Roskapussiepisodi kolmessa näytöksessä

Näytös I

Tapahtuman näyttämönä on tuikitavallinen koti, tapahtumahetkeksi sopii aamu, päivä tai ilta, kun toinen puolisoista on lähdössä jonnekin poistumisreittiä eteinen - ulko-ovi - ulos- roskakatoksen ohi - kadunvarsi tai parkkipaikka. Taustatietoa tapahtumalle: roska-astiassa on täpötäysi roskapussi. Tulevaisuudennäkymät roskapussin näkökulmasta: jos roskia tulee yhtään lisää, se purskahtaa yli.

Puoliso A vetää vaatteita niskaansa.

Puoliso B miettii tykönään, pitääkö huomauttaa roskapussista vai voisiko tapahtua automaatio.

Puoliso A: "Heippa, tulen sitten ennen iltauutisia!"

Puoliso B huokaisee ja huudahtaa: "Otatko roskiksen?"

Puoliso A huokaisee ja vastaa: "Mulla on jo kengät jalassa, vien sitten myöhemmin."

Puoliso A puristaa takahampaat yhteen niin että narskahtaa ja sihauttaa etuhampaiden välistä vihaisen arvauksensa ääneen: "Niinpä".

Puoliso B: "Mitä?"

Puoliso A: "Mitäs tässä. Täytyy taas viedä se itse."

Puoliso B: "No niin, hyvä sitten. Eihän se iso homma ole. Heippa!"

Puoliso A: "Siis hetkinen. Kuinka voit sanoa, ettei se ole iso homma, kun teetät sen(kin) toisella."

Puoliso B: "Noo, vastahan mä sen vein. Viimeksi. Muistaakseni."

Puoliso A: "Niin veit, kun käskin. Tai sinä sanoit, että käskin. Minä vain muistutin, kun sinä et koskaan tee mitään pyytämättä. Tai käskemättä, niinkuin sinä sanot."

Puoliso B: "Olisin vienyt, mutta sinä ehdit aina ensin käskemään. Niinkuin nytkin. Olisin illalla vienyt."

Puoliso A: "Valehtelet. Sinä et koskaan tee mitään. Ainakaan pyytämättä. Tai käskemättä - jos se sinusta siltä tuntuu. Minä teen niin paljon huomaamattasi, kun minua ei tarvitse pyytää. Sellaista se on, vie mennessäs, tuo tullessas. Niin minä olen oppinut."

Puoliso B: "Niin, sinun vanhemmiltasi. Jotka tekevät kaiken aina oikein. Muistutatkin taas niin vanhempiasi, että minua alkoi juuri nyt sylettää ihan vietävästi."

Puoliso A: "Sinä taas onneksi et muistuta vanhempiasi yhtään, se olisikin ihan hirveätä."

Puoliso B: "Mitä tarkoitat?"

Puoliso A: "Mieti sitä!"

Puoliso A tekee tässä vaiheessa taktisen vedon ja napsauttaa suunsa kiinni, kääntää selkänsä ja poistuu paikalta. Puukot on isketty kahvaa myöten paikkaan nimeltä perimä ja lapsuudenkodin henkinen perintö. Alue, joka haavoittuu helposti, mutta paraneminen kestää todella pitkään.

Puoliso B riisuu kengät jalasta ja hipsii keittiöön hakemaan roskapussin. Laittaa uuden tilalle,mutta asettaa sen niin, että pussin reunoja ei vedetä roska-astian ulkopuolelle ja reunan yli, vaan ne jäävät epämääräisesti sojottamaan ylöspäin.

Ensimmäinen väliaika, jolloin puolisot tahoillaan myrkyttävät mieliään odottaen uutta kohtaamista.

Näytös II

Puoliso A istuu sohvalla, kapula kädessä ja kanava auki lempiohjelman puolella. Ulko-ovi käy ja paukahtaa kiinni puoliso B:n saapuessa kotiin. Tilanne roskapussin näkökulmasta: kukaan ei ole vielä laittanut uusia roskia uuteen pussiin.

Puoliso A: "Lapset nukkuvat jo."

Puoliso B: "No niin, käännä kanavaa, uutiset alkavat nyt."

