postauksesta jo aikaa ja huimaus jatkuu edelleen. Ehkä alkuun kyse olikin asentohuimauksesta, mutta nyt viime viikkoina merkittävimpänä oireena on ollut jäätävä pahoinvointi.  Kuin vuosisadan krapula ja ekstrat päälle. Huimaus liittyy edelleen asiaan, mutta se lyhytaikaista eikä liity asennon vaihtoon.

Tässä välillä kävin korvalääkärillä, joka yritti tietyillä liikesarjoilla provosoida huimausta. Kun huimaus ei lähtenyt tulemaan, hän oli vakuuttunut että kyseessä EI ole asentohuimaus. Hammaslääkärilläkin kävin varmistamassa, että purenta on kunnossa. Tutkittiin laajemminkin koko purukalustoa, ettei suussa ole esimerkiksi tulehduksia, jotka voisivat vaikuttaa tasapainoelimeen. Ei ole.

Sain nyt sitten viimeisimpänä lähetteen erinäisiin kokeisiin ja ohjeen mitata verenpainetta viikon ajan.

Tilanne eskaloitui melko välittömästi aloitettuani verenpainemittaukset. Laite antoi hurjia lukemia: 215/125 ja sykekin pompotteli keskimäärin 95 kertaa minuutissa. Olimme Ukon kanssa Punaisella Tuvalla, kohtuullisen matkan päässä sairaanhoidosta, niinpä soitin keskussairaalaan sairaanhoitajalle. Noudatin hänen ohjeitaan, kun hän totesi, että lähtisi  itse samassa tilanteessa kiirevastaanotolle. Niinpä pakkasimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme kotia ja kiirevastaanottoa kohti.

Vastaanotolla sairaanhoitaja sai verenpainemittarilla samat korkeat lukemat. Tapasin sitten myös lääkärin, joka määräsi akuuttiin tilanteeseen verenpainelääkkeen, Amloratio-nimisen ja vahvuus 5 mg.

Minulla olikin sitten jo muutaman päivän kuluttua ne aiemmin määrätyt kokeet. Verikokeita ja EKG. Sydänfilmiä ottaessaan hoitaja sääti moneen kertaan minussa kiinni olevia antureita, sanoin väliin hmmm ja teki mittausta useampaan kertaan, kysyi sitten, että milloinkas minulla on se aika lääkärille. Sehän oli vasta seuraavalle viikolle. Hoitaja siihen, että hänpä katsoo, josko löytyisi nopeammin ja löytyikin, seuraavalle päivälle. Kysyin sitten, että oliko jotakin huolenaihetta. No, jotain eteisvärinän tyyppistä. Ja minullahan varmasti taas syke kiihtyi.

Seuraavana päivänä lääkäri määräsi yhden lisätutkimuksen, jonkin "sydänentsyymi"-verikokeen, jonka tulos ei onneksi antanut aihetta mihinkään akuuttiin, mutta jatkoseurantaan. 

Tilanne voi siis nyt olla se, että pitkäaikainen asentohuimaus aiheutti verenpaineen nousun ja sen myötä huimausta ja pahoinvointia. Vähän niinkuin pitkäaikainen kipu, stressi, valvominen voivat tehdä. Tai sitten minulla on ollut koko ajan verenpaine koholla ja se aiheutti huimauksen ja pitkittyessään ja hoitamattomana tilanne paheni.

Epäilen itse tuota ensimmäistä vaihtoehtoa, koska alunperin huimaus oli mielestäni asentohuimausta. Selviääkö varmasti koskaan, jää nähtäväksi. Eikä väliäkään, kunhan tulen kuntoon.

Nyt kuitenkin mennään verenpainelääkkeellä. Se aiheuttaa nyt aluksi jännää pistelyä raajoihin ja kasvoihin, myös pientä turvotusta. Mutta kestän sen kyllä. Nimittäin, nyt ei enää huimaa eikä ole pahoinvointia!

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen kielletty.