Väärin pyöräilty

Kuva: Intersport

Aloitin työmatkapyöräilykauden huhtikuun alussa. Kotikaupungissani melkein koko työmatkan saan pyöräillä niinsanottua älypyörätietä pitkin. Kaikkia sen älykkäitä ominaisuuksia en edes tunne, mutta on siihen merkitty erilliset kaistat vastakkaisiin suuntiin pyöräileville. 

Bussipysäkkien kohdalla pyöräileminen on haastavaa silloin, kun samaan aikaan pysäkkiä lähestyessä bussi pysähtyy pysäkille ja matkustajia ryntää ulos kyydistä yhtään sivuilleen vilkaisematta. Silloin on hiljennettävä voimakkaasti vauhtia ja väistettävä riittävän kauas sivuun. Onneksi törmäyksiltä on ainakin toistaiseksi vältytty.

Heti ensimmäisenä päivänä kotimatkalla jouduin sekaantumaan erään kanssapyöräilijän toimintaan. Nuorehko herrashenkilö pyöräili samaan suuntaan, mutta huolettomasti vastaantulijoiden kaistalla. Ilman kypärää kaiken lisäksi. Ajoin tyypin rinnalle ja sanoin: ”Ajat väärällä kaistalla.” Siitäkös tämä kiivastui sekunnissa niinsanotusti nollasta sataan ja tiuskaisi: ”Miten niin.” Vastasin, että: ”Siten niin, että ajat vastaantulijoiden kaistalla.” Heti huomasin, että tyypillä ei ole kaikki muumit kanootissa ja kiihdytin, jotta saan etäisyyttä, ennen kuin tarvitsee pysähtyä hänen kanssaan seuraaviin liikennevaloihin jatkamaan hyvin alkanutta ajatustenvaihtoa liikenneturvallisuudesta. 

Kuulin perässäni pitkän pätkän kiroilua ja muuta painokelvotonta tekstiä. Ja kysymyksen: ”Mitä merkitystä sillä on?” 

Niin kuin ei muutenkin olisi tilaisuuksia kolhia itseään ja muita tuolla kyseisellä pyörätien pätkällä, joka vilisee mustanaan joka suuntaan menijöitä ja tulijoita busseista ja busseihin, juna-aseman laitureilta ja laitureille, koululaisia ja muita pyöräilijöitä. Niin tämä edellä mainittu tampio kysyy, että ”Mitä merkitystä sillä on.”, jos hän siis koikkelehtii pyörällään muutamaa kanssapyöräilijää vastaan samalla kaistalla. Ilman kypärää. Se merkitys sillä on, että pyörälläkin törmätessä saa kallon halki, sekä oman että vastaantulijan, kun on tarpeeksi vauhtia ja tarpeeksi yllättävä tilanne. Kuten vaikka bussin kyydistä pyöräkaistalle loikkaava ihminen. Pikkulapsi tai aikuinen. 

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kaatuneen muistopäivät

Oikeat kunto- ja kilpapyöräilijät osaavat varustautua pyörälenkkiä varten myös kompuroinnin varalta. Toista se on meikäläisellä sisä- ja sunnuntaipyöräilijällä, jolle onneksi harvemmin on sattunut mitään. Jos ei lapsuusaikoja lasketa, olen kaatunut pyörällä tähän mennessä kaksi kertaa. 

Molemmat tapahtuivat käytännössä siten, että olin melkein pysähdyksissä. Ensimmäinen, kun olin työmatkalla (29.3.2016) ja hiljentämässä ylämäkeen tarkoituksena alkaa taluttamaan pyörää. Olin juuri vaihtanut talvipyörästä kesäpyörään, jossa on korkeampi runko, mitä en muistanut ja kompuroin pyörän runkoon ja nurin. Silloin aukesi vasen polvi. 