Puoliso on on vastaanottanut kolme viestiä, sanattoman oven paukahduksen, jäänyt tulematta kuulluksi ja saanut käskyn. Yhdessäkin olisi jo tarpeeksi, mutta kolme iskua kerralla on liikaa. Aiemmin tapahtunut roskapussiepisodi on vielä tuoreena mielessä. Päässä kohisee, kun sydän pumppaa verta tihenevään tahtiin.

Puoliso B: "Anna se kapula." Neljäs isku. Puoliso A nousee, heittää kapulan niin, että se osuu puoliso B:n jalkapöytään kipeää tehden.

Puoliso B: "Mitä h...ttiä!" Mutta samoin tein kapulan saatuaan vaikenee, vaihtaa kanavaa ja uppoutuu. Unohtuu siihen ja unohtaa äskeisen.

Puoliso A sulkeutuu kylpyhuoneeseen ovi paukahtaen. Vaikka lapset nukkuvat. Koti hiljenee vastaanottamaan yötä, joka heittää pimeän varjonsa talon ja sen asukkien ylle.


Toinen väliaika.Yö on uneton toiselle puolisolle, toinen nukkuu sikeästi ja keveästi kuorsaten.

Näytös III

Arkiaamu, keittiössä käy ihmisäänetön kuhina. Lasketaan vettä kahvinkeittimeen, rapistellaan leipäpussia. Puurokattila liedelle ja maitoa kattilaan. Kauha kolahtaa kattilan reunaan ja voiveitsi kilahtaa kaakelilattialle. Roskapussin näkökulmasta eletään jännittäviä aikoja: kuka saa ensimmäisenä roskan käteensä toimitettavaksi sen pussiin.

Puoliso A: "Maito on sitten loppu." Puoliso A huuhtelee maitotölkin, valuttaa veden pois ja rutistaa tölkin mahdollisimman pieneksi. Hän avaa roskakaapin oven ja kurottaa heittääkseen tölkin roskikseen, kunnes liike kuin hidastetusti hetkeä ennen heittoa pysähtyy ja koko ruumis jähmettyy ja suu aukeaa sanaa: "Mitä!" Pussin ylösjätetty suuaukko on paljastunut.

Puoliso B: "Mitä?"

Silloin tulee kaikki. Alusta alkaen, koko suku sukupuun ensimmäisiltä oksilta saakka, mökki- ja ulkomaan matkat, asuntolainat ja säästötili, naapurin uusi auto ja meidän vanha, erikseen anoppi ja anopin kaikki sanomiset, viime joulu ja toissa juhannus, kesä 1995 ja pääsiäinen 2001 sukulaisten kanssa. Ja kun on aika vetää henkeä, tulee itku.

Puoliso B seisoo kädet suorina vartalonmyötäisesti. Puurokauha putoaa kädestä ja suu lopsahtaa auki. Sanoja ei tule. On kuin koko ruumis yrittäisi käyristyä kysymysmerkin muotoon, niin sanaton on puoliso B.

Roskapussi, jos voisi, vetäisi reunansa alas ja kääntäisi sen siististi roskasangon ympärille. Mutta koska roskapussi on ainoa eloton tässä tarinassa, se tököttää paikallaan juuri siinä asennossa, johon se on laitettu. Sanka hieman painuu alas, kuin häpeävä pää. Näin suuri myrsky syntyi, kun roskapussi unohtui pyytämättä viedä.

Loppu.


Tarina sai alkunsa artikkelista paikallislehdessä 2.1.2020. Jutussa kaksi parisuhdeasiantuntijaa, elämäntaitojen valmentaja Aaro Löf ja psykoterapeutti Niina Niemeläinen "istuvat samalla sohvalla" keskustelemassa näkemyksistään kuulluksi tulemisesta ja kuuntelemisesta.

"Ei aikuisella ihmisellä ole velvollisuutta kuunnella toista. Toisen velvollisuus ei ole kuunnella minua, mutta minä ansaitsen tulla kuulluksi. Ratkaisu on, että minun pitää opetella kuuntelemaan itse itseäni", aloittaa Aaro Löf.

