Kasvihuone-episodi kolmessa näytöksessä

Näytös I

Tapahtumat saivat alkunsa jokakeväiseen tapaan tehdyllä tomaatin taimien hankintamatkalla. Ystävällisten puutarhurien kanssa tulee aina vaihdettua sana jos toinenkin ja heiltä on saatu parhaat vinkit tomaattien ja kukkien kasvattamiseen. Tällä kertaa viisastuin kasvihuoneen kasvatuslavojen keväisen mullan vaihdon kanssa. Tomaattitarhurien mukaan kannattaa vaihtaa vain pintamulta, eli kuoria päältä pois noin 20 cm verran multaa. Sitten vain möyhitään pohjalle jäävää multaa ja tehdä tomaateille reilut istutuskuopat, joihin laitetaan uutta multaa ja sitten vielä sama määrä pinnalle, kuin sitä kuorittiin pois.

Tuumasta toimeen saman tien takaisin mökille saavuttua. Kottikärryt parkkiin kasvihuoneen ovelle ja lapio heilumaan. Pintamulta irtosi helposti ja sitten oli aika iskeä lapiolla tuleva istutuskuoppa. Olinkin näköjään syksyllä ajatellut luomulannoittaa multaa, kun mullan seasta alkoi löytyä kuivia haavan lehtiä. Viimevuotisen tomaatin juuripaakku osui kohdalle ja nappasin siitä kiinni kädelläni tarkoituksena repäistä se irti. Vaan mitä tapahtui, kun paakku alkoi irtaantua mullasta.


Näytös II

Jotakin pientä ja nopeasti liikkuvaa vilahti ja jotain vieläkin pienempää ja liikkumatonta jäi näkökenttääni. Silloin tuli ensi huuto ja sitten jalat alle. Sinne jäi lapio ja kottikärryt kaatuivat rynnätessäni ulos kasvihuoneesta. Uko, joka oli puuhastelemassa omia pihahommiaan, syöksyi paikalle kuin ohjus (tai prinssi valkealla ratsulla) ja kuvitteli tapaavansa rouvansa vähintäänkin verissä päin huudon perusteella.

"Hiiri", sain sanottua. "Ja poikanen. En voi mennä - ihan kuin olisin lapioinut sen käpälän poikki!" Ja tämän sanottuani tunsin kalman kouran kietoutuvan kurkkuni ympärille ja tunsin niin kovaa syyllisyyttä, ettette voi sitä uskoakaan.

"Näytäs nyt", sanoi Uko ja astui sisään kasvihuoneeseen. Otti lapion ja nosti varovasti lähes karvattoman hiirenpoikasen lapiolle.

"Onko sillä kaikki sormet ja varpaat tallella", kysyin enkä ollut varma, halusinko kuulla vastausta.

"On, on", Uko vastasi ja nosti hiirenpoikasen ulkorakennuksen reunustalle.

Hän alkoi saman tien varovasti nostella multaa kottikärryihin ja etsiä pesää ja poikasia. Pesä oli tehty haavan lehdistä ja mullan seasta löytyi yhteensä kolme poikasta. Ne kaikki Uko nosti ulkorakennuksen reunustalle ja sanoi: "Saatpa nähdä, että emo hakee ne kohta".

Eikä mennyt kuin hetki, kun ulkorakennuksen kulma oli tyhjä. Emo oli kuljettanut poikaset turvaan. Yhtäkkiä kulman takaa näkyi pieni, väpättävä kuononpää. Sitten esiin tulivat suuret nappisilmät. Varovasti hiiriemo luikahti vielä takaisin kasvihuoneeseen ja kävi koluamassa laarin pohjalla olevaa multaa. Se kaivoi ainakin kymmenkunta reikää multaan poikastaan etsien. Liekö niitä sitten ollut enemmän kuin kolme.

"Äh, ei hiiri osaa laskea", Uko tokaisi.

"Mutta kyllä se lapsensa tietää", vastasin.

Annettiin hiiriemon koluta laatikossa aikansa ja sitten lopulta Uko lapioi tämänpäiväisistä neuvoista huolimatta kaikki vanhat mullat pois kasvatuslaarista ja katsoi vielä tarkasti, ettei hiirenpoikasia löytyisi lisää mullan seasta. Ei löytynyt.



Näytös III

Mieleeni jäi kummittelemaan katkennut hiirenkäpälä. Olen ihan varma, että näin pienen vaaleanpunaisen katkenneen raajan mustaa multaa vasten. Se takertui niin tiivisti verkkokalvolleni, että erotan siitä pikkuruiset kynnetkin. Enkä pääse eroon ajatuksesta, että juuri nyt, parastaikaa jossakin päin pihapiiriämme nilkuttaa hiiriemo kolmella käpälällä.

Illansuussa, kun Uko on jo nukahtamaisillaan, ravistelen häntä.

"Oletko ihan varma, että hiirillä oli kaikki käpälät tallella?" kysyn.

"Olen, ihan varma! Huomasin, että sillä hiiriemolla oli vasemmassa nimettömässä jotakin kiiltelevää, niin ettei se ole yksinhuoltajakaan. Ja olin näkevinäni, että pikkuisilla oli kaikilla jokin unilelu käsissään ja ihan varmasti kaikki kolme raajaa tallella. Eikun neljä ja oli varmasti. Hyvää yötä!" Uko sanoi leikkisästi, mutta samalla napakasti.

Pyörin tuskissani ja kättä ja jalkaa alkoi särkeä. Niinkuin tiedätte, yöllä asiat paisuvat mielessä vielä pahemmiksi kuin ne ovatkaan. Mietin kuinka hiiriemon poikkileikkautuneesta raajasta vuotaa veri ja se vuotaa kuiviin ja pikkuiset jäävät yksin. Tuska on niin valtava, että nousen ylös ja kurkin ikkunasta. Niinkuin nyt pimeässä näkisin jotakin tai ainakaan mitään kainalosauvoilla linkuttavaa hiirtä.

Pieni rohkea hiiriäiti liikutti jotenkin mieltäni, kun se rohkeasti palasi hakemaan poikasensa ja etsimään niitä multalaatikosta. Niin vahva se äidinrakkaus on pienellä hiirelläkin.

                ❤


Muistatkos aiemmin julkaistut kolmen näytöksen episodit:

Hissiepisodi kolmessa näytöksessä

Roskapussiepisodi kolmessa näytöksessä

ja

Tragikomedian yhdessä näytöksessä


Kuva: Pixabay

Tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.