Toinen kaatuminen tapahtui tänään (16.7.2021), kun läksin Isännän kanssa vähän pitemmälle retkelle. Ajoin epähuomiossa yhden risteyksen ohi, talutin pyörää takaisin päin palan matkaa. Kun nousin ajamaan, tapahtui jotain. Ehkä astuin polkimen ohi, tai jotain muuta kummallista. Oikea polvi otti ensimmäisenä tuntumaa asvalttiin ja jälki oli tämän näköistä. Tätä ensimmäistä kuvaa vähän rajasin. Näytti liikaa norsun jalalta ja näyttää vielä tässäkin kuvassa. 

 Kotona ennen suihkua ja puhdistusta:

Mukana oli vain pala talouspaperia ja pullollinen lähdevettä, jolla sain edes isoimmat kuonat pois. Onneksi jäykkäkouristustokotus on ajan tasalla. 

Tarinan opetus on siis se, että kannattaa pitää ainakin vettä, paperia ja desinfioivaa puhdistusainetta mukana tämän niin sanotun asvaltti-ihottuman varalta. Kotiin päästyäni n. puolentoista tunnin kuluttua suihkutin polvea ja käytin desinfioivaa puhdistusainetta. Nyt se saa olla ”ilmastoituna”, jotta siihen kasvaisi rupi. 

Isäntä on ikänsä pelannut erästä palloilulajia aktiivisesti ja tietää tarkkaan, miltä tämmönen tuntuu ja miten se paranee. Onneksi ei sattunut muuta. Pää kopsahti kyllä liikennemerkkiin, mutta kypärä oli siinä välissä. 

Olin pyörineni maassa niin hankalassa asennossa ja pyörän kanssa solmussa ja sen alla, etten itse päässyt edes jalkeille. Isäntä nosti ensin pyörän pystyyn ja sitten minut. No eipä siinä, sotkettiin kotiin loppumatka lämpimässä vaan ei helteisessä (24C) säässä ja kilometrejä tuli n. 30. 

Kesää ON vielä jäljellä, sillä kuulimme vieläkin peipon, kiurun, tiltaltin sekä korpin äänet. Muutaman muun tuntemattomaksi jääneen ohella. 

Ohessa kuva puhdistetusta polvesta. Noin muuten oli oikein hyvä sää pyöräilylle: 24 - 26 astetta, puolipilvistä ja kohtalainen pohjoistuuli. Pyöräillessä ei niin kuumuus haittaa, kun ilmavirta käy koko ajan. Lämmintä pukkaa vasta sitten, kun pysähtyy. 

On se ihan tarpeeksi turvoksissa vieläkin, mutta onneksi ei tunnu kipeältä. Mitä nyt vähän kävellessä. 

Isännällekin kävi pyöräillessä haaveri alkuviikosta. Ampiainen tai jokin muu pistävä ötökkä lensi vauhdissa arskojen linssin ja silmän väliin. Se ehti pistää poskeen, ennen kuin Isäntä sai vauhdin hiljenemään ja arskat pois päästä. Piikin hän oli nyppinyt pois vasta kotona. Poski turposi toisen silmän melkein umpeen. 

Minullekin on käynyt nuoruudessani noin, mutta paniikissa huitaisin niin, että ötökkä sekä silmälasit lensivät päästäni ja jälkimmäiset keskelle silloista nelostietä. Ja niitä lähestyi kovaa vauhtia iso paripyörillä varustettu traktori. Löysin kakkulat kuitenkin ajoissa ja ehjinä, eikä ötökkä ehtinyt pistää.

Tämän vuoksi ihan asiallinen varustus olisi sellaiset pyöräilyyn tarkoitetut lasit, joita näkee MAMIL-miehillä. Tiedättehän ne ”middle-aged men in lycra”, joita suhahtelee kapearenkaisilla pyörillään edestä ja takaa. Vaihteita on varmaan 54.

