Tienvarsitaidetta

 

Tienpientareet ovat nyt kauneimmillaan, kun keskikesän kellot ja kakkarat ovat kukassa. Heinätkin kukkivat parhaillaan ja mikä onkaan kauniimpaa kuin tuulessa heiluvat heinänkorret. Ja timotein korteen pistellyt metsämansikat.

Mökkitiellä kasvaa tienvierustalla ainakin kissankelloja ja kurjenkelloja, ohdakkeita, kaunokkeja, ruusuruohoa, puna-apiloita, mesiangervoja. Ohdakkeet ja kaunokit ovat oikeita perhosmagneetteja. Välillä perhosia on yhtäaikaa näkyvillä useita kymmeniä, pihlajaperhosia on liikkeellä erityisen paljon. 

Olin jälleen kerran kävelyllä ihastelemassa tienvierustan kukkia. Sillä ihan kohta näytös on ohi. Niittokone tulee ja katkaisee kukkaystäviltä kaulan. Ymmärrän, että näin tehdään ja se liittyy ajoturvallisuuteen ja pälä pälä, mutta silti joka kerta sydämeni itkee verta, kun niittokoneen jäljiltä tienvierustan kukkaloisto vaihtuu pian ruskettuviin tienpientareella retkottaviin kukkavarsiin  ja heinien ja ruohojen korsiin.

Käyn aina keräämässä niitetyt kissankellot maljakkoon, jos vain olemme paikalla, kun niitto tapahtuu. Kissankelloja kun kasvaa mökkitiellä vain yhdessä kohdassa. 

Tätä kirjoittaessani niittokonetta ei ole vielä näkynyt ja hyvä niin. Silloin niittoon mennessä kasvit ehtivät tarjota mettä  perhosille ja pörriäisille mahdollisimman pitkään ja ilahduttaa myös mökkitiellä kulkijoita.

Ihastelin tänään myös kasvien upeita varjoja. Saniaiset heittävät hiekkatien pintaan hienoa varjotaidetta. Näitä taideteoksia ihailin ja kuuntelin heinäsirkkojen siritystä ja ilahduin, että tänä kesänä ainakin kuulen vielä sirityksen. Uko ei enää kuule.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat 

Mökkitiellä osa VII

Kuljimme taas tutulla mökkitiellä aamulla anivarhain. Muutama kuukausi sitten olisi ilma ollut täynnä solinaa, pulinaa, piipitystä, liverrystä, vihellystä, puhallusta ja muuta linnunkielistä pälpätystä. Nyt kuului vain muutamia linnunääniä. Surumielinen tiltaltti ja äkäiseltä kuulostava tiainen äännähtivät kuin ohimennen.

Jatkoimme matkaa vaitonaisina. Silloin niitä ajatuksia aina putkahtelee mieleen. Ja samaan aikaan närhi krähähti lentäessään ylitsemme.

"Närhi on kyllä syyslintu", sanoin kuin tietäen asian varmaksi, vaikka kyseessä on mielikuvajuttu.

"Jahas!" Uko tokaisi eikä edes yrittänyt vaikuttaa kiinnostuneelta.

"Varis taas on kevättalven lintu", mietiskelin ääneen ja jatkoin: "Jos kuukausilla olisi omat lintunsa, niin maaliskuu saisi variksen.

"No, pääsky olisi sitten heinäkuun lintu", Uko osallistuikin keskusteluun omalla ehdotuksellaan, joka oli minun mielestäni väärä. Minun mielessäni pääsky on loppukevään eli toukokuun lintu. 

"Mietipäs nyt uudestaan ja maalaile mieleesi heinäkuinen hellepäivä ja niityn yllä lentelevä haarapääsky", Uko uneksi keskikesän ihanista päivistä.

Pakko oli myöntää, että hyvin perusteltu. Minun mielikuvani pääskyistä toukokuun lintuna liittyy niiden paluuseen ja ensimmäisiin taivaalta kuuluviin tirskahduksiin.

