 |
| Gabriel Korpi: Timantti ja ruoste |
Tiedättehän sen tunteen, kun palaa pitkän matkan jälkeen ystävien luo. Tai takaisin lapsuuden maisemiin. Ja yhtäkkiä, tuttuakin tutumpia kasvoja on kaikkialla. Voi sitä ilon päivää, kun muistoja alkaa virrata mieleen ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin - ikäänkuin eilen vasta olisi erottu.
Näin kävi, kun lähdin taas Valo Kurjen matkaan. Minä avasin kirjan kannen ja Valo ensimmäisellä sivulla sälekaihtimet. Valolle avautui helmikuinen maisema, minulle polku tarinan uumeniin.
Tyyli on tuttua aiemmista kirjoista. Lyhyitä lauseita. Hieman kuvailua, hieman huumoria, todentuntuista vuoropuhelua, kaikkea sopivasti. Alan lukiessani nähdä tarinan kuvina. Valollakin on mielessäni oma tuttu hahmonsa, samoin miesystävä Janilla kuten myös Helenalla.
Tässä, kuten sarjan aiemmissakin kirjoissa pidin erityisen paljon mutkattomasta, paikoin lakonisesta, silti rikkaasta kielenkäytöstä. Luvut on lyhyehköjä, mutta ne ovat täysiä eikä turhaa maalailua löydy. Lukujen lopetuksessa on jotain taikaa. Ne loppuvat usein, ehkä hieman miehiseen, tyhjentävään toteamukseen, vähän kuin aamenen lausuisi päivän päätteeksi. Pidän tästä tavasta tosi paljon. Vähän kuin joku itseäni viisaampi sanoisi, että "Näin se on" ja minä uskon. Ja sitten lähdetään katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Valo on siis entinen poliisi ja nykyinen vanhan tavaran kauppias. Molemmissa ammateissa kaivellaan välillä menneitä ja kuten monissa muissakin hommissa, entinen ammattiminä nousee pintaan, kun tarvetta ja aihetta löytyy. Ja näinhän siinä nytkin käy, että Valo joutuu tai pääsee jännän äärelle pikkuhiljaa repeilevässä kesäidyllissä Silverforsin ruukkikylässä. Kirjassa tapahtuvat rikokset, niitä edeltävät ja seuraavat tapahtumat nivoutuvat lopulta yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin lukijankin päässä viimein syttyy oivalluksen valo. Miten asiat lopulta ratkesivat, ei ollut etukäteen arvattavissa, mutta lopuksi ihan selvää, että juuri näin se tietenkin meni.
Jotta kirjasta saa irti parhaan mahdollisen lukukokemuksen, kannattaa lukeminen ja Valoon sekä kumppaneihin tutustuminen aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, West Endin tytöt, ja jatkaa sitten toiseen osaan, Täydellinen päivä. Kirjoittelin näistä teoksista jo aiemmin postauksen Valon matkassa.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen dekkarisarja, jolle toivon jatkoa. Kirjasta välittyy omanlaisensa hyväntahtoinen tunnelma ja menneiden aikojen nostalginen fiilis. Kauheuksia tapahtuu, kuten dekkareissa kuuluukin, mutta ne eivät nouse silmien eteen kammottavina, verisinä raakuuksina.
Kaikki kolme kirjaa löytyvät myös äänikirjoina, ainakin BookBeatin valikoimista. Lukijana on Petri Hanttu, joka on loistava valinta tähän tehtävään. Kuuntelin nimittäin tätä uusinta kirjaa, kun olin ensin sen lukenut - ihan uteliaisuuttani ensin, mutta lopulta tulin kuunnelleeksi kirjan loppuun asti. Hantun eloisa ääni toi tarinaan oman mukavan lisänsä, kun päähenkilöt "puhuivat" omilla äänenpainoillaan.
Toivon totisesti, ettei Valon kirjan viimeisellä sivulla lausuma toive toteudu, vaan kuulemme hänestä pian uudestaan.
 |
| Hei, me päästiin kirjan takakanteen. Ylpeinä ja iloisina, me Erikoiset Asiantuntijat! |
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/BookBeat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