Turvallisia kilometrejä teillekin ja muistakaa käyttää ainakin kypärää. Myöskin kaikenlaiset lautailijat. Se tekee aika kipeää, kun pää kopsahtaa kiveen. Sekin on tänä kesänä koettu.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay ja Yliopiston Apteekki.fi

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kannattaako kallo halkaista

Paikallisessa sanomalehdessä oli juttu sähköpotkulaudoista. Niitähän on nyt kaikissa isommissa kaupungeissa. Se on kyllä loistava idea. Noissa kuten sähköautoissa vaan on se ikävä puoli, että siihen akkuun tarvitaan louhia paljon litiumia. Mikä se sitten on loppujen lopuksi luontoystävällistä ja ilmastonmuutosta hidastavaa? Toisaalta, litiumakut ovat kevyempiä kuin nykyiset lyijyakut. Litium on kevyttä, se jopa kelluu veden pinnalla.

Sähköpotkulaudalla liikkuessa on vahva suositus kypärän käyttöön, kuten pyöräilijöilläkin. Laitteessa on kypärä "vakiovarusteena" rungossa olevassa laatikossa. En ole yhtään kypärää nähnyt potkulautailijan päässä. Tosin ymmärrän senkin, että sitä toisen käyttämää (hikistä?) kypärää ei ole miellyttävää vetää päähän. Lehden haastattelussa nuori mies sanoi, ettei käytä kypärää, koska "osaa ajaa tällaisella laitteella". Voihan siinä omaakin kypärää käyttää. Mutta harvemmin se on mukana silloin, kun sähköpotkulaudan tarve tulee. Esimerkiksi baarista kotiutuessa. 

Sairaaloiden ensiapuasemat pursuavat sähköpotkulaudoilla hurjastelevia, lähinnä nuoria ja lapsia, yöaikaan humalaisia. Lehdessä haastateltiin jonkun sairaalan ylilääkäriä, joka sanoi, että näitä varten pitäisi olla yksi lääkäri ja hoitaja lisää.

Helsingissä ollaan jo piankin tekemässä rajoituksia muun muassa käyttöalueisiin ja ajonopeuksiin.

Meidän kotikulmat eivät ole sitä aluetta, minne sähköpotkulaudan voi jättää. Asutaan siis "kartan ulkopuolella". Täällä päin asuvilla on ilmeisesti omia sähköpotkulautoja. Meidän kohdalla on menossa vesihuoltoremontti ja katu on revitty auki. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on jätetty kapea väylä, jota pitkin pääsevät kulkemaan, vaikka autotie on poikki. Melkoista vauhtia siinäkin viiletetään menemään sekä potkulaudoilla että polkupyörillä, vaikka tien pinta on soralla ja on kaikenlaista möykkyä ja väliaikaista siltaa. 

Tulee ihan mieleeni jo edesmennyt naapurin mieshenkilö, joka kaatui pahasti pyörällä (ilman kypärää) niihin aikoihin kun noin 20 vuotta sitten muutimme tähän taloon. Hän ei itse muistanut varsinaisesta kaatumisesta mitään. Hänkin varmasti "osasi" ajaa pyörällä kuten edellä mainittu nuori mies. Se kaatuminen vaan ei useimmiten ole itsestä kiinni, vaan jostain muusta tekijästä. Naapurilla oli tärykalvo puhki ja ohimossa reikä. Pusikosta oli itsensä löytänyt iltahämärissä. 

Hän auttoi meitä silti muuttohommissa, vaikka pää ja puoli naamaa oli paketissa. Minä kompuroin muuttohommissa ulkorapuissa ja nilkkani murtui. Tämä ystävällinen naapuri vei minua seuraavana päivänä röntgenkuviin. Meidän Isännällä oli kädet täynnä tekemistä sen muuton kanssa, vaikka olikin muita muuttoapulaisia mukana. Mahtoi siinä joku asiaa (ja meitä) tuntematon sivullinen tuumata, että on ollut reippaan puoleinen perheriita, kun toisella pää paketissa ja toisella jalka.

Kaaduin minä tänäkin kesänä ja kopautin pääni kiveen. Se tapahtui ihan kotipihassa, kun piti mennä jotain kuhkimaan pihalammessa. Meillä oli (ja on) lammen puhdistusprojekti menossa. Lampea reunustavat kivet romahtivat jalkojeni alla, kaaduin ensin ahterin varaan ja siitä edelleen selälleni ja pää kopsahti isoon, onneksi laakeaan kiveen. Vieressä olisi ollut terävämpikin versio. Onneksi en siihen osunut. Ja onneksi en kaatunut kiveen suorin vartaloin, vaan pehmusteen kautta.

Jysäys kiveen oli niin kova, että olin varma siitä, että nyt vähintään kallo halkesi. Erittäin epämiellyttävä tunne. Isäntä saa kohta kaapia minut kivien seasta kasaan. Istuskelin siinä hetken ja nousin ylös eikä mitään sen kummempaa tuntunut sitten koko iltana. En katsonut tarpeelliseksi mennä mihinkään ensiapuun ruuhkauttamaan enemmän apua tarvitsevien jonoa. Nyt on näytetty, että olen kovapäinen jo ihan konkreettisestikin.

Tänään kaaduin taas ihan samoissa puuhissa ja samalla tavalla, mutta en osunut mihinkään. Haukkuli-parka meinasi jäädä alimmaiseksi. Ehdotin Isännälle, että meidän pitäisi laittaa pyöräilykypärät päähän, kun operoidaan jotain lampeen liittyvää, mutta ehdotukseni ei saanut ihan varauksetonta kannatusta.

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

 

Pyöräilykypärä yllyttää riskinottoon

Tämän postauksen tarkoitus ei mitenkään ole esittää pyöräilykypärää tai sen käyttöä huonossa valossa. Päinvastoin. Itsekin käytän aina ja olen jopa uskaltanut sekaantua toisen pyöräilijän kypärän puuttumiseen. 

Saksalaisen Friedrich Schiller Jena -yliopiston sekä kanadalaisen Victoria -yliopiston tutkijat tutkivat yhteisessä kokeessaan kypärän käytön vaikutusta riskinottohalukkuuteen. 

Vapaaehtoiset koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin pyöräilykypärät päähän. Sitten kaikki pelasivat tietokoneella korttipeliä. Peliin sisältyi riskinottoa. Heidän aivotoimintaansa mitattiin elektrodeilla. Tutkijat tarkkailivat koehenkilöiden intoa ottaa riskejä.

Kypärä ei kuitenkaan saanut ihmisiä valitsemaan suurimman riskin vaihtoehtoa, mutta se vaikutti siihen, kuinka houkuttelevina he näkivät pienen ja suuren riskin. Ero koehenkilöiden välillä näkyi myös aivokuvauksessa. Kypäräpäisillä aktivoituivat selvästi vähemmän aivoalueet, jotka osallistuvat riskien punnitsemiseen. 

Kypärän käyttäminen tuottaa siis turvallisuuden tunnetta, joka on mitattavissa aivotoiminnassamme. Kypärän vaikutus on hypnoosin lailla alitajuinen. 

Erikoinen Asiantuntija on pyöräillessään huomannut saman. Joskus on kypärä unohtunut kotiin tai työmaalle ja sen huomannut niin kaukana, etten ole viitsinyt enää palata sitä hakemaan. Niin kauan menee hyvin, kun ei sitä (kypärän puuttumista) huomaa.

 

Mutta kun pyöräilee ilman kypärää, tuntuu melkein siltä kuin pyöräilisi alasti. Vauhtia on pitänyt hiljentää huomattavasti. Tosin en ole koskaan pyöräillyt alasti, enkä tarkoita, että silloin (alasti pyöräillessä) pitäisi erityisesti hiljentää vauhtia. 

Toisinaan taas ”kypäräpäissään” tulee ajettua tarpeettomankin lujaa. Jos siinä vauhdissa tulisi äkkipysäys vaikka auton kylkeen tai pöpelikköön, niin olisi siinä muutakin vaarassa kuin kypärän suojaama pää. 

Edelliseen perustuen voisi ajatella myös niin, että kypärä päässä pyöräileminen suojaisi aivoja myös ”sisältä päin”, kun riskien punnitsemiseen osallistuvat aivoalueet eivät aktivoidu liikaa. 

EAn mielestä pyöräilykypärän käyttö pitäisi säätää lailla pakolliseksi. Jos pyöräilisi ilman kypärää, "rikoksentekoväline" eli pyörä menetettäisiin valtiolle.

Lähde: Tiede-lehti 11/2019

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kielletty. 

Pyöräilijän itsesuojeluvaisto

Tai paremminkin itsesuojeluvaiston puute.

Kotikaupungissa ja varsinkin kotinurkilla on meneillään useita erilaisia tietyömaita, isompia ja pienempiä. Tehdään uutta valtatietä, pyörätietä, uusitaan vesijohtoja, korotetaan risteyksiä. Asvaltoidaan olemassaolevia katuja ja leikataan puiden alaoksia näkyvyyden parantamiseksi. Rakennetaan monitoimitaloja ja puretaan parakkikouluja. On hienoa, että rakennetaan uutta ja kohennetaan vanhaa. Välillä täytyy autoilijana kiertää kaukaakin kotiinsa päästäkseen. Pyörällähän voi sujahtaa menemään melkein mistä kolosesta vaan.

Ja niinpä moni sujahtaakin, totisesti. Ilman kypärää ja hirveällä vauhdilla. Perusautoilijan perusturva järkkyy, kun tällainen kiitäjä menee ohi sadasosasekunnin päässä auton nokasta. Useimmiten asialla ovat nuoret miehet ja ihan pienetkin. Tietyömaalla ja sen läheisyydessä pitäisi liikkua varovasti, kun liikennejärjestelyt ovat aina poikkeuksellisia. Ihmisen pääkoppa on niin ohutkuorinen, ettei sen tarvi kovaakaan kopsahtaa asvalttiin, puuhun tai auton kylkeen ilman kypärää, kun tulee jo pysyviä vaurioita. Se ei ole aina pyöräilijän omassa vallassa, tuleeko sitä kopsahdusta vai ei. Tänäkin aamuna suloinen pikkutyttö pyöräili kouluun ja ihana vaaleanpunainen kypärä keikkui pyöränsarvessa. Kypärän sisällä oli pieni ruskea nalle. En malttanut olla harjoittamatta yleistä vanhemmuutta ja olla sanomatta hänen ohitseen pyöräillessäni, että "Laita nyt, lapsikulta, se kypärä päähän." Vastaus oli tiukka: "E!"

Ihan muutaman kuukauden sisällä olen nähnyt monta läheltä piti -tilannetta nimenomaan pyöräilijöiden kanssa. Jostain tyhjästä on pyyhältänyt kamikaze-pyöräilijä auton nokan edestä kovempaa vauhtia kuin autot taajamassa. Pahin syöksypyöräilijä pyöräili viime maaliskuussa pimeässä ja vesisateessa Prisman parkkipaikalla. Pikkupoika sotki menemään täysin mustassa asussa huppu silmillään, ilman kypärää, mustalla valottomalla läskipyörällä ja nopeutta vähintään 40km/h.

Äskettäin nuorehko mies paahtoi täyttä vauhtia alamäkeen kohti T-risteystä, jossa oli autoja kääntymässä joka suuntaan ja joka suunnasta. Sinne vaan sekaan porhalsi hän hiljentämättä vauhtiaan yhtään. Ja ilman kypärää. Luottamus on kova, että autoilijat näkevät ja huomaavat.

Tänään naishenkilö pyöräili kaupungin keskustassa samalla tyylillä kuin edellinen sankari. Tällä oli sentään kypärä päässä. Tapahtumapaikkana oli tietyömaan vuoksi ruuhkautunut risteys, jossa autot joutuivat pysähtymään ylämäkeen ja tukkimaan risteyksen toinen toisiltaan. Nainen ajoi pyörällään suojatietä pitkin autojen sekaan pieni lapsi kyydissään. Ja tilannenopeutta oli tällä teiden ritarittarella ihan riittävän paljon.

Näitä katsoessa kanssakulkijakin irtaantuu ruumiistaan jo pelkästä kauhusta.

Ohessa linkki aiheeseen liittyvään kohtalaisen tuoreeseen lehtijuttuun:
https://www.ess.fi/paikalliset/2643257

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.