"Niin, eikä pääsky voi olla toukokuun lintu, kun toukokuu kuuluu kiurulle!" Uko valisti. Ja taas meni väärin minun lintubingossani - kiuru on tietysti huhtikuun lintu. 

Vaan siitä oltiin yhtä mieltä, että punatulkku on joulukuun lintu, lehtopöllö tammikuun, tiaiset helmikuun. Sitten tuli taas kinaa siitä, onko syyskuun lintu närhi vai kurki. Loka- ja marraskuulle ei ensin löytynyt mitään lintua, mutta sitten Uko töräytti: "Ilolintua ne kuukaudet kaipaisivat kyllä!" 

"Totta se on - kävisikö siihen sitten papukaija ja riikinkukko?" kysyin.

"Ei, vaan pulu", Uko jatkoi. Pulu, tuo autuaan onnelliselta ja tyytyväiseltä vaikuttava pullero, jota ei voi katsoa hymyilemättä. Samaa mieltä! 😊

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mökkitiellä osa VI

 

Olemme jälleen kerran lenkillä mökkitiellä. Uko, Nuuskija ja minä. Tänään, niinkuin aina välillä, kuljemme melko vaitonaisina, kumpikin omissa ajatuksissaan tai luonnon ääniä kuunnellen. Puhehiljaisuus ei häiritse, kun toisen kanssa olo on luontevaa ja turvallista.

Punainen Tupa jo häämöttää, kun lohkaisen vanhan vitsimme:

"Voidaanko olla loppumatka ihan hiljaa?"

Uko tietää vitsin ja vastaa:

"Ajattelin juuri samaa". 

Sitten nauretaan vähän ja jatketaan matkaa yhtä hiljaisina kuin tähänkin asti.

Uko rikkoo kuitenkin pian hiljaisuuden:

"Mitä Aka!"

Tähän ei tarvitse vastata, sillä se ei ole edes kysymys. Se on vähän sama kuin: "Tykkään susta!" Mutta jään miettimään.

Lempinimet Uko ja Aka iskostuivat käyttöön, kun joskus jälleen kerran pelleilimme ja imitoimme tuolloin Turun murretta. Uko lausutaan paino U-tavulla ja lopun o venyy. Ja Aka tietysti samalla tavalla. Ei tätä kukaan ymmärrä eikä tarvitsekaan. Yhtä hyvin voisi olla Ukko ja Akka. Niinkuin saduissa - olipa kerran ukko ja akka, jotka asuivat punaisessa tuvassa ja niin edelleen... Muijassa ja Äijässä olisi jotenkin asennetta. Tuntuu, että pitäisi olla hauis kunnossa ja siinä pari tatuointia. Joskus Uko kutsuu minua "omaksi seksipommikseen"  - silloin alkaa Tomppa Jonesin Sexbomb soimaan päässä ja vitsiksihän se menee. 

🎶🎵 Sexbomb, sexbomb you're a sexbomb (yeah)
You can give it to me, when I need to come along (gimme something)
Sexbomb, sexbomb you're my sexbomb
And baby you can turn me on .🎶🎵

Mutta yhtä vetelää pullataikinamaista nimeä en kestäisi js sen sanon ääneen:

"Mammaksi et sitten saa koskaan ruveta kutsumaan minua!"

"Häh?" Uko on pudonnut kärryiltä. Eihän hän sentään ajatustenlukija ole.

"Muistakin!", sanon ja jatkan: "Tai lätty lätisee ja takamus pölisee!"

Tiedän, että tähän palataan vielä. Mutta vannon, vaikka minkä kautta, että en ole kuulevinaanikaan, jos minua mammaksi kutsutaan.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Henkensä kaupalla mökkitiellä

Kun lähtee aikaisin aamulla lenkille mökkitielle, sitä luulee ja kuvittelee saavansa kävellä rauhassa. Ettei kukaan hyökkää mutkan tai selän takaa eteen tai kurvaa tien tukkeeksi, kuin omistaisi koko väylän.

