Aamurutiinit

Me Erikoiset Asiantuntijat olemme usein keskenämme pohtineet, mikä kiinnostaa päiväkirjanomaisissa blogeissa. Miksi tuntemattoman ihmisen arki kiinnostaa niin paljon? Ehkä lukijat hakevat ”vertaistukea”? Juuri ne päiväkirjamaiset blogit keikkuvat tilastojen kärjessä. Ja tuleepa joitain niitä joskus itsekin luettua. Silti aiomme vastakin pysytellä omissa blogijutuissamme yleismaailmallisemmissa aiheissa ja kirjoitamme kolumnin omaisesti asioista, mitkä milloinkin päähän pälkähtävät. 

Äsken kävin lukemassa blogia nimeltään Elämäni Eerikana ja hän oli postannut sinne omista aamurutiineistaan. Varastin siitä idean ja kerronpa tässä nyt omista aamurutiineistani. Jonain päivänä ne saattavat muuttua jollain tavalla toisenlaisiksi, mutta juuri nyt normipäivä on seuraavanlainen.

Herätyskello soi klo 7.30 ja joskus herään sen soittoon ja joskus herään hetkeä aikaisemmin. Yleensä en torkuta, koska jos antaa pikkusormen, niin se vie koko muikkelin helposti takaisin peiton alle. Isäntä on useimmiten noussut jo pari tuntia ennen minua, aamulenkittänyt Haukkulin, syönyt aamupalansa ja joko sulkeutunut omaan kammioonsa etätöihin tai lähtenyt toimistolle, päivästä riippuen. Jos hän lähtee toimistolle, hän aukaisee huoneeni oven, jotta Haukkuli pääsee minun luokseni jatkamaan aamu-uniaan. Ja tässä kohtaa lienee tarpeen mainita, että olemme nukkuneet eri huoneissa viime kesästä lähtien, jolloin kotikadulla käynnissä ollut vesihuoltoremontti alkoi liikaa häiritä minun aamu-uniani ja muutin toiseen päätyyn taloa, pihan puolelle, esikoistyttären entiseen huoneeseen. Sama huone toimii työhuoneenani ollessani etätöissä, jota tällä hetkellä on tiedossa vielä muutama viikko. 

Muutto toiselle puolelle taloa paransi monella tavalla yöunieni laatua. Isäntä ei ole siinä vieressä pyörimässä, ulkoa ei kuulu ääniä, Haukkulilla on paremmin tilaa nukkua vieressä. Huone on lisäksi kauempana keittiöstä, jolloin sinne ei kuulu toisen aamiaisen laiton kolinat ja kilinät ja mikron kilahdukset. Siinäpä tärkeimmät. Mutta nyt vasta ollaan siis herätyskellon soimisessa. Seuraavaksi yleensä pukeudun ja laitan sähköt päälle työpöydälläni oleviin laitteisiin yhdestä virtanappulasta. Jabra-kuulokkeiden akku alkaa latautumaan päivän käyttöä varten. Yleensä siinä on työt aloittaessani "fourteen hours battery remaining", mikä on maksimimäärä ja riittää hyvin koko päiväksi.

Sitten käyn aamupalan kimppuun. Se on iso mukillinen Lady Grey -teetä, jossa on ruokalusikallinen hunajaa. Joskus teetä kuluu kaksikin mukillista. Lisäksi syön soijapohjaista mangojugurttia ja sen sekaan laitan kolme - neljä ruokalusikallista itse tehtyä granolaa, joka sisältää kaurahiutaleita, pähkinöitä, seesaminsiemeniä,  auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, mantelirouhetta, hunajaa, ruokosokeria, suolaa ja voita. Pähkinöinä käytän yleensä saksanpähkinöitä ja hasselpähkinöitä, joskus cashew-pähkinöitä. Muistaessani sekoitan joskus valmiiseen granolaan kuivattuja karpaloita. Granolassa on sopivasti makeutta ja suolaa ja mangojugurtti on herkullista muutenkin. Vaikka tämä kuulostaa vähäiseltä aamupalalta, siinä on hyviä rasvoja, hiilareita ja proteiineja, joilla nälkä pysyy loitolla yli puolen päivän. Parin viikon välein teen uunipellillisen paahdettua granolaa, jossa on aineksia yhteensä vähän yli kilo.