Jo on aikoihin taas eletty. Juuri  kun on vuosikymmen jauhettu kuulluksi tulemista ja kuuntelemista, avointa keskustelua parisuhteessa, niin sitten ammutaankin kaikki alas ja aloitetaan taas mykkäkoulu. Tätä narua kun aletaan vetää kiperissä tilanteissa, kun olisi aika puhua asiat auki, niin siinä sitten taas ollaan. Aletaan kasata asioita oman pään sisään ja käydään niitä keskusteluja itsensä kanssa. Tämä on yhtä tyhmä juttu, kuin kannustaa puolisoita käyttämään pelkkiä seksileluja, vaikka tuoretta olisi tarjolla ihan vieressä.

Löf vertaa, että kuulluksi tahtovan ääni on lapsi itsessä. Se lapsi, joka on jäänyt jotain vaille ja toteaa heti perään, että ei toisen tarvitse tätä lasta kuunnella. Hänen mukaansa, jos tästä ottaa kopin, asiat selkiytyvät ja moni täysin tarpeeton ongelma poistuu. Löfin vetämissä valmennuksissa lähdetään liikkeelle siitä, että jokainen ottaa vastuun itsestään ja tämä on asiaa! Mutta ei se poista kuulluksi tulemisen tarvetta ja kuuntelemisen velvollisuutta.

Kun jää tulematta kuulluksi on usein helpoin reitti purkaa tuntojaan raivoamalla roskapussista, jolloin toinen saattaa luulla, että kyse on nimenomaan vain roskapussista.

Artikkelin mukaan kaikki pariskunnat eivät riitele. Osa elää niin sanotusti aselevossa tyytymättömänä. Eikö silloin olisi parempi puhua ja vaikka riidelläkin. Kun ollaan tässä aselevon tilassa, kierretään toinen ja vältetään kohtaamasta, jolloin henkinen ja todennäköisesti fyysinenkin yhteys katoaa. Eikö juuri tässä tilanteessa kannataisi yrittää vaatia tulla kuulluksi ja toista kuuntelemaan. Muuten saattaa tulla tilanne, että toinen vain ottaa ja lähtee, eikä toinen edelleenkään tajua, mitä tapahtui. On näitäkin kuultu tapahtuneen.

Sitten, artikkelissa laajennetaan aihealuetta juurikin seksiin ja tittidii - Löf toteaa, että seksin puutteesta kärsivän miehen pitää ottaa aivot käteen ja miettiä, jos naisen haluttomuus johtuukin siitä, että ei ole tullut kuulluksi. Eli nyt pitäisi sitten tarjota kuulevaa korvaa, kun itselle olisi siitä jotakin etua herumassa.

Niemeläisen mukaan parisuhteen keskustelu tyrehtyy usein syyttelylinjan vuoksi, mikä varmasti on juuri näin. Ehkä syyttelyn taustalla onkin nimenomaan tällainen pitkäaikainen kuulluksi tulemattomuus. Ja kun viimein päästään saman pöydän ääreen, tulvahtaa kerralla kaikki puhumattomat sanat, mieltä painavat asiat niin isona ja rumana möykkynä, että taas yhteys katkeaa. Niemeläinen korostaakin sitä, että juuri tämä syyttävä, nalkuttava, huutava ja mököttävä puoliso käyttää henkistä väkivaltaa ja aiheuttaa turvattoman tilanteen, jolloin keskusteluyhteys katkeaa. Tunnoista puhuminen vaatii turvallista olotilaa.

Mutta jotta. Jottei roskapussiepisodi olisi se paikka, jossa kaadetaan entiset, nykyiset ja tulevat asiat toisen niskaan, olisi varmasti paras ja ainoa tapa kuunnella ja tulla kuulluksi sitä mukaa kun asiaa on eikä pyöritellä asioita vain oman pään sisällä, jossa ne usein tuppaavat vielä paisumaan suuremmiksi mitä alunperin olivatkaan.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 2.1.2020, Anne Tenhun artikkeli Kuuleeko mies, täällä vaatii nainen.

Kuvat: Pixabay

Erikoiset Asiantuntijat ovat ihmissuhdeasioissa kokemusasiantuntijoita ja rinnalla kulkijoita.

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.