Paljonhan sitä luulee. Vaan tavallisesti niin hiljaisella mökkitielläkin voi joskus sattua ja tapahtua. Aamutuimaan, kun myöhäinen kana oli vielä nukkumassa eikä kukkokaan ollut vielä kiekaissut porhalsi tiellä eteemme nuorisojoukko. Samanlaisiin asusteisiin pukeutuneena. Mustanpuhuvaa oli yllä ja vauhtiviivaa somisteena - tottakai.

Katsoiko kukaan näistä oikealle tai vasemmalle tai edes eteensä, kun lähtivät kisaillen ylittämään ajoväylää. Välittivätkö yhtään, onko joku muu tulossa vastaan tai etenemässä editse. Tuliko heillä katsottua mahdollisia liikennemerkkejä ja mietittyä miten ne liikennesäännöt taas menivätkään vai olivatko siinä uskossa, että täällä peräkylillä se ei ole ihan niin justiinsa.

Siinä tämä kolmikko veteli sellaista kyytiä ja haipakkaa, että ei ollut esteenä risut eivätkä kivenmurikat. Ei ollut äiti ilmeisesti opettanut liikennesääntöjä vai olivatko nämä piltit vain niin uhmakkaita, että piut paut välittivät vanhempiensa ohjeista.

Johonkin heillä oli hoppu ja onneksi meillä Nuuskijan kanssa ei ollut kiire, niin väistimme ja päästimme heidät  jatkamaan matkaansa. Ehkä he ensi kerralla pääsevät ylittämään tien toisella tapaa. Vauhdista päätellen vaikka lentäen.

Onneksi sain videokuvaa tilanteesta, jos tapahtuma tulee toistumaan ja seuraa yhteentörmäyksiä. Voin sitten luovuttaa tämän aineiston todisteeksi aiemmasta holtittomasta kaahaamisesta.

Kuva ja video: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan, videon ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mökkitiellä osa V

Menimme tänään vähän eri reittiä ihan vaan siksi, että pääsimme näkemään perisuomalaista keskikesän tienvierusmaisemaa. Koivikkoa, jonka juurilla kasvaa pehmeät pumpulimaiset ja tuoksuvat mättäät koiranputkea. Perhosia liihotteli kukasta kukkaan ja linnut laulelivat.

"Tämä on juuri se kesäidylli, jota talven tuiskuissa kaipaa!" tokaisin.

Uko läiskäytti paarman käsivarreltaan ja vastasi tuskaisella äänellä: "Just joo! Ilman hellettä ja paarmoja vain!"

"Muistatko sellaisen hetken, kun iltojen pimetessä näytetään jotakin suomalaista elokuvaa. Kaunis kesäpäivä, Suomen lippu liehuu salossa ja järvi kimmeltää taustalla?" kysyin ja jatkoin: " Kun silloin aina huokaillemme ja toivomme, että 'Oispa kesä!' Etkö muka muista?"

"Muistan tietysti - vaan eipä niissä kuvissa ja tunnelmissa ilakoivat läiski hyttysiä ja pakene paarmoja. Ei tunnut hellekään nostavan hikikarpaloita heidän ihonsa pintaan. Niin on kuulasta ja kaunista!" Uko manaa. Voin melkein nähdä sauhun nousevan hänen korvistaan. Hyttysiä on niin paljon, että hermo meinaa mennä vähemmästäkin.

"Olispa pakkasta!" hän noituu ja jatkaa: "Eipä tarvitsisi nyt kärvistellä kärpästen kanssa.

Menee mieli vähän mustaksi moisista toiveista. Kesäähän sitä on odotettu kuukausitolkulla. Mutta pakko on myöntää, kyllä on idylli kaukana, kun satapäinen hyttysarmeija on kimpussa heti, kun astuu ovesta ulos. Eikä siinä vielä kaikki. Ne pirulaiset tunkevat sisälle asti. Milloin mistäkin rakosesta. Ilmeisesti jopa piipun tuuletushormista. Ja kulkeutuvat Nuuskijan turkissa.