Samalla luen päivän sanomalehdet tabletilta, ensin paikallisen maakuntalehden ja sitten Hesarin. Joskus jää Hesari lukematta, jos paikallisessa lehdessä on poikkeuksellisen mielenkiintoisia juttuja. Pääkirjoituksen ja kolumnin luen yleensä joka kerta. 

Samalla tsekkaan blogin tilastot ja missä päin maailmaa sitä on viimeisen vuorokauden aikana luettu, mitä postauksia ja kuinka paljon sekä tarkistan ja julkaisen kommentit. Mielenkiintoinen havainto on, että viime aikoina blogia ei ole Venäjällä luettu juuri lainkaan, vaikka normaalisti venäläiset ovat olleet ulkomaalaisista melkein ahkerimpia lukijoitamme ruotsalaisten ja amerikkalaisten jälkeen. Mahtaa olla internetin käyttöä siellä rajoitettu. Sen sijaan uusia lukijoita on ilmaantunut muun muassa Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Myös Ukrainassa on luettu blogia ilahduttavan paljon. Ja uusia lukijoita on tullut myös Australiasta. Melkein kaikki Euroopan maathan ovatkin olleet edustettuina jo pitkään. Norjalaisia, sveitsiläisiä, islantilaisia ja kanadalaisia ei jostain syystä meidän postaukset kiinnosta. Ihme porukkaa.

Aamupalan jälkeen on vuorossa huolellinen hampaiden pesu. käytän hammaslankainta sekä aamulla että illalla ja joskus sen tilalla hammasväliharjaa. Harjaan hampaat kertaalleen, käytän lankainta siten, että hankaan sillä jokaisen ientaskun ja sitten vielä harjaan hampaat kertaalleen kevyesti. Ja huuhtelen siten, että tahnaa vielä vähän jää suuhun. Koska vähäinen huuhtelu on taas tällä hetkellä kuulemma hampaille hyväksi. Tahnaa saa jäädä hampaiden pinnalle. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/12/suun-ja-hampaiden-terveys-voi-pelastaa.html

Seuraavaksi harjaan tukan ja kietaisen sen päälaelle pikkunutturalle Pikkumyyn tyyliin ja jätän vähän otsatukkaa näkyviin. Tukkaa olen kasvattanut pidemmäksi jo noin kahden ja puolen vuoden ajan ja kampaaja taitaa sen tuumata jo "pitkäksi" tukaksi. Ehkä se on jotain puolipitkän ja pitkän väliltä. Mitään kunnon nutturoita siihen ei vielä saa, mutta hyvin se menee ponnarille. Laitan sen päälaelle ponnarille yöksikin, ettei tukka ole suussa yöllä nukkuessa. 

Tällainen vähän lyhyttä pidempi tukka on huomattavasti helppohoitoisempi kuin lyhyt tukka. Minulla on aina ollut lyhyt tukka lukuun ottamatta parin vuoden puolipitkää jaksoa joskus parikymppisenä. Lyhyt tukka oli aina aamuisin pystyssä tuhanteen suuntaan ja se piti kastella ja työntää siihen puoli pulloa muotovaahtoa, että sen sai johonkin kuosiin asettumaan föönaamalla. Sitten jos menin pyörällä töihin, niin kypärän allahan se meni linttaan uudestaan. Todella rasittavaa. 

