Lokakuun lapsi

 

-

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

"Kuka on ottanut elämäni haltuunsa ja päättää siitä", Linda ihmettelee omaelämäkerrallisessa romaanissaan Lokakuun lapsi, kun hän miettii elämäänsä ja ajanjaksoa, jonka vietti psykiatrisissa sairaaloissa vuosina 2013 - 2017 saamassa muun muassa sähköhoitoa avuksi sairastamaansa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Linda on kirjoittanut aiheesta aiemmissakin romaaneissaan, Helioskatastrofi ja Tervetuloa Amerikkaan. Myös Lindan kuuluisa kirjailijapuoliso Karl Ove Knausgård on käsitellyt Lindan sairautta ja romahtamista omassa romaanissaan omasta näkökulmastaan. Puoliso otti myös tavallaan Lindan elämän haltuunsa, vangitsi tämän elämää kirjansa sivulle. Määritti hänet tietynlaiseksi omasta katsantokannastaan.

Sähköhoito tuntuu maallikon mielestä rajulta hoitomuodolta, mutta se on ilmeisen tehokas masennuksen hoidossa. Kirjassaan Linda kertoo, että hoito pyyhkii tehokkaasti pois muistoja. Mitä on ihminen ilman muistojaan. Voiko olla kokonainen, jos muistista pyyhkiytyy pois ajanjaksoja. Kuka tekee päätöksen sähköhoidosta, jos potilaalla itsellään ei ole voimia kyseenalaistaa tai kieltää. Lääkäri tietysti ja potilaan parhaaksi, niinkuin aina.

Linda on elänyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa koko tähänastisen elämänsä ajan. Alkuun, samaa sairautta sairastavan isän kanssa ja sitten sairastuttuaan itse noin 20 vuoden iässä. Lapsuuteen kuului isän takia alkoholismin varjossa eläminen, isän äkkipikaisuuden ja arvaamattomuuden tahdittama elämänrytmi. Vanhemmat erosivat, mutta isän vaikutus Lindan elämään ei kadonnut. 

Lindan elämän säie on ollut ohut, mutta silti vahva - eikä se ole katkennut, vaikka on välillä ollut katkeamaisillaan, kun hän yritti sitä itse katkaista. Hän on kulkenut kuin unessa omassa elämässään, ulkopuolisena. Väliin lukiessani mietin, mikä osa on ollutkin unta ja harhaa, kun repaleisen muistin perukoilta on noussut muistoja. Kirjan teksti on suoraa puhetta ilman korulauseita, mutta siitäkin huolimatta hyvin kuvailevaa ja riipaisevaa. Kirjassa Linda muistelee lapsuuttaan ja nuoruttaan, ensirakkauksiaan Erikiä ja Magnusta, perhe-elämäänsä, kirjoittamistaan, sairastumisen aikojaan. Isä saa paljon tilaa kirjassa, onhan hänen vaikutuksensa Lindan elämään ollut ilmeisen suuri. 

Alttius sairastumiselle sekä perintötekijöiden kautta että ympäristön vaikutuksista osuivat molemmat Lindan kohdalle. Miksi jotkut samoista lähtökohdista selviävät terveen paperein ja toiset sairastuvat. Kaikkiin nämä perinnöllisyydet ja elinolosuhteet kuitenkin vaikuttavat. Kaikesta johtuen tai kaikesta huolimatta ja kun kaikkeen ei voi aina itse vaikuttaa. Kirja on sivu toisensa jälkeen vahvaa puhetta ilmeisen herkältä ja tarkkanäköiseltä ihmiseltä. Kirjassa muistoilla ei ole aikajärjestystä. Ne nousevat esiin sieltä täältä. Siitäkin huolimatta kokonaisuus pysyy lukijalle hyvin koossa. Teksti pitää otteessaan, jopa lumoaa lukijansa. Aihekin on aina ajankohtainen, voiko sanoa, valitettavasti.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Pullopostia Seilin saarelta

 

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

Kun taustatyö kirjaa varten on tehty näin perinpohjaisesti, tuntuu tarinan kuljettaminen ja lukeminen vaivattomalta. Päähenkilö Saima Rahkonen (1903 - 1959), Seilin saaren potilas nro 43 elävöityy niin todelliseksi, että tuntuu kuin katselisin elämäkertaelokuvaa.

Inhimilliseksi ja todelliseksi tarinan tekee Saiman elämän kuvauksen ohessa ajankuvat maailmalta. Isot tapahtumat ulkomaailmassa saavat Saiman omassa elämässä tapahtuvat käänteet vaikuttamaan näennäisesti pieniltä. Mielisairauden hoitoon kokeillaan uusia lääkkeitä ja hoitotapoja. Kääreitä, kylpyjä, eristämistä, sähköshokkeja. Maailmalla soditaan ja mielisairaat käyvät omia päänsisäisiä taisteluitaan. Kun Saima tainnutetaan rauhattomana uneen, siskot maailmalla kaasutetaan ikiuneen. Saima taistelee väliin vastaan, väliin myöntyy ja rauhoittuneena saa liikuskella saarella vapaammin.