Iltaisin, ennen nukkumaan menoa, meillä on hyttysten metsästyshetki.  Alkuun läiskittiin niitä kärpäslätkällä, mutta kun osa oli jo imaissut verta kitusiinsa ja jokainen läiskä piti erikseen seinästä putsia, Uko keksi, että napataan ne imurilla. Toimii!

Minä toimin etsijänä ja Uko imurinletkun kanssa varsinaisena saalistajana. Metsästys loppuu vasta kun ininä on tyystin loppunut. Se on nimittäin niin, kuten tiedätte, että ei ole mitään sen inhottavampaa, kuin hyttysen ininä hämärässä tuvassa juuri, kun olet nukahtamaisillasi. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

 

Mökkitiellä osa II

 

"Kyllä aika kuluu nykyään nopsaan", ihmettelin jälleen kerran ääneen iltalenkillä tutulla mökkitiellä. 

"Ihan äsken oli joulu ja pian on juhannus!" Uko säestää.

Tuntuu siltä, että elämä mennä vilahtaa ohi sellaista vauhtia, että ei mukana pysy, mitään ei ehdi tehdä, aina on kiire ja silti jää hommat tekemättä. Yöunistakin on joutunut nipistämään, kun pitää niin kiirusta.

"Ihan hullua se on - kohta ollaan seuraavalla sektorilla eli kuudenkympin ja kuoleman välissä", totean karusti.

"On se myönnettävä. Loppuelämän kalkkiviiva jo häämöttää. Pääsekö tässä edes maaliin asti, vai jääkö loppusuora vetämättä" Uko huokaa.

Kuljemme vaiti. Hiljaiseksihan se vetää. Kunnes yhtäkkiä Ukolla ilme kirkastuu.

"Jos lähtisi kulkemaan länteen päin niin eikös se anna lisätunteja?" Uko innostuu.

"Niinhän sitä luulisi. Vaan kun palaat sieltä lännestä kotiin, niin samassa jamassa olet taas." murskaan unelmat saman tien.

"No mutta jo tulisi sieltä yläkautta takaisin, niin se paluumatka ei osuisi silloin siihen saatuun hyötyyn", uusi idea villitsee Ukon mielen.

"Tarkoitatko pohjoisnapaa? Ei se auta. Tänne Punaiselle tuvalle kun palaat, niin olet juuri jetsulleen saman ikäinen kuin et olisi missään lännessä käynytkään aikavyöhykkeitä ylittämässä", totean ilottomasti.

"Niin se on", Uko myöntyy.

Matka jatkuu. Uko miettii selvästi jotakin, jolla saisi tunnelman nousemaan.

"Se on ainakin varmaa, että sinä pysyt aina muutaman kuukauden minua edellä!", hän hihkaisee.

Suon hänelle sen ilon, mutta kukas se perheessä määrää? Vanhin tietysti 😉

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Nuuskijan ihmetys

Jos Nuuskija osaisi puhua, se olisi tänä aamuna ihan varmasti kysynyt: "Saanen tiedustella, että mitä ihmettä tämä tarkoittaa?"

Koska Nuuskija ei osaa puhua, se ilmaisee tuon kysymyksensä muilla keinoin. Se tapittaa mantelinmuotoisilla, kauniin ruskeilla silmillään suoraan meitä silmiin. Katsoo vuorotellen molempia, Ukoa ja minua. Sitten se katsoo polkua ja nappaa remmin suuhunsa, katsoo meitä ja tiputtaa remmin suustaan. Ja jää odottamaan.