No, sitten kun työaika koittaa eli yleensä klo 8.45 laitan "pelit soimaan", eli käynnistän työkoneen ja aloitan päivän työt. Samalla pistän puhelimeen ajanoton päälle, ettei tulisi vahingossa tehtyä liikaa tai liian vähän töitä. Samalla avaan kännykästä Googlen kääntäjän, koska joskus tulee yllättäen ja pyytämättä tilanne, jolloin joutuu puhumaan kielillä eikä aina oikeat sanat tule mieleen ajoissa. Kääntäjä on siinä hyvä apuri. Vaikka eivät ne oikeat sanat välttämättä löydy senkään avulla. Ja siis en normaalisti hoida puhelimessa muun kielisiä asiakkaita, mutta toisinaan pakosti joutuu muutaman sanan sanomaan. Oman alan sanastoa en ole opetellut englanniksi. 

Siitä se aamu lähtee käyntiin ja silloin kun Isäntä on etätöissä, keitetään klo 9 aikaan kahvit, jotka juodaan itse kukin työpöytämme ääressä. Siinä vaiheessa aamua kahvikin jo maistuu ihan pirukseen hyvältä. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kiitos, opettaja!

Tällä samalla otsikolla paikkakunnalla ilmestyvän sanomalehden toimittaja kirjoitti jokin aika sitten kolumnin muistellen vanhoja opettajiaan, neljä heistä etunimeltä mainiten. Ystäväni oli huomannut jutun lehdestä ja lähetti siitä aamulla kuvan whatsapissa ennen kuin olin saanut kunnolla silmiäni auki. Kuinka ollakaan, kyseinen toimittaja oli ollut aikoinaan hänen pikkusiskonsa kanssa samalla luokalla koulussa. Ja samassa koulussa olin minäkin. Mainituista opettajista tunsin kolme ja kaksi heistä oli opettanut myös minua.

Opettajat ovat joutuneet koville viimeisen puolentoista vuoden aikana koronavirustaudin riivaamassa yhteiskunnassa. Mutta niin ovat monet muutkin ammattiryhmät opettajien ja hoitajien ohella. Ja toiset ovat taas jääneet kokonaan vaille työtä tai ovat vastentahtoisesti joutuneet karanteeniin tai ryytyneet kotonaan etätöissä.

OAJ, Opettajien Ammattijärjestö on avannut kampanjan Kiitos opettaja. Kampanjassa OAJ lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen euron jokaisesta julkisesti jaetusta viestistä tähän liittyen. Ja siihen edellä mainittu kolumnikin liittyi. Kirjoittaja muisteli useita omaan elämäänsä merkittävällä tavalla vaikuttaneita opettajia.

Kirjoittajan mainitsemat hänen elämänsä The Opettajat olivat vaikuttaneet tuolla kyseisellä paikkakunnalla. Lukion rehtori Jaakko opetti minullekin lukiossa uskontoa ja psykologiaa. Lisäksi hän pappina kastoi muutamaa vuotta myöhemmin meidän ensimmäisen kummilapsemme, joka pian täyttää 36 vuotta. Jaakon tytär on säilynyt ystävänäni yläkouluajoista lähtien, tosin aikuisiällä emme olleet juurikaan tekemisissä niinä vuosina kun itse kukin etsi paikkaansa elämässä ja/tai eli niin sanottuja ruuhkavuosia (inhoan sitä sanaa). Silloin eivät yhteydenpitovälineetkään olleet lankapuhelinta ja kirjepostia kummempia. Yhteydenpito ystäviin on nykyään ”kehityksen kehittymisen” myötä ihan toista luokkaa. 

Toinen toimittajan mainitsema meidän yhteinen The Opettaja oli äidinkielen opettaja Tarmo. Tarmo oli ja on varmaan vieläkin vikkeläliikkeinen mies, jonka muistan erityisesti hänen 50-luvun tyylisistä silmälaseistaan ja ruskeasta neuletakistaan, jota hän käytti aina. Kesät talvet. Tarmolla oli omintakeinen kävelytyyli. Hän tikkasi menemään kuin ompelukone. Ja käsissään hän ei muistaakseni koskaan kuljettanut mitään papereita tai muitakaan opetusmateriaalia, vaikka hänen luokkansa oli kokonaan toisessa rakennuksessa kuin missä opettajainhuone sijaitsi. 

