Lasissa on tyttö

 

Tanja Kaarlela: Lasissa on tyttö

Mitä näet kun katsot itseäsi, heijastusta lasissa. Kun takaisin katsoo henkilö, jonka tunnet, mutta joka et tunne olevasi. Näet lävitsesi, mutta et sisimpääsi.

                                💔

Viiltävän todentuntuinen kuvaus 1990-luvun laman kouriin kadonneista, itseään etsivistä ja itseään pakenevista ihmisistä. Miten julmaa on olla osaton ja syytön osaansa. Kun äiti on kadonnut kodista ja isä pulloon. Pikkusisko pissaa housuunsa molemmista syistä.

Nuorten suora puhe kirjassa hätkähdyttää. Vuoropuhelu on uskottavaa. Siksikin, että siitä löytyy totuutta ja tartuntapohjaa omaan nuoruuteen vuosikymmen kirjan tapahtumia aikaisemmin. Oli niitä nuoria, jotka hakivat rohkeutta rakkauteen alkoholista ja myivät itsensä saamatta sitä. Kuori kasvoi paksummaksi, meikki koveni kasvoilla ja silmissä näkyi loputon kaipuu. Ihan sama kenen kyytiin he lähtivät, kun vain pääsivät kyytiin. Takapenkillä tapahtui mitä tapahtui ja kotiin oli joskus pitkä matka kävellä. Viikonlopun jäljet näkyivät kaulalla ja kuuluivat puheissa. Koulu oli heille paskaa ja työelämä kutsui heti peruskoulun jälkeen. Aikuiseksi piti kasvaa 16-vuotiaana. Monet luokkakavereistani kuluivat loppuun tai kuolivat reilusti ennen keski-ikää. He kelasivat elämänsä eteenpäin pikana. Ahmivat kokemuksia kuin riivattuina. Juoksivat jotakin kiinni tai karkuun.

Nuorista kertova kirja on kirjoitettu aikuisille. Kirjan aikakautena ja omassa nuoruudessani vanhempien murheet saivat tavallisesti suoran jatkumon perheen lapsissa. Tupakointi ja kaljoittelu olivat perintönä siirtyvä tapa sukupolvelta toiselle. Aikamoinen yleistys - mutta niin se jossain määrin meni. Nykyään päihteet eivät tunne luokkarajoja. Bilehuumeet ja muu muodikas käyttäytyminen jopa mahdollistuvat vanhempien syytämän rakkaudettoman rahan avulla. Irtonaisuus itsestä ja elämästä täytetään extremekokemuksilla, johon saattaa kuulua päihteitä. Nuori ei tulekaan tuomituksi, vaan ihailluksi, kaltaistensa joukossa. 

Hyväksyntää ja rakkautta haluaa jokaikinen ihminen, uskallan väittää.  Kunpa jokainen kohtaisi näitä edes yhden ihmisen taholta. Elämässään eksyneet vanhemmat eivät osaa rakastaa lapsiaan, kun eivät pysty välittämään edes itsestään. Opettaja, sukulainen, terveydenhoitaja, naapuri, isovanhempi - kuka tahansa. Sillä turvallisen aikuisen nuori tarvitsee, edes yhden. Jonkun, joka luottaa ja johon luottaa.

Siltikin,  lapsi on aina vanhempansa puolella. Viimeiseen asti lapsi tai nuori haluaa ennemmin jäädä kotiin, vaikka tarjolla olisi sijaiskoti. Se on jotenkin raastavan raadollista. Lapsensa hylännyt vanhempi on kuitenkin lapselle se yksi ja ainoa, oma vanhempi. 

Kirja on yhden päivän tarina, jossa kertoja käy läpi kuluvan päivän ohella elämäntarinaansa. Päivä alkaa sikiöasennossa nukkuvan isän yli kävellen ja päättyy samaan asentoon kuolleen isän löytymiseen keittiön lattialta. Sitten löytyy kadonnut äiti. "Tällaisissa tilanteissa äidit löytyvät aina."

Kun isä kuolee, eikä talossa enää olisi äitiä eikä isää, hylkääjä saa anteeksi. Lasin utuisessa kuvajaisessa on nyt kolme, jotka juovat kahvia kello kaksi yöllä.

 

Kuvat: BookBeat, Pixapay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.