Kohti elämää, kohti kuolemaa
Näytös I
-Pakko päästä ulos, Elenan sydän hakkaa rinnassa kuin viimeistä päivää.
Happea, ilmaa, elämää. Elena haukkoo henkeään kuin hukkuva. Viinahuurujen viimeiset virkistykset katosivat aamuyön tunteina kuin aamukaste ilmaan auringon noustessa. Hänen on saatava elvyttävää eliksiiriä ja pian.
Happea, ilmaa, elämää. Elena haukkoo henkeään kuin hukkuva. Viinahuurujen viimeiset virkistykset katosivat aamuyön tunteina kuin aamukaste ilmaan auringon noustessa. Hänen on saatava elvyttävää eliksiiriä ja pian.
Elena astuu hissiin, painaa nappia ja
lähtee laskeutumaan kohti katutasoa. Hissi pysähtyy tömähtäen ja
ovi aukeaa päästämään sisään tyynesti raivokkaan,
määrätietoisen naisen. Tämä työntää tullessaan Elenan takaisin hissin
perälle, painaa nappia numero seitsemän ja hissi nytkähtää
liikkeelle takaisin kohti yläilmoja vieden kaksi kyytiläistä
mennessään.
Hetkeä ennen, tämä hissiin astunut
Leena, on tehnyt päätöksensä päättää päivänsä. Matka on
alkanut eikä sitä estä enää mikään.
Naisten katseet kohtaavat.
-Leena? ensin hississä ollut
huudahtaa.
-Leena? hissiin astunut kirskauttaa
jännittyneiden leukaperien välistä samaan aikaan.
-Vaihdoin sen Elenaksi jo kauan sitten,
mutta kyllä, Leena olin ennen, Elena vastaa.
-Mikset koskaan... (soittanut), Elena
ehtii aloittamaan
-Mikset koskaan...(pyytänyt anteeksi),
Leena nielaisee lopun.
He aloittavat puhumaan toistensa
päälle, kun hissin notkahtava liike lopettaa lauseet kuin leikaten.
Hissi pysähtyy ja pimenee.
Näytös II
-Mitä helvettiä, paina nappia. Haluan
ulos täältä, Elenan ääni nousee saman tien falsettiin paniikkia ennakoiden.
-Mikset koskaan... sinä et
tiedä...mikset..., Leena nojaa selkäänsä hissin nappulatauluun.
-Onko sinulla puhelin? Soita apua,
Elena kirkuu ja tarttuu kiinni Leenan rintamukseen.
Eikö Elena tiedä. Ei kuolemaa kohti asteleva ota mukaan
puhelinta. Rahapussi, avaimet ja kännykkä jäivät Leenan asuntoon eteisen pöydälle. Sinne jäi koko eletty elämä. Turhalta
tuntunut. Tarinan viimeinen sivu on käännetty ja loppusanat kirjoitettu mustekynällä. The End lähestyy. Ovi auki ja ulos asunnosta, joka
kävi kodista kaikki yksinäiset vuodet. Kohti kattoterassia, sen
reunaa ja reunalta yli. Ja nyt, selvään suunnitelmaan tulee mutka
matkaan.
- Etkö sinä saatana kuule, minä
haluan pois täältä, Elenan silmät pyörivät
kuopissaan kuin hulluksi tulleella. Mutta pimeässä sitä ei voi
nähdä.
-Niin minäkin haluan pois. Ehkä
voimme käyttää tämän ajan hyödyksemme, ennenkuin jatkamme
matkaa sinne minne olemme menossa, Leena lausuu omituisen
rauhallisena, rauhoittavana.
-Ei meillä ole mitään
keskusteltavaa. Olimme ystäviä joskus ja sellaista se on, tiet
erkanevat, Elena rääkäisee.
-Etkö sinä muista, miksi tiemme
erkanivat? Leena kysyy ihmetellen, kuitenkin tietäen, ettei
sellaista voi kukaan unohtaa.
-Mehän olimme ihan lapsia vasta, se
nyt oli vaan sellaista... Elena aloittaa, mutta Leena katkaisee
puheen iskulla suoraan menneeseen.
-Sinä leikit ihmisillä, sinä halusit
kaiken, sinä halusit olla keskipisteenä, Leena jatkaa, sinä –
tiedätkö, sinä melkein tapoit minut silloin.
-Mitä sinä hourit, Elena on aidosti ihmeissään. Vai onko hän tosiaan tietämätön tekonsa
seurauksista.
-Tiedät kyllä, Leena toteaa, ja
vaikenee.
Näytös III
Hiljaisuus kestää vain hetken. Se
katkeaa, kun hissin valot syttyvät ja kulkupeli nytkähtää
liikkeelle. Matka seitsemänteen kerrokseen jatkuu.
-Tuletko mukaani katsomaan maisemia
kattoterassille, Leena kysyy yllättäen.
Elena on niin suuresti helpottunut
tietäessään, että vapautuu pian vajaan kahden neliön kokoisesta äkillisestä vankilastaan, että vastaa suurempia miettimättä:
-Tulen.
-Tuletko kanssani yhtä matkaa myös alas, Leena kysyy oudosti.
-Miksen tulisi, mitä minä siellä
yksinkään, Elena vastaa eikä ihmettele mitään.
-Selvä, Leenan keho jännittyy
valmistautumaan hissin pysähdykseen heidän viimeiseksi jäävälle pysäkilleen.
He astuvat ulos hissistä, ottavat
yhtä aikaa ensimmäiset askeleensa kohti kattoterassin ovea. Kuin
joskus kauan sitten. Näin he kulkivat silloinkin, rinnakkain. Toisen
tietämättä minne he olivat menossa, mitä tapahtuisi, kun he
olisivat perillä. Eikä mikään olisi enää niinkuin ennen. Ei silloin, ei nyt.
Tarina syntyi tehtävänantona Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssillamme
Tarinan tuli sijoittua hissiin, johon kaksi ihmistä jää loukkuun. Tarinalla tuli olla alku, keskikohta ja loppu. Tarinassa tuli olla tapahtuma, joka johtaa muutokseen tai yllättävä käänne. Loppu sai olla avoin tai suljettu. Tarkoitus oli myös, että tarina etenee pääosin dialogina.
Lue myös toisen Erikoisen Asiantuntijan hissi-tarina, joka julkaistiin blogissa eilen:
Tragikomedia yhdessä näytöksessä
Kuva: Pixabay
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!