Toimittaja kertoi olleensa nopea kirjoittaja ja oli väsännyt ainekirjoituksen välillä kaverinkin puolesta, jotta pääsivät nopeammin paikalliseen kahvilaan loppuajaksi notkumaan. Se oli kyllä todella nopeaa toimintaa. Minulla meni aina se koko kaksi tuntia kirjoittamiseen. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä kahvilaan notkumaan, vaikka inhosin ainekirjoitusta. Siinä lajissa pärjäsin kuitenkin parhaiten ja kirjoitin parhaan arvosanani ylioppilaskirjoituksissa. 

Kyseistä toimittajaa Tarmo oli "lempeästi töninyt" valitsemaan toimittajan ammatin ja siihen hän oli sitten päätynyt. Minua Tarmo neuvoi opiskelemaan äidinkielen opettajaksi, mutta en kokenut sitä asiaa silloin lainkaan omakseni. Lisäksi arvelin mielessäni, että siinä joutuu lukemaan kaiken maailman tiiliskiven paksuisia dostojevskeja ja repimään niistä jotakin esitelmiä, mikä ei kiinnostanut minua yhtään. Suomen kielen sijamuodot kyllä osaan luetella vieläkin: nominatiivi, genetiivi, partitiivi, translatiivi, essiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi, abessiivi, komitatiivi, instruktiivi.... ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan. Sanoinkin Isännälle yhtenä päänsärkyisenä päivänä, että nykyään meillä on eniten käytössä Ibuxiini.

Kolmas oma The Opettajani oli Terttu, joka opetti matematiikkaa ja fysiikkaa. Huhu kertoi, että hän oli nuoruudessaan työskennellyt mannekiinina ja sen saattoi uskoa, kun katsoi hänen vaatetustaan ja kävelytyyliään. Terttu lähti meidän abivuotemme ajaksi jatko-opiskelemaan atk-taitoja, koska se laji oli voimakkaasti tulossa kouluihin silloin 80-luvun alkupuolella. Ajattelin silloin että huh, onneksi meidän ei enää tarvitse siihen tietotekniikkaan enää sekaantua, kun pian päästään lähtemään koko koulusta. 😆 Sen jälkeen ei ole paljon muuta tehtykään kuin räplätty tietokoneen kanssa. Mutta eipä tuota silloin tiedetty eikä osattu aavistaakaan.

Hänen tilalleen tuli sijaisopettaja, joka oli Tertun vastakohta räiskyvyydessä ja värikkyydessä puheet mukaan lukien, eikä siten tietenkään saavuttanut samanlaista suosiota kuin Tertulla oli. Sivu mennen sanoen tämä sijainen oli ja on serkkuni Aimo ja samalla edellä mainitun ensimmäisen kummilapsemme isä. Näin pienet on piirit maalaispaikkakunnilla. 

Lukion fysiikasta en tykännyt, koska koin sen vaikeana. Olin valinnut lyhyen matematiikan, mikä oli fysiikan aisapariksi ihan järjetön valinta, olisi pitänyt valita pitkä matematiikka. Viimeisimpiä aiheita oli ydinfysiikka ja siitä olin ihan ulkona. Pelasin tunnilla Petterin kanssa jätkänshakkia. Ilmankos sain lukion päättötodistukseen fysiikasta huonoimman numeroni. Petterin numerosta en tiedä. En tiedä mitä päässäni liikkui lukion ainevalintoja tehdessäni. Ainakin pitkä matematiikka jäi valitsematta sen vuoksi, että pelkäsin sen opettajaa. Siihen aikaan valinnat olivat aika lailla kiveen hakattuja. Nykyään tuntuu olevan paljon helpompaa valita tarjonnasta melkein mitä tahansa.