Saima on ehkä oivaltanut kirjoittamisen terapeuttisen vaikutuksen. Päässä vellovat ajatukset järjestyvät sanoiksi ja lauseiksi paperille. Kirjeitäkin hän kirjoittaa, oleville ja olemattomille. Hän rakentaa kirjeiden ja tarinoiden avulla itselleen ulkomaailmaan osin kuvitteellisen verkoston, turvakseen kenties. Nuorena ensin vankilaan ja sitten mielisairaalaan joutunut nainen, jonka nuoruus ja rakkauselämä jäi kenties kokonaan kokematta toivoo ja kuvittelee itselleen miesystäviä, joille kirjoittaa kirjeitä todellisten sukulaisten ohella.

Oliko Saima ollenkaan mieleltään järkkynyt niin, että hänet olisi pitänyt sulkea mielisairaalaan. Vai tekikö vasta Seili, sitä ennen vankila, Lapinlahti ja Pitkäniemi hänestä sairaan. Vai saiko kaikki alkunsa, kun mieli kuormittui eräässä palveluspaikassa loputtoman ivailun ja moitteen nujertamana. Ja oliko Saimalla perinnöllinen alttius sairastua. Jos Saima olisi syntynyt sata vuotta myöhemmin, hänen hoitopolkunsa olisi oleva aivan erilainen.

Lämmin myötätunto nousee väistämättä lukijan mieleen Saimaa kohtaan. Hän osoittaa älykkyyttä monissa toimissaan. Mutta, lukija tuntee myös hämmennystä - Saima ei vaikuta katuvan rikosta, jonka vuoksi hän joutui vankilaan.

Mistä Saima keksi, että piilottaisi viestilappuja. Oliko hänen toiveensa, että joku ne joskus löytäisi. Että hän jäisi muistiin. Ihmisenä, joka eli ja oli. Haaveksi ja unelmoi. 

Saiman tarina on kerrottu lempeästi, häntä kunnioittaen. Niinkuin jokaisen elämän tulisi olla - yhtä arvokas ja arvostettu. Kirja tarjoili kattauksen mielenterveyden ja sen hoidon historiaan ja kehitykseen yli kolmenkymmenen vuoden ajalta Saiman mielisairaaloissa oleskelun ajoilta. Saima jäi Seilin saarelle kuoltuaan siellä lopulta rauhallisesti. Olisi unohtunut, potilas 43 - luvuksi lukujen joukkoon. Kunnes kirjekätkö löytyi ja Saima sai Susan Heikkisen auttamana äänensä kuuluviin. Kirjailijan kynästä syntyi niin hieno kokonaisuus, etten muista pitkään aikaan lukeneeni parempaa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / Bookabeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Pimeät tunnit

Johanna Vuoksenmaan esikoisromaani Pimeät tunnit.

Romaanissa liikutaan ajassa 1970-luvun lopulla muutaman keväisen viikon aikana, jolloin Suomessa oli sähkölakko. Sähköt katkaistiin tunniksi kerrallaan, jotta tuotettu sähkö olisi riittänyt kaikille.

Romaanissa seikkailevan nelihenkisen perheen isä oli töissä paikkakunnan sähkölaitoksella, jossa hän joutui tekemään "likaisen työn" eli kääntämään tiettyinä kellonaikoina nappulasta. Ja joutui siitä kärsimään ilman omaa syytään. Kokoomuslainen appiukkokin haukkui lakkokenraaliksi.

Nelihenkisen perheen vaiheita seurataan perheen isän Esan ja tyttären Pauliinan suulla. Kirjan alussa Pauliinan jutut ovat lapsekkaampia kuin lopussa, Pauliina siis aikuistuu muutaman viikon aikana ja kirjailija osaa mukautua siihen käyttämällään kielellä.

Alussa tuntui vähän siltä, että juoni ei oikein pääse alkuun ja Pauliinan lapsellisuus vähän häiritsi. Kerran jo jätin lukemisen kesken ja meinasin palauttaa kirjan kirjastoon parinkymmenen sivun jälkeen. Ihan tuntui siltä kuin olisi jotain lastenkirjaa lukenut. Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin korjaantui. Esan osuudet tarinassa kirjailija oli hyvin osannut kuvata keski-ikäisen, vähän nyhverön miehen näkökulmasta.

Perheen tilanteessa ja ystäväpiirissä tapahtui traagisiakin asioita, joista epäsuorasti syytettiin Esaa. Esa oli myös turhan sinisilmäinen vaimonsa suhteen, mikä tuntui hänen kannaltaan ajateltuna vähän pahalta. Kirjan lopussakaan ei käy täysin selville, paljastuiko vaimon salaisuus Esalle. Ja suurin salaisuus ei ollut se, minkä Pauliina löysi sukkalaatikosta.

Tämä on niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea toiseen kertaan uusin silmin. Ehkä alkupuolen juonen hitaus ja Pauliinan osuuden lapsellisuus ei toisella kerralla niin enää häiritsisi.

En tiedä, minkä verran kirjailija on tuonut romaaniin omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Kirjailijan ikä ainakin täsmää Pauliinan ikään. Samantyyppisiä elämänvaiheita ja tarinoita on oikeassa elämässä varmasti paljonkin, kuten kaikki ne ihmiskohtalot ja mielenterveysongelmat, joihin sotavuodet olivat vaikuttaneet, kuten Esan isän kohdalla oli tapahtunut.

Muista itsekin sähkölakon keväällä 1977 ja sen aiheuttamat hankaluudet. Sähkönsaannin säännöstely tuntui välillä melko hankalalta, varsinkin jos ja kun sähköä olisi tarvittu jatkuvasti elinkeinotoiminnassa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kannet
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä