perjantai 20. kesäkuuta 2025

Profiloija


Sain juhannusaattona luettua loppuun Helinä Häkkäsen kirjoittaman kirjan Profiloija (Bazar) jossa hän kertoo työstään rikoksentekijöiden profiloimisesta. Häkkänen on työskennellyt mm. Keskusrikospoliisissa osallistumatta varsinaiseen rikostutkintaan ja edes tapaamatta rikoksesta epäiltyjä, joihin hänen työnsä kohdistuu. 

Olihan mielenkiintoinen kirja ja jos olisin 40 vuotta nuorempi ja muut ”fasiliteetit” kunnossa, voisin ajatella hankkiutumista samalle alalle, koska sekä psykologia että juridiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Nuoruuteni päivinä harkitsin jopa oikeustieteelliseen pyrkimistä, kunnes lähisukulaiseni tokaisi minun olevan liian kiltti ja rehellinen sellaiseen hommaan 😁

Jälkikasvun ammatinvalintaa ja opintoja aikanaan seuratessa minullekin selvisi, että tilastotiede ja psykologia ovat läheisessä kytköksissä toisiinsa. Tosin en ihan ymmärtänyt, mitä tekemistä tilastotieteellä on   ”tavallisen” psykologian kanssa. Kirja vahvisti sen ymmärryksen, että se on olennainen osa kriminaalipsykologiaa ja sen eri haaroja. 

Profiloija nimittäin tutkii ja laskee ja päättelee erilaisia todennäköisyyksiä liittyen epäiltyyn rikoksentekijään, tapahtumapaikkoihin, esineiden ja ruumiiden kätkemispaikkoihin ynnä muuhun. Tämä helpottaa ja nopeuttaa rikosten selvittämistä oleellisesti. Siitä huolimatta kirjan mukaan poliisissa on suhtauduttu varsinkin menneinä vuosikymmeninä väheksyvästi profiloijan työhön. 

Kirjassa kerrotaan monista viime vuosikymmeninä järkyttyneistä rikoksista: kouluampumisista sekä muista joukko- ja sarjamurhista. Muun muassa mainitaan Columbinen kouluampumiset USA:ssa, Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset, Annelin Aueriin ja Aino Nykoppiin liittyvät tapaukset, Bodom-järven murhat, Jammu Siltovuoren tekemä pikkutyttöjen kidnappaus ja murhat, Sellon Prismassa tapahtunut joukkoampuminen sekä Jyrki Järvilehdon veneonnettomuus. Tässä on mainittu vain osa kirjan tapauksista.

Kirjailija voi kertoa näistä tietenkin vain vaitiolovelvollisuuteensa puitteissa ja niinpä hän valottaakin tapahtumia lähinnä vain julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Lukija ei siis pääse eikä ole tarkoituskaan päästä tirkistelemään tapauksista jotain sellaista, mistä ei ennestään tiedettäisi. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin osittainenkin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!