No ties monesko The Opettajani oli kotitalousopettaja Katri, joka oli aina kannustava ja rohkaiseva. Joidenkin toisten mielestä ehkä vähän pelottava. Mutta köksästä oppiaineena yleensä kaikki tykkäsivät. Hänen yhdestä lausahduksestaan on jäänyt meidänkin perheeseen lentävä lause. Jollain köksän tunnilla leivottiin jotain, pullaa varmaan ja joku oppilastoveri murehti melkein itku kurkussa oman pullansa omasta mielestään epäonnistunutta muotoilua. Olikohan korvapuusti vai peräti lettipulla kyseessä. Katri liihotteli paikalle sanomaan iloiseen ääneen: "Uuni kaunistaa." Ja toden totta: uuni sen kaunisti. Tämän jälkeen meillä kotonakin on "uuni kaunistanut" kaiken vähänkin pieleen menneen, eikä aina ole edes ollut kysymys leipomuksista.

Yksi The Opettaja oli kauppaopiston aikainen kauppamatematiikan opettaja Tuomo. Me olimme markkinointilinjalla ja matematiikka ei ollut pääasiamme. Tuomo kuitenkin ilmoitti heti alkuun opettavansa ainettaan niin kuin me kaikki olisimme suorittaneet lukiossa pitkän matematiikan. Joukossa oli vain pari kolme pitkän matematiikan lukenutta. Jos Tuomo oli huonolla tuulella, hän tuli luokkaan ja paiskasi oven perässään kiinni niin, että koko viisikerroksinen talo tärähti. 

Kerran hän kokeita palauttaessaan linkosi itsensä tällä voimakkuudella luokkaan. Kokeet olivat menneet huonosti. Hän tuijotti meitä hiljaisuuden vallitessa puolikkaiden silmälasiensa takaa ikuisuudelta tuntuvan ajan, antoi katseen vaeltaa luokassa ja jyrähti: "Teistä ei taida minkäänlaisia merkonomeja tullakaan. Ainoastaan kauppaopiston alueella oleskelleita." Se lause on jäänyt mieleen. Ja kyllä sille on naurettukin, vaikka sinä hetkenä ei naurattanut yhtään. Kyllä meistä sitten kai ainakin jonkinlaisia yo-merkonomeja tuli. Puskaradio kertoi myöhemmin, että yhdestä ei olisi tullut, mutta se ei johtunut matematiikasta.

Tutustuin myöhemmin rennompaan Tuomoon "siviilinä", jo työelämässä ollessani. Hän ilmoitteli lehdessä käytettyä vuodesohvaa, jota kävimme paikan päällä katsomassa, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Tuomo oli/on viisas ihminen, jolla oli kauaskantoisia näkökulmia. Keskustelimme paljosta muusta kuin vuodesohvasta, jonka hän tunki takaisin varastoonsa. 

Samalla kertaa hän osasi ennustaa hämmästyttävän tarkasti, mitä Suomen ja koko maailman taloudessa tulisi tapahtumaan seuraavien vuosien aikana ja mitä se vaikuttaa ja on vaikuttanut sillekin alalle, jolla me molemmat Nytten kanssa työskentelimme silloin ja yhä edelleen. Tuomo ihmetteli ääneen jo silloin, että "Vieläkö sä olet siellä xxx:ssa töissä?" Hän oli tuumaillut alan olevan mullistumassa ja muuttumassa aivan toisenlaiseksi. Mutta tässähän sitä vielä kitkutellaan, kohta on 35 vuotta yhteistä taivalta saman työnantajan kanssa takana, lukemattomien muutosten, muuttojen ja yt-menettelyjen sopassa keitettyinä.

Nykyään naapurinamme asuu opiskelujemme (Nytten ja minun) aikainen kauppaoppilaitoksen rehtori Reijo vaimonsa kanssa. Kumpikaan heistä ei opettanut meille mitään. Rouva opetti kauppaopistossa peruskoulupohjaisella puolella ruotsin kieltä. He ovat reipas eläkeläispariskunta, jotka käyvät kilometrin päässä olevassa ruokakaupassakin usein yhdessä kävellen, joskus harvemmin autolla. 