"Mennään vaan", sanon Nuuskijalle ja lähdemme etenemään metsäpolun kautta mökkitielle. Tässä vaiheessa Nuuskija tavallisesti lähtisi etenemään tehden omaa hakukuviotaan. Kulkisi edellämme siksakkia ja kurkkaisi aina välillä, että tulemme perässä. Nyt se kulkee rinnalla ja hartiat ja häntä ovat hämmennyksestä alhaalla. 

Tuuli tuo Nuuskijan nenään tuoksun. Se nostaa kuonoaan ja tulkitsee hajumerkin viestiä keskittyneesti. Hajun lähteen suuntaan tekisi mieli lähteä ja Nuuskija liikahtaa tarkoituksenaan nostattaa vauhti käynnistä ensin raviin ja sitten laukkaan ja kirmata vaistonsa valloittamana sinne minne nenä ohjeistaa. 

Vaan kun ei onnistu tänään. Vauhti tyssää jo ennen kuin ravi ehtii alkaakaan. Remmi tekee vauhtiinlähdölle stopin. Taas Nuuskija katsoo meihin. Jos se osaisi puhua, se kysyisi: "Miksen voi olla vapaana?"

Homman nimi on se, että ilves on asettunut Punaisen Tuvan lähistölle. Kevättalvella aloimme kuulla urosilveksen mouruamista. Keväämmällä näinkin ilveksen, kun istuskelin hissun kissun pihalla. Ja nyt olemme kuulleet ilveksen ääntä illansuussa ihan läheltä. Myös linnut ovat pitäneet metakkaa ja antaneet varoitusääniä samaan aikaan, kun ilveksen ääntä on kuulunut. Jos se on naaras ja sillä on pentuja, ne olisivat nyt ihan pikkuisia. Nuuskijan ja pentujen kohtaaminen olisi emon mielestä ihan varmasti puolustautumisen ja hyökkäyksen arvoinen juttu.

Siksi, Nuuskijan suureksi ihmetykseksi ja pettymykseksi sen pitää nyt kulkea metsässä ja mökkitiellä toistaiseksi remmin päässä. Se on sen parhaaksi ja ehkä se kaikessa viisaudessaan tämänkin ymmärtää.

Kuva ilveksestä tallentui mökkinaapurin riistakameraan. Musta hännänpää erottuu hyvin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mökkitiellä osa I

Kerroin jossain aiemmassa postauksessa miten meillä tulee Ukon kanssa mökkitiellä lenkkeillessä mieleen yhtä ja toista asiasta ja sen tiimoilta.

Tänään tehtiin matkaa käen kukkuessa.

"Miksiköhän se kukkuu?" Uko mietti ääneen.

"Muijaa huutelee", minä vastasin ja jatkoin: "Se on vähän sama kuin jos sinä vetäisit serenadia, niin kyllä kävisi kuhina.

"Niin, mutta mullahan on jo", Uko tokaisi.

"Täh?" ihmettelin alkuperäisestä asiasta jo erkaantuneena.

"No muija", sanoi Uko  ja taputti minua omistavasti päälaelle.

Käki jatkoi kukuntaansa ja me matkaamme.

"On se kumma juttu, miten ihmeessä linnut lentävät tänne Suomeen pesimään, vaikka talvehtimismaassa on varmasti yhtä lämmin kuin täällä, jollei lämpimämpi", ihmettelin ääneen samalla kun seurasimme sinitiaiskoiraan kiitoa korennon perässä.

"No, sepä se juuri onkin", Uko aloitti ja jatkoi: "Siellä on niin kuuma, etteivät ötökät viihdy. Mieti nyt meilläkin, kesähelteellä hyttyset ja muu linnunruoka pysyvät piilossa!" Ja jatkaa vielä: "Täällä Suomessa kun kesäkelit ovat niin epävakaiset, niin ötököitä löytyy aina.

No, näinkin se asianlaita saattaa olla. Mikä muu järki siinä muutossa voisi olla. Paitsi tietysti se, että kyllä Suomessa kesä on kaunein ja paras koko maailmassa. Varmasti muuttolintujenkin mielestä.

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.