 |
| Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta |
Kun taustatyö kirjaa varten on tehty näin perinpohjaisesti, tuntuu tarinan kuljettaminen ja lukeminen vaivattomalta. Päähenkilö Saima Rahkonen (1903 - 1959), Seilin saaren potilas nro 43 elävöityy niin todelliseksi, että tuntuu kuin katselisin elämäkertaelokuvaa.
Inhimilliseksi ja todelliseksi tarinan tekee Saiman elämän kuvauksen ohessa ajankuvat maailmalta. Isot tapahtumat ulkomaailmassa saavat Saiman omassa elämässä tapahtuvat käänteet vaikuttamaan näennäisesti pieniltä. Mielisairauden hoitoon kokeillaan uusia lääkkeitä ja hoitotapoja. Kääreitä, kylpyjä, eristämistä, sähköshokkeja. Maailmalla soditaan ja mielisairaat käyvät omia päänsisäisiä taisteluitaan. Kun Saima tainnutetaan rauhattomana uneen, siskot maailmalla kaasutetaan ikiuneen. Saima taistelee väliin vastaan, väliin myöntyy ja rauhoittuneena saa liikuskella saarella vapaammin.
Saima on ehkä oivaltanut kirjoittamisen terapeuttisen vaikutuksen. Päässä vellovat ajatukset järjestyvät sanoiksi ja lauseiksi paperille. Kirjeitäkin hän kirjoittaa, oleville ja olemattomille. Hän rakentaa kirjeiden ja tarinoiden avulla itselleen ulkomaailmaan osin kuvitteellisen verkoston, turvakseen kenties. Nuorena ensin vankilaan ja sitten mielisairaalaan joutunut nainen, jonka nuoruus ja rakkauselämä jäi kenties kokonaan kokematta toivoo ja kuvittelee itselleen miesystäviä, joille kirjoittaa kirjeitä todellisten sukulaisten ohella.
Oliko Saima ollenkaan mieleltään järkkynyt niin, että hänet olisi pitänyt sulkea mielisairaalaan. Vai tekikö vasta Seili, sitä ennen vankila, Lapinlahti ja Pitkäniemi hänestä sairaan. Vai saiko kaikki alkunsa, kun mieli kuormittui eräässä palveluspaikassa loputtoman ivailun ja moitteen nujertamana. Ja oliko Saimalla perinnöllinen alttius sairastua. Jos Saima olisi syntynyt sata vuotta myöhemmin, hänen hoitopolkunsa olisi oleva aivan erilainen.
Lämmin myötätunto nousee väistämättä lukijan mieleen Saimaa kohtaan. Hän osoittaa älykkyyttä monissa toimissaan. Mutta, lukija tuntee myös hämmennystä - Saima ei vaikuta katuvan rikosta, jonka vuoksi hän joutui vankilaan.
Mistä Saima keksi, että piilottaisi viestilappuja. Oliko hänen toiveensa, että joku ne joskus löytäisi. Että hän jäisi muistiin. Ihmisenä, joka eli ja oli. Haaveksi ja unelmoi.
Saiman tarina on kerrottu lempeästi, häntä kunnioittaen. Niinkuin jokaisen elämän tulisi olla - yhtä arvokas ja arvostettu. Kirja tarjoili kattauksen mielenterveyden ja sen hoidon historiaan ja kehitykseen yli kolmenkymmenen vuoden ajalta Saiman mielisairaaloissa oleskelun ajoilta. Saima jäi Seilin saarelle kuoltuaan siellä lopulta rauhallisesti. Olisi unohtunut, potilas 43 - luvuksi lukujen joukkoon. Kunnes kirjekätkö löytyi ja Saima sai Susan Heikkisen auttamana äänensä kuuluviin. Kirjailijan kynästä syntyi niin hieno kokonaisuus, etten muista pitkään aikaan lukeneeni parempaa.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / Bookabeat
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