Aina jomman kumman meistä nähdessään rehtori muistaa kysyä, mitä meidän nuorille pareille kuuluu ja lähettää terveisiä joko rouvalle tai isännälle. Kauppaopistossa en varmaan kertaakaan ollut hänen tai vaimonsa kanssa missään tekemisissä. Ehkä kävin yo-merkonomin paperit pokkaamassa häneltä joskus kultaisella 80-luvulla. Hänestä on vasta täällä naapureina asuessamme kuoriutunut minulle The Rehtori, sen jälkeen, kun olin tajunnut, että kyseessä on sama mies.

Matkan varrella on ollut monia muitakin The Opettajia. Muun muassa hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksessa oli todella värikkäitä persoonia sekä salin puolella että keittiöpuolella opettajina. Kaikki he eivät olleet opettajan tittelillä, vaan osa oli ohjaavia tarjoilijoita ja ohjaavia kokkeja ja niin edelleen. 

Niin kuin eräskin keittiöpuolen opettaja Taisto. Siinä koulussa oli tärkeää, että oppilaat tottuivat asiakkaiden teitittelyyn ja se todellakin juurrutettiin selkärankaan. Oppilaat teitittelivät opettajia ja opettajat oppilaita. Hyvä etten alkanut jo kotonakin Isäntää teitittelemään. Niinpä on vieläkin vaikeaa sinutella asiakasta, vaikka nykyisen työnantajani linja on sinutella kaikkia asiakkaita. Taisto ei ollut kuulevinaankaan oppilasparan kysymystä, jos oppilas sattui häntä sinuttelemaan, mutta jos puheenparsi muuttui teitittelyksi, kuulo palasi välittömästi. 

Toistaiseksi viimeisin The Opettaja oli nelisen vuotta sitten oppilaitoksessa, jossa kävin opintovapaani aikana opiskelemassa suntioksi. Erityisesti jäi mieleeni pastori Heidi, joka oli aloittanut kirkollisen uransa myöskin suntiona teologian opintojensa ohessa. Meidän opiskelumme aikana hän sai teologian maisteriopinnot valmiiksi ja sai pappisvihkimyksen ja työpaikan samasta kirkosta, missä oli työskennellyt suntiona.  Sekä suntiona että pappina hän oli varsin ammattitaitoinen ja tosi mukava nuori opettaja meille tuleville suntioille. Ja on edelleen varmaankin useimpien meidän vuosikurssilaisten facebook-kaveri. 

Samassa opinahjossa meille kävi muutamana päivänä pitämässä oppituntia teologiasta emerituspiispa Wille Riekkinen. Häntä voi myös luonnehtia yhdeksi The Opettajaksi. Willeä olisi jaksanut kuunnella vaikka kuinka kauan ja pitkään, mutta aikansa kutakin. Hän on todella värikäs persoona ja kertoi ja opetti oman alansa asioista mielenkiintoisemmin ja kansantajuisemmin kuin kukaan koskaan. 

Eiköhän näitä The Opettajia jo tässä ollutkin tarpeeksi. Tässä olen kertonut vain hyviä muistoja. On niitä toisenlaisiakin, mutta en käytä nyt aikaani niihin. Ja kaikki hyvät eivät päässeet vielä tässäkään esille, koska en muista tarpeeksi paljon hyviä juttuja heistä.

Minkälaisia muistoja sinulla on opettajistasi? Kirjoita kommenttikenttään. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen, ei pidä luulla, että kommentti meni johonkin harakoille, jos ei se aivan heti näy julkaistuna. Kiitos jo etukäteen.

Nimiä ei ole muutettu.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mökkipäiväkirja 2020, osa IV. Korona ja mökkiloma

Mikkeli 14.3.-21.3.2020

Meinasin ajatella, etten kirjoittaisi halaistua sanaa koronasta blogiin, koska siitä tulee joka tuutista koko ajan, mutta kai sekin täytyy tehdä historiallisista syistä. Vietimme siis mökillä juuri sen viikon, kun hallitus päätti muun muassa koulujen ja valtakunnanrajojen sulkemisesta. Harvoja yhteyksiä ulkomaailmaan on meillä ollut: ruokakaupassa asiointi, jonka teimme tänne lähtiessämme kotipaikkakunnalta. Pari kertaa tähän mennessä (ke 18.3.) olemme jotain pientä täydennystä hakeneet paikallisesta Prismasta. Isäntä kävi lähellä sijaitsevassa Siiskosen kotileipomossa tutkailemassa sen tarjontaa ja toi minulle gluteenittoman lihapiirakan. Uusia (itselle) tuotteita ei kannata ostaa useampaa kerralla maistamatta ensin. Lihapiirakkaa en olekaan syönyt yli neljään vuoteen (koska keliakia).

Koko viikolla ihmiset, joiden kanssa olemme täällä olleet puheyhteydessä kasvotusten, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Jälkikasvu sekä heidän puolisonsa ja appivanhempansa ovat onneksi lähes kaikki etätöissä tai karanteenissa syystä tai toisesta. Isäntäkin passitettiin etätöihin päivä ennen loman alkua, mutta onneksi tuli tämä lomaviikko ensin. Luojan kiitos, että sitä kaupunkilomaa ei sitten saatu lopulta varattua tälle viikolle.

Tämä vahvistaa entisestään sitä ajatusta, että lomat kannattaa viettää Suomessa monestakin syystä. Koska hiilijalanjälki, talousvaikeudet kotimaan (matkailu)yrittäjillä pitkään, helpompi ja nopeampi liikkua kotimaassa, tuskin tulee kotimaan matkustusrajoituksia jne.

Ohessa linkki 30.1.2020 julkaistuun postaukseen.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/01/mihin-voisi-menna-kaupunkilomalle.html

Kävimme tänään Mikkelissä autolla. Pysäköimme hautausmaan parkkipaikalle ja kävelimme pienen ulkoilureitin, joka oli osittain todella kurainen. Jos mietitte koiran hankkimista ja haluatte itsepuhdistuvan koiran, hankkikaa australianterrieri. Sen tassut puhdistuvat ihmeellisellä tavalla itsekseen, kun ne ovat kuivuneet. Mitä nyt auton penkillä oli vähän hiekkaa, mutta sehän lähtee imuroimalla. Mökille tultuamme vein Haukkulin suihkuun, mutta tassuista ei irronnut enää mitään. Autoja oli liikkeellä todella vähän, vähemmän kuin tavallisena sunnuntaipäivänä, jos ei lasketa kuorma-autoja ja tukkirekkoja. Kilometrin pituisella ulkoilureitillä näimme neljä muuta ihmistä. Pari henkilöä meni hautausmaalle.

Prismassa oli asiakkaita ihan kiitettävästi, Alkossa ei näkynyt ketään. Prisman sisäänkäynnillä jaettiin kertakäyttöhanskoja. Milloinkahan ollaan siinä pisteessä kuin nyt Italiassa, että sisään pääsee vain muutama henkilö kerrallaan ja vartija on sisäänkäynnillä toppuuttelemassa ja jakamassa kertakäyttöhanskoja. Kuulutuksissa hoputetaan asiakkaita tekemään ostoksensa ripeästi.

Täällä mökillä niemen nokassa ei korona näy eikä kuulu muualla kuin televisiossa ja netissä. Järvi on kuin elävä taulu. Joka ilta ja aamu se on eri näköinen, vaikka se on jäässä. Ja välillä se pitää melkoista meteliä, kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin. No onneksi on tarpeeksi paljon luettavaa mukana, kun tuli hamstrattua kirjoja kirjastosta lomaa varten lainaksi jo ennen kuin tuli edes mieleen, että kirjastot suljetaan.

Isännän kanssa pelattiin Aikamatka -lautapeliä, joka näkyykin ylläolevassa kuvassa kirjapinon alimmaisena. Kävi ilmi, että sitä on varmaankin mukavampi pelata isommalla porukalla.

Yksi matsi pelattiin myös Alfapet-peliä. Alla olevassa kuvassa näkyykin sopiva aloitussana lomaileville työn raskaan raatajille. Siitä sai kivasti pisteitä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty,
Blogin linkin jakaminen on